sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lopu jo?

Flunssaviikolla en Tales of Symphoniaa pelaillut ja viikonloppukin meni muiden pelien parissa. Niinpä lopulta peliin tuli lähes parin viikon tauko, jonka jälkeen oletin käyväni sen kimppuun innokkaasti... mutta eihän se tietysti ihan niin hienosti mennyt.


Aika pian kävi selväksi, että luvassa on taas ei-niin-kivaa pulmajumppaa, jota tässä pelissä totisesti tuntuu riittävän. Olikohan tässä nyt kolme paikkaa taas aivan peräjälkeen. Ensin haltiakylään vievä metsä, joka nyt oli vielä suhteellisen simppeli, mutta vei kuitenkin aikaa. Sitten lenneltiin tuulikukkien avulla vuorilla. Aikani ähelsin ja sitten päätin suosiolla vain ottaa oppaan käyttöön. Huomaan, ettei pinnani oikein enää riitä näihin. Yleisesti ottaen olen siis tykännyt pulmien ratkomisesta peleissä, mutta jostain syystä nämä Symphonian alkavat olla jo niin nähty, että tekisi mieli vain antaa olla. Ei ole hauskaa enää, haluan tehdä muutakin!

Vuorilla pööpöämisen jälkeen päätin lepuuttaa aivojani Altamiran kasinolla. Blackjack maistui kummasti, kun sen pelaaminen ei vaadi samanlaista vääntöä kuin noiden pulmien ratkominen. Tosin en ole koskaan ollut suuri korttipelien ystävä, joten erityisen kauan en pöydän ääressä viihtynyt... ja toisekseen se oli turkasen kallista, kun yksi pelinappula (kai niillä on suomeksi joku hienompikin nimi?) maksoi 500 galdia.

Siispä eteenpäin sanoi Genis, kun pulmaa pähkäili. Vuorossa oli jälleen Tower of Salvation... ja jropeissa torni tietää aina tuskaa. Tämä kerta ei tehnyt poikkeusta. Taistelut eivät onneksi olleet pahoja, vaikka niillä peloteltiin. Sen sijaan pulmia oli taas luvassa lisää. Nyt en edes yrittänyt ajatella itse vaan nappasin suosiolla oppaan silmän alle ja seurasin sitä tarkasti, koska pinnani oli jo tarpeeksi tiukalla.

Homma soljuikin hyvin siihen asti, kunnes oppaassa seisoi vain "palaa takaisin sinne, mistä tulit, ja kun olet mennyt alas..." Aika pitkään hakkasin päätä seinään, koska hissi, jolle piti palata meni vain ylös. Paikassa oli toinenkin hissi, mutten onnistunut pääsemään sen luokse sitten millään, joten lopulta luovutin ja menin ylös. Ja kappas, olin oikeassa paikassa. Hemmetin virheet oppaissa, ne pitäisi kieltää!

Tuon jälkeen olikin vain juoksemista, taistelemista ja välivideoita, mikä sopi minulle erinomaisesti. Kaikkea kivaa lisätietoa myös tarjoiltiin oikein urakalla. Olin jo hyvän tovin epäillyt, ettei Mithosilla ole puhtaita jauhoja pussissaan ja yhteys Yggdrasiliin oli aivan selviö, joten se veto ei tullut yllätyksenä. Sen sijaan Kratosin rooli oli odottamaton.

Alusta asti on ollut selvää, että Kratos salailee jotain, mutta myönnettäköön, etten osannut aavistaakaan hänen olevan Lloydin isä. Se kyllä selittää joitain juttuja hänen käytöksessään, mutten silti arvosta salailua. Epäilemättä hänellä on ollut syynsä pitää suu kiinni... mutta siihenkin saisi tulla vielä tarkempi selostus. Kenties jossain kohtaa peliä?

Ounastelen, että olen jo suhteellisen lähellä loppua, mutta eiköhän tuohon vielä silti useampi tunti vierähdä. Ainakin jokainen paikka, josta pulmahelvetti vain löytyy, on vienyt tunnin tai pari pelikelloa eteenpäin. Jos näitä siis tulee vielä useampi, voipi olla, että saan läpipeluuseen tuhlattua kymmenisen tuntiakin.

Aika usein viime vuosina huomaan törmääväni peleissä tähän, että alan odottaa pelin loppumista. Peli voi olla ihan hyvä, mutta silti jotenkin se onkin yhtäkkiä liian pitkä enkä enää jaksaisi toistaa samoja juttuja vaan haluaisin nähdä, miten tarina päättyy. Olisi virkistävää vaihtelua törmätä siihen, että pelin jälkeen jää janoamaan lisää. Tiedän toistavani itseäni, mutta näin kävi viimeksi Final Fantasy XII:n kohdalla. Kaipaan sitä tunnetta... toivottavasti löydän sen vielä.

Tarkoitus ei ole kuitenkaan sanoa, että Tales of Symphonia olisi kamalan huono peli. Eikä se välttämättä edes ole liian pitkä, sillä aika monta tuntia olen sen ääressä viihtynyt ilman valitustakin (pelikellossa on noin 48 tuntia tällä hetkellä). Pidän sen tarinasta ja uusista käänteistä, joita se eteeni heittää. Kenties kaipaan vain sitä, että tekeminen olisi tasapainoista eikä niin puuduttavaa kuin se ajoittain on. Tosin vika voi olla ihan vain minun korvieni välissäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti