lauantai 28. helmikuuta 2015

Pelaaja sisustamassa

Yleisesti ottaen en ole mikään innokas sisustaja. Toki on kivaa, että kotona näyttää hyvältä, mutta en ole niitä ihmisiä, jotka hankkivat kaikki huonekalut valkoisina ja vaihtavat sohvatyynyt ja verhot vuodenajan mukaan. Tällaisessa toiminnassa ei tietenkään ole vikaa, mutta itse en jaksa vaivautua.

Meillä kuitenkin jonkin verran näkyy sisustuksessa se, että kämpässä asuu kaksi pelaajaa. Ketään ei varmaan yllätä se, että asuntoon on aseteltu esille nimen omaan Final Fantasy -sarjaan liittyvää sälää, mutta jotain muutakin silti on.


Keittiö


Parista conista on tullut taidekujalta ostettua printtejä. Nyt vihdoin saimme kehykset hankittua Franin (Final Fantasy XII) kuville, joten ne pääsivät myös keittiön seinää koristamaan. Olen ollut ihan hurmoksessa uusien taulujen kanssa, kun ovat niin ihunia. Edellisessä postauksessa taisinkin jo höpöttää melkoisen paljon siitä, miten paljon Franista tykkään, joten säästän teidät tällä kertaa.


Jääkaapin ja pakastimen ovet ovat myös olleet "sisustamisen" kohteena eli niihin on tullut lätkittyä kortteja ja sen sellaista. Jääkaapin ovesta löytyy korttia Bravely Defaultista, Zeldasta, Final Fantasyistä ja Star Oceanista. Ja on sinne yksi FFXII-muovitaskukin livahtanut joukkoon sekä muutama FF-teemainen magneetti. Pakastimen ovessa ei ole magneettien ja kalenterin lisäksi toistaiseksi kuin superkamuni Teepo, mutta ehkäpä siihenkin vielä jotain kertyy. Jostain syystä kaverit tykkäävät lähetellä meille peleihin liittyviä kortteja, mikä ei tietysti haittaa ollenkaan. Arvostan itse tehtyjä enemmän kuin kaupasta ostettuja.

Olohuone


Meillä on pelihylly, jota en nyt kuitenkaan kuvannut kokonaisuudessaan, koska en varsinaisesti pidä pelejä sisustuselementtinä. Final Fantasy -hyllyllä kuitenkin edustavat myös Final Fantasy IX:n päähahmot. Kyseessä on ns. Coca Cola -figuurit, joita joskus Japanissa tuli siis limsapullojen kylkiäisinä. Itse nappasin nämä mukaan useammasta conista... tuli tällainen pakko kerätä kaikki ilmiö.


Olohuoneesta löytyvät myös blogissa hiljattain esitellyt Meracle ja Edge Star Ocean: The Last Hopesta. Vähän houkuttaisi nämäkin figuurit kaikki hankkia, mutta jospa nyt kerrankin hillitsisin metsästäjä-keräilijäviettiäni.



Lisäksi meillä on tällaiset cactuar- ja moogle-tölkkicoolerit, mutta niitä ei ole tullut käytettyä siihen varsinaiseen tarkoitukseen vaan sen sijaan koristavat olohuoneesta löytyvää hyllyä. Samalla hyllyllä on muutakin pikkusälää, mutta ne eivät tosin liity peleihin... Tosin olen ajatellut, että tuo meistä tehty tanssitaulu sijoittuisi Final Fantasy XIV:n Eorzeaan. En tiedä, oliko se taiteilijan tarkoitus. (Ja sori, taulu ei näy hyvin. En saanut mistään kulmasta otettua kuvaa, jossa ei olisi heijastuksia, joten päätin antaa olla.)


Makuuhuone



Minun työpöytäni (arvaatte varmasti kumpi) on varsin täyteen tungettu kaikenlaista, mutta sekalaisen tavaran joukossa istuvat myös Bubble Bobble -pelistä tutut Bub ja Bob, jotka sain siis joululahjaksi viime vuonna. Kaksikon kanssa on kiva jutustella samalla, kun istuu koneen ääressä raapustelemassa näitä blogipostauksia tai työstämässä uusinta tarinaa.

Toisella puolella pöytää työskentelyäni valvoo tonberry, Tomo-kun, joka on valitettavasti aikoinaan ottanut osumaa fire-loitsusta. Onneksi selvisi kuitenkin hengistä ja kärsii nyt vain pienoisesta kauneusvirheestä. Oikein rakas kaveri tämäkin.

Tarkkasilmäisimmät saattavat löytää kuvasta myös pienen mooglen.


Sänkykään ei ole täysin säästynyt "sisustuselementeiltä". Mogi-chan (FFXIV-moogle) kotiutui meille jo muutama vuosi sitten, Monty-kun (Lulun moogle) hyppäsi laukkuuni viimeisimmällä Japanin matkalla. Olemme jo tovin odotelleet perheenlisäystä, mutta vielä ei ole pikku-mooglejen siipien läpsytystä kuulunut.

Makuuhuoneen seinälle on lisäksi tullut laitettua kolme Final Fantasy -aiheista julistetta. Celcius on hieno ilmalaiva, vaikkei FFX-2 olenkaan suosikkipelini. Myös FFXIII-juliste miellyttää suuremmin silmääni kuin itse peli makuani, mutta suosikkini noista kuvista on silti FFXII: Revenant Wingsistä. Totisesti haluaisin matkustaa kuvan maisemiin!


Kirjasto


Joo, meillä on kirjasto. Kirjahyllyjen päälle on kerääntynyt kummasti figuureita. Yhden hyllyn teemana on summon-olennot ja pikku-figuurit. Tuo iso Bahamut oli itse asiassa aikoinaan ensimmäinen asia, jonka mieheni kämpillä bongasin siellä ensimmäistä kertaa vieraillessani. Siinä vaiheessa jo oikeastaan tiesi, että nyt täytyi olla hyvä mies kyseessä, kun sisustusmakukin on noin erinomainen.

Mateus ja Yojimbo on tullut hankittua yhdessä ja nuo pikku-figuurit minä olin puolestani ostellut coneista jo joskus ikuisuus sitten.


Toisella hyllyllä on sitten isompia figuureja. FFXII:sta on tullut hankittua kaikki muut paitsi Ashe, mikä vähän kaivelee minua (lahjoituksia otetaan vastaan!). Ehkä vielä jonain päivänä raaskin lunastaa eBaysta oman. Toivelistalla on myös Fran-figuuri, josta Square Enix uutisoi viime vuonna. Se on pakko saada, kunhan ilmestyy.

Vaikka kolmetoista ei ole tosiaan se suosikki-Finalini, on pelin naiset tullut hyllyyn hankittua. Alkuun minulla olivat vain Vanille ja Fang, mutta Light tuli edullisesti vastaan ja lähti mukaan. FFVII:sta olen hankkinut vain omat suosikkini, Vincentin ja Yuffien, joista jälkimmäinen oli helppo nakki, mutta edellinen vaati suoranaista taistelua kello viiden aikaan aamuyöllä huutokaupan merkeissä.

Paine on meille kotiutunut, kun äitini meinasi heivata neidin mäkeen. Figuuri oli jäänyt porukoille pyörimään veljeni omilleen muuton jälkeen ja pelastin sen sitten meidän hyllyymme. Siinä häiritsee hieman se, että se on täysin eri skaalaa kuin nuo muut figuurit.

Ja moogle (jälleen Coca Cola -figuuri) seisoo johtamassa tätä sotajoukkoamme. Oikein sopiva party leader, vai mitä?


Mitenkäs te muut? Näkyykö teillä kotona jotenkin se, että olette pelaajia? Ja siis nimen omaan muutenkin kuin mahdollisen pelihyllyn olemassa olosta.


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

(Peli)naiskuvahaaste

Jokunen hetki sitten raapustelin postauksen kuumiksista pelimiehistä. Postaukseen innoitti Facebookissa tuolloin pyörinyt mieskuvahaaste, jossa siis oli tarkoitus julkaista viitenä päivänä kuva kuumasta miehestä. Itse tosin paneuduin ulkonäön lisäksi myös lueteltujen miehien muihin ominaisuuksiin.

Postausta kirjoittaessa tuli tunne, että olisi kiva tehdä samanlainen postaus myös naishahmoista. Osa lukijoista varmaan jo arvaa, keitä listalta löytyy, mutta ei anneta sen haitata. Tämä listaus on myös lähinnä tämän hetken fiilis, ensi vuonna voin joiltain osin olla eri mieltäkin.


5. sija - Lara Croft [Tomb Raider -sarja]

Nyt kun meillä on nuo Tomb Raider -pelit pyörineet urakalla, on taas Larakin palautunut vuosien tauon jälkeen mieleen. Pelattuna on siis nyt uutukainen, Anniversary ja Underworld. Legend on vielä työn alla.

Tällä hetkellä en osaa sanoa, pidänkö enemmän uudesta vai vanhasta Larasta, sillä kummassakin on puolensa. Vaikka vanhan Laran ruumiinrakenne on jokseenkin luonnoton, siinä on jotain silmää miellyttävää. Toisaalta yhtä lailla silmä lepää tässä nuoremmassakin Larassa. Myös molempien kasvojen piirteet ovat makuuni. Esimerkiksi vanhemman version huulet ovat melkoisen houkutteleva näky.

Luonteen puolesta vanha Lara on räväkämpi ja kovempi tapaus kuin uusi, joka taas on selkeästi herkkä, nuori nainen todella tiukassa paikassa. Jälleen kerran kumpikin konsepti vetoaa minuun, vaikkakin eri tavoin. Tästä syystä vitossija onkin periaatteessa jaettu näiden kahden erilaisen, mutta ihanan Laran kesken.


4. sija - Myuria Tionysus [Star Ocean: The Last Hope]

Kuva: Star Ocean Wiki
Kuten Arumat, myös Myuria kaappasi huomioni välittömästi, kun vain vilahti ruudussa Star Ocean: The Last Hopea pelatessa. Vaaleanpunainen tukka on ihana huomiomagneetti ja haltiakorvista ropisee myös plussapalloja niin paljon, ettei lattialla ole enää turvallista kävellä.

Myurian pukeutuminen sen sijaan ei ole mieleeni, vaikka naisellisia suloja on tietysti aina mukava ihastella. Hän ei kuitenkaan vaikuta naiselta, joka pukeutuisi kuvassa näkyvällä tavalla. Pidänkin enemmän Myurian mustasta asusta, joka yhdessä välivideossa vilahtaa... joskin se taas on aika tylsä. Jotain välimaastosta olevaa voitaisiin siis hänelle esitellä.

Vaikka Myurian ulkonäkö kiinnitti huomioni ensimmäisenä, ei se ole pelkkä syy siihen, että pidän hänestä. Tykkäilen kovasti hänen tavastaan kiusoitella Edgeä, mutta myös hänen vakavampi puolensa on mieleeni. Hän on ehkä kostonhaluinen ja juonikas alkuun, mutta tapahtumat saavat hänet ottamaan erilaisen asenteen tilanteeseensa. Hän on yhtä aikaa kiinnostava ja ihailtava.





3. sija - Sheena Fujibayashi [Tales of Symphonia]

Kuva: Aselia, The Tales Wiki
Sheena on minulle melko uusi tuttavuus, enkä ole vielä ehtinyt pelata Tales of Symphoniaa läpi asti, joten en pysty muodostamaan hänestä lopullista mielipidettä. Tähän asti olen kuitenkin hänestä pitänyt heti ensisilmäyksestä asti. Minulla tosin onkin jokin juttu ninjatyttöjen suhteen ja tällä sijalla olisi voinut olla myös Final Fantasy VII:n Yuffie.

Sheena on nätti ja suloinen nuori nainen, mutta hänenkään pukeutumista en täysin ymmärrä. Muuten asusta ei ole valittamista, mutta miksi, oi miksi, kaula-aukon pitää olla noin avoin? Sheena on kuitenkin enemmän puhtoinen tyttönen kuin... noh, en keksi tähän sopivaa termiä, mutta hän ei siis ole naistyyppiä, joka haluaa kaula-aukkonsa ulottuvan napaan saakka.

Tykkään siitä, miten Sheena esittää kovempaa kuin onkaan. Hän on pohjimmiltaan herkkä, haavoittuva ja melkoisen epävarmakin itsestään, mutta pyrkii peittämään sen räväköillä ja ajoittain jopa uhoavilla kommenteillaan. Jostain syystä tämä on sellainen piirre, joka saa minut haluamaan halata kyseistä hahmoa. Sheena on siis halattavan ihana.

Toivon, ettei Tales of Symphonian loppupuoli romahduta kuvaani Sheenasta. En tosin usko, että näin käy, mutta onhan tuo peli tuonut muitakin epämiellyttäviä yllätyksiä tässä matkan varrella. Ehkä Sheena ei kuitenkaan petä minua.


2. sija - Oerba Yun Fang [Final Fantasy XIII]

Kuva: Kuva: The Final Fantasy Wiki
Final Fantasy XIII -sarja ei ole mitään parasta ikinä, mutta Fang on sellainen nainen, jota nyt ei vain voi ohittaa. Pelkkä kuva ei oikeastaan edes riitä kertomaan kokonaisuudesta, sillä iso osa Fangin viehättävyydestä tulee hänen eleistään ja puhetyylistään. Ulkonäkö, puhetyyli, ääni, eleet, ilmeet ja tapa liikkua muodostavat aivan käsittämättömän vetävän kokonaisuuden. Fangia katsellessa minun on välillä jopa vaikea muistaa, että kyseessä on fiktiivinen hahmo.

Fang on itsenäinen ja rohkea toimija, joka tekee omat valintansa. Silti samaan aikaan hän on äärimmäisen huolehtiva Vanillen suhteen ja asettaa punapään oikeastaan kaiken muun edelle. Fang on kovapäinen ja joskus jopa turhan kova, mutta hänen sisällään selvästikin pehmeä ja herkkä kohta. Kyseessä on siis kaikin puolin ihana ja viehättävä nainen, jota on lähes mahdoton tarkastella objektiivisesti, kun sydämenkuvat vilisevät silmissä.



1. sija - Fran [Final Fantasy XII]

Kuva: The Final Fantasy Wiki
Jos kolmetoista ei minuun niin kovasti iskenyt, niin Final Fantasy XII saa edelleen sukat vipattamaan jaloissa. Peli on täynnä toinen toistaan upeampia hahmoja, mutta Fran on kyllä siellä ihan kärkipäässä. Hän ja Balthier tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen, kun ensimmäisen kerran ruudussa vilahtivat. Sen jälkeen mikään ei ollut ennallaan.

Vierat nyt ovat ylipäätään viehättäviä ja olin heistä kiinnostunut jo silloin, kun luin pelistä ennakkojuttuja. Fran on siis hyvin kaunis nainen ja valkoiset hiukset ovat kerta kaikkiaan upeat. Toki pidän myös hänen korvistaan, koska kuka nyt ei rakastaisi puputyttöjä?

Sen sijaan minun on jälleen mainittava, että tällä(kin) naisella voisi olla enemmän päällä. Franin vaatteet eivät ole mitenkään erityisesti mieleeni, vaikka hänellä on nätti takapuoli. Mutta ihan oikeasti... kuka nainen haluaisi vaeltaa maailman halki tuollaisessa "haarniskassa"? Niinpä!

En silti voi dissailla Frania, sillä hänen käytöksensä ja persoonansa vain kiehtoo. Pidän myös erityisesti siitä kemiasta, jota on hänen ja Balthierin välillä, mutta yhtä lailla kiinnostava on hänen suhteensa Peneloon ja Asheen sekä siskoihinsa. Jaksan pyöritellä Franin tarinaa päässäni loputtomiin... ja siksi kai olen ajautunut myös kirjoittamaan hänestä ja Balthierista loputtoman pitkää fan fiction -sarjaa (saankohan sitä koskaan valmiiksi...).

Fran on ehkä Final Fantasy -hahmojen osalta parasta ikinä. Nyt kun taas pysähdyin ajattelemaan häntä, sormet syyhyävät niin pelin kuin ficcien ja fan artien pariin. Voi ihanuus!



Kunniamaininta: Kuja [Final Fantasy IX]

Kuva: The Final Fantasy Wiki
Tässä postauksessa on pakko jakaa vielä yksi pysti. Mieshahmojen osalta ei kunniamainintaa tullut, vaikka sitä harkitsin, mutta annetaan nyt mennä.

Eli naisten osalta kunniamainintapystin saa ehdottomasti Final Fantasy IX:n Kuja. Hän on tyrmäävän kaunis, kopea ja kylmä, vaikka samaan aikaan hän on myös onneton reppana, joka tarvitsisi paljon rakkautta ja paijausta.

Tiettävästi Kuja ei ole nainen, mutta tämä fakta meni ainakin allekirjoittaneelta alkuun ohitse. Jossain kohtaa peliä havahduin siihen, että häneen viitattiin englannin kielen mieshänpronominilla "he" ja olin totaalisen järkyttynyt.Tai ehkä se on väärä termi, enemmänkin olin pettynyt, koska olin jo ehtinyt ajatella häntä naisena.

Mikä tahansa Kujan sukupuoli onkaan, pidän häntä edelleen hyvin kauniina ja viehättävänä. Pukeutumistyyli hänenkin kohdallaan on jokseenkin kyseenalainen, mutta en silti osaa olla pitämättä hänestä. Upea hahmo!

Nyt on pakko sanoa, että mieslistan laatiminen ei ollut helppoa, mutta se oli lastenleikkiä tähän listaan verrattuna. Ykkössijasta ei missään vaiheessa ollut epäilystäkään, mutta muuten minulla oli vaikeuksia. Listalle olisi voinut päätyä Final Fantasy IV:stä Rydia, Final Fantasy V:stä Faris, Final Fantasy VII:sta Yuffie, Final Fantasy IX:stä Beatrix tai Eiko, Final Fantasy XIII:sta Vanille sekä Final Fantasy XIV:stä Y'shtola tai V'kebbe. Valinnanvaraa tällä naisrintamalla oli siis liikaakin. Tiedän itsekin, että nuo ovat kaikki FF-hahmoja, mutta olen FF-fanityttö luultavasti hautaan saakka, joten mitä voi olettaa? Tosin ehkä listaan olisi myös voinut laittaa uusimmasta Tomb Raidereista Samanthan.


Haaste teille

Olisin törkeän kiinnostunut myös muiden listauksista. Facebookissa pyörineet oikeat miehet eivät innostaneet, mutta näitä pelihahmolistoja lukisin ja näkisin mielelläni. Perustelutkin maistuisivat, mutta ilmankin käy. Sekä mies- että naislistat kelpaavat.

Eli listoja voi raapustella tuonne kommenteihin tai jos joku tekee omaan blogiinsa, voi tänne käydä heittämässä linkin. Aivan varmasti käyn kurkkimassa. Olkoonkin vähän hömppää, minusta tämä on kiinnostavaa.




torstai 19. helmikuuta 2015

Petolliset punapäät

Viime viikko oli älyttömän kiireinen ja hujahti käsistä kaiken maailman juttujen parissa, mikä tarkoitti pyöreää nollaa pelikonsolin ääressä vietetyissä tunneissa. Tämä on vähän harmikin, koska ihan oikeasti haluaisin saada Tales of Symphonian jo pelattua läpi, mutta sitten tulee kaikenlaista hommaa, millä on deadline, ja... niin, kyllä te tiedätte nämä aikuisen elämän kiireet.

Eilen kuitenkin ehdin taas pariksi tunniksi istua sohvalle ja tarttua ohjaimeen. Tässä kohtaa mahdollisille uusille lukijoille tiedoksi, että minulla on tapana raportoida pelikerroistani ja nämä höpinät siis voivat sisältää spoilereita peleistä (kuten blogin oikea laita ystävällisesti varoittaa). Jos kiinnostaa, millaisia ajatuksia Tales of Symphonia on minussa tähän asti herättänyt, voi läjän postauksia käydä lukemassa täältä. Joukossa saattaapi olla jokin muukin Tales-höpinä, mutta pääasiassa linkin takaa löytyy aiemmista pelikerroista kertovia postauksia.


Edellisellä kerralla olin päässyt juonessa kohtaan, jossa Altessalle pitää hankkia lääkäriapua. Mielikuvat olivat hitusen hämäriä, mutta muistin kyllä Kratosista paljastuneet järisyttävät jutut ja olin jostain kuullut (hieno lähde, eikös), että nyt ratkeaa, jääkö Zelos tiimiini ja tekeekö Kratos paluun. Punapäätä siis tarjolla, mutta hieman erilaisissa paketeissa.

Noh, koska fanityttöilen Kratosia hänen ärsyttävästä salakähmäisyydestään huolimatta, odotin tätä hetkeä kuin Sylvarantin väki Pelastuksentorniaan. Sen verran olin opastakin vakoillut, että lääkärikeikan jälkeen ei saanut lähteä kenenkään mukaan, kun porukka tulee pyytämään ulos. Tämä selvä, näin siis toimittiin.

Ensimmäinen mankuja oli luonnollisesti Colette. Minulle tuli tytön puolesta oikeasti paha mieli, kun jouduin torjumaan hänen pyyntönsä lähteä ihastelemaan lumisadetta. Vaikkei hän ole suosikkihahmoni, olen pyrkinyt olemaan häntä kohtaan kuitenkin kiva. Tämä kieltäytyminen ei ollut oikein linjassa sen kanssa.

Seuraavaksi ovea kolkutteli Genis. Hänen kohdallaan kieltäytyminen ei niin haitannut, varsinkin kun vastaukseksikin tuli kiukuttelua. En siis ole Genisillekään missään kohtaa ilkeillyt, mutta ei minulla ollut mitään hinkua toisaalta lähteä hänen matkaansakaan.

Viimeisenä oven taakse ilmestyi vielä Sheena. Olin jo valmistautunut sydäntä murskaavaan kieltoon (Sheenan loukkaaminen ei oikeasti kuulosta edes ajatuksentasolla mukavalta), mutta kappas, ei minulle edes annettu vaihtoehtoja. Lloyd vain lähti Sheenan kanssa pihalle jubailemaan. Ei kai siinä, keskustelu oli herkkis ja ihan  mielenkiintoinenkin, joten ei se minua varsinaisesti haitannut, mutta Kratosia ei sitten näkynyt. Se jäi hieman harmittamaan.

Käsittääkseni tuossa ei kuitenkaan ole mitään tehtävissä (tai ainakaan ei ole enää, kun olen tallentanut jo kohdan päälle), koska Kratosin ilmestymiseen kaiketi vaikuttaa yksi jos toinenkin aikaisemmin tapahtunut. En siis yrittänyt kohtaa enää uudestaan vaan päätin painattaa eteenpäin ja kohti Tower of Salvationia. Olenko jo sanonut, miten paljon inhoan jropetorneja? Tässä pelissä on tätä yhtä tornia aivan liikaa!

Mutta eihän se auta märistä, jos oikeasti meinaa pelin päästä joskus läpi. Torniin vaan ja menoksi. Siellä tulikin sitten useampi tunteita nostattava käänne, joka alkoi Zelosin liivinkäännöllä. Olin oikeasti aivan totaalisen tyrmistynyt, kun Zelos teki kratosit ja kääntyi porukkaa vastaan. Vaikka Zelos on minusta ajoittain suorastaan ällö, olen pitänyt häntä pohjimmiltaan ihan hyvänä tyyppinä. Ehkä salaa jopa tykkään hänestä ihan vähän, mutta mitään en tietenkään myönnä!

Lähdin siis kipuamaan torniin aika mustissa fiiliksissä. Vakuuttelin itselleni, että tässä on jotain takana, ei tämä näin voi mennä. Ja toisaalta samaan aikaan pohdin, että joskos tässä sittenkin tulisi juonenkäänne, joka tuo Kratosin takaisin tiimiini.

Aika äkkiä alkoi kuitenkin näyttää siltä, että lisäjäsenien sijaan tiimi sen kuin harveni. Jokainen porukassa roikkunut jäikin matkalle auttaakseen Lloydia eteenpäin. Ihanaa uhrautuvaisuutta suuremman hyvän edessä, mutta se "En voi jättää sinua!" - "Sinun on pelastettava Colette!" -keskustelu alkoi käydä aika nähdyksi jo toisella kerralla. Sinällään ihan vekkuli kohta, mutta väsyneet aivoni lähinnä toivoivat,että yadayada loppuisi ja voisi vain juosta eteenpäin. Plussaa kuitenkin siitä, ettei paikassa ollut mitään älyttömiä pulmatehtäviä tällä kertaa.

Koko häslinki päättyi tornin huipulle, jossa vähän tökittiin pahiksia miekalla, muttei kuitenkaan itse tapettu ketään. Koska eiväthän hyvikset tee sellaista, vaan pahikset pääsevät päiviltään, kun toiset pahikset ovat pettyneitä heihin. Ja Mithoskin piti taas päästää karkuun sen sijaan, että olisi puukottanut herraa siipien väliin patsastelu- ja selittelyhetken aikana. Ei siis vieläkään eeppistä lopputaistelua vaan tällainen pieni välierä.

Mutta! Zelos palasi kruunuaan kiillotellen takaisin ja kertoi tehneensä kaiken vain saadakseen Lloydille jekkumiekan pitelemiseen tarvittavan kikkareen. Hetken olin iloinen. Olinhan ollut oikeassa ja Zelos oli sittenkin hyvis (tosin se tarkoittanee, etten tosiaan saa Kratosia tiimiin, nyyh).

Jäin kuitenkin miettimään Zelosin toimintaa. Pahikset sanoivat aika selkeästi, että Zelos oli koko ajan vakoillut Lloydin poppoota. Jos Zelos olisi keksinyt kikkareen hankkimissuunnitelmansa vasta nyt yhtäkkiä, ei tuollaista väitettä olisi kuultu. Pahikset olisivat varmasti suhtautuneet häneen hyvin epäluuloisesti, jos hän olisi yhtäkkiä vain kääntynyt heidän puolelleen.

Tämä tarkoittaa, että Zelosin on täytynyt toimia vähintäänkin kaksoisagenttina. Kenties hän on halunnut auttaa Lloydia, mutta on myös mahdollista, että hän on oikeasti vakoillut ja ollut valmiina toimittamaan Coletten tarjottimella Mithosin luokse sopivalla hetkellä. Nyt on myönnettävä, että luottoni Zelosiin romahti samalla tavalla kuin Alviniin Tales of Xilliaa pelatessa.

Odotan nyt siis mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Olen melkein varma, että Zelos puukottaa selkään uudemman kerran. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä ja hän on nyt oikeasti Lloydin ja kumppaneiden puolella. Ja voipi olla, että seuraavaa Talesia pelatessa epäilen lähtökohtaisesti kaikkia... olen selvästi liian sinisilmäinen näiden hahmojen suhteen.





maanantai 16. helmikuuta 2015

Star Ocean -löytö

Viikonloppu vierähti perinteisesti Desucon Frostbitessa. Ohjelmassa ei ollut juuri blogin sisältöön liittyviä luentoja, kun perjantainakin missasin Hideo Kojima -luennon väsymyksen takia.  Jotain kuitenkin jäi conista käteen tälläkin kertaa.

Sunnuntaina eksyimme heti aamusta myyntipöytäsaliin ja Urumin pöytään, jonka lähelle emme olleet päässeet lauantaina kertaakaan. Sunnuntaiaamu on siis hyvä ajankohta shoppailla conissa, silloin ei ole ruuhkaa (toinen on tietysti cosplaykisojen aikaan, koska iso osa porukasta on silloin pääsalissa). Urumin pöydältä löytyikin jotain yllättävää.


Hetki siinä piti ihan silmiä räpytellä, sillä olihan näky kertakaikkisen uskomaton. En muista missään nähneeni Star Ocean -sälää myynnissä (eBayta ei lasketa). En varsinkaan Suomessa, mutta eipä ole tullut Japanin reissuillaankaan vastaan. Tämä ei tietysti automaattisesti tarkoita, etteikö joku putiikki Star Ocean -kamaa myisi vaikka jatkuvasti, mutta ainakaan minä en ole nähnyt. Olin siis kuin taistelusauvalla päähän lyöty... mutta toki positiivisessa mielessä.

Kyseessä oli siis blindbox-figuuri. Vaihtoehtoisina hahmoina Edge, Reimi, Faize, Meracle ja Lymle. Hitusen harmittelin parhaiden hahmojen puuttumista. Miksi Arumat ja Myuria oli jätetty pois? Yhtälailla puuttui tosin Bacchuskin, mutta se ei minua varsinaisesti haitannut. Hitsit, että olisi siistiä, jos saisi Myurian ja Arumatin hyllylle ihasteltaviksi.

Näistä viidestä tarjokkaasta mieluiten olisin ottanut Lymlen, mutta muuten ei ollut erityistä väliä... paitsi Edgeä en välttämättä olisi halunnut. Kyseinen nuorimies ei minuun koskaan tehnyt erityisen hyvää vaikutusta, vaikka opin häntä pelin aikana sietämään. Edge ei siis missään nimessä olisi minulle ensimmäinen figuuriostos, jos nyt lähtisin shoppailemaan.

Blindboxien kanssa riski on kuitenkin otettava, jos myyjä ei ole halukas pakkauksia aukomaan... ja olisin ihan ymmärtäväinen, jos ei olisi. Toista pakkausta ostaessa minulle tarjottiin mahdollisuutta kurkistaa sinne, ettei tule samaa hahmoa (ostin nuo siis eri aikaan), mutta kieltäydyin, koska olisihan se pilannut jännityksen. Ajattelin, että figuurin saa myytyä, jos nyt noin huono tuuri kävisi.

Avasin siis molemmat laatikot vasta illalla kotona. Tuplia ei onneksi tullut, mutta...

Stromtrooper ei liity tapaukseen vaan saapui kotiin jo viime kesänä Tukholman reissulta palatessa.

... dyn dyn dyy, Edgehän se siellä!

Onneksi ei kuitenkaan kahta Edgeä vaan toisesta laatikosta paljastui Meracle, mistä mies oli erittäin tyytyväinen. Ja en minäkään lopulta pettynyt ollut, koska ylipäätään oli kiva saada jotain Star Ocean -fanikamaa hyllyyn. Parasta on tietysti se, että nämä ovat siitä omasta suosikkipelistä eikä jostain aiemmasta.

Yllätyin myös figuurien laadusta. Tosin nämä maksoivat 15 euroa, mikä on hieman enemmän kuin blindboxit yleensä. Molemmat figuurit ovat tukevia ja pysyvät hyvin alustoillaan. Osat pystyi kiinnittämään helposti, mutta ne pysyvät silti kiinni eivätkä heilu epämääräisesti. Tämän lisäksi figuurit on maalattu erittäin hienosti. Ihastelin jopa hetken verran Edgen hiuksia... asia, jota en olisi koskaan uskonut tapahtuvan.

Olen siis kaikin puolin tyytyväinen löytööni. Lisäksi myyjä osoittautui mukavaksi, tuli hetki siinä turistua Star Ocean -sarjasta ja sainkin vahvan suosituksen pelata Till the End of Time joskus loppuun, koska kyseisessä pelissä on järisyttävä juonenkäänne, jonka haluan varmasti nähdä. Kenties, kenties. Ehkä minun on joskus vielä tartuttava ohjaimeen ja paukutettava loppuun kyseinen teos. Ragequittauksesta on kuitenkin vielä niin vähän aikaa (1,5 vuotta?), etten ole täysin toipunut. Olisi oikeasti pitänyt pelata kolmososa ennen nelosta, niin ei tökkisi taistelusysteemin puutteet yms. tällaiset pikkujutut. Toistaiseksi jätän vielä tämän asian hautumaan, mutta lupaan raportoida, jos joskus saan vielä inspiraation pelin pariin palaamisen suhteen.

Tässä välissä aion hakata Taleseja ja ensi kuussa sitä Type-0:aa. Niin ja toki ihastella figuuriperheeni uusia jäseniä. Kyllä vaan ovat nättejä.



torstai 12. helmikuuta 2015

Uusia tuulia yhteistyön muodossa

Blogissa kaikki on näyttänyt olevan niin kuin ennenkin, mutta pinnan alla on kuitenkin tapahtunut jotain. Nyt on vihdoin aika ottaa asia puheeksi.

Ehkä joku saattaa jo tietääkin, että viime vuoden puolella Pelit haki itselleen uusia avustajia. Mietin pitkään, tekisinkö asian suhteen jotain. Kyllähän nämä blogihöpinäni sisältävät ajoittain samoja elementtejä kuin peliarvostelut, mutta rehellisesti sanottuna täysverinen pelien arvostelu ei vain kiinnosta minua. Niinpä jäin arpomaan, hakisiko vai ei.

Sitten tajusin, että avustajahaun lisäksi samaisen lehden pääkirjoituksessa oli vihjattu bloggaajillekin olevan mahdollisesti käyttöä. Ja kliseisesti siitähän se sitten lähti. Hakemus sisään ja jonkinlainen arvostelunräpellys tekstinäytteeksi mukaan. Myöhemmin lähetin vielä toisenlaisen tekstinäytteen ja sen jälkeen odoteltiin tovi jännittyneenä.

Nyt se sitten on virallista. Level up! on aloittanut yhteistyön Pelitin kanssa. Tuokoon tämä tiimipeluu kummallekin osapuolelle kasapäin kokemuspisteitä ja lisätasoja!

Sisällöllisesti blogini tuskin tulee muuttumaan eli edelleen on luvassa puhetta Final Fantasyista sekä muista jrpg:stä. Ja puhun minä niistä muistakin peleistä aina, kun niitä hairahdun pelaamaan. Fanityttöilyäkään ei toki sovi unohtaa.

Jatkossa kuitenkin blogistani pääsee kätevästi siirtymään suoraan uudistuneelle Pelit.fi-sivustolle, josta löytyy pelaajille varmasti paljon lisää mielenkiintoista luettavaa.

Tämä vuosi siis on alkanut mielenkiintoisissa merkeissä. En malta odottaa, mitä se vielä tuo tullessaan!


(Peli)mieskuvahaaste

Jokainen joka Facebookia käyttää on varmaan viime aikoina törmännyt feedissään pyöriviin miesten kuviin. Siitä, onko tämä ns. mieskuvahaaste järkevä vai ei, voidaan toki olla montaa mieltä, mutta eihän se ole homman pointti ollenkaan.

Minua ei ole kukaan tähän haastanut ja ehkä ihan hyvä niin, sillä en tiedä, olisinko Facebookin puolella edes lähtenyt mukaan. Ihan omaksi huvikseni ajattelin kuitenkin tehdä oman listan pelimiehistä. Osa ei varmasti tule yllätyksenä, jos kukaan, mutten silti voi vastustaa kiusausta. Toisaalta nämä tällaiset listatkin elävät aina, joten ensi vuonna tähän aikaan saatan olla ainakin osittain eri mieltä.

5. sija - Kratos Aurion [Tales of Symphonia]

Kuva: Aselia, The Tales Wiki
Kratos ei nyt yltänyt kuin sijalle viisi, osittain siksi, etten ole vielä pelannut Tales of Symphoniaa loppuun. En siis osaa toistaiseksi sanoa, millaiseksi lopullinen mielipiteeni hänestä muodostuu.

Hahmo on itse asiassa sellainen, että hän ärsyttää minua ajoittain todella paljon. Kaikki se ylimielisyys ja salakähmäisyys, en tykkää. Ja sitten samaan aikaan tykkään vähän liikaakin. Olen kovasti yrittänyt pitää sisäisen fanityttöni kurissa, mutta se mokoma haluaa uskoa Kratosista pelkkää hyvää ja vannoo, että kaikelle on selityksensä.

Mitä sitten Kratosin ulkonäköön tulee, pukeutumistyyli on hitusen meh, mutta punainen piikkitukka on aina kuumis. Siitä ei vain pääse mihinkään. Ja hei, siivet! Kuka voisi vastustaa siipiä?









4. sija - Arumat P. Thanatos [Star Ocean: The Last Hope]

Kuva: Star Ocean Wiki
Star Ocean: The Last Hope ei alkuun vakuuttanut hahmoillaan, mutta sitten ruutuun asteli arpinen, haltiakorvainen Sephiroth-klooni. Jep, välitön fanityttökohtaus ja kuolaämpärin etsintähän siitä seurasi! Tässäkin kohtaa poikkeavan väriset (hopeanharmaat), pitkät hiukset vetosivat minuun ja sitten tietysti ne korvat, ne korvat. Joo, minulla on joku juttu tällaisten fantasiaelementtien suhteen.

Myös Arumatin asenteessa on parantamisen varaa, mutta silti pidän hänestä juuri omana angstisena itsenään. Kun Arumat puhuu, pitää kuunnella hiljaa, mitä sanottavaa hänellä on... tai ainakin kuunnella sitä ääntä. Pitääkin joskus selvittää, kuka häntä ääninäytteli japaninkielisellä ääniraidalla.






3. sija - Vincent Valentine [Final Fantasy VII]

Kuva: Wikipedia
Arvoin pitkään, annanko kolmossijan Vincentille ja Final Fantasy IX:n Zidane Tribalille. Tänään kuitenkin tuntui siltä, että Vincent menee hitusen Zidanen ohi fanityttöilymittapuulla. Olisin toki voinut sitten sijoittaa Zidanen joko sijalle 4 tai 5, mutta toisaalta halusin myös Kratosin ja Arumatin mukaan. On tämä vaikeaa.

Mutta siis se Vincent. Hänestä löytyy taas sitä angstisuutta, joka nyt vain jostain syystä sattuu vetoamaan minuun. Toisaalta Vincent rypee niin syvällä synneissään, että välillä tekisi vain mieli ravistella häntä. Ehkä hän siis myös herättää jonkinlaisen suojelunhalun? En tiedä.

Ulkonäkö kelpaa myös. Pitkät, silkkiset (kyllä, ne ovat silkkiset!) mustat hiukset ja punaiset silmät ovat hot. Vincentistä tulee vampyyrivaikutelma, mikä on myös omiaan vetoamaan minuun. Vampyyrejakin on tullut jo aika monta vuotta fanitettua.







2. sija - Balthier Bunansa [Final Fantasy XII]

Kuva: The Final Fantasy Wiki
Kakkossijan mies ei varmasti ole yllätys kenellekään pidempään blogia lukeneelle. Balthier eroaa suuresti kolmesta aiemmasta, vaikka hänelläkin on synkempi puolensa. Hän on kuitenkin enemmän sarkastinen ja humoristinen johtotähti kuin taustalla angstaava pitkätukka. Tykkäilen Balthierin elämänasenteesta, vaikka samaan aikaan minua surettaa se, mihin tilaan hänen perhesuhteensa ovat päässeet.

Ulkonäöllisesti Balthier on myös viehättävä, vaikkei ehkä ihan samalla tavalla kuumis kuin alemmille sijoille päätyneet herrat. Silti hänessä on tyylikästä seksikkyyttä, jota en pane lainkaan pahakseni. Lisäksi pakko on myös nostaa esille miehen ääni ja nimen omaan englanninkielisestä ääninäyttelystä. Gideon Emery ei ole minulle enää ikinä mitään muuta kuin Balthierin ääni. Uskomattoman upeaa työtä!










1. sija - Gareth Leonclaw [Final Fantasy XIV: A Realm Reborn]

En tiedä, onko tämä ykkössija nyt vähän huijausta, mutta... en voinut itselleni mitään! Gareth on siis rakkaan mieheni pelihahmo A Realm Rebornissa ja mies osasi kyllä hänestä melkoisen kuumiksen laatia. Ylipäätään miqo'tet ovat turkasen hot, mutta aivan erityisesti Gareth.

Miqo'tejen kuumuuspisteitä nostavat tietenkin häntä ja korvat, mutta ne eivät ole ainoa syy, miksi pidän Garethista. Tosin ehkä olisikin huolestuttavaa, jos en pitäisi hänestä?

Periaatteessa on tietysti niin, ettei hahmo ole minkään pelifirman tuotos. Ulkonäköpiirteet ovat toki olemassa ja pelaaja valitsee niistä haluamansa kombon, mutta pelaaja on se, joka tuo sisällön hahmolle, antaa persoonan jne. Jos haluaa, ei kai sekään pakollista ole, mutta ainakin itsellä se tulee hyvin vahvasti A Realm Rebornia pelatessa. Tosin Garethin persoonakin lienee osittain omaa mielikuvitustani ja osittain miehen käytöstä pelin tuoksinnassa, joten kai tästä olisi aika mahdotontakin saada jotain sellaista, mistä en pitäisi.


__

Nyt kun tuli tällainen lista tehtyä pelimiehistä, alkoi oikeastaan innostaa tehdä vastaava naisista... Ehkä sitä joku päivä voisi sellaisen raapustella, vaikka olenhan minä noista suosikkinaisistanikin jo aika paljon höpöttänyt. Listoja on vain jostain syystä tosi kiva laatia.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lopu jo?

Flunssaviikolla en Tales of Symphoniaa pelaillut ja viikonloppukin meni muiden pelien parissa. Niinpä lopulta peliin tuli lähes parin viikon tauko, jonka jälkeen oletin käyväni sen kimppuun innokkaasti... mutta eihän se tietysti ihan niin hienosti mennyt.


Aika pian kävi selväksi, että luvassa on taas ei-niin-kivaa pulmajumppaa, jota tässä pelissä totisesti tuntuu riittävän. Olikohan tässä nyt kolme paikkaa taas aivan peräjälkeen. Ensin haltiakylään vievä metsä, joka nyt oli vielä suhteellisen simppeli, mutta vei kuitenkin aikaa. Sitten lenneltiin tuulikukkien avulla vuorilla. Aikani ähelsin ja sitten päätin suosiolla vain ottaa oppaan käyttöön. Huomaan, ettei pinnani oikein enää riitä näihin. Yleisesti ottaen olen siis tykännyt pulmien ratkomisesta peleissä, mutta jostain syystä nämä Symphonian alkavat olla jo niin nähty, että tekisi mieli vain antaa olla. Ei ole hauskaa enää, haluan tehdä muutakin!

Vuorilla pööpöämisen jälkeen päätin lepuuttaa aivojani Altamiran kasinolla. Blackjack maistui kummasti, kun sen pelaaminen ei vaadi samanlaista vääntöä kuin noiden pulmien ratkominen. Tosin en ole koskaan ollut suuri korttipelien ystävä, joten erityisen kauan en pöydän ääressä viihtynyt... ja toisekseen se oli turkasen kallista, kun yksi pelinappula (kai niillä on suomeksi joku hienompikin nimi?) maksoi 500 galdia.

Siispä eteenpäin sanoi Genis, kun pulmaa pähkäili. Vuorossa oli jälleen Tower of Salvation... ja jropeissa torni tietää aina tuskaa. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta. Taistelut eivät onneksi olleet pahoja, vaikka niillä peloteltiin. Sen sijaan pulmia oli taas luvassa lisää. Nyt en edes yrittänyt ajatella itse vaan nappasin suosiolla oppaan silmän alle ja seurasin sitä tarkasti, koska pinnani oli jo tarpeeksi tiukalla.

Homma soljuikin hyvin siihen asti, kunnes oppaassa seisoi vain "palaa takaisin sinne, mistä tulit, ja kun olet mennyt alas..." Aika pitkään hakkasin päätä seinään, koska hissi, jolle piti palata meni vain ylös. Paikassa oli toinenkin hissi, mutten onnistunut pääsemään sen luokse sitten millään, joten lopulta luovutin ja menin ylös. Ja kappas, olin oikeassa paikassa. Hemmetin virheet oppaissa, ne pitäisi kieltää!

Tuon jälkeen olikin vain juoksemista, taistelemista ja välivideoita, mikä sopi minulle erinomaisesti. Kaikkea kivaa lisätietoa myös tarjoiltiin oikein urakalla. Olin jo hyvän tovin epäillyt, ettei Mithosilla ole puhtaita jauhoja pussissaan ja yhteys Yggdrasiliin oli aivan selviö, joten se veto ei tullut yllätyksenä. Sen sijaan Kratosin rooli oli odottamaton.

Alusta asti on ollut selvää, että Kratos salailee jotain, mutta myönnettäköön, etten osannut aavistaakaan hänen olevan Lloydin isä. Se kyllä selittää joitain juttuja hänen käytöksessään, mutten silti arvosta salailua. Epäilemättä hänellä on ollut syynsä pitää suu kiinni... mutta siihenkin saisi tulla vielä tarkempi selostus. Kenties jossain kohtaa peliä?

Ounastelen, että olen jo suhteellisen lähellä loppua, mutta eiköhän tuohon vielä silti useampi tunti vierähdä. Ainakin jokainen paikka, josta pulmahelvetti vain löytyy, on vienyt tunnin tai pari pelikelloa eteenpäin. Jos näitä siis tulee vielä useampi, voipi olla, että saan läpipeluuseen tuhlattua kymmenisen tuntiakin.

Aika usein viime vuosina huomaan törmääväni peleissä tähän, että alan odottaa pelin loppumista. Peli voi olla ihan hyvä, mutta silti jotenkin se onkin yhtäkkiä liian pitkä enkä enää jaksaisi toistaa samoja juttuja vaan haluaisin nähdä, miten tarina päättyy. Olisi virkistävää vaihtelua törmätä siihen, että pelin jälkeen jää janoamaan lisää. Tiedän toistavani itseäni, mutta näin kävi viimeksi Final Fantasy XII:n kohdalla. Kaipaan sitä tunnetta... toivottavasti löydän sen vielä.

Tarkoitus ei ole kuitenkaan sanoa, että Tales of Symphonia olisi kamalan huono peli. Eikä se välttämättä edes ole liian pitkä, sillä aika monta tuntia olen sen ääressä viihtynyt ilman valitustakin (pelikellossa on noin 48 tuntia tällä hetkellä). Pidän sen tarinasta ja uusista käänteistä, joita se eteeni heittää. Kenties kaipaan vain sitä, että tekeminen olisi tasapainoista eikä niin puuduttavaa kuin se ajoittain on. Tosin vika voi olla ihan vain minun korvieni välissäkin.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pelilomaa odotellessa

Tänään tuli juteltua esimiehen kanssa ja keskustelun päätteeksi laitoin talviloma-anomuksen viikolle 13. Jos mitään ei mene pahasti pieleen, pitäisi tuon anomuksen myös mennä läpi. Mieskin todennäköisesti saa lomailla tuolloin, joten saadaan mukavasti olla yhtä aikaa lomalla (sekään kun ei aina ole itsestäänselvyys). Mihinkään reissuun ei todennäköisesti lähdetä vaan ohjelmassa on tiivistä kotona löllimistä eli tehokas peliloma.

Kuva: Gamespot
Final Fantasy Type-0:n Euroopan julkaisupäivä on perjantai 20.3., mutta tällä kertaa menin tilaamaan pelini Square Enixin kaupasta, joten en uskalla odottaa sen todella saapuvan kyseisenä päivänä. Jos tuuri käy, se on täällä seuraavana maanantaina, mutta veikkaan tiistaita todennäköisemmäksi päiväksi. Tietysti olisi kiva, jos Posti ja kumppanit yllättäisivät positiivisesti, mutten viitsi toivoa liikoja.

Pikku hiljaa alkaa sormia syyhyttää päästä pelin kimppuun. Jokainen nähty traileri on näyttänyt houkuttelevalta ja hyvältä. En haluaisi innostua liikaa, etten joutuisi pettymään, mutta en voi mitään sille, että haluaisin jo tietää enemmän pelin tarinasta ja hahmoista. Jälkimmäisiä pelissä on tosin varsin paljon, mutta toivottavasti jokaiseen on panostettu riittävästi, etteivät he jää liian ohuiksi. Mitään omia ennakkosuosikkeja minulla ei ole, katson suosiolla, mitä tuleman pitää.

Pelin taistelusysteemi jänskättää minua hieman. Puheista olen käsittänyt, että se on taktisempi ja toiminnallisempi kuin Finaleissa yleensä. Saa nähdä, opinko lopulta peliä edes pelaamaan. Tosin ihan hyvin olen pärjännyt aina Finaleiden taistelusysteemien kanssa, vaikka joidenkin omaksuminen on hetken vienytkin. Voisi siis olettaa, että oppimiskyky on edelleen tallella.

Kuva: Youtube
Myös Bloodborne ilmestyy sopivasti lomaviikolla eli keskiviikkona 25.3. Itselläni ei kyllä ole tämän pelin suhteen mitään erityisiä odotuksia enkä sitä todennäköisesti tule pelaamaan, mutta mies sen sijaan odottelee sitä jo kovasti. Kyseessä on siis Dark Soulsin tekijöiden uutukainen ja koska Souls-sarja on ollut kovasti herran mieleen, myös Bloodborne voi osoittautua miellyttäväksi tavaksi kuolla satoja kertoja.

Minä luultavasti pääsen aloittelemaan oman pelilomani hieman miestä ennen, mutta loppuviikolla meidän on jaettava pelikoneen ääressä vietetyt tunnit. Lupasin nimittäin, etten omi PS4:ää koko viikoksi vaan annan miehenkin pelailla. Luultavasti istun sitten vieressä seuraamassa pelin käänteitä. Tarkoitus on ehtiä myös viikon aikana blogaamaan jonkin verran, mutta veikkaan postausten keskittyvän enemmän Type-0:aan kuin Bloodborneen... mutta eihän sitä tietysti koskaan tiedä, kummasta lopulta keksii enemmän sanottavaa.

Ennen lomaa olisi kuitenkin edessä vielä 6,5 viikkoa töitä. Siinä välissä olisi tarkoitus ehtiä pelata läpi Tales of Symphonia ja ainakin aloittaa Tales of Xillia 2.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Yhdessä Eorzeassa

Viikonloppu hujahti äkkiä ohitse. Osa tunneista tulikin käytettyä PS4:n ääressä Final Fantasy XIV: A Realm Rebornin ilmaisviikonlopun vuoksi. Perjantaina pelailin ihan itsekseni, mutta lauantaina ja sunnuntaina mies liittyi seuraan.


Emme menneet pääjuonta ollenkaan eteenpäin vaan sen sijaan teimme minun rogue-tehtäviäni ja miehen conjurer- ja archer-tehtäviä kimpassa. Kokonaanhan noita ei voi yhdessä tehdä, mutta autoimme toisiamme niin paljon kuin nyt ylipäätään oli mahdollista.

Yhdessä pelaaminen oli oikein mukavaa. Tosin huomaan aina ajautuvani siihen, että annan miehen tehdä päätökset ja seuraan kiltisti perässä. Se ei varsinaisesti haittaa, mutta joskus ihmettelen, miksi toimin niin. Ihan yhtä hyvin minä voisin sanoa, että nyt tehdään näin. Toki sen verran sanoinkin, että haluan tehdä rogue-tehtävät heti, kun levelit niihin riittävät. Ja se oli okei.

Viikonlopun aikana tuli rogue grindattua lopulta levelille 21 asti. Tehtävät sisälsivät hiippailua ja taistelua sopivassa suhteessa. Oikeastaan tykkäsin niistä paljon enemmän kuin pugilistin tai lancerin tehtävistä. Minulle tuli myös tunne, että roguen tehtäviin oli tungettu enemmän juonta kuin noihin aiempiin, mutta en mene vannomaan. Aina on mahdollista, että olen vain jo ehtinyt unohtaa yksityiskohtia. Aloitin pelin kuitenkin syksyllä 2013, joten ei olisi ihmekään, jos juttu tai pari on pudonnut mielestä.

Roguekillan pääjehut Jacke, V'kebbe ja Perimu Haurimu alkoivat jo tuntua hauskalta kaveriporukalta, omalta jengiltä. Aiempien kiltojen hahmoihin en ole mitenkään erityisesti kiintynyt, mutta tämä kolmikko on tehnyt vaikutuksen... ja sen takia mieluusti olisin voinut pelailla vielä lisääkin.

Puhuimmekin miehen kanssa peliajan ostamisesta, mutta totesimme, ettei siinä tässä kohtaa ole järkeä. Jos peliaikaa jossain kohtaa hankkii, olisi järkevää pelata pelin pääjuonikin läpi eikä vain roguen ja ninjan tehtäviä. Pääjuonen jatkaminen taas ahdistaa minua ajatuksena, sillä se tarkoittaisi lisää dynkkyjä, joissa täytyisi kulkea tuntemattomien kanssa. Pelin loppupuolella dynkkyihin ilmeisesti vaaditaan vielä kaiken lisäksi 8 hengen party, mikä tarkoittaa kuutta ventovierasta veetuilemassa minulle. Ei, se ei vain houkuta. Sen verran ikävä olo tulee koko ajatuksesta, etten taida ainakaan tässä kohtaa haluta kyseiseen urakkaan ryhtyä. Jääköön peliaika siis ostamatta.

Olisi kiva, jos jostain voisi saada "Eorzea Offline" -pelin. Ottaisin sellaisen mieluusti. Siis rusinat pullasta, hyvä peli hyvine hahmoineen, mutta ilman pakkososialisointia ikävien ihmisten kanssa.  Se olisi hienoa.

En nyt tarkoita, että kaikki peliä pelaavat olisivat k-päitä. Valtaosa on mukavaa sakkia ja välillä dynkyissäkin käy tuuri. Jotenkin olen vain onnistunut kehittämään asiasta itselleni liian suuren ahdistuksen, joten tällä hetkellä on parempi olla pelaamatta.

Toinen ongelmani pelin suhteen on, että rahasta pitäisi saada maksimaalinen hyötyä. Tuo tunne tunki mieleen nytkin, vaikken maksanut viikonlopun pelailuista mitään. Tuli vain fiilis, että pitää pelata mahdollisimman paljon, koska aikaa on rajoitetusti. En pidä tuosta asenteesta ja haluan ehdottomasti päästä siitä eroon, koska pelaamisen ei pidä olla mikään velvollisuus.

Eli... niin kivaa kuin minulla tänä viikonloppuna Eorzeassa olikin, jatkan hiljaiseloani A Realm Rebornin suhteen. Ehkä jonain päivänä en ahdistu pääjuonen dynkyistä ja kehitä paineita siitä, kuinka paljon pitäisi pelata. Silloin voin ostaa lisää peliaikaa ja nauttia chocobolla ratsastamisesta auringon laskiessa.


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Peliperjantai osa 2: Life Is Strange

Perjantaina ilmestyi Life Is Strange, joka on Square Enixin tarinapohjainen episodipeli. Kiinnostuin kyseisestä pelistä jo, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Jonkin verran olen siitä uutisointia seurannut ja trailerinkin katsonut, mutta olin itse asiassa onnistunut unohtamaan pelin julkaisupäivän. Onneksi Square Enix muisti sähköpostilla ja piti taas kerran ajan tasalla. Ehdinkin aamusella ostella pelin koko paketin sopivaan vajaan kahdenkymmenen euron hintaan PlayStation Storesta.

Tähän väliin varoituksen sanana, että jutussa voi olla spoilereita, joten pysypä erossa, jos ne eivät innosta. Yleensä en näistä varoittele erikseen (kun kerran blogin sivupalkissa on jo ystävällinen varoitus), mutta kenties lisähuomautus on näin uuden pelin kohdalla paikallaan.


Pelaamaan en päässyt heti, sillä lupasin odottaa siihen asti, että mieskin ehtii sohvalle istahtaa. Illalla löytyi sopiva hetki ja pelin ensimmäinen episodi laitettiin pyörimään.

Pelissä pelataan Maxilla, joka on juuri täyttänyt 18 vuotta. Hän on palannut entiseen kotikaupunkiinsa opiskelemaan, muttei ilmeisesti ole täysin päässyt sisään koulunsa porukoihin. Jos heti kärkeen ei esiteltäisi Maxin uutta kykyä siirtyä tarvittaessa ajassa taaksepäin, voisi hetken kuvitella seuraavansa ihan tavallista high school -draamaa.

Tosin perus jenkkilukiomeininkisarjassa ei ikinä nähtäisi sellaista variaatiota hahmoissa kuin tässä pelissä. Olin oikeasti yllättynyt, kun koulun käytävillä käveli vastaan muitakin kuin langanlaihoja mallityttöjä ja -poikia. Ihanko todella jengi näyttää oikeilta ihmisiltä? Tässä kohtaa peli todellakin veti pisteet kotiin.

Arki on siis yllättävän hyvin läsnä pelissä, jonka juoni pohjautuu aikamatkustukselle. Olen aina ollut myös vähän nihkeä kyseistä teemaa kohtaan, mutta ainakin vielä ensimmäisessä episodissa se toimi erinomaisesti. Missään vaiheessa ei astuttu ansaan, jossa menneisyys kumoaa tulevaisuuden, jolloin menneisyyteen matkustamista ei voinutkaan tapahtua tulevaisuudessa, mikä tarkoittaa, ettei menneisyys voikaan kumota tulevaisuutta. Toivon, että peli onnistuu pitämään tästä kiinni jatkossakin.

Sekoilun sijaan aikamatkustusta on toistaiseksi käytetty vain siihen, että pyyhitään äskettäin tehty huono (?) päätös ja hoidetaan tilanne paremmin uudestaan. Tosin peli jättää pelaajan arvailemaan, tekiköhän sittenkään oikeaa valintaa. Päätti niin tai näin, pieni epävarmuus jää kaivelemaan mieltä. Itse yritin tehdä valintoja, jotka olisin ehkä itse oikeastikin kyseisessä tilanteessa tehnyt, mutta myönnettäköön, että muutaman kerran tsekkasin molemmat vaihtoehdot, ennen kuin tein lopullisen päätöksen valinnastani. Vaikka noudatin päätöksissä omaa vaistoani, pieni, jäytävä epävarmuus jäi kummittelemaan mieleen. Ja niinhän käy monesti elämässäkin, kun joutuu tekemään kinkkisiä päätöksiä pikaisella aikataululla.

Vaikka arki sekoittuu pelissä nätisti aikamatkustusteemaan, ei Maxin elämä silti ole ihan tavallista tuon kyvyn ulkopuolella... tai ei ainakaan enää sen jälkeen, kun hän todistaa entisen parhaan ystävänsä murhaa, jonka estää siirtymällä ajassa takaisin ja toimimalla toisin. Pelissä on siis isompi juonikuvio, joka näyttää kietoutuvan kadonneen tytön, Maxin parhaan ystävän Chloen ja koulun pahan pojan, Nathanin, ympärille.

Noiden kolmen hahmon välisen kuvion lisäksi peli herättelee kysymyksiä yliluonnolisuuksien suhteen. Ajoittain Max löytää itsensä neljän päivän päästä tulevaisuudesta, jossa hurrikaani repii kaupunkia palasiksi. Arvaan, että tämäkin juttu liittyy suuresti juoneen. En jaksa uskoa, että hurrikaania pystyy aikamatkustuskyvyllä estämään, mutta kenties jotain kaupungin hyväksi voi tehdä? Ehkä. En ole juuri pelannut tämäntyyppisiä pelejä, joten en pysty peilaamaan aiempiin kokemuksiin. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Ensimmäinen episodi oli ihan maittava kokonaisuus. Se tarjoili juonen osalta paljon kysymyksiä, muttei juurikaan vastauksia, kuten tietysti alkupuolella kuuluukin. Pelattavuudeltaan se oli ok, kun pääsi sisään kontrolleihin (no, eivät ne vaikeat olleet oppia), ja olihan tuo nättikin kuin karkki. Kelpasi siis kaikin puolin.

Alku oli ehkä hieman hidas, mutta veikkaan sen kuuluvan asiaan. Tämäntyyppiset pelit myös tuntuvat enemmän interaktiivisilta elokuvilta kuin "oikeilta peleiltä". Jostain syystä tämä hitusen häiritsi minua, vaikka olen monesti sanonut olevani hyvän tarinan perässä juoksija. Mahdollisesti tykkäilen nykyään myös enemmän ja enemmän ihan niistä muista pelillisistä elementeistä, mikä sitten voi johtaa tällaisiin tuntemuksiin. En silti tarkoita, että Life Is Strangen ensimmäinen episodi olisi ollut jotenkin huono, sillä se kyllä piti otteessaan ja viihdytti. Se ei vain tuntunut siltä, että olisin varsinaisesti pelannut.

Peli tuntui olevan myös melkoinen trophy-automaatti. Sain lyhyehkön pelisession aikana neljä trophya, mutta olisin voinut saada enemmänkin, jos olisin tajunnut valokuvata enemmän juttuja. Ehkä pitää joku ilta vielä istahtaa tuon episodin ääreen ja tutkailla ympäristöä vieläkin tarkemmin.

Kokonaisuusvaikutelma pelin alusta oli siis oikein positiivinen. En sanoisi, että suorastaan rakastuin peliin, mutta tykästyin kuitenkin Maxiin ja erityisesti Chloeen. Tällä hetkellä tuntuu, että seuraavan episodin julkaisu on kovin kaukana, kun sitä saadaan odotella maaliskuuhun asti.