sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tarina tasaisesta puurtamisesta

Blogi on ollut jo tovin hiljaa ja olen siitä pahoillani. Loman loppumisen jälkeen olen pelaillut lähinnä Final Fantasy XIV: A Realm Rebornia eikä siitä ole juuri kirjoitettavaa. En jaksa uskoa, että ketään kiinnostaa, minkä verran minäkin päivänä olen grindannut pitkin pusikkoa kehittämässä uutta hahmoluokkaa. Saattaisin jo itse nukahtaa kesken kirjoittamisen.

Lisäksi vähäistä vapaa-aikaa on syönyt myös romaaniprojekti. Tässä syksyllä olisi tarkoitus saada ulos JRPG:istä inspiraatiota ammentanut lyhytromaani ja sen viimeistely on ollut elokuun iltojen suurinta huvia (ja kärsimystä). Blogille ei siis ole oikein jäänyt aikaa. Ehkä tämä kuitenkin kohta helpottaa ja ehdin taas enemmän höpistä pelikuulumisia.

Mutta sitten siihen asiaan! Kesälomalla tuli osa illoista vietettyä Tales of Xillia 2:n parissa. Peliä ei ehditty miehen kanssa vielä paukuttaa loppuun, joten se palannee pelauslistalle heti, kun kaikki illat eivät mene joko Eorzeassa tai taitto- ja editointipuuhissa. Pelitunteja on tällä hetkellä takana ehkä 25, mutten osaa sanoa, olemmeko puolivälissä juonta vai kenties kolmasosamatkassa. En siis ole tarkistanut mistään, montako chapteria kyseinen peli sisältää.


Monesti olen kirjoittanut pelaamistani peleistä postauksen jokaisen pelikerran jälkeen (ja toisinaan yhdistellyt näitä siten, että useampi pelikerta on samassa postauksessa). Nyt Xillia 2:n kohdalla en ole näin tehnyt. Minulla ei siis ole mitään kymmenen postauksen varastoa odottamassa julkaisuaan. Jostain syystä tästä pelistä ei ole niin paljon sanottavaa, että joka kerran jälkeen tekisi mieli naputella mitään. Twitterin puolelle sen sijaan olen jonkin verran kommentoinut pelikertojani. Monesti vain se 140 merkkiä on ollut varsin riittävä kertomaan oleellisen.






Yllä näkyvät twiitit tiivistävät varsin hyvin kesälomani tunnelmat Tales of Xillia 2:n osalta. Ei ole tajunta räjähtänyt, mutten toisaalta ole sen parissa vielä tylsistynytkään. Joskin samojen paikkojen kierrätys saa välillä aikaan tuskaisia huokauksia. Ykkösosassa komusin joka kartan tarkkaan läpi, etsin arkut, kiilut ja muut herkut. Nyt kun samalle kartalle mennään viidettä kertaa eri todellisuudessa, ei enää jaksa kinostaa, ei sitten yhtään. Alkaa olla yhdentekevää, miten kovaa kamaa arkuissa piileskelee, en enää vain jaksa lähteä hakemaan niitä. Maisemat, viholliset ja meno muutenkin on niin nähty.

Silti pelin juoni on ihan ok ja pitää lievää mielenkiintoa yllä. Pidän myös kivana lisänä hahmokohtaisia pienempiä juonikuvioita (vaikka ne kyllä lisäävät sitä paikkojen kierrätystä vielä entisestään). Mukavaa on myös, että näiden sivutehtävien suorittamisesta palkitaan pikkuisilla lisäyksillä päätarinaan. Sen verran olenkin pelin osalta päättänyt, että vähintään nämä hahmokohtaiset sivujuonet tulee tehdä, ennen kuin etenee pääjuonessa seuraavaan kohtaan. Siten saa varmasti tarinasta eniten irti.

Hahmot eivät suoranaisesti ihastuta tai vihastuta. Paitsi tietysti Teepo on koko pelin paras, ihanin, suloisin ja halirutattavin hahmo. Koska saan sen oman Teepon, koska? Onko lähetys eksynyt? Olen aivan varma, että joku on minulle sellaisen tilannut. Eikö olekin? Joohan?

Olen jopa tottunut päähahmo Ludgerin mykkäkouluun. Pidän sitä silti typeränä ratkaisuna. Minusta hänen olisi aivan hyvin voinut antaa jutella toisten hahmojen kanssa normaalisti. Valintakohdat olisi silti voinut säilyttää eikä niiden ääninäytteleminenkään olisi varmasti maltaita maksanut. En siis vain kykene ymmärtämään, kenen mielestä näin on ollut parempi.

Ja heti on lisättävä, että sittenkin vihastuksen kohdekin löytyy. Nimittäin se pahuksen lapsuudenystävä pankkityty, jonka nimeä en nyt jaksa muistaa. Se, joka penää koko ajan lainan maksamisen perään. Voisiko joku pahis vaikka hankkiutua eroon siitä? Ei se lainan maksaminen mitään (paitsi, että on pelillisesti tosi typerä ja turhauttava juttu), mutta ne huonot läpät ja ärsyttävä honotus. En vain jaksa kuunnella sitä naisihmistä yhtään enempää kuin on pakko, grrrh. Yök. Ällöttävä ja ärsyttävä hahmo, en voi sietää.

Muuten hahmokatras on ok ja pelin juonikin tosiaan pitelee vähintään kevyesti otteessaan. Jaksan uskoa, että tämä peli tulee syksyn aikana paukutettua läpi. Hyvä tietysti olisi, jos sen ehtisi tehdä ennen kuin Xenoblade Chronicles X ilmestyy. Veikkaan nimittäin, että se sitten imaisee meidät molemmat ruudun ääreen niin tehokkaasti, ettei hetkeen muita pelejä mietitäkään.


perjantai 7. elokuuta 2015

Kesäloman pelit

Kirjoittelin viime elokuussa kesällä pelaamistani peleistä. Niitä oli tuolloin aika vähän, koska minulla oli koko kesän jonkinlainen pelikooma menossa enkä jaksanut pelata juuri mitään. Tänä kesänä oli hieman eri meininki ja loman aikana tuli jopa vähän ohjainta pideltyäkin.

Mistä peleistä oli siis tämän vuoden kesäloma tehty?

Final Fantasy Type-0



Minulla oli hurja suunnitelma pelata tämä peli toistamiseen loppuun heti kesäloman kärkeen. Noh, toisin kävi. Olen edelleen samassa kohdassa kuin ennen toukokuista ulkomaanreissua. Hyvin siis menee, mutta menkööt. Olen kuitenkin käynnistänyt pelin aika monta kertaa viime viikkojen aikana ja vaihdellut pelattavaa hahmoa.

Miksikö moinen? Syystä tai toisesta Type-0:ssa on mahdollisuus laittaa aina pelitauon ajaksi yksi hahmo tekemään "secret trainingia" eli käytännössä keräämään leveleitä itselleen. Maksimiaika, jonka hahmo treenaa, on kai vuorokauden luokkaa, joten olen yrittänyt muistaa vaihtaa hahmon joka tai joka toinen päivä. Yhdestä treenistä hahmo saa 2-3 leveliä.

Näin pelitaukoni ei mene aivan hukkaan vaan tiimini grindautuu vähitellen paremmille leveleille. Se tuntuu vähän huijaukselta, mutta toisaalta 14 hahmon tiimi on todella iso kehitettäväksi ihan vain kartalla pyörien.

Ja kyllä, aion vielä jonain kauniina päivänä pelata tuon toisen kerran läpi. Tavoitteena on myös samalla kerätä pelin kaikki trophyt. Minulta puuttuu vain kolme, joten on oikeasti paineita saada ne viimeisetkin. Tämä on ehkä yksi syy siihen, etten ole vielä saanut aikaiseksi. En voi vain juosta viimeisiä chaptereita läpi, koska täytyy tehdä erinäisiä asioita viimeisten trophyjen eteen ensin.


Final Fantasy XV demo



Loman ekana viikonloppuna kyläilemään tuli muutama kaveri ja siihenhän se taas johti, että porukka oli kiinnostunutta tuosta demosta. Tälläkin kertaa tosin seurasin sivusta, kun kaveri pelasi demon läpi, mutta sentään jätin goblin-kirkumiset väliin. Siedätyshoito etenee.

Demoon oli tullut kesäkuussa päivitys, joka toi myös pientä lisäsisältöä. Se oli mukava yllätys, koska se avasi hieman Noctisin kavereiden luonteita. Tosin edelleenkään pelin hahmot eivät kiinnosta minua erityisen paljon. Ignis on siedettävin, muut tökkivät pahasti.

Peli on silti edelleen ostoslistalla. Se vaikuttaa ihan mukavalta pelattavuudeltaan, mutta edelleen toivoisin, että kaikkia hahmoja voisi ohjata itse.


Tales of Xillia 2


Saimme vihdoin aloitettua myös Tales of Xillian jatko-osan, joka on hyllyssä odotellut vuoroaan jo pitkän aikaa. Sen suhteen minulla oli jonkinlaiset odotukset, koska kehuja oli kuulunut muilta. Valitettavasti se ei ole tähän mennessä ihan vastannut noita odotuksia, mutta ei sen pelaaminen nyt ihan kamalaakaan ole.

Xilliassa ehkä kuitenkin parasta on se, että sen tahkoaminen on yhteistä laatuaikaa sohvalla vietettynä. Pelaaminen ei vaadi suunnattomia älynystyröitä, mutta kyllä ne taistelut kivempia ovat yhdessä kuin yksin. Ja samalla luonnollisesti pyörii koko ajan kommenttiraita, joten kökköyksiä ei tarvitse kiroilla vain hiljaa mielessään.

Nyt kun taas olen joutunut palaamaan PS3:n ääreen, olen saanut ikävän muistutuksen, kuinka hankalaa screenshottien ottaminen sillä on. Se aiheuttaa sen verran harmaita hiuksia, että mieluummin vain räpsäisisi kännykällä kuvia, mutta niiden laatu on mitä on. Onneksi nelosella ei enää moisesta tarvitse murehtia.


Life Is Strange


Neljäs jakso Elämän outoutta ilmestyi sopivasti lomalla ja sehän meni heti lataukseen. Jakso ei pettänyt taaskaan vaan piti otteessaan koko kestonsa. Se jättikin kuumeisen odotuksen päälle. Viimeinen nähdään syyskuussa ja kovasti jo polttelee sen pariin pääseminen.


Final Fantasy XIV: A Realm Reborn


Aika pitkään vastustin kiusausta palata tämän pelin pariin, mutta kesälomalla sitten ratkesin, kun pari kaveria kertoi aloittavansa pelaamisen. Ostettiin miehen kanssa kumpikin peliaikaa ja hypättiin taas Eorzean seikkailuihin. Pääjuonta ei olla jatkettu vielä ollenkaan vaan aloitettiin kumpikin uusi ammatti. Minä opettelen nyt parantajan taitoja, jotta voitaisiin sitten porukalla kamujen kanssa vetää dungeoneja läpi. Aloittelijoiden on helpompi kenties pelata damage dealereita, joten ainakin näin alkuun taitaa mennä niin, että mies pelaa tankkia ja minä parantajaa.

Olisi aika kiva, jos näiden kavereiden kanssa saisi vedettyä pelin juoniosuudenkin läpi joskus. Stressaan niin paljon sitä tuntemattomien kanssa pelaamista, että se vie hohdon koko puuhasta. Tutussa seurassa on turvallisempaa eikä kukaan ala haistatella, jos haluat katsoa välivideotkin oikeassa yhteydessä etkä vasta jälkeenpäin.


Pelikesä on ollut kaiken kaikkiaan makoisa, toivottavasti syksystäkin tulee sellainen. Tarkoituksena olisi nyt syksyn aikana huitaista läpi vähintäänkin Xillia 2, Type-0 ja Life Is Strange, jotta saa tilaa uusien pelien aloittamiseen.

Ja sitten vielä loppukevennykseksi jotain Eorzea-häröilyäni. Tätä minä oikeasti teen silloin, kun väitän pelaavani.