torstai 30. heinäkuuta 2015

Shokkihoitoa Archadia Bayssa

Saapui taas se odotettu hetki, jolloin Life Is Strangen uusi jakso julkaistiin. Se putkahti siis ilmoille 28.7.2015, ainakin suurimmalle osalle pelaajista. Twitter-ulinasta päätellen Xbox 360 -pelaajilla oli ongelmia uuden jakson lataamisessa ja he saivatkin sen lopulta päivän verran myöhässä.

Huomautan taas, että tätä postausta jokainen lukee omalla vastuullaan. Spoilereita saattaa olla.


Tämä tuorein jakso tuntui olevan pisin tähän asti. Onneksi oli kesäloma ja pystyin sen pelaamaan yhdeltä istumalta. Aikaa hujahti reilut viisi tuntia, kun aiempiin on mennyt 3-4. Ei jakso silti liian pitkältä tuntunut, mutta nälkä ehti ohjainta pidellessä tulla.

Tarina jatkui hyvin pitkälti siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Maailma oli päälaellaan ja ikävä käänne edelleen voimassa. Max ja Chloe olivat tästä huolimatta kävelyllä rannalla, jonne oli rantautunut iso joukko kuolleita valaita. Oudot tapahtumat siis jatkuivat Archadia Bayssa edelleen, vaikka moni muu asia oli muuttunut.

Maxin ja Chloen keskustelut tuntuivat kiertävän pitkälti kehää, mikä oli ehkä hieman väsyttävää, mutta tilanteen huomioon ottaen melko realistista. Max joutui myös pohdiskelemaan, oliko tehnyt oikein muuttaessaan menneisyyttä vai oliko ratkaisu kenties sittenkin ollut väärä. Tähän ei oikeaa vastausta saatu enkä minäkään osaa sitä antaa, mikä kuvastaa hyvin pelin luonnetta. Jatkuvasti on epäselvää, mikä on oikein ja mikä väärin, koska sellaista elämä nyt vain on.

Pelin alkupuolella Chloe pakotti myös Maxin tekemään tiukan valinnan. Oikeammin sanottuna pelaaja pakotettiin pohdiskelemaan kantaansa erääseen haasteelliseen moraaliseettiseen kysymykseen, joka on jonkin verran ollut viime aikoina mediassakin pinnalla. Sen verran minulla on eläytymiskykyä, että kyseinen kohta aiheutti suorastaan fyysistä tuskaa ja päätös oli kipeä. Myönnettävä on, että tähän mennessä mikään toinen peli ei ole vielä samalla tavalla haastanut.

Tuon kohdan jälkeen Max päätti palata taas menneisyyteen ja muuttaa asiat ennalleen. Luulen, että näin käy, tekeepä pelaaja minkä tahansa ratkaisun. Tuo kinkkinen kohta ei niinkään ohjaa pelin tapahtumia ja juonenkulkua vaan on mukana imemässä pelaajaa yhä tiukemmin tarinan otteeseen ja pakottamassa pohdiskelemaan asioita pintaa syvemmältä. Tosin voi olla, että joku pelaa tuonkin täysin tunteettomasti ja eläytymättä, mutta varmasti valtaosa hätkähtää ainakin hetkellisesti.

Nykyisyys päätyi ennalleen Maxin kikkailun jälkeen, eikä Chloe tiennyt mitään tapahtuneesta. Max kai pyöritteli tovin mielessään tälle kertomista, mutta onneksi päätti kuitenkin olla hiljaa. Todennäköisesti kertominen olisi aiheuttanut Chloelle vain tarpeetonta tuskaa.

Oudon käänteen pohdiskelun sijaan tytöt päätyivätkin jatkamaan Archadia Bayn tapahtumien selvittelyä. He tulivat siihen tulokseen, että heidän on urkittava lisää tietoa Chloen äidin miehen arkistoista, mutta myös k-pää Nathanin puhelimesta voidakseen todistaa, mitä Rachelille ja Katielle oikein tapahtui. Lisäksi he päättivät, että tietoa on hankittava myös huumediileri Frankilta. Kaiken kaikkiaan siis vaarallinen kombo.

Luonnollisesti Chloe hoiti tutkimisen lähinnä tietokoneen äärestä ja Max sai juoksennella koluamassa paikkoja pelaajan sydämen pamppailessa kiihkeästi kiinnijäämisen pelosta. Tai sitten kyse oli taas kerran vain turhan hyvästä eläytymiskyvystäni.

Onnistuin haalimaan kasan todisteita ja jopa niin, ettei kukaan kuollut. Yhtä kohtaa sai kyllä hinkata niin urakalla, että epätoivo meinasi iskeä. Melkein joka kohdassa tuli ensimmäisellä yrittämällä valittua väärin, joten kohtausta kelattiin melkoisen moneen otteeseen, mutta tulipahan toisaalta nähtyä varmaan kaikki mahdolliset käänteet.

Tähän jaksoon kuului myös kerättyjen johtolankojen tutkiminen ja yhdisteleminen. Alkuun tämä tuntui aika sekavalta, mutta kun ideasta sai kiinni, oli se mielenkiintoista ja vaati vain vähän päättelykykyä. Ilmeisesti osan näistä johtolankojen selvittelystä olisi jopa voinut skipata (lopussa tulevien muiden pelaajien valintatilastojen perusteella), mutta sain ne kaikki avattua ja olin oikein tyytyväinen pikkusalapoliisi.

Se olikin varmaan viimeinen hetki, kun jakson aikana olin tyytyväinen. Salapoliisileikin teoreettinen osuus johti taas käytännön tutkimuksiin. Max ja Chloe lähtivät hiippailemaan pelottavimpaan latoon ikinä. Sen tutkiminen oli oma juttunsa, mutta se, mitä siellä selvisi nostatti kyllä niskavillat pystyyn. Täytyy sanoa, etteivät pelin teemat sovi herkimmille pelaajille, vaikkei kyse ole kauhusta. Minulle ainakin tuli jokseenkin epämiellyttävä olo ladossa tapahtuneista paljastuksista. Ei kuitenkaan niin epämiellyttävä, että haluaisin jättää pelin pelaamisen sikseen. Pidän siitä, miten se käsittelee vakavia teemoja yliluonnollisilla tapahtumilla höystettynä.

Lato tarjosi tytöille sen verran johtolankoja, että tässä jaksossa vihdoin selvisi, mitä kadonneelle Rachelille oikein tapahtui. En varsinaisesti yllättynyt, mutta en kyllä ilahtunutkaan totuuden paljastuessa.


Olinkin melkein varma, että jakso päättyisi tähän käänteeseen, joka oli jo omiaan järkyttämään pelaajan tasapainoa. Sen sijaan sain kokea yllätyksen, kun tapahtumat jatkuivat eteenpäin vyörymistään ja suuren paljastuksen seurauksena Max ja Chloe suuntasivat Vortex Clubin juhliin etsimään potentiaalista syyllistä selvittääkseen välinsä tämän kanssa.

Juhlissa pyöriessä minulla oli koko ajan epämiellyttävä kiireen fiilis. Oli vaikea seurata humaltuneita keskusteluja toisten hahmojen kanssa, koska koko ajan takaraivossa takoi, että pian tapahtuu jotain ikävää ja pitäisi jo olla jossain muualla. Olisin halunnut ravistella kaikkia ja kehottaa puhumaan nopeammin, rykäisemään tietonsa ulos vauhdilla. Eläydyin jälleen ehkä hieman liikaakin.

Syylliseksi epäiltyä henkilöä ei kuitenkaan löytynyt juhlista, mutta tekstiviestin perusteella tytöt kiirehtivät taas toisaalle. Ja jälleen kerran päästiin maailmat romahduttavaan loppukäänteeseen, joka aiheutti syvää epäuskoa. Ei-näin-voi-käydä! Taas kerran pelaaja jätettiin pyörimään omaan epätoivoonsa... ja tällä kertaa en usko, että tilanne voidaan kääntää paremmaksi niin kuin edellisen shokkilopun kohdalla kävi tämän jakson alussa. Ei, kerta kaikkiaan tästä ei voi selvitä säikähdyksellä. Surullista.

Kaiken kaikkiaan jakso oli taas täynnä tunnetta enkä haluakaan ihan jokaista asiaa spoilata täydellisesti. Nuo jutut kannattaa kokea itse eikä vain lukea blogista. Life Is Strange on jokaisessa jaksossa onnistunut herättämään paljon ajatuksia ja tunteita. Se on peli, joka täytyy elää itse läpi.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kymmenen kysymyksen haaste

Tämä postaus ei suoranaisesti liity pelaamiseen, mutta voitte ottaa sen nyt mahdollisuutena tutustua allekirjoittaneeseen paremmin. Sain siis tällaisen kymmenen kysymyksen haasteen M454:lta. Ideana on vastata kymmeneen kysymykseen ja haastaa sitten uusia tyyppejä vastaamaan uuteen kymmeneen kysymykseen.


Tässäpä siis minun vastaukseni M454:n esittämiin kysymyksiin:

1. Katsotko nykyään televisio ohjelmia ihan telkkarista vai käytätkö tyyliin  netflixiä tai vastaavaa?

En katso oikeastaan mitään suoraan telkkarista, koska en tykkää olla sidottu tiettyyn esitysaikaan. Joskus harvoin saatan tuijotella esimerkiksi jonkin elokuvan tv:stä, mutta yleensä en. Sen sijaan ostelen DVD- ja bluray-bokseina sarjoja, joita voin sitten katsoa omaan tahtiini. Toisinaan katson myös ohjelmia anoppilassa tallentavalta digiboksilta.


2. Luetko kirjoja? Jos luet niin ostatko niitä itsellesi hyllyyn tai digitaalisessa muodossa?

Luen kyllä. Täksi vuodeksi haastoin itseni lukemaan vähintään 2 kirjaa per kuukausi eli yhteensä vähintään 24 kirjaa. Muistaakseni olen lukenut nyt 19, joten uskoisin pääseväni tavoitteeseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Ostan pääsääntöisesti paperisia kirjoja, koska tykkään hiplata niitä. Hommasin kuitenkin juuri Kobo Aura e-kirjan lukulaitteen ja olen sille jo yhden e-kirjankin hankkinut eli ehkä tästä tämä digitaalinen puolikin alkaa avautua. Sanoisin, että e-kirjat ovat ainakin reissatessa kätevämpiä kuin paperiset, mutten usko silti siirtyväni niihin kokonaan.


3. Mitä kirjoja luet (jos luet) jos et lue niin mitä ohjelmia katsot?

Enimmäkseen luen fantasiaa ja scifiä, mutta myös historialliset romaanit ovat ihan kivoja ja draama. Oikeastaan voisi kuitenkin sanoa, että luen mitä tahansa, mikä kuulostaa tarpeeksi kiinnostavalta ja se, mikä sattuu kuulostamaan kiinnostavalta, vaihtelee fiiliksen mukaan.

Ohjelmapuolella on vähän sama juttu. Tykkään fantasiasta ja scifistä, mutta koska niiden osalta hyvää katsottavaa on rajallisesti, uppoavat muutkin jutut. Lisäksi tuijotan animea ja j-doramoja.


4. Erikoisin harrastuksesi mitä olet harrastanut tai harrastat edelleen?

En osaa ajatella harrastuksiani kovin erikoisina, koska ne ovat minulle arkipäivää. Sanotaan silti, että cosplay ja japanin kieli. Jostain syystä ne aina herättävät kummastusta kanssaihmisissä.


5. Keräiletko mitään?

Joo, Final Fantasy -pelejä. Ne on ostettava, vaikkei kyseisestä osasta sitten tykkäisikään (ei, minulla ei ole vielä kaikkia). Minulla on myös jonkin verran pelihahmofiguureja ja peliaiheisia pehmoleluja. Näiden lisäksi kerään hyviä kirjoja, elokuvia, tv-sarjoja, animesarjoja, manga-pokkareita ja Monster High -nukkeja. 


6. Onko sinulla paljon kavereita facebookissa?

Piti ihan tarkistaa. Kavereita näyttäisi olevan 81. Minusta on se aika paljon, mutta toisaalta tuttavapiirissä on ihmisiä, joilla 300-500 kaveria, joten kai tuo on kuitenkin vähän?


7. Jos sinulla on niitä kavereita yli 30 niin onko kaikki varmasti kavereita eikä vain netti tuttuja ? :D

Noh, 73 tyypeistä olen tavannut ihan livenäkin. Osa näistä on sukulaisia, työkavereita ja entisiä koulukavereita. En laske näitä tyyppejä oikeasti kavereiksi. Sitten joukossa on niitä nettituttuja, mutta näistä taas osan lasken todella hyviksi kamuiksi, vaikkei (vielä kaikkien kanssa) olla irl tavattukaan.


8. Onko tämä mielestäsi typerää?

Mikä? Tämä kysely vai? Ei nyt varsinaisesti. Vähän hassulta tuntuu kirjoitella blogiin jotain, mikä ei liity pelaamiseen sitten millään tavalla... mutta noh, ehkä se ei niin vakavaa ole.


9. Olisiko sinulla ollut parempaa tekemistä kuin vastata näihin kysymyksiin?

Tarkoituksena oli jatkaa romaanikäsikirjoituksen naputtelua eteenpäin, mutta toisaalta olen sen verran väsynyt, että se joutaa odottaa huomiseen. Valmiisiin kysymyksiin vastailu ei vaadi niin paljon ajattelua, joten se sopii iltaviihteeksi oikein hyvin. 


10. Mitä erikoista olet ajatellut itsellesi ostaa jos voitat lotosta edes 10 000€?

Todennäköisesti olisin niin tylsä, että maksaisin opintolainan jämän pois ja laittaisin osan rahoista säästöön. Lopuilla sitten varmaan lähtisin Japaniin, koska edellisestä reissusta on jo aivan liian pitkä aika.



Ja tässä olisivat sitten kymmenen uutta kysymystä: 

1. Koska aloitit pelaamisen ja millä laitteella?
2. Mikä oli suosikkipelisi lapsena?
3. Pelaatko mieluummin yksin- vai moninpelejä? Miksi?
4. Mitä pelaat tällä hetkellä?
5. Minkä pelin ostit viimeksi?
6. Minkä pelin aiot ostaa seuraavaksi?
7. Mikä pelaamisessa on parasta? Entä pahinta?
8. Hankitko pelit mieluummin fyysisinä kappaleina vai digitaalisina? Miksi?
9. Mitä muuta harrastat kuin pelaamista?
10. Mitä pelaaminen merkitsee sinulle?

Haastan mukaan seuraavat blogit:

+ kaikki halukkaat lukijat saavat vastata kommenttikenttään (tai Pelit.fin foorumille)

(Jos kirjoitat blogiasi englanniksi, saat toki kääntää kysymyksetkin sille kielelle.)

torstai 16. heinäkuuta 2015

Takaisin Elympiokselle

Viime syksynä päädyin vihdoin avaamaan oven Tales of -sarjan suuntaan. Starttasin urani Tales of Xillialla, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää. Minuun peli ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, mutta olihan se ihan kiva kokemus joka tapauksessa. Sen verran kiva, että itse asiassa hankin lopulta myös jatko-osan. Ja sitä sitten onkin tuttavapiirissä kehuttu vielä paljon enemmän kuin tuota ensimmäistä.


Tällä viikolla tuli vihdoin työnnettyä levy PlayStation 3:een ja aloitettua kyseinen peli. Edellistä osaa pelasimme miehen kanssa yhdessä ja niin on tarkoitus tehdä tämänkin kohdalla. Mies saa siis toimia kakkospelaajana ja minä ykkösenä eli teen kaikki valinnat yms. Puhuimmekin jo, että olisi hienoa, jos yhdessä pelaaminen olisi mahdollista myös Xenoblade Chronicles X:ssä ja Star Ocean 5:ssä, mutta en ole kuullut huhuja tällaisesta.

Siinä missä Tales of Xillia (voit lukea läpipeluusta täältä) pyörähti käyntiin Rieze Maxialta käsin, nyt peli aloitetaan Elympioksilta. Päähahmoksi on vaihtunut Ludger Kresnik ja hänen rinnallaan tärkeässä roolissa näyttää olevan pikkutyttö Elle Mel Marta, jolla tosin ei ainakaan toistaiseksi ole päästy pelaamaan. Milla on toistaiseksi vain mainittu, mutta Jude sen sijaan on pelattavien päähahmojen joukossa, vaikkei yhtä tärkeässä roolissa kuin viimeksi. Alvinin ja Elizen (plus Teepon *lisää tähän kasa sydämiä*) olen myös saanut jo tiimiin.

Pari iltaa on tässä nyt pelailtu ja vedettiin juuri Helioborg läpi. Avasimme myös Juden tarinan ensimmäisen luvun, joten se on seuraavaksi työstölistalla. Emme siis ole vielä kovin pitkällä pelissä, mutta eiköhän se tässä kesäloman aikana kerkiä etenemään.

Minulla on tällä hetkellä vähän kaksijaksoiset fiilikset Xillia 2:sta. Koska olin kuullut Ludgerista hyvää, olivat odotukset hänen suhteensa korkealla. Myönnettävä on, että olikin melkoinen pettymys, kun paljastui, ettei jätkä puhu kerralla paria sanaa enempää. Pelaaja pääsee kyllä toisinaan (aika usein) valitsemaan hänen repliikkejään, mutta näitä valintoja ei ole ääninäytelty eikä niiden lisäksi Ludgerin sanavarasto ole kovin laaja. Eleitä ja ilmeitä kyllä riittää, mutta silti ratkaisu on minusta tympeä. Tavoitteena on kai ollut, että pelaaja voi nyt kuvitella itsensä Ludgerin asemaan ja pelata haluamaansa roolia valintojen kautta.

Joo, konsepti on tuttu ja länsimaisissa roolipeleissä sitä näkyy ihan jatkuvasti. Toisille se toimii ja toisille ei. Valinnat eivät minua varsinaisesti harmita vaan juurikin tuo puhumattomuus. Eikö niitä eri vaihtoehtoja olisi voinut ääninäytellä? Eikö Ludger voisi niiden ulkopuolella jutella normaalisti elehtimisen lisäksi? Minusta tämä on vain laiska ja tylsä ratkaisu, sori vaan.

Toinen seikka, joka aiheutti kulmien kohottelua oli pelin alkumetreillä Ludgerille ja Ellelle pamahtanut järjetön velka. Kuten nyt velat yleensä, tämäkin pitää maksaa pois. Jos raha ei liiku pankin suuntaan, ei itse pääse etenemään kartalla, joten jonkin verran tienesteistä on pakko sijoittaa lainanlyhennyksiin. Eipä sillä, toistaiseksi ei ole tarvinnut kovin paljon aseita ja varusteita saati esineistöä ostella, sillä niitä on löytynyt luonnosta kuin marjoja metsämättäästä hyvänä syksynä. Näin ollen rahalle ei ole ollut parempaakaan käyttöä kuin pankin hyvittely.

Kolmantena hauskuutena on kierrättäminen. Se on ihan hieno arvo, mutta peleissä se ei välttämättä palvele suurempaa hyvää. Xillia 2 on jo sinällään kierrättämistä, kun juostaan tutuissa paikoissa (okei, on siellä pari uuttakin ollut). Tämä on tietysti jatko-osassa hyväksyttävää ja perusteltua, joten en aio siitä kitistä. Sen sijaan lievää turhautumista on herättänyt jo kahdessa eri kohdassa tapahtunut ajassa (?) ja tilassa siirtyminen siten, että samat mestat on saanut kipittää läpi kahdesti aivan peräkkäin. Koska tähän pelielementtiin näyttää liittyvän Ellen kaulassa roikkuva kello ja Ludgerin muodonmuutoskyky, oletan, että kyseessä on tärkeähkö osa juonta.

Ymmärrän siis kierrättämisen ja toisintojuoksut samoissa maisemissa, mutta pelaajan näkökulmasta se on turhauttavaa. En halua ratkoa samoja puzzleja uudestaan heti viiden minuutin päästä, mutta pieni perfektionisti haluaa päästä avaamaan arkut kummallakin kerralla. Samalla tulee kauhulla ajateltua, toistuuko tämä kehän kiertäminen vielä monessakin paikassa. Bravely Default aiheutti minulle valitettavasti erittäin vakavan toistoallergian, joka aktivoituu tällaisissa tilanteissa.

Vaikka peliin on istutettu ratkaisuja, jotka eivät ole aivan omaan makuuni, on pelikokemus ollut toistaiseksi ihan miellyttävä. Jokin nimeämätön seikka nimittäin tuntuu pitävän innostusta yllä, ainakin näin alkuunsa, mikä on tietysti hyvä asia. Vaikka sivutehtävät ovat perinteista grindausta ja farmausta, niitä on kuitenkin tullut aktiivisesti tehtyä. Käytännössä siis kaikki mahdolliset, mikä on minun kohdallani aika harvinaista.

En ole vielä valmis lyömään Tales of Xillia 2:een "Parasta ikinä!" -leimaa, mutta ei se ihan huonolta peliltäkään vaikuta. Lisäksi kahdestaan pelaaminen on hyvää parisuhteen laatuaikaa, joten eiköhän tämän parissa tovi viihdytä.



lauantai 11. heinäkuuta 2015

15 vuotta myöhemmin...

Final Fantasy IX julkaistiin Japanissa 7. heinäkuuta 2000 eli se täytti aivan hiljattain 15 vuotta. Eurooppaan peli tosin saapui vasta 16. helmikuuta 2001 ja minä pääsin pelaamaan sitä ensimmäisen kerran joskus samaisena keväänä tai kesänä, tarkkaa päivämäärää en valitettavasti muista.


Ensimmäinen muistikuvani Final Fantasy IX:stä on artikkeli jossain pelilehdessä. Istuin kaverin sohvalla sitä lueskelemassa ja pohdiskelin, voisiko peli olla yhtä hyvä kuin Final Fantasy VII tai Final Fantasy VIII, johon olin juuri hassannut ensimmäiset kesätyörahani. Hahmot näyttivät söpöiltä ja maailma värikkäältä, mikä oli omiaan herättämään angstisen teini-Afenin epäilykset. Kenties sen takia en ihan heti peliin tarttunutkaan vaan keskityin pelaamaan seiskaa ja kasia.

Olen kirjoittanut blogissa FFIX:stä aika paljon ja tässä postauksessa olen avannut ensimmäisiä kokemuksiani pelin parissa. Tiivistelmänä niille, jotka eivät halua sitä lukea, voin sanoa, että FFIX ylitti odotukseni ja tempaisi minut mukaan käsittämättömällä voimalla. Rakastuin hahmoihin, maailmaan, tarinaan ja musiikeihin. Oli aikoja, jolloin suorastaan elin ja hengitin kyseistä peliä.

Jos en ole seonnut laskuissani, olen tähän mennessä pelannut FFIX:n läpi 5 kertaa ja aloittanut sen alusta vähintään 15 kertaa. Voi tosin olla, että matikkani heittää ja olenkin pelaillut sitä vielä enemmän. Viimeksi starttasin pelin juhannuksena anoppilassa ja pelailin Evil Forestiin asti. Saatan ehkä jollain visiitillä taas jatkaakin sitä, jos oikein innostun.

En kuitenkaan enää nykyisin vietä päiviä, viikkoja ja kuukausia tuon pelin ääressä. Olen kolunnut sen aika lailla puhki, joten pelaamisessa ei ole löytämisen riemua ja uusien kokemusten tunnustelua. Se on pikemminkin nostalgiahuuruista puuhastelua, missä ei toki siinäkään ole vikaa, mutta... no, on myös paljon muuta pelattavaa, joten tunteen ei voi täysin antaa viedä.

Sen sijaan FFIX:n musiikkeja suurkulutan edelleen. Final Fantasy soundtrackeista se on yksi suosikeistani, joten käytän sitä mieluusti kirjoittamisen yms. taustamusiikkina. Kännykästäkin löytyy jokunen kappale, joten myös työmatkoilla tulee kuunneltua vanhoja, hyviä biisejä. Aivan erityisesti pidän kappaleista Vivi's Theme, You're Not Alone ja Melodies of Life, mutta peliin mahtuu myös muita mahtavia kuunteluelämyksiä.

Cosplay-harrastuksessani rakkaus peliin on myös näkynyt. Olen cossanut Rubya kolmesti, mutta haluaisin cossata myös Beatrixiä ja tehdä Eikosta aikuisversion (tällä iällä ei ehkä enää pikkutyttöjä cossata). Ja eilen näin Tumblrissa todella ihanan mekkoversion Garnetin perusasusta. Nyt oikeastaan haluaisin tehdä senkin.

Lisäksi olen hankkinut FFIX-t-paidan, jota käytän enemmän ja vähemmän aktiivisesti, ja muutaman ficin olen myös pelistä kirjoittanut. Tuorein on jopa tältä kesältä.

Käytännössä siis suhteeni kyseiseen peliin ei ole enää niinkään pelauspainotteinen kuin nostalgian sävyttämää fanitusta, joka ilmenee eri muodoissa. En jaksa uskoa, että tulen FFIX:ä enää pelaamaan uudestaan loppuun saakka, mutta se ei vähennä sen arvoa pätkän vertaa. Ja kenties jonain kauniina päivänä, Square Enix tekee siitäkin uusintapainoksen. Eihän sellaista ihanuutta voisi olla ostamatta ja silloin se on kyllä pakko pelatakin läpi.

Sitä odotellessa keskityn näihin fanittamisen muihin muotoihin. Final Fantasy IX nimittäin elää hyvin vahvana sydämessäni vielä näin 15 vuotta myöhemminkin.



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Viiden miehen viettelys

Steamin kesäale tuli ja meni. Ostoksia ei tullut tehtyä kovinkaan paljon, mutta ilmaiseksi tuli kokoelmaan napattua Seduce Me the Otome. Tarkoitukseni ei edes ollut ryhtyä pelaamaan sitä vielä vähään aikaan, mutta eräänä perjantai-iltana tylsyyksissäni klikkasin sen kuitenkin auki.

Kyseessä on visual novel -peli, jossa pelataan tyttöhahmolla. Tytön saa nimetä itse. Hän on lukioikäinen ja hänellä on kaksi parasta ystävää, jotka ovat kuin yö ja päivä. Koulussa hän menestyy hyvin, mutta on jokseenkin napit vastakkain toisen menestyvän ja suositun tytön kanssa.


Kotona ei mene yhtä mairittelevasti. Isoisä kupsahtaa heti pelin alussa ja tyttö perii häneltä kartanon. Koska hänen vanhempansa ovat todella vastuuntuntoisia ja mukavia, he päättävät, että tyttö saa muuttaa valtavaa rakennukseen yksinään asustelemaan. Ihan normaalia toimintaa lukioikäisen vanhemmilta.

Kun tyttö sitten astuu kartanoonsa, hän löytää heti ensimmäiseksi aulan lattialta viisi tajutonta nuorta miestä verissäpäin. Havahduttuaan nuorukaiset kertovat olevansa inkubuksia ja loogisesti tyttö päättää antaa näiden asua kanssaan.

Toisin kuin kuvassa näkyvästä tekstistä voisi päätellä, pojut saavat päähahmon sympatiat hyvin pian osakseen.

Alkuasetelma on siis erittäin realistinen ja uskottava. Tällaistahan meille kaikille on tapahtunut lukioiässä, eikös?

Käytännössä kyseessä on siis käänteishaaremipeli, jossa on tarkoituksena ilmeisesti päätyä yhteen oman suosikkipojunsa kanssa. Tosin ainakin näin alkuun näytti, että pelissä on tarinaa vähän enemmänkin. Tytön koulukuviot ja perheongelmat eivät väistyneet välittömästi sivuun, kun pojat ilmestyivät kuvioon vaan vaikuttavat yhä taustalla. Samoin inkubus-veljeksillä on omat ongelmansa vielä toistaiseksi nimeämättömän tahon kanssa. Toivonkin, että näihin juonielementteihin panostetaan samalla, kun pojujen kanssa harjoitetaan vispilänkauppaa.



Parhaat pojat oli helppo valita. Viidestä kolme ei miellyttänyt erityisemmin silmää eivätkä luonteetkaan iskeneet. En pidä keljuilevista pahoista pojista, mutten täysistä tohveleistakaan, saati sitten mukasöpöistä pikkupojista. Sen sijaan veljesviisikon vanhimmat olivat ihan herkkuja ulkoisesti ja tyylillisesti.

Erik pukeutuu tyylikkäästi, vaikkakin hänen värivalinnoistaan voidaan olla montaa mieltä. Tykkään myös hänen hiustyylistään. Luonteeltaan hän on yliampuva ja suoltaa sellaista potaskaa, että seinät alkavat valua siirappia, mutta se on ihan hupaisaa. Todellisessa elämässä tällaiset lipevät lässyttäjät eivät iske, mutta nyt ei ollakaan harmaassa arjessa.

James sitten taas on rauhallisen tyylikäs ja selkeää isovelityyppiä. Siististä kampauksesta ja silmälaseista saa myös plussapisteitä. Hän ei ainakaan suoranaisesti yritä mitään, mikä on sekin aika jees. Pidän hänen ystävällisyydestään ja huolehtivaisuudestaan sekä hyvistä käytöstavoista. Hän on sellaista tyyppiä, joka voisi vedota minuun oikeastikin.

Päätin siis ottaa tavoitteeksi saada jommankumman näistä kahdesta. En silti haluaisi kamalasti ilkeillä kolmelle muulle, mutta toisaalta en sitten taas tahdo nostaa heidän pisteitä liikaa, koska he ovat kaikki turn off. Tässä lienee tasapainoilemista pelin edetessä.

Kovin vakavasti peliä ei voi ottaa, mutta hauskaa fanityttöhörhöilyä sen pelaaminen on. Toivoisin tosin, että voisin pelata käsikonsolilla tai vaikka puhelimella. Jostain syystä en koskaan löydä mukavaa peliasentoa läppärin ääressä istuessani, joten mieluummin nappaisin käteen sopivan laitteen ja kliksuttelisin menemään punkan pohjalla tai sohvan nurkassa... varsinkin, kun tämä peli ei juuri vaadi muuta kuin Enterin ja nuolinäppäimien tai hiiren vasemman painikkeen käyttöä.

En ole visual noveleita kovin paljon pelaillut, mutta Seduce Me vaikuttaa tosiaan harmittomalta hauskanpidolta. Mikäli ylimääräistä aikaa löytyy, kannattaa se laittaa kokeiluun... jos siis kestää nätit pojat, animemaisen tarinan ja siirappiset jutut.