Peliloman nihkeä alku

Kuutisen viikkoa sitten kertoilin tulevasta pelilomasta. Nyt tuo odotettu hetki on vihdoin käsillä. Eilen oli viimeinen työpäivä viikkoon ja tältäkin päivältä ovat japanin tunnit takana. Viikon saa siis ihan vain olla ja möllöttää, vaikka tietenkään en aio pelkästään jumittamiseen aikaani käyttää.

Kun syksyllä ensimmäisen kerran pohdiskelin elämäni kolmannen peliloman (aiemmin pidetty Final Fantasy XII:n ja Lightning Returnsin ilmestyessä) pitämistä, suunnitelmissa oli lähinnä pelata Final Fantasy Type-0:a. Sitten Bloodbornen ilmestymispäivä lyötiin lukkoon ja sekin ponnahti pelauslistalle. Tosin ei omalleni vaan miehen, joten joudutaan vähän jakamaan pelausvuoroja. Sen lisäksi Type-0:n kylkiäisiksi ilmoitettiin Final Fantasy XV:n pelattava demo ja Life Is Strangen toisen episodin julkaisu lynkkääntyi myös lomaviikolle. Näin täyteen buukattua pelilomaa minulla ei siis koskaan aiemmin ole ollutkaan.

Valitettavasti loman alku ei ollut mukava. Olin tilannut Final Fantasy Type-0:n Square Enixin omasta kaupasta ja se oli luvattu toimittaa perjantaiksi. Luulin henkisesti varautuneeni paketin viivästymiseen, mutta kyllä se poltteleva pettymys oli, kun totesin, ettei se ole tulossa viikonlopuksi. Niin poltteleva, että vierailtiin lopulta hakemassa pelin tavallinen versio paikallisesti pelikaupasta. Laitan sen myyntiin, jahka Collectors' Edition joskus tänne rantautuu. Square on ollut yhteistyökykyinen ja ystävällinen, kun asiasta reklamoin, muttei tietysti voi mitään sille, että kuriiripalvelu päätti ensin roudata pakettia Birminghamista Catwickiin, josta se siirrettiin East Midlandsiin ja taas takaisin Catwickiin, ennen kuin se edes poistui Briteistä. Sen jälkeen se onkin useamman päivän jumitellut Belgiassa eikä kuriirifirma suostu tarjoamaan sille edes arvioitua saapumispäivää, kun asiaa selvittelin. Ja ei, en käytä lomaani odottamiseen.

Perjantaina siis keljutti urakalla, mutta onneksi tosiaan noita ihan perusversioita oli täältä saatavissa. Pääsin siis lopulta iltaysin aikaan starttaamaan Final Fantasy XV:n demon.


Kuten vanhat lukijat muistanevat, minä en missään vaiheessa odottanut Final Fantasy Versus XIII:a kovinkaan innokkaasti, ja olin jopa ärtynyt, kun sain kuulla, että Versuksesta tuleekin XV. Voi siis sanoa, että lähdin tätä makkarajuhlaa pelaamaan jo valmiiksi negatiivisella asenteella (jota epäilemättä korosti perjantain huono tuuri kuriiripalvelun toiminnassa).

Minulla on itse asiassa demo edelleen kesken. Taistelusysteemi ei ihan välittömästi iskostunut selkäytimeen vaan vaatii edelleen harjoittelua. Turpakeikkaaminen alkaa sujua, mutta puolustaakin pitäisi muistaa ja Noctisin warppauskyky ei tosiaan ole täysin hallussa.

Koska taistelu ei vielä täysin suju, en ole voittanut demossa olevaa behemothia. Taistelun ensimmäisen osion sain hoidettua, toista en ainakaan vielä. Aiheutan todella vähän vahinkoa sille tavallisilla iskuilla eivätkä tekniikatkaan ihmeitä tee. Operaatio on siis vaiheessa.

Kävin myös (ilmeisesti vapaaehtoisessa) luolastossa, mutta noin sen puolessa välissä goblineita alkoi tulla vastaan kerralla niin paljon, ettei hahmoillani ollut vain saumaa sitä laumaa vastaan. Mokomat vielä heittivät koko ajan poisonia ja pöllivät kaikki potionini, kiitti vaan!

Goblin-luolasto aiheutti lisäksi samanlaisia ongelmia kuin uusi Tomb Raider. Kun yhtäkkiä kapeassa kallion raosta tunkiessa tuli eteen ruudun täydeltä rumaa goblinin naamaa, naapuri varmaan luuli, että meillä tapetaan jotakuta. Ei tarvitse säikytellä, hemmetti sentään! Joo, olen herkkis, joten tuossa kohtaa tuli ikävä tuttuja ja turvallisia satunnaistaisteluja. Mutta ainakin miehellä oli hauskaa.

Mitä sitten muuten olen ollut pelikokemuksesta mieltä?

Pelin kontrollien opettelussa tosiaan meni hetki ja kamera tuntuu edelleen heilahtelevan käsittämättömästi, erityisesti taistelutilanteissa. Tämä voi olla ihan omaa evottamista, mutta toisaalta voi se olla kiinni pelistäkin. Toivoisin silti, että valmiissa pelissä ei tällaista ongelmaa olisi.

Toinen selkeä heikkous oli pelin nykiminen. Tuli tunne, että PlayStation 4:n tehot eivät oikein riittäneet, mutta ehkäpä tämänkin korjaantuu (syytä olisi). Voisi kuvitella, että varsinainen peli olisi paremmin optimoitu. Latausajat olivat myös raivostuttavan pitkiä, mutta senkään takia en ole valmis heittäytymään chocobokärryjen alle.

Maisemat demossa ovat todella kauniit ja olikin harmi, ettei niitä pääse tutkimaan enempää (tai ainakaan itse en ole onnistunut hyödyntämään bugia, jolla pääsee laajemmalle, yritin kyllä). Kaukana siintävä kristallijuttu tuo hieman mieleen Final Fantasy XIV:n, mutta muuten ei tullut juuri samaa tunnelmaa kuin vanhemmissa peleissä. En siis saanut "sitä Final Fantasy -fiilistä", jota olen kahdestatoista jälkeen epätoivoisesti aina näistä uusista etsinyt. Hyvältä kuitenkin näyttää ja odotan mielenkiinnolla maailman näkemistä kokonaisuudessaan. Epäilemättä sieltä löytyy vielä huikaisevampiakin paikkoja.

Myös hahmot näyttävät hyviltä. En tosin pitänyt oikein kenenkään pukeutumisesta, koska se on... noh, liian mustaa ja liian todellisesta maailmasta. Ja vaikka pelissä on tarjolla miespuolista silmäkarkkia ihan riittämiin, ei kukaan kyllä tehnyt mitään tyrmäysvaikutusta. Ihan tämän demon perusteella en ole liittymässä esimerkiksi Noctisin fanikerhoon.

Ignisistä pidän ehkä eniten, Gladius menettelee, mutta Noctis ja Prompto (jolla on muuten elehtimisestä ja koikkelehtimisesta päätellen ADHD) lähinnä koettelivat kärsivällisyyttäni. Naishahmoista olen tavannut vain Cindyn, jonka nimi on ihan väärin! En ymmärrä, miksei Cidneytä voitu käyttää. Toivottavasti tämä(kin) asia korjataan varsinaiseen peliin. Cidney-Cindystä on sanottava sekin, että tytöllä voisi olla vähän enemmän päällä. Kuka korjaa autoja mikroshortseissa ja esittelee vielä samalla rintsikoitaan? Niinpä. Nätit tissit ovat toki kivoja ja niillä on paikkansa, mutta ehkä tämä ei nyt ollut se oikea paikka.

Final Fantasy XV:n tarina ei demossa kovinkaan paljon avaudu, mikä on varmasti tarkoituksellista. Sen verran käsitin, että ilmeisesti jonkinlaisella pakomatkalla ollaan, mutta auto on rikki ja tienata pitäisi. Siinä samalla voidaan sitten ottaa mittaa paikallisen faunan kanssa ja käydä korjaamassa potti behemothin pieksämisestä... jos siinä vain onnistuisi.



Kokonaisuudessaan demo ei ole jättänyt pelistä hyvää tai huonoa kuvaa vaan aika neutraalin. Minuun ei oikein iske tämä "fantasy based on reality" -konsepti, mutta ei se tarkoita, etteikö peli silti voisi olla hyvä. Kaipaisin vain FF-sarjalta jotain FFXIV:n tapaista, mutta yksinpelinä, eikä FFXV varmastikaan tule sellaista olemaan. Joudun siis vielä useamman vuoden odottelemaan uutta suosikki-Finaliani.

Seuraavaksi aion kuitenkin paneutua Final Fantasy Type-0:n saloihin. En ole luovuttamassa behemothin suhteen, mutta sormet syyhyävät nyt tuon varsinaisen ostoksen kimppuun jo sen verran paljon, etten malta enää odottaa.





PS. Päivittelen kyllä blogia peliloman aikana, mutta uteliaimmille on tarjolla myös mahdollisuus seurata Twitterin puolella hashtagia #peliloma tai sitten ihan vain suoraan minua, jos jaksaa kaiken muunkin kuin peleihin liittyvän höpinän ;)

2 kommenttia

  1. Mulla on vähän samat fiilikset tosta FXV:sta. Kukaan hahmoista ei oikein säväyttäny ja kaikki ihmiset näyttää ku olis suoraan jostain Tokion kaduilta siirretty peliin.... Mut nätiltä se kyllä näytti, sitä ei käy kieltäminen. Kannattaa muuten se goblin luola vetää loppuun ni saat sieltä yhen jutun millä behemotkin tuntuu lasten leikiltä! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juurikin noin. Kaipaan ehkä vähän enemmän fantasiaa kuitenkin. Olihan siellä dinosauruksia lammikossa, goblineita luolassa ja kristalleja töröttämässä jossain kaukaisuudessa, mutta silti.

      Täytyy jossain vaiheessa uskaltautua sinne luolaan uudestaan. Just nyt Type-0 vetää enemmän puoleensa, mutta en aikonut silti tuota demoa kesken jättää lopullisesti :D

      Poista