sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kiinalaista mytologiaa pelissäni

Vierailin helatorstaina Roihuvuoren Hanami-juhlassa. Samalla tuli poikettua japanilaistyylisessä puutarhassa. Siellä törmäsin esittelykylttiin, jota jäin tuijottelemaan pitkäksi toviksi.

Kiinnostukseni herättänyt kyltti
Siinä kuvaa katsellessa tuli mieleen, että nyt on ehkä pelattu liikaa, kun en voi puistoonkaan mennä ilman, että alan ajatella Final Fantasy Type-0:a. Heti en edes tajunnut, miksi peli tuli mieleeni kyltin perusteella, mutta sitten palaset loksahtivat paikoilleen: japanilaistyylisessä puutarhassa oli tehty aluejaottelua kiinalaisen mytologian mukaan ja pelissäni on kiinalaista mytologiaa. Kun asiaa vielä vähän enemmän pyörittelin päässäni, tulin siihen tulokseen, ettei kyse ole liiasta pelaamisesta. Oikeastihan hyvä (peli)bloggaaja vain pitää silmänsä ja korvansa koko ajan auki uusien juttujen toivossa.

Totuushan nimittäin on, ettei tuo kuva jättänyt minua rauhaan vielä kotiin päästyänikään. Siispä asiasta oli pakko päästä avautumaan näin blogin puolelle.


Mytologiaa Final Fantasyissa

Jos on yhtään perillä erilaisista myyttisistä olennoista ja pelannut enemmän kuin yhtä Final Fantasya, tietää luultavasti, että pelit ovat ammentaneet yhdestä sun toisesta mytologiasta. Esimerkiksi summon-olentojen nimistä valtaosa viittaa johonkin jumalolentoon tai vastaavaan (esim. Shiva ja Odin). Myös Gilgamesh on myyttinen henkilö ja onpa Final Fantasy The 4 Heroes of Lightissa nähty pahiksena jopa ihan suomalainen Louhikin.

Tässä valossa ei ole yllättävää, että Final Fantasy Type-0:n pohjalla on käytetty kiinalaista legendaa neljästä ilmansuuntia suojelevasta olennosta. Sen sijaan epätavallista saattaa olla, miten vahva sen osuus pelissä on. Pääsarjan peleissä en ole aivan yhtä suuria viittauksia legendoihin huomannut.


Type-0:n maailmasta ja juonesta lyhyesti

Final Fantasy Type-0:n maailma, Orience, jakautuu neljän valtion kesken. Etelässä sijaitsee pelaajan kotivaltio, Rubrum, lännessä vastavoima Militesin keisarikunta, pohjoisessa oli vielä ennen pelin alkua Loricanin liittokunta ja idässä Concordian kuningaskunta. Jokaisella valtiolla on oma suojeluskristallinsa: Rubrumin punainen lintu, Militesin valkoinen tiikeri, Loricanin musta kilpikonna ja Concordian sininen lohikäärme.

Valtiot eroavat toisistaan myös toimintatavoiltaan. Rubrumin kristalli suo sotilailleen maagisia kykyjä, joiden avulla hoidetaan muun muassa valtion puolustus. Maata hallitsee kansleri Khalia Chival VI. Militesin päämies on marsalkka Cid Aulstyne. Valtio on onnistunut valjastamaan kristallinsa voiman tekniikan käyttöön ja nojaa taistelussa aseisiin. Loricanin liittokunta voima piilee vahvassa puolustuksessa. Aluetta hallitsee Gilgamesh. Concordian hallitsija on kuningatar Andoria, joka pystyy keskustelemaan lohikäärmeiden kanssa. Valtio luottaa lohikäärmeidensä voimaan.

Peli lähtee liikkeelle, kun Milites on pudottanut ultimapommin Loricanin alueelle. Seurauksena on täydellinen tuho, valtiosta jää jäljelle kuoppa kartalle ja yksi ränsistynyt mökki vuoriston lähellä. Mystisesti valtion oma suojeluskristalli säästyy tuholta ja päätyy Militesin haltuun. Tämän jälkeen Milites päättää ulottaa lonkeronsa laajemmalle ja hyökkää Rubrumiin apunaan laite, jolla voi estää kristallin toiminnan. Koska Rubrumin joukot ovat riippuvaisia kristallin suomista maagisista kyvyistä, ovat ne täysin puolustuskyvyttömiä, kunnes Zero-luokka ilmestyy pelastamaan tilanteen.

Pelin aikana sota jatkuu. Rubrum saa Zero-luokan avulla vallattua omat alueensa takaisin.Välillä ollaan aselevossa jäljellä olevien kolmen valtion kesken, välillä taistellaan kahdella rintamalla.


Neljä legendaarista ilmansuuntia suojelevaa olentoa ja miten ne liittyvät Type-0:oon

Kiinalaisen legendan mukaan jokaiselle ilmansuunnalle on olemassa oma suojelushahmonsa. Näiden hahmojen piirteet ovat erilaiset keskenään ja jokaisella on oma vahva puolensa.

Etelää hallitsee punainen lintu, jota sanotaan joskus myös feenikseksi. Lintuun liitetään etelän ja punaisen värin lisäksi kesä ja tuli. Pohjoisen valtias on kilpikonna, jonka väri on musta. Vuodenajoista kilpikonnaan liittyy talvi ja elementeistä vesi. Länttä suojelee valkoinen tiikeri. Sen vuodenaika on syksy ja elementti metalli. Idästä puolestaan huolehtii sininen (tai vihreä) lohikäärme, jonka vuodenaika on kevät ja elementti puu.

Kuulostaa tutulta, eikö vain?

Type-0:n suojeluskristallit on nimetty suoraan kiinalaisen legendan ilmansuuntien suojelijoiden mukaan. Myös valtiot sijaitsevat kartalla juurikin kyseisen olennon suojelemassa ilmansuunnassa. Legendaa on kuitenkin hyödynnetty hieman syvemminkin kuin nimien ja ilmansuuntien osalta.

Militesin pääkaupunki Ingram
Peli painottuu Militesin ja Rubrumin väliseen yhteenottoon, joten näistä kahdesta valtiosta pelaaja myös saa eniten tietoa matkan varrella. Siksi ensimmäiseksi esimerkiksi on helppo nostaa valkoisen tiikerin kristallin suojeluksessa oleva Milites.

Jo valtion pääkaupungin Ingramin katseleminen kertoo, että alueen elementti on metalli. Milites luottaa teknologiaan, jonka tuottamiseen se on onnistunut valjastamaan oman (ja Loricanin) kristallinsa. Kaikki rakennukset ovat betonia ja metallia, maisema on kova ja kylmä. Itselleni Ingramissa vierailusta tuli olo, että kävelen neuvostokuutioiden keskellä.

Luonnonmaisemia tuijotellessa voisi ajatella, että Militesin ja valkoisen tiikerin vuodenaika olisi talvi. On totta, että lunta kyllä riittää kyseisellä alueella, mutta symbolisesti Milites elää syksyä. Maa ei ole kovin hedelmällistä ja Militesissä ei meinaakaan riittää ruoka omille kansalaisille, mikä oli yksi syy siihen, että Rubrumia vastaan suunnattiin hyökkäys. Militesin alueella on kuitenkin vielä elämää, vaikka hyvin ei menekään. Ollaan siis matkalla kohti talven kuollutta aikaa, muttei vielä täysin siellä.

Rubrumin pääkaupunki Akademeia
Rubrumin suojelija on punainen lintu. Valtio sijaitsee kartalla etelässä ja on vehreä ja ruohikkoinen. Pelissä myös viitataan ohimennen, että Rubrumilla on riittävästi ruokaa, koska maa on vehmasta, asiat ovat hyvin. Rubrumin vuodenaika onkin siis hyvin selvästi kesä.

Punaisen linnun kristalli antaa sotilailleen kyvyn käyttää magiaa. Hieman ristiriitaisesti Zero-luokka ei kuitenkaan joudu luottamaan kristallin antamiin kykyihin vaan he pystyvät käyttämään maagisia taitojaan myös ilman kristallia. Silti juuri he kantavat punaisia viittoja hartioillaan. Ehkä heille on tätä kautta haluttu kuitenkin luoda yhteys kristalliin ja legendaan.

Pelin alun voi myös ajatella viittaavan tulesta nousevaan feeniksiin. Rubrum näyttää jo hävinneen taistelun Militesiä vastaan ja valtion pääkaupunki Akademeia on kukistettu, miltei raunioitettu, kun yllättäen Zero-luokka ilmestyy paikalle ja nostaa Rubrumin tuhkasta voittoon.

Concordian rooli tarinassa ei ole aivan yhtä suuri kuin kahden edellisen, mutta sekin on merkittävä. Juuri Concordian kuningatar aloittaa rauhanneuvottelut ja lopulta Concordian l'Cie avustaa Zero-luokkaa maailman pelastamisessa. Tosin tässä välissä Rubrum joutuu taistelemaan yhtä aikaa sekä Militesiä että Concordiaa vastaan.

Concordian kohdalla ei voida enää puhua pelkästä symboliikasta, sillä valtiolla on konkreettisesti lukuisia lohikäärmeitä. Valtion kuningattarella on henkinen yhteys lohikäärmeisiin ja hän pystyy keskustelemaan niiden kanssa. Lohikäärmeet ovat kristallin edustajia, joten ne itse asiassa taitavat pitää todellista valtaa Concordiassa.

Concordian pääkaupunki Mahamayuri
Valtion alueella on paljon metsää ja kaupungit on rakennettu pääasiallisesti puusta. Maisemaltaan se on siis Militesin vastakohta. Puun elementti on vahvasti läsnä.

Concordia ainakin näyttää sen verran vehreältä, että alueeseen voi hyvin yhdistää kevään vuodenajan. Alueella myös sataa usein ja kiinalaisen legendan mukaan lohikäärme kontrolloikin sadetta, joten tämä on loogista. Legenda kertoo myös, että lohikäärme voidaan nähdä feeniksin parina ja lopultahan Concordian l'Cie päättää tukea Rubrumin Zero-luokkaa, joten tämäkin nyanssi on tuotu mukaan peliin.

Kaikkein pienimmän roolin pelissä saa Loricanin musta kilpikonna, sillä alue käytännössä tuhoutuu heti alkuunsa. Toisaalta tämäkin on legendaa tarkastellessa loogista. Kilpikonnan vuodenaika on talvi, jolloin luonto uinuu tai sitä voidaan pitää jopa kuolleena. Mitäpä muutakaan alue on kuin kuollutta ja tyhjää ultimapommin jäljiltä.

Loricanin pääkaupunki Berith
Jäljelle on kuitenkin jäänyt valtion päämies, Gilgamesh. Tämäkin tapahtuma kulkee käsi kädessä legendan kanssa. Kilpikonna on toisinaan tarinoissa syrjäytetty mustalla soturilla, sillä Kiinassa kilpikonnaa voidaan käyttää myös loukkaavana terminä (kilpikonna munii munansa hiekkaan ja sitten hylkää ne, ennen kuin ne ehtivät edes kuoriutua). Vaikka kilpikonnalla on paljon hyviä ominaisuuksia, sen toinen merkitys on negatiivinen. Siksi musta soturi on jossain versioissa noussut sen tilalle.

Gilgamesh voidaankin nähdä mustana soturina, joka nousee mustan kilpikonnan tilalle taistelemaan. Hän on myös ainoa tiedetty mustan kilpikonnan kristallin elossa oleva l'Cie. Voidaankin siis katsoa, että hän edustaa tätä suojelusolentoa enemmän kuin varsinainen valtio.


Oppia siis ikä kaikki

En ollut aiemmin perehtynyt kovinkaan paljon kiinalaisiin mytologioihin, joten siinä mielessä niiden yhteys Type-0:oon tuli minulle puskista. En silti ollut varsinaisen yllättynyt huomattuani yhteyden. Kiinnostuneet voivat käydä lukemassa neljästä ilmansuuntien suojelijoista lisää täältä. Lisäksi jos asiaa haluaa tutkia enemmänkin, voi vielä perehtyä japanilaiseen vastineeseen legendasta. Se oli itselleni hieman tutumpi, sillä olen kiinnostuneempi japanilaisesta tarustosta kuin kiinalaisesta.

Joka tapauksessa aiheeseen perehtyminen oli mielenkiintoinen tutkimusmatka ja opin ainakin itse taas jotain uutta. Kannattaa selkeästi pitää silmänsä aina auki, sillä peleihin voi saada uusia ulottuvuuksia täysin odottamattomista paikoista.


torstai 21. toukokuuta 2015

Tyttöjen välistä ystävyyttä

Life Is Strangen kolmas jakso ilmestyi 19.5.2015. Harmikseni en sitä tuolloin päässyt pelaamaan, sillä sen latautumiseen tuhlaantui koko tiistai-ilta. Mistä lie johtui, kun ei ainakaan omasta nettiyhteydestä pitäisi olla kiinni.

Muistuttaisin taas, että postauksessa on spoilereita. Luet tätä omalla vastuullasi.

Onneksi keskiviikkona pääsin korjaamaan vahingon ja pyöräyttämään pelin taas pitkästä aikaa käyntiin. Tosin ensin piti pieni perhepalaveri pitää, sillä mies olisi mieluusti pelaillut Helldiversia (sai pelata hetken).

Tykkäsin tästä jaksosta vielä enemmän kuin kahdesta edellisestä. Tällä kertaa en varsinaisesti saanut ahdistusta päätösten teosta vaan pelaaminen tuntui mukavan leppoisalta, mikä toimi vastapainona rankalle työpäivälle. Jännittäviäkin hetkiä oli mukana, mutta ne toivat vain oman mausteensa, eivät olleet koko jutun juju.

Peli jatkui käytännössä lähes suoraan siitä, mihin edellisessä jaksossa jäätiin. Kate oli pelastettu katolta (minun tallennuksessani, mahdollisuushan on, että hän olisi kuollut, en tiedä, miten paljon vaikuttaa tapahtumiin) ja ilta on jo pitkällä. Maxilla ei tietenkään kömmitty petiin peiton alle, vaikka se fiksu valinta olisikin. Sen sijaan Chloen yllyttämänä lähdettiin seikkailemaan pihalle.

Chloe oli saanut hankittu koulun avaimen, joten vuorossa oli murtautuminen koulun tiloihin. Tosin, voiko sitä nyt murroksi sanoa, jos avaimella mennään sisään? Joka tapauksessa jännittävää, luvatonta hiippailua oli edessä. Kaksikko pyrki rehtorin huoneeseen, mutta tietenkään avain ei sen oveen käynyt eikä oikeaa avainta ollut mistään löydettävissä. Onneksi Maxin wannabe-poikaystävä suostui tekstaamaan kotitekoisen pommin (!) ohjeet.

Siinä haaliessani tarvikkeita pommin rakentamista varten pohdiskelin jo, ettei oven auki räjäyttäminen ole kovin hiljainen ja huomiota herättämätön vaihtoehto. Tässä kohtaa ei kuitenkaan voinut valita, lähteekö leikkimään räjäytystyömiestä vai ei. Heti pamauksen jälkeen hälytykset pärähtivätkin päälle, mikä ei varsinaisesti tullut yllätyksenä.

Koska minulla oli ollut omat epäilykseni suunnitelmasta, olin jo tarvikkeita etsiessäni kehitellyt pelastustoimia mielessäni. Heti hälytyksen pärähtäessä ryntäsin rehtorin huoneeseen ja kelasin aikaa taaksepäin siihen hetkeen, jolloin ovea ei vielä ollut tuhottu.

Ai, että olin tyytyväinen omaan nokkeluuteeni, kunnes huomasin, että olin onnistunut laukaisemaan pelissä olevan bugin. Huoneessa ei voinut tehdä yhtään mitään. Toki siellä pystyi kävelemään ympäriinsä, mutta mitään esinettä ei voinut käsitellä, edes ovea ei saanut sisäpuolelta auki. Käytin varmaan kymmenen minuttia pelkkään huoneen nurkkien läpi luuhaamiseen, kunnes oli tosiaan pakko myöntää itselle, että peli bugaa ja mokattua tuli. Eipä siinä auttanut kuin kiroillen ladata edellinen checkpoint.

Onnekseni sellainen sattui olemaan juuri ennen räjäytystä. Olin jo mielessäni kauhistellut, että mistä asti joutuisin tekemään kaikki asiat uusiksi. Sen sijaan paukuttelin pommilla vielä kertaalleen ja juoksin taas rehtorin kansliaan. Tällä kertaa en kuitenkaan kelannut aikaa vaan yritin taas etsiä esineitä, joita näpelöidä. Ei onnistunut ja melkein meinasivat jo kirosanat karata, kunnes peli itse ehdotti ajan kelaamista hetkeen ennen räjähdystä.

Epäilin laukaisevani bugin taas, mutta päätin kuitenkin yrittää. Yllättäen tällä kertaa pystyin avaamaan oven ja myös Chloe pääsi huoneeseen sisään. Ehkä bugi siis aiheutui siitä, että olin ensimmäisellä kerralla liian innokas ja oma-aloitteinen? Typerä juttu silti.

Rehtorin tietokonetta ja kansioita penkoessa selvisi yhtä sun toista koulun oppilaista, muttei oikeastaan mitään erityisen yllättävää. Tässä kohtaa itsellä oli lähinnä pieni kiinni jäämisen pelosta johtuva jännitys päällä, joten ehkä hitusen myös turhautti, ettei suuria paljastuksia tullut. Tytöt pääsivät kuitenkin turvallisesti livahtamaan koulusta myös ulos.

Matka jatkui koulun uima-altaalle. Hallissa sai penkoa molempien sukupuolten pukuhuoneet ja kiinnitin nyt ensimmäistä kertaa huomiota siihen, ettei koulussa tunnu olevan olleen aiempia opiskelijoita lainkaan. Esimerkiksi kaikki vessojen seinillä olevat kirjoitukset koskivat tarinan kannalta oleellisia henkilöitä. Pelillisesti tämä on toki ymmärrettävää, mutta realistisempaa olisi ollut, että töhryissä olisi vilahtanut myös pelaajalle tuntemattomia nimiä. Koulujen vessojen seinistä ja ovista on kuitenkin yleensä luettavissa melkoinen määrä teiniangstihistoriaa.

Joka tapauksessa uima-allaskohtaus oli suosikkini tässä jaksossa. Sen tunnelma oli ihanan rauhallinen ja se oli selvästi tyttöjen välinen "bonding-hetki". Chloe oli selvästi suunnitellut koko jutun, sillä hänellä oli bikinit vaatteidensa alla. Pisteet kotiin siitä, ettei Maxilla ollut, sillä se olisi ollut epäuskottavaa. Lisää pisteitä ropisi vielä siitä, etteivät Maxin alushousut ja rintaliivit sopineet yhteen. Tällaisista pienistä realistisista jutuista tykkäilen todella paljon.

Olisin voinut koko loppujakson hengailla uima-altaalla, mutta tarinan oli toki jatkuttava. Juuri kun tytöt olivat saaneet vaatteet takaisin päälle, koulun vartijat ilmestyivät paikalle. Seurasikin jännittävä hiippailutuokio kaksikkoa karkuun. Myönnettävä on, etten ole näissä vahvimmillani, mutta jouduin kuitenkin kelaamaan aikaa vain pari kertaa karkuun päästäkseni. Ehkä minusta vielä kehkeytyy joskus hyvä tässä.

Oletin tämän seikkailun jälkeen, että olisi aika mennä nukkumaan... ja niin olikin, mutta Max ei palannut asuntolaan vaan lähtikin Chloen luokse. Käänne ei haitannut, sillä se tarkoitti enemmän ruutuaikaa Chloelle. Herkistelyhetket jatkuivatkin siis seuraavaan aamuun ja sain intoilla niistä rauhassa. Chloe on kyllä kieltämättä yksi tämän pelin parhaita puolia.

Chloen ja kadonneet Rachelin suhteesta selvisi lisää asioita. Tosin pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, että Rachel on saattanut vedättää Chloea ikävästi. Toivon, että olen väärässä tässä, sillä pelkkä ajatus tuntuu kurjalta. Vaikken ole koko Rachelia tavannut, haluaisin hänen löytyvän elossa, hyvinvoivana ja Chloea ikävöivänä.

Muutenkin tässä jaksossa tunnuttiin panostavan erityisesti Chloen hahmoon. Hänen perhetilannettaan käytiin läpi samalla, kun etsittiin johtolankoja niin Chloen isäpuolen autotallista kuin paikallisen huumediilerin matkailuautostakin. Kaikki jakson loppupuolen tapahtumat alkoivat kietoutua vyyhdiksi Chloen ympärille yhä tiukemmin ja tiukemmin.

Matkailuauton penkomisella oli valitettavasti ikäviä seurauksia. Chloe ja Max ottivat taas kerran yhteen, koska Chloe on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan myös raivostuttava teini-ikäinen. Max käyttäytyy näistä kahdesta huomattavasti aikuisemmin ja fiksummin, mutta jostain syystä (tai juuri sen takia) Chloe varastaa show'n.

Riita johti siihen, että Max palasi vihdoin koululle. Omassa huoneessaan hän onnistui aktivoimaan uuden kyvyn ja pääsi vanhan valokuvan kautta sukeltamaan menneisyyteen. Tämä osuus olikin pelin tähänastisista käänteistä merkittävin, sillä menneisyydessä muutetut asiat heittivät nykyisyyden käytännössä päälaelleen. Osa muutoksista oli minulle sarjaa hälläväliä, mutta yksi sai sydämen hyppäämään kurkkuun. Tuli sellainen epätoivoinen "ei näin voi käydä, ei näin saa käydä!" -fiilis. Toivonkin, että voin vielä myöhemmin korjata asiat, vaikkei menneisyyden muuttaminen ollut valinnaista.

Tuosta jakson lopun shokista huolimatta kokonaisuudesta jäi hyvä maku suuhun. Nyt en vain millään malttaisi odottaa seuraavaa jaksoa. Haluan tietää heti, mitä tapahtuu!

Hieman harmillista myös on, ettei kukaan kavereistani pelaa ainakaan pelin PS4-versiota. Olisi todella kiva vertailla kamujen kanssa omia valintojaan, mutta tällä hetkellä pystyn vertaamaan vain yleiseen tilanteeseen. Noh, ehkä joku kaveri vielä joskus kyseisen pelin hankkii... *vink vink*


lauantai 16. toukokuuta 2015

Type-0 pelipäiväkirja osa 6: Tempus Finis

Kerroin jo edellisessä osassa, että sain Final Fantasy Type-0:n pelattua loppuun perjantaina 3.4.2015. En kuitenkaan lähtenyt tuossa postauksessa avaamaan loppukähinöitä sen enempää, koska minusta ne ansaitsevat kokonaan oman postauksensa.

Spoilereita on luvassa, jote jos pelin loput eivät ole tuttuja, on taas aika vaihtaa osoitetta.


En onnistunut elämään kahta viikkoa niin tynnyrissä, että olisin täydellisesti säästynyt muiden Type-0-jutuilta. Siispä olin kuullut jo lopusta jotain. Ensinnäkin sen sanottiin jättävän paha maku suuhun kamaluudellaan, toiseksi olin törmännyt juttuun, jonka mukaan viimeinen chapter jopa pilaa pelin. Oman kokemukseni mukaan en voi allekirjoittaa näitä väitteitä, ainakaan täydellisesti.

Edellisessä osassa mainitsin jo, että kenraali Bashtarin voittamisen jälkeen, tuli vahva kehotus palata Akademeiaan, mutta ei kuitenkaan ilmalaivalla tai teleporttaamalla vaan jalan. Tämä herätti jo aavistuksen siitä, että jotain melkoisen ikävää on tiedossa, enkä valitettavasti ollut väärässä.

Kun saavuin Rubrumin alueelle, yhteenkään kaupunkiin ei voinut enää mennä, vaan oli marssittava suoraan Akademeiaan. Siellä eivät odottaneet suuret juhlat vaan veriset ruumiit ja hiippailevat 99-leveliset jättiläiset, joita hetken ihmettelin kauhuissani. Olivathan hahmoni vasta leveleillä 34-39, jolloin tuollaisia vastaan ei ole mitään mahkuja.

Taistelemaan ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä vaan selviytyjät lukittautuivat sisälle Akademeiaan ja Zero-luokka kokoontui pohtimaan tilannetta. Äidiltä irtosi sen verran tietoa, että jättiläisolennot olivat Rursuksia, jotka olivat ilmeisesti tulleet tuhoamaan elämän maailmasta, koska lopunaika, Tempus Finis, oli alkanut.

Lopunaikana ilmoille kohoaa Pandæmonium, josta nousee tuomari päättämään maailman kohtalosta. Mikäli maailmasta ei löydy Agitoa, tuomari tuhoaa kaiken (jos nyt ymmärsin oikein). Tällaiseksi agitoksihan on moni pyrkinyt Type-0:n maailmassa siinä kuitenkaan onnistumatta. Ja ilmeisesti Militesin päämies Cid myös omalla tavallaan pyrki tätä tavoitetta kohti, koska juuri hän lähti Pandæmoniumiin ottamaan mittaa tuomarista.

Kaikki tämä tuntui vähän äkkinäiseltä. Tempus Finis vilisi ihmisten puheissa aina ajoittain, mutta siihen ei missään vaiheessa aiemmin paneuduttu kunnolla. Odotankin mielenkiinnolla, avautuuko aihe paremmin toisella pelikerralla.

Äkkinäisyydestään huolimatta tuomion temppeli ei yllättänyt pätkääkään. Aika monen Final Fantasyn (ja muiden jropejen) loppumesta on ollut jonkinlainen happotrippi, joten oikeastaan sellaista odotin nytkin. En tarkoita, että nauttisin näistä mitenkään, mieluummin olisin ilman, mutta ilmeisesti tiettyjä kliseitä pitää noudattaa. Eivät kai ne muuten sellaisia olisikaan?

Heti temppelin alussa porukka piti jakaa kahteen tiimiin ja reservijoukkoihin. Temppelin sisälle oli kaksi reittiä, jotka totta kai piti molemmat koluta läpi. Kumpikin reitti oli omanlaisensa pulmatehtävä eli ei riittänyt, että juoksi läpi ja paiskoi turpaan kaikkea, mikä tuli vastaan. Kestikin hetki, ennen kuin tajusin homman jujun. Tästä ei tosin voi syyttää peliä, joka kyllä ohjeisti. Allekirjoittaneen X-sormi on vain joskus niin nopea, etteivät silmät pysy perässä. Eli nappia tuli painettua juuri, kun ohjeet ilmestyivät, joten ne sitten katosivat nokan edestä. Tämä tosin johtui lähes joka kerta lähestyvästä vihollisesta, jonka kimppuun yritin hyökätä. Sinällään siis peliäkin voi moittia. Olisi ihan jees, jos ohjeet saisi ensin ja vihut tulisivat kimppuun vasta, kun olet ne saanut rauhassa lukea.

Temppelin ensimmäisen osuuden jälkeen vastaan tuli kristalli, joka tarjosi mahdollisuutta muuttua l'Cieiksi. Tuossa kohtaan tuli kysyttyä ääneen, että onko minulla vaihtoehtoja, joten hieman naurattikin, kun sitten eteen tuli oikeasti valintatilanne.

Valitsin l'Cieksi muuttumisen, jolloin joukko palautuikin Akademeiaan. Siellä ei tosin oltu kuin hetki, sillä tiimini liipaistiin pihalle taistelemaan kohti astelevia Rursuksia vastaan. Niitä olikin sitten maailmankartan täydeltä. Oli helppo nähdä, että tehtävä on toivoton. Taistelu taistelulta Rursuksien tasot nousivat, kunnes kolme 50-levelistä olikin sitten jo liikaa hahmoilleni. En tosin usko, että tuota kohtaa on mahdollista selvittää edes 99-levelisillä hahmoilla. Eiköhän taistelu jatku, kunnes kuolet tavalla tai toisella. Kovemmilla hahmoilla se vain kestää pidempään.

Taistelua seurasi maailman- ja pelin loppu. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ladata aiempi tallennus ja vetää koko tuomion temppelin alku uudestaan. Tämä oli mielestäni vähän HV-juttu, mutta onneksi valintatilaisuus tuli melko aikaisessa vaiheessa, muuten olisi voinut keljuttaa enemmänkin. Ei kuitenkaan olisi haitannut, jos ennen sitä olisi päässyt tallentamaan.

Viimeinen mesta ei tosiaan ollut mikään miellyttävyyden multihuipentuman ihmistien valitsemisen jälkeenkään. Pulmahuoneet jatkuivat ja yhdessä onnistuin tapattamaan lähes kaikki sillä hetkellä käytettävissä olevat hahmoni siitä yksinkertaisesta syystä, etten käsittänyt toimintaohjetta oikein. Lopulta oli Youtube-videolta tarkistettava, miten homma piti hoitaa ja sain sen viimeisellä elossa olevalla hahmollani onneksi tehtyäkin. Mutta sen jälkeen olikin sitten tiukkaa pinkoa eteenpäin yksin, kunnes kohtasin tiimi kakkosen, jossa sentään kaikki kolme olivat vielä elossa.

Phoenix downeja ei pelissä pystynyt käyttämään, jos hahmo ehti haihtua taistelukentältä, mikä selvisi minulle vasta tuossa vaiheessa (ei ollut aiemmin tarvetta herätellä ketään). Mies ehdottikin suoraan, että aloittaisin vielä kerran alusta, mutten suostunut moiseen rääkkiin vaan painelin eteenpäin. Seuraavaksi tajusinkin ottelevani Gilgameshia vastaan ja niinhän siinä kävi, että kolme hahmoa heitti vievinsä ja minulle jäi ainoastaan Jack, jolla taistelemisesta en ole missään vaiheessa oppinut tykkäämään. Kun Gilgamesh oli vielä törkeän nopea ja Jack toivottoman hidas, oli taistelu auttamatonta nitkutusta. Mutta voitin silti!

Jännitys oli tapissa, kun lähdin jatkamaan matkaa kykenemättä herättämään edelleenkään ketään avuksi. Phoenix Pinioneille tuli käyttöä ja pari niitä kuluikin, sillä jouduin vetämään kolme isompaa ottelua ja juoksemaan kuoleman tulitustunnelin halki yhden hahmon voimin. Siinä ei oikein päässyt pelaamisesta nauttimaan, se oli puhdasta selviytymistä seuraavasta kulmasta.

Ennen bossiottelua pääsin näkemään välivideon, jossa paljastui, että niin vain Machina oli kuin olikin vihollisvaltion l'Cie (tiesinhän!). Samalla kävi ilmi, että Rem oli aivan viimemetreillä päättänyt ilmoittautua Rubrumin kristallin, Vermillion Birdin, l'Cieksi. Löysin nuo kaksi kristalloituneina yhdeksi patsaaksi sylikkäin (vrt. Fang ja Vanille XIII:ssa). Välivideo esitteli lapsuudenystävien välisen kiivaan taistelun, jota en aivan täysin kyennyt ymmärtämään. Machinan motiivit ryhtyä juuri White Tiger -kristallin l'Cieiksi eivät näin ensimmäisellä pelikerralla ainakaan auenneet (ehkä sitten toisella?). Itse nimittäin olisin valinnut sen oman kotimaan kristallin, jos olisin omaa rakasta halunnut suojella.

Koska kristallisoituneille rakastavaisille ei voinut mitään tehdä, jatkoin matkaa. Tässä kohtaa sain kaksi kaveriakin mukaan, mutta hyvin heikossa hapessa. Onneksi vihollisia ei tullut vastaan, mutta loppubossille mentiin käytännössä ryömimällä. Tämä seikka hirvitti melkoisesti ja kelasin jo mielessäni, mitä kaikkea joudun tekemään uudestaan, kun edellisestä tallennuksesta oli jo aikaa ja oikeastaan uusiksi olisi pitänyt ottaa ennen suuren mokan pulmahuonetta tehdystä tallennuksesta.

Tuossa mielessä lopputaistelu siis yllätti. Ensimmäisessä osassa kaikki kuolivat, sitten kaikki olivatkin taas voimissaan eikä kuoleminen ollut vaihtoehto, ennen kuin bossilta sai harvestoitua phantomaa... jolloin hahmo kuoli automaattisesti ja piti vaihtaa toiseen. Tulikin hieman mieleen kympin lopputaistelu, jota ei voi hävitä. Ei tätäkään voinut. Eli käytännössä, jos jotenkin rämpii tuon happotrippimestan läpi, voi lopputaistoon mennä huoletta.

Juonesta tässä kohtaa mainittakoon sen verran, ettei Cid ilmeisesti onnistunut aikeessaan muuttua agitoksi vaan mokasi jotain (en tiedä, mitä) ja teki itsemurhan, jonka jälkeen kai imeytyi jollain tapaan tuomariin. Tämä oli taas sitä happotrippiosuutta eikä niin iskenyt minuun, vaikka muuten tosiaan tarinasta pidin.

Suuren lopputaiston jälkeen siirryttiin luonnollisesti välivideoihin. Zero-luokka palautui Akademeiaan, jossa kaikki itkivät tuskallista oloaan ja lähestyvää kuolemaa. Silti kohtauksessa oli kummallisen positiivinen vire, kun he kuitenkin suunnittelivat, mitä tekisivät nyt, kun sota on ohi. Hetken kuulosti siltä, että heillä olisi mahdollisuus tavalliseen elämään, suloiseen arkisuuteen ja periaatteessa tähän uskoon olisi voinut jäädäkin, sillä ennen lopputekstejä ei näytetty, miten heidän sitten lopulta kävikään. Kun tekstit lähtivät pyörimään, istuivat luokan jäsenet rykelmänä lattialla. Kaikki olivat elossa, yhdessä ja toinen toistaan tukien. Tässä kohtaa kieltämättä ihmettelin, mikä oli se paha maku, josta ihmiset puhuvat.

Pelin läpäisy kuitenkin avasi "Chapter of Truth" -videon, jossa paljastui moniakin asioita, mutta myös Zero-luokan kohtalo.


Niin. Kaikki kaksitoista kerääntyivät yhteen läjään lähelle toisiaan ja kuolivat siihen. Kukaan ei päässyt kokeilemaan tavallisen nuoren arkea, ei näkemään maailman uutta tilaa ja elämään elämäänsä omien valintojensa mukaan. Käytännössä heillä ei mitään elämää koskaan ollutkaan, sillä heidät koulutettiin supersotilaiksi, jotka kuolivat heti tehtävänsä suoritettuaan. Se on todella surullista.

Silti on sanottava, ettei tuosta loppuratkaisusta mitään ikävää makua suuhun jäänyt. Minusta on ok tappaa päähenkilöt, jos tarina sitä vaatii. Kurjaa se on, muttei mikään absoluuttisen väärä ratkaisu. Olisin tietysti toivonut toisenlaista loppua ja siksi odotankin kakkospelikerran jälkeen avautuvaa "What if" -loppua.

Tuossa lopussa kävi ilmi myös, että äippä onkin jumalatar ja hän kävi vapauttamassa Machinan ja Remin kristallitilasta. Myöhemmin nämä kaksi menivät naimisiin ja toimivat maailman uudelleenrakentajina. Tämä tavallaan vähän sylettikin. Machina oli käyttäytynyt niin mulkusti pelin puolesta välistä asti, etten pitänyt tällaisesta kruunun kiillotuksesta hänen kohdallaan.

Totuuden luvussa esiteltiin vielä Zero-luokan Tiz ja Lean Joker, jotka syystä X eivät olleet muiden mukana taistelemassa. Heistä ei kuitenkaan kerrottu juuri mitään, mutta olen käsittänyt, että tietoa tulee enemmän toisella kerralla. Tämäkin on asia, jota odotan.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi pelistä hyvä maku ja into pelata se uudestaan. Viimeinen paikka ei ollut minun juttuni, mutta se on niin kaukana uudella läpäisykierroksella, että ehdin toipua sen aiheuttamista traumoista ennen seuraavaa kertaa. Yleisesti ottaen peliä oli kiva pelata ja toisella kerralla varmaan kivempi, koska tiedän jo, mitä teen. Olenkin todella iloinen, että tämä peli saatiin vihdoin länteen. Mikäli Type-sarja jatkuu, toivon, että ainakin lännessä nämä pelit julkaistaan myös jatkossa isoille konsoleille, sillä omalta osaltani nautin tällaisen pelaamisesta enemmän padilla kuin käsikonsolilla.

En ole pitkään aikaan nauttinut pelaamisesta näin paljon, joten Type-0 oli jokaisen euroni arvoinen ostos. Ensimmäisellä kerralla pelitunteja pärähti kelloon 50 tuntia 14 minuuttia, katsotaan paljon niitä kertyy jatkossa.

Minkälaiset fiilikset teillä muilla on tästä pelistä?


perjantai 8. toukokuuta 2015

Type-0:n pelipäiväkirja osa 5

Vielä on muutama päivä pelipäiväkirjaa jäljellä. Tässäkin postauksessa on spoilereita, joten niitä pelkäävien on syytä surffata toiseen osoitteeseen.


Päivät IX-XI: 30.3.-1.4.2015

Grindausta, grindausta, grindausta, chocobon kasvatusta ja pari sivutehtävää eli tästä ei oikeastaan ole kerrottavaa. Seuraava pääjuonitehtävä näyttää olevan level 34, joten piti hahmoja hitusen kehittää, ennen kuin säntää eteenpäin.

Olen tässä ihmetellyt, kun en löydä mistään kaupasta uusia, parempia aseita. Kai se sitten kuuluu peliin, ettei varusteita voi tässä kohtaa uusia? Vähän hassua kyllä, kun ollaan kuitenkin jo toiseksi viimeisessä chapterissa.

Nyt on myös iskenyt pieni hirvitys. Tämä peli loppuu kohta, aivan liian pian. Vähän aikaa sitten kaipailin peliä, josta tällainen tunne tulisi, mutta on se aika kamalaa silti. En halua näin hyvän pelin loppuvan. Onneksi olen kuullut huhua, että New Game + on hyvä ja siinä on jotain vaihtoehtoista juttua myös.


Päivä XII: 2.4.2015

Grindaus ja chocobojen kasvatus alkoi kyllästyttää, joten päätin, että on aika suunnata pääjuonessa eteenpäin. Siispä vain rohkeasti kohti seuraavaa tehtävää, joka paljastuikin taas joukkojen siirtelyoperaatioksi Concordian alueella. Oletus tietysti oli, että se olisi pahempi urakka kuin edellinen, koska tehtävät ovat näyttäneet menevän kerta kerralta vaikeammiksi.

Alkuun näyttikin juuri siltä, sillä alueella pyöri lähes 50-levelinen iso lohikäärme, joka sai parilla iskulla porukan lakoamaan. Asiaan kuitenkin auttoi, kun vain älysi pysyä poissa sen tieltä ja mennä itse puuhastelemaan muualle. Tuota yksityiskohtaa lukuun ottamatta koko tehtävä oli varsin suoraviivainen eikä vaatinut enempiä pohtimisia.

Muutama pomotaistelu osui tehtävän aikana kohdalle ja yksi niistä osoittautui jopa hieman muita kinkkisemmäksi. Onnistuinkin tapattamaan sen aikana jokusen omista hahmoistani, mutta sain onneksi myös kyseisen möllin hinkutettua hengiltä.

Kyseistä taistelua seurasi vielä juoksu kohti Concordian pääkaupunkia. Matkalla piti niitata muutama lohikäärme, mutta siinä se sitten olikin. Oletin, että seuraavaksi vallattaisiin kaupunki ja oteltaisiin vielä jonkin ison möllin kanssa. Sen sijaan kaupungin porteilla tuli ilmoitus, että tehtävä on suoritettu ja kaupunkiin ei mennä. Eikä sinne muuten menty myöhemminkään, mikä on melkoisen meh.

Tehtävän loppu tuntui kunnon antikliimaksilta. Olin odottanut isompaa rytinää ja chapterin loppumista, mutta sen sijaan palattiin jälleen Akademeiaan puuhastelemaan. Teinkin vielä muutamat sivutehtävät ja keräsin l'Cie-kiviä kartalta, ennen kuin päätin lopettaa tältä erää.


Päivä XIII: 3.4.2015

Koska Moglin oli heti Akademeiaan palattuani ilmoittanut, että levelini riittävät seuraavaan tehtävään, ei minulla ollut intoa ryhtyä grindaamaan. Chocobojen kasvatuskin alkoi jo hiljalleen tulla korvista ulos eikä sivutehtäviä ollut kovin paljon tarjolla. Ainakaan sellaisia, joihin levelini olisivat riittäneet. Siinä mielessä siis grindaaminen ei olisi ollut tyhmä ajatus, mutta jossain kohtaa se nyt vain aina alkaa tökkiä.

Siispä aika pian olin jo ryntäämässä seuraavaa tehtävää suorittamaan. Tällä kertaa oli tarkoitus hyökätä ilmateitse Militesiin. Siispä ilmalaivan kyytiin ja kohti taistelua. Jälleen kerran odotin jotain pitkäkestoista ja eeppistä, mutta yllättäen tarjolla olikin välivideoiden tulvan lisäksi vain yksi bossimatsi kenraali Bashtaria vastaan. Herra muuten tuo ulkoisesti mieleen FFXII:n Gabranthin, mitä en ole tainnut muistaa mainita. Tämä ei olllenkaan huono juttu, koska Gabranthan on todella hot kaveri.

Ottelun hankalin seikka oli se, että valitsin taas primed-hahmot siihen. Noh, kukaan näistä kolmesta ei tietenkään osunut ilmassa pyörivään herraan, joten olin välittömästi hankaluuksissa. Vasta kun kuoleman kautta pääsin vaihtamaan ammuskelijan tilalle, alkoi homma pelittää ja kenraali kukistuikin varsin nopeasti.

Ajattelin, että tässä kohtaa päästäisiin sitten vielä valloittamaan kaupunkia, mutta sen sijaan ilmoille pölähti lisää välivideoita. Ei siis valittamista, katselen niitä oikein mielelläni, mutta olin melko pöllämystynyt siitä, miten vähällä taistelemisella chapter seiskan tehtävistä oikein selvisi. Sitä luulisi, että pelin loppua kohden taistelut vain lisääntyvät ja kovenevat. Näin ei kuitenkaan tässä tapauksessa ollut.

Joku Militesin sotilaista oli kiinnittänyt kenraalin taistelulaitteeseen ultimapommin (pelimaailman vastine atomipommille). Räjähtäessään pommi olisi vienyt mukanaan kummankin puolen sotilaat ja Militesin pääkaupungin siviileineen, joten kenraali päättikin suunnata kohti taivaita estääkseen väistämättömältä näyttävän tuhon. Minusta tämä oli merkittävä hetki siinä mielessä, että se osoitti sen, etteivät Militesin asukkaat ole puhtaasti pahoja (en tosin missään vaiheessa niin ajatellutkaan) vaan jopa osa pääjehuista haluaa lopulta kuitenkin kaikkien parasta.

Kohtauksen jälkeen taistelu olikin voitettu ja voitiin huutaa hurraata kimpassa. Samalla tuli myös tiedote, että palatkaapa Akademeiaan juhlistamaan voittoa. Jostain kumman syystä paluuta ei kuitenkaan voitu tehdä ilmalaivalla eikä koululle voinut teleporttautuakaan vaan sinne piti talsia ihan omin jaloin... käytännössä siis maailman toiselle puolelle. Onneksi olin kasvattanut chocoboja useamman kymmentä.

Koululle palaaminen käynnistikin sitten viimeisen chapterin, jonka pelasin samaisena päivänä, mutta haluan kirjoittaa siitä ihan oman postauksensa. Siispä tältä osin päätän tarinoinnin tähän.