lauantai 3. tammikuuta 2015

Seuraava Tales kehiin

Kun grindaus ei innostanut, mutta kuitenkin pelitytti, päätin eilen tyrkätä PSP:n kaappiin ja tarttua sen sijaan PS3:n ohjaimeen. Tales of Symphonia Chronicles oli pölyttänyt hyllyä jo 1,5 kuukautta, sillä en ollut ehtinyt tarttua siihen. Nyt sitten päätin aloittaa Tales of Symphonian.


Heti alkuun tuli pari kivaa ylläriä. Peli tunnisti, että minulla oli Tales of Xillian tallennus koneella, joten sain käyttöön liudan pukuja muista Tales-peleistä. Ainoa vain, etten vielä löytänyt valikosta kohtaa, josta oikeasti saisin otettua ne käyttöön. Ehkä se tulee vastaan joskus...

Toinen mukavuus oli, että pelissä sai valita japaninkielisten ja enkkuäänten välillä. Tales of Xillian enkkuäänet olivat kyllä siedettävät (ainakin kun niitä tarpeeksi kauan kuunteli), mutta päädyin nyt silti japanilaisiin ääniin. Useimmiten ne miellyttävät omaa korvaa enemmän. Oikeasti tämä mahdollisuus saisi olla peleissä useamminkin, jos ei muuten niin DLC:na niin kuin Lightning Returnsissa.

Tales of Symphonia tuli alun perin Gamecubelle ja PS2:lle, minkä huomaa, vaikka tämä versio on käsittääkseni käynyt kauneusleikkauksen läpi. Ihan nätti se on joka tapauksessa ja sitä kelpaa katsella isommastakin töllöstä. Grafiikkojen puolesta ei siis valittamista.

Minulla oli alkuperäisenä suunnitelmana, että kokeilen peliä nyt vain vähäsen ja sitten tulen blogiin tarinoimaan siitä. Aloittelin siinä viiden jälkeen iltapäivällä ja kun lopetin, kello olikin jo puoli kymmenen illalla, joten blogiin turinoinnit saivat jäädä. Ei siis tullut ihan vain parin tunnin pelisessiota suunnitelmasta huolimatta. Noh, näin käy joskus ja olen oikeastaan ihan ilahtunut tästä, koska enemmän on ollut päinvastaisia hetkiä viime aikoina.

Alku ei silti ollut takuton. Siinä missä Tales of Xilliassa pärjäsin ihan suvereenisti, tämä peli iski välittömästi märän rätin kasvoille. En kai ollut asennoitunut ihan oikein...

Ei näin...
Käytännössä siis marssin välittömästi juonta eteenpäin enkä vaivautunut grindailemaan kartalla (jonne pääsi yllättävän nopeasti). Totuus valkeni heti ensimmäisessä bossimatsissa, joka tuli todella varhaisessa vaiheessa. Kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä, ei se ihan putkeen mennyt. Kuvan nappaamisen jälkeen kesti ehkä 30-60 sekuntia, ennen kuin koko porukka makasi ketarat oikosenaan.

Eihän siinä auttanut kuin ladata tallennus (jonka olin onneksi tehnyt!), käydä hieman ostoksilla, grindailla ja käydä lisää ostoksilla. Toisella yrittämällä noin puolta tuntia myöhemmin bossi jo kaatui, vaikka paikka paikoin vieläkin teki tiukkaa. Ehkä en vain osaa, mutta kyllä tämä tuntui paljon Xilliaa vaikeammalta.

Tuon yksittäisen grindaushetken turvin pääsin sitten onneksi loppuillan etenemään, mutta aina ajoittain oli hankaluuksia. Taistelu ei jotenkin uponnut kaaliini niin perusteellisesti, että voisin todella sanoa hallitsevani sen. Melkoista sähellystä siis. Lisäksi tuntui, että viholliset tekivät suhteettoman paljon lämää suhteessa hahmojeni HP-määrään... mikä tietysti voi olla vain grindauksen puutetta.

Mieskin liittyi seuraan jossain kohtaa ja tarttui kakkosohjaimeen, kuten Xillian kohdalla. Tosin hän totesi, että minuna olisi jo rage quitannut koko pelin tympeiden taistelujen vuoksi. Ehdottipa tuo, että ostaisin sen sijaan Tales of Xillia 2:n ja pelaisin sitä. Miksipä ei, mutta en halua ostaa sitä digitaalisena, joten hommaan sen sitten joskus, kun taas jossain pelikaupassa vierailen.

Syy, miksen rage quitannut veemäisten taisteluiden takia, oli kuitenkin se, että tarina tuntui ihan kelvolta. Kiinnostuin ihan oikeasti siitä, mitä mahtaa olla tulossa... ja sehän minut siinä ruudun ääressä piti, vaikka suunnitelmat olivat toisenlaiset.

Ensin ajattelin tarinasta, että "jaa, taas tätä eeppisyyttä potenssiin kaksi", mikä nyt ei ole uutinen, kun jrpg:stä puhutaan. Maailma pitää pelastaa ja luoda uudestaan ja sitä varten on valittu tyttö(lapsi) tekemään pyhiinvaellusmatka jollekin pyhälle tolpalle. Tytön pitää ilmeisesti syntyä uudelleen enkelinä, herättää uinuva jumalatar ja sitten maailma luodaan uudestaan. Maailmassa on kuitenkin jengiä, joka tekee kaikkensa estääkseen tämän. Sen lisäksi tytön lähipiirissä on kaksi poitsua, joiden taustat ovat vähintäänkin salaperäiset.

Vähän perushuttuahan tuo on, mutta jokin siinä koukutti sopivasti. Haluan tietää poikien taustat ja mitä tytölle oikeasti käy. Sain tuosta pyhiinvaelluksesta vähän Final Fantasy X -vibat ja epäilenkin, ettei sekään ole välttämättä ihan sitä, miltä näyttää. Heti pelin alussa selvisi myös, että valitun tyttösen oikea isä onkin enkeli... joten miksi tyttö on syntynyt ihmiseksi? Miksi hänen pitää "uudelleensyntyä enkeliksi"? Tässä on varmasti jotain hämärää.


Tarina siis vaikuttaa minusta ihan kiinnostavalta. Tosin lukaisin (Wikipediasta tai jostain :P), että Tales of Symphonya on kehuttu länsimaissa taistelusysteemistään, mutta kritisoitu hahmojen ja tarinan osalta. En ole aiheeseen niin paljon perehtynyt, että osaisin sanoa, onko tuo totta vai ei. Jos on, olen kai taas jokin outolintu, kun tosiaan taistelut voisivat olla minulle jopa syy jättää peli sikseen, mutta tarina pitää toistaiseksi mielenkiintoa yllä. Voihan se toki olla, että tulen jossain vaiheessa toisiin aatoksiin.

Tällä hetkellä sanoisin, että suhtautumiseni peliin on positiivisen neutraali. Ainakin tuossa riittää puuhaa siksi aikaa, että saan Final Fantasy Type-0:n... tai Xillia 2:n, mikäli sen tässä kevättalven aikana sorrun hankkimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti