maanantai 23. maaliskuuta 2015

Type-0:n pelipäiväkirja osa 1

Peliloman odotetuin peli on ehdottomasti Final Fantasy Type-0. Olin siitä kiinnostunut jo silloin, kun siitä saatiin ensimmäiset uutiset ja petyin myös hyvin pahasti, kun Square Enix ei sitä tuonutkaan PSP:lle länteen. 1,5 vuotta sitten Japanin reissulla peli tuli sitten ostettua, mutta kieltämättä kielitaito ei ihan siihen riitä. FFXII: International Zodiac Job Systeminkin onnistuin vetämään läpi lähinnä siksi, että kaksitoista on jo suurin piirtein selkäytimeen kirjoitettu.

Pelin japaninkielisen version ostamisen jälkeen ei mennyt kauhean kauan, kun Square vihdoin ilmoitti tuovansa pelin länsimaalaistenkin iloksi. Tosin PlayStation 4:lle eikä PSP:lle. Se ei haitannut, koska PSP:llä pelaaminen ei ole koskaan ollut minulle erityisen mieluista, saan aina kädet ja niskan kipeäksi sen kanssa.

Ja nyt vihdoin se peli on minulla!

Julkaisen pelipäiväkirjassa kahden päivän pelailut kerrallaan, joten ihan reaaliajassa näitä ei tule. Minusta on kuitenkin hauska kirjoitella mahdollisimman usein, jotta näkee itsekin, miten ajatukset ja mielipiteet matkan varrella muuttuvat.

Varoituksen sanana myös, että postaukset eivät välttämättä ole spoilerivapaita. Lukeminen tapahtuu siis jokaisen omalla vastuulla.


Päivä I: 21.3.2015

Ensivaikutelmia

Pelin alusta tuli mieleen, että se on yhdistelmä Final Fantasy VIII:aa, XII:ta ja XIII:a. Kasista on napattu sotilaskouluteema. Luokka Zerolla, josta päähahmojoukko muodostuu, on taustallaan kaikilla sama "äiti". Tämä nainen ei ole heidän biologinen äitinsä, mutta on tehnyt ilmeisen vahvaa kasvatustyötä (vrt. Edea).

Jo heti toisessa chapterissa sain voimakkaita kasiviboja lisää, kun Zero-luokalla olevat Rem ja Machina keskustelivat hautausmaalla. He puhuivat siitä, kuinka heiltä on pyyhitty muistot menehtyneistä tovereista. Machina ei esimerkiksi kykene muistamaan isoveljeään, vaikka käy kunnioittamassa tämän hautaa. Voisiko tässä olla taustalla jotain samanlaista kuin Guardian Forcejen aiheuttamassa valikoivassa dementiassa Final Fantasy VIII:ssa? Odotan vastausta suurella mielenkiinnolla.


Kaksitoista minulle tuli mieleen siitä, miten maailma ja sen tilanne esiteltiin pelin alussa. Tunnelma oli hyvin samankaltainen kuin kahdessatoista, kun käsitellään Archadian ja Nabradian välistä konfliktia, joka laajenee lopulta myös Dalmascaan. Myös pelin värimaailma tuntui tuossa kohtaa olevan samankaltainen kuin kahdessatoista. Myös ylipäätään jotkin maisemat, rakennukset ja laitteet muistuttivat minua Ivalicesta. Vaikka puhuttiin hyvin ikävistä ja valitettavista tapahtumista, minua tämä yhtäläisyys ei haitannut ollenkaan. Päinvastoin, se kasvatti odotuksia, joten toivotaan, etten putoa kovin korkealta.

Viittaukset kolmeentoista eivät tulleet puskista, sillä alun perinhän pelin nimi oli Final Fantasy Agito XIII. Mukana näyttävät olevan ainakin Crystarium (tosin se on kirjasto, ei kehityspuu), eidolonit ja l'Ciet, joiden ymmärsin kuitenkin olevan kristallien valitsemia, ei fal'Cieiden. Tämä on sellainen asia, josta haluan ehdottomasti tietää lisää.

Myös mooglet ovat aika samanlaisia kuin XIII-sarjassa, mutta näyttävät onneksi hieman vähemmän liukkailta alienvauvoilta. Nämä mooglet ovat siis pörröisemmän oloisia kuin XIII-sarjan vastaavat. Ihan söpöjä tapauksia, vaikka nenä onkin niin valtava, että peittää suurimman osan naamasta. Mukavaa on sekin, että mooglet puhuvat ja osalla on jopa ääninäyttely. Tykästyin kovasti Zero-luokan omaan moogleen, jonka nimeä tulen tuskin koskaan muistamaan. Tuosta kuvasta sen voi kuitenkin luntata ja halutessaan yrittää opiskella.



Hahmot

Pelissä on jo pelkästään päähahmoja niin paljon, että pelkään osan heistä jäävän statistin rooliin tai juonen menevän sekavaksi. Haluaisin kuitenkin oppia tuntemaan ne hahmot, joilla itse pelaan. Saa nähdä, miten tässä käy. Tällä hetkellä en voi sanoa olevani kartalla kunnolla kenestäkään.

Ace tuntuu aika hajuttomalta ja mauttomalta, toistaiseksi hänestä ei ole oikein mitään sanottavaa. Oikeastaan hän vaikuttaa aikalailla tarkkailijalta, joka seuraa tapahtumia, muttei ota niihin kantaa. Voi kuitenkin olla, että olen arvailujeni kanssa väärässä.

Nine oli sitten taas tyyppi, joka töksähti minulle välittömästi. Hän on ihan liian mustavalkoinen ja ottaa kierroksia turhan helposti. Sellainen käytös on rasittavaa, ei viehättävää.


Rem, Machina ja Queen olivat hahmoja, joihin taas tykästyin. Erityisesti heistä haluan kuulla lisää. Nyt ainakin näyttää siltä, että juoni kietoutuu jossain määrin Remin ja Machinan ympärille, joten ehkä sitä tietoa myös on jatkossa tarjolla. Queenista ei kerrottu paljoakaan, hän siis jäi etäiseksi, mutta jokin hänessä silti veti minua puoleensa. Ehkä se on se hiljaisen ja rauhallisen meganekkon aura, joka vetoaa minuun yhä uudestaan ja uudestaan?

Muista en sitten osaa vielä sanoa juuri mitään. Yksi tytöistä toi ulkoisesti mieleen Selphien (FFVIII), muttei vaikuttanut käytökseltään samanlaiselta. Toinen oli sitten kuin ilmetty Aerith (FFVII), mutta käyttäytyi kuin Selphie. Kolmas näytti Lightningilta (FFXIII), mutta hänen luonteestaan en osaakaan sitten sanoa yhtään mitään. Ja aiemmin mainittuja lukuun ottamatta miehet eivät jättäneet juuri muistijälkiä.

Pelikokemus

Jos tarina ja hahmot imaisivatkin heti mukaansa, varsinaisesta pelaamisesta ei voi sanoa täysin samaa. Minulla oli vaikeuksia pelin kameran kanssa, koska se tuntui kääntyilevän turhankin villisti. Tosin tämä voi johtua siitä, että olen viimeksi pelannut Tales of Symphoniaa, jonka kamera nyt on kaikkea muuta kuin villi ja vapaa. Lasken tässä kohtaa siis vielä sen varaan, että kykenen mukautumaa kameran liikehdintään ja ympäristön hahmottaminen sitä myöten myös helpottuu.

Taistelusysteemiinkään en ole vielä päässyt kunnolla sisään. Se poikkeaa hyvin vahvasti vanhemmista Finaleista ja ilmeisesti jokaisella hahmolla on vielä omat jipponsa ja tyylinsä, joten opettelemista riittää. Näin alkuun on tuntunut vähän vaikealta ja sekavalta, mutta luulen tämän asian kyllä helpottuvan aikaa myöten. Eipä sitä koskaan ole välittömästi osannut taistelusysteemiä täydellisesti hyödyntää. Yleensä olen kuitenkin oppinut sen hallitsemaan ainakin välttävästi.

Tämän hetken plussat ja miinukset:

+ Tarina vaikuttaa hyvältä
+ Maailma kiinnostaa
+ Isosta päähahmojoukosta näyttäisi löytyvän riittävän erilaisia persoonia
- Kamera on liian nopea omaan silmään
- Taistelusysteemi tuottaa vielä päänvaivaa


Päivä II: 22.3.2015

Uusi pelipäivä ja pelattua tuli himpun verran vajaat kuusi tuntia... vaiko sittenkin seitsemän? Silti tuntuu, etten varsinaisessa pelissä ole edennyt paljoakaan, mutta sehän on ihan normaali tunne j-ropea pelatessa.

Pääsin pelissä kolmannen chapterin alkuun ja tein siinä vielä jokusen sivutehtävän, ennen kuin päätin päivän pelisession ja jätin yhden hahmoista suorittamaan salaista harjoitusta, jonka pitäisi ilmeisesti kerryttää leveleitä pelitauon aikana.


Tasapainotus

Pelin tasapainotus on ainakin tähän asti tuntunut aika sopivalta. Tehtävien suorittaminen vie tosin joka kerran enemmän aikaa, mutta sen vastapainoksi seuraavaksi näyttäisi olevan lisää vapaa-aikaa, jonka käytön voi valita itse. Tykkään siitä, että tällaiseen pööpöilyyn voi myös paneutua. Olenkin tunnollisesti jutellut kaikille vastaantuleville tyypeille ja käynyt läpi myös kai sivutehtäviksi luokiteltavia keskusteluja.

Noissa keskusteluissa on se harmillinen puoli, että ne kuluttavat aina kaksi tuntia vapaa-aikaa kerrallaan. Alkuun siis tuntui, ettei ehdi tehdä vapaalla mitään. Vapaa-ajan lisääntyessä tuo tunne on kuitenkin jo hitusen helpottanut, vaikka ajoittain olisi toisaalta kiva, jos voisi säädellä ajankäyttönsä täysin itse. Ikävintä on, että maailmankartalle hilppaiseminen kuluttaa kuusi tuntia vapaasta.

Tuohon maailmankartalle menemiseen liittyvät myös oleellisesti ne ihan varsinaiset sivutehtävät, joita olisi kyllä tarjolla. Valitettavasti niitä voi ottaa vastaan yhden kerrallaan, mikä tarkoittaa, että samassa osassa maailmankarttaa joutuu juoksemaan monesti hakemassa yhden esineen tms. kerrallaan. Fiksumpaahan olisi, jos voisi kerätä kaikki samaan paikkaan sijoittuvat tehtävät kerralla mukaan ja lähteä sitten suorittamaan. Nyt noita saa tehdä aika rauhaksiin, kun jokainen visiitti kuluttaa aikaa kuusi tuntia ja ramppaamistakin tulee melkoisesti.

Tosin osa jo tarjolla olevista sivutehtävistä vaatii sen verran korkeaa leveliä, ettei minulla ole vielä mitään saumaa tehdä niitä. Kenties sitten myöhemmin vapaa-aikaa on niin reilusti tarjolla, että tehtävien tekeminen ei syö siitä kohtuutonta osaa?

Taistelu

Minun on edelleen hankala muistaa, mikä nappi oli puolustus ja mikä targetointi. Tai siis muistan napit kyllä, mutta taistelun tuoksinnassa ne menevät jostain syystä päässäni sekaisin ja saatan painaa targetointia, kun pitäisi väistää ja päinvastoin. Ei hyvä. Täytyy toivoa, että tämä ongelma kuitenkin asettuu ajan kanssa.

Alan kuitenkin päästä taisteluun sisään. Olen jo kokeillut taistelemista useammalla hahmolla. Yllättäen olen tykännyt pelata myös ammuskelijoilla, erityisesti Trey jousineen on todella kiva pelattava. Yleensä siis viihdyn lähinnä vihollisen nokan alla turpakeikkaamassa ja pitkän matkan aseet ja taiat tuntuvat tylsiltä. Ei tässä pelissä. Tosin hetki meni, että tajusin olla tunkematta liian lähelle vihollista.

Toisaalta ei se turpakeikkaaminenkaan tylsää ole. Jos jousella ampuminen on säheää ja kaataa möllejä kumoon, onnistuu se moukarillakin. Toki jälkimmäistä on hitaampi ja raskaampi heilutella, mikä vaatii omanlaistansa taktikointia, mutta yhtä kaikki se on hauskaa. Tosin en ottaisi moukaria aseekseni nopeatahtiseen bossiotteluun.

Eidoloneja en ole vielä kokeillut kuin sen verran, mitä juonen mukana tulee eli käytännössä taistellut yhden taistelun Odinilla. Eidolonien käyttö vaatii aktiivisen party leaderin uhraamisen eikä ainakaan toistaiseksi ole tullut vastaan niin tiukkaa tilannetta, että olisin kokenut tuollaisen uhrauksen olevan kokonaisuuden kannalta hyödyllinen. Voi tietysti olla, että pelin myöhemmissä vaiheissa eidolonien satunnaiskäytöstä tulee validi vaihtoehto. Jos kuolo on korjaamassa, on kai parempi uhrata yksi kaikkien sijaan, vai mitä?

Tarina

Pidän siitä, että tarinassa on mukana samankaltaisia poliittisia elementtejä kuin Final Fantasy XII:ssa. Valtioiden väliset jännitteet kuulostavat mielenkiintoiselta, samoin l'Cieiden yhteiskunnallinen asema, joka on siis hyvin erilainen kuin Final Fantasy XIII:ssa.

L'Cieitä pidetään arvossa, mutta ajoittain tulee mieleen, että heitä pelkäävät omatkin. Loren puolesta heidän kohtalonsa on yhtäläinen XIII:n l'Cieiden kanssa. He saavat kristalliltaan fokuksen, jonka täyttäessään muuttuvat itse kristalliksi. Epäonnistuminen tarkoittaa muuttumista ciethiksi. Tosin se ei ole vielä selvinnyt, ovatko ciethit samanlaisia hirviöitä kuin kolmessatoista. Myöskään l'Cieiden fokuksia ei ole toistaiseksi avattu kovinkaan selvästi. Mietinkin, lietsovatko kristallit jopa sotaa valtioiden välille. Jos jokainen kristalli antaa l'Cielleen fokukseksi naapurivaltioiden kukistamisen, on sota ikuinen. Voi tietysti olla, että kristallien tarjoamat tehtävät ovat jotain ihan muuta.

L'Cie-kuvion lisäksi minua kiinnostaa, mitä Akademeiassa on meneillään. Zero-luokka tuntuu olevan jonkinlainen ihmiskoe ja erityisesti Remin tilanne vaikuttaa huolestuttavalta. Ottaen huomioon, että hän on yksi lempihahmoistani, en tietysti haluaisi hänelle tapahtuvan mitään ikävää, mutta tällä hetkellä se näyttää väistämättömältä. Joka tapauksessa Zero-luokan jäsenet sinällään vaikuttavat syyttömiltä lapsisotilailta, mutta Akademeian henkilökunta onkin sitten kaikkea muuta kuin viatonta. Toki heidän on mietittävä oman maansa asemaa ja puolustusta, mutta minulla on epäilys, että asioiden edistämiseen käytetään jossain määrin moraalittomia keinoja. Mitä ne sitten ovat? En tiedä vielä, mutta jotain salakähmäistä on tekeillä.

Tarina vaikuttaa melko synkkäsävyiseltä, mutta sitä onneksi värittävät myös sivujuonteet, jotka keventävät oloa. Zero-luokkalaisten väliset keskustelut ovat ihan hauskoja ja avaavat myös hahmojen luonnetta lisää. Samoin koulussa tuntuu tapahtuvan muutakin ja näistä käänteistä on ihan kiva kuulla.

Onnistuin myös bongaamaan kyseenalaisen sivujuonen. Koulun ikioma hullutohtorismies nimittäin nappasi Queenin (jolla satuin sillä hetkellä pelaamaan) salaiseen laboratorioonsa esitelläkseen jotain tutkimustaan tms.

Epäilyttävääkö?
Seuraavassa hetkessä Queen olikin jo huumattu. Vieläkään en tiedä, mitä herra hänelle teki eikä se varmaan koskaan selviäkään (ehkä on jopa parempi, etten tiedä?). Ehkä huolestuttavinta jutussa on se, että Zero-luokan opettaja ilmestyi myös paikalle paheksumaan, muttei vienyt huumattua oppilastaan pois.

Noh, se siitä moralisoinnista. Vaikka osa näistä sivujuonteista on siis varsin kyseenalaisia, minusta on ihan viihdyttävää, että tarina ajoittain pyörii muissakin aiheissa kuin vellovassa sodassa. Kokonaisuus viihdyttää ja jaksaa pitää mielenkiinnon hyvin yllä.

Plussat ja miinukset tähän asti:

+ Tasapainotus työn ja vapaa-ajan välillä
+ Eri hahmojen erilainen toiminta taisteluissa
+ Tarina, hahmot ja sivujuonet
- Sivutehtäviin vierähtävä aika
- Se, ettei sivutehtäviä voi ottaa useampaa kerralla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti