sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Peliperjantai osa 2: Life Is Strange

Perjantaina ilmestyi Life Is Strange, joka on Square Enixin tarinapohjainen episodipeli. Kiinnostuin kyseisestä pelistä jo, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Jonkin verran olen siitä uutisointia seurannut ja trailerinkin katsonut, mutta olin itse asiassa onnistunut unohtamaan pelin julkaisupäivän. Onneksi Square Enix muisti sähköpostilla ja piti taas kerran ajan tasalla. Ehdinkin aamusella ostella pelin koko paketin sopivaan vajaan kahdenkymmenen euron hintaan PlayStation Storesta.

Tähän väliin varoituksen sanana, että jutussa voi olla spoilereita, joten pysypä erossa, jos ne eivät innosta. Yleensä en näistä varoittele erikseen (kun kerran blogin sivupalkissa on jo ystävällinen varoitus), mutta kenties lisähuomautus on näin uuden pelin kohdalla paikallaan.


Pelaamaan en päässyt heti, sillä lupasin odottaa siihen asti, että mieskin ehtii sohvalle istahtaa. Illalla löytyi sopiva hetki ja pelin ensimmäinen episodi laitettiin pyörimään.

Pelissä pelataan Maxilla, joka on juuri täyttänyt 18 vuotta. Hän on palannut entiseen kotikaupunkiinsa opiskelemaan, muttei ilmeisesti ole täysin päässyt sisään koulunsa porukoihin. Jos heti kärkeen ei esiteltäisi Maxin uutta kykyä siirtyä tarvittaessa ajassa taaksepäin, voisi hetken kuvitella seuraavansa ihan tavallista high school -draamaa.

Tosin perus jenkkilukiomeininkisarjassa ei ikinä nähtäisi sellaista variaatiota hahmoissa kuin tässä pelissä. Olin oikeasti yllättynyt, kun koulun käytävillä käveli vastaan muitakin kuin langanlaihoja mallityttöjä ja -poikia. Ihanko todella jengi näyttää oikeilta ihmisiltä? Tässä kohtaa peli todellakin veti pisteet kotiin.

Arki on siis yllättävän hyvin läsnä pelissä, jonka juoni pohjautuu aikamatkustukselle. Olen aina ollut myös vähän nihkeä kyseistä teemaa kohtaan, mutta ainakin vielä ensimmäisessä episodissa se toimi erinomaisesti. Missään vaiheessa ei astuttu ansaan, jossa menneisyys kumoaa tulevaisuuden, jolloin menneisyyteen matkustamista ei voinutkaan tapahtua tulevaisuudessa, mikä tarkoittaa, ettei menneisyys voikaan kumota tulevaisuutta. Toivon, että peli onnistuu pitämään tästä kiinni jatkossakin.

Sekoilun sijaan aikamatkustusta on toistaiseksi käytetty vain siihen, että pyyhitään äskettäin tehty huono (?) päätös ja hoidetaan tilanne paremmin uudestaan. Tosin peli jättää pelaajan arvailemaan, tekiköhän sittenkään oikeaa valintaa. Päätti niin tai näin, pieni epävarmuus jää kaivelemaan mieltä. Itse yritin tehdä valintoja, jotka olisin ehkä itse oikeastikin kyseisessä tilanteessa tehnyt, mutta myönnettäköön, että muutaman kerran tsekkasin molemmat vaihtoehdot, ennen kuin tein lopullisen päätöksen valinnastani. Vaikka noudatin päätöksissä omaa vaistoani, pieni, jäytävä epävarmuus jäi kummittelemaan mieleen. Ja niinhän käy monesti elämässäkin, kun joutuu tekemään kinkkisiä päätöksiä pikaisella aikataululla.

Vaikka arki sekoittuu pelissä nätisti aikamatkustusteemaan, ei Maxin elämä silti ole ihan tavallista tuon kyvyn ulkopuolella... tai ei ainakaan enää sen jälkeen, kun hän todistaa entisen parhaan ystävänsä murhaa, jonka estää siirtymällä ajassa takaisin ja toimimalla toisin. Pelissä on siis isompi juonikuvio, joka näyttää kietoutuvan kadonneen tytön, Maxin parhaan ystävän Chloen ja koulun pahan pojan, Nathanin, ympärille.

Noiden kolmen hahmon välisen kuvion lisäksi peli herättelee kysymyksiä yliluonnolisuuksien suhteen. Ajoittain Max löytää itsensä neljän päivän päästä tulevaisuudesta, jossa hurrikaani repii kaupunkia palasiksi. Arvaan, että tämäkin juttu liittyy suuresti juoneen. En jaksa uskoa, että hurrikaania pystyy aikamatkustuskyvyllä estämään, mutta kenties jotain kaupungin hyväksi voi tehdä? Ehkä. En ole juuri pelannut tämäntyyppisiä pelejä, joten en pysty peilaamaan aiempiin kokemuksiin. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Ensimmäinen episodi oli ihan maittava kokonaisuus. Se tarjoili juonen osalta paljon kysymyksiä, muttei juurikaan vastauksia, kuten tietysti alkupuolella kuuluukin. Pelattavuudeltaan se oli ok, kun pääsi sisään kontrolleihin (no, eivät ne vaikeat olleet oppia), ja olihan tuo nättikin kuin karkki. Kelpasi siis kaikin puolin.

Alku oli ehkä hieman hidas, mutta veikkaan sen kuuluvan asiaan. Tämäntyyppiset pelit myös tuntuvat enemmän interaktiivisilta elokuvilta kuin "oikeilta peleiltä". Jostain syystä tämä hitusen häiritsi minua, vaikka olen monesti sanonut olevani hyvän tarinan perässä juoksija. Mahdollisesti tykkäilen nykyään myös enemmän ja enemmän ihan niistä muista pelillisistä elementeistä, mikä sitten voi johtaa tällaisiin tuntemuksiin. En silti tarkoita, että Life Is Strangen ensimmäinen episodi olisi ollut jotenkin huono, sillä se kyllä piti otteessaan ja viihdytti. Se ei vain tuntunut siltä, että olisin varsinaisesti pelannut.

Peli tuntui olevan myös melkoinen trophy-automaatti. Sain lyhyehkön pelisession aikana neljä trophya, mutta olisin voinut saada enemmänkin, jos olisin tajunnut valokuvata enemmän juttuja. Ehkä pitää joku ilta vielä istahtaa tuon episodin ääreen ja tutkailla ympäristöä vieläkin tarkemmin.

Kokonaisuusvaikutelma pelin alusta oli siis oikein positiivinen. En sanoisi, että suorastaan rakastuin peliin, mutta tykästyin kuitenkin Maxiin ja erityisesti Chloeen. Tällä hetkellä tuntuu, että seuraavan episodin julkaisu on kovin kaukana, kun sitä saadaan odotella maaliskuuhun asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti