tiistai 29. syyskuuta 2015

Tales of Xillia kakkonen ei valitettavasti ole ykkönen

Kesälomalla startattu Tales of Xillia 2 ei ole edennyt toivotulla vauhdilla. Pelikellossa on reilut 30 tuntia kasassa ja rehellisesti sanottuna peli tuntuu liian pitkältä. Tämä on nyt kolmas Tales, jonka kanssa olen törmännyt samaan fiilikseen. Pitäisikö tästä siis vetää johtopäätöksiä? Ehkä, ehkä ei. Minun puolestani näitä pelejä olisi kuitenkin voinut hieman tiivistää.


Xillia 2:n kohdalla olen tullut siihen lopputulokseen, ettei sen pitäisi olla jatko-osa ensinkään. Nimittäin jos se ei olisi, se toimisi ainakin allekirjoittaneelle huomattavasti paremmin. Kaikki olisi uutta ja samojen paikkojen läpikoluaminen ei nostattaisi ärsytyskierroksia vaarallisen korkeiksi. Koska pelissä paikkojen kierrättämistä harrastetaan ilman ykkösosan tuntemistakin, se luultavasti ottaisi päähän joka tapauksessa. Kun ykkös-Xilliaa ei olisi taustalla, olisi turhautumisen aste kuitenkin lievempi.

Toisekseen ainakin tähän asti on näyttänyt siltä, etteivät Ludger ja Elle välttämättä tarvitsisi ensimmäisen pelin hahmokaartia tuekseen. Onhan se toki kiva, että koko remmi on mukana, mutta juonen kannalta se tuntuu olevan melkoisen merkityksetöntä. Kaksikon tarinaa tukemaan olisi voinut suunnitella myös joukon muita hahmoja ja tarina olisi toiminut yhtä hyvin. (Pidätän oikeuden muuttaa mieleni, kunhan olen pelin pelannut loppuun. :P)

Toisaalta Tales of Xillia 2:ssa on yksi vahva osuus, joka ykkösosasta puuttui. Hahmokohtaiset sivutarinat ovat nimittäin pelin suola, ne jaksavat kiinnostaa enemmän kuin pääjuoni. Tämä on omiaan aiheuttamaan ristiriitaisia tunteita. Pelin pelaaminen ei ole varsinainen nautinto, koska kierrätys hiertää hermoja, mutta samaan aikaan paikkoja tulee koluttua hahmotehtävien takia. Yleensä yksittäinen tarinan osuus ei ole kovin pitkä, mutta kun niitä sattuu neljäkin pääjuonen tapahtumien väliin, niiden läpikäymiseen menee aikaa. Samalla toki pitää sitten keräillä rahaa kokoon, jotta voisi edetä juonessa, jonka tärkein osuus tuntuu olevan loputtoman lainan lyhentäminen (vai puhuinko sittenkin omasta elämästäni... hmmm...).

Tavallaan haluaisin jo päästä pelin läpi. Ajoittain on suuri kiusaus juosta vain pääjuoni loppuun, jottei enää tarvitsisi kiertää samoja, turhan tuttuja karttoja uudestaan ja uudestaan. Sitten taas muistan, että mielenkiintoiset hahmotarinat jäävät vaiheeseen, jos teen niin. Voi siis olla, että vietän pelin parissa vielä hyvän tovin. Jos pelaamisen keskittää viikonlopuille, voi samalla naukkailla valkoviiniä, joka taittaa onneksi pahimman terän ärtymykseltä.

Ja oikeasti kummassakin Xilliassa on ollut yksi erittäin hyvä puoli. Ollaan tosiaan pelattu niitä yhdessä miehen kanssa, mikä on yksi suurimmista syistä jatkaa tahkoamista edelleen. Voisihan sitä toki pelata jotain ihan muutakin, mutta Xillioiden taistelut eivät vaadi kovin suurta keskittymistä, joten samalla voi jutella niitä näitä, joten pelit toimivat laatuaikana vähän eri tavalla kuin vaikka A Realm Reborn. Siihen nimittäin pitää oikeasti keskittyä, kun sitä pelaa.

Kuten huomata saattaa, minulla ei ole edelleenkään kovin paljon sanottavaa Xillia 2:sta. Nyt taitaa olla niin, että seuraavan kerran palaan kommentoimaan peliä sen jälkeen, kun saamme sen päätökseen.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

JRPG-Qmotuksia

Kesä on mennyt ja syksy saapunut. Yleisesti ottaen tämä ei ole ihan suosikkiaikaani vuodesta, mutta kun vilkuilee tulevaa pelitarjontaa, on pakko hieroskella käsiä yhteen. Mielenkiintoista odotettavaa riittää (ja sen varjolla yritän pakottaa itseäni pelaamaan kiireesti Tales of Xillia 2:n loppuun), joten ajattelinkin postata tulevan ostoslistani tähän kommenttien kera.

Final Fantasy V (PC)

Viides Final Fantasy tulee tässä kuussa Steamiin ja olen leikitellyt ajatuksella, että lunastaisin sen omaksi. Jospa tällä kertaa jopa saisin sen pelattua loppuun asti. Yritystä on kyllä ollut, mutta peli on aina jäänyt kesken mitä moninaisimpien syiden takia.

Vaikka kyseessä on jo melkoisen vanha peli, ajatus sen pelaamisesta innostaa taas kerran. Jo pelkästään Farisin takia pelin voisi laittaa hankintaan.




Tales of Zestiria (PS4)

Tämän pelin suhteen olen vähän kahden vaiheilla. Ei ole kovin kauan siitä, kun katselin, mihin hintaan sitä ennakkomyydään, mutta tilausta en ole toistaiseksi laittanut. Tales-sarja on jättänyt ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta tykkään, toisaalta en. Kyseisten pelien parissa on tullut myös turhauduttua hyvin pahasti.

Tykkäsin kuitenkin paljon Zestirian OVA-animesta. Se ei aiheuttanut suurta hypeä, mutta oli mukavaa katsottavaa ja haluaisin tietää tarinasta sekä hahmoista enemmänkin. Tästä syystä Zestiria voisi olla sijoittamisen arvoinen. Sitä voisi myös taas pelailla yhdessä miehen kanssa.




Xenoblade Chronicles X (Wii U)


Edellinen Xenoblade jäi minulta pelaamatta, koska en oppinut tulemaan toimeen Wiin ohjaimen kanssa. Wii U:n suhteen minulla ei onneksi ole samaa ongelmaa, joten tämä peli on hankintalistalla. Sen kohdalla on kuitenkin uusi ongelma. En nimittäin ole tässä taloudessa ainoa, joka sitä haluaa päästä pelaamaan. Ratkaisematta onkin, miten pelivuorot jaetaan.

Jos Xenobladea voisi pelata yhdessä, se olisi aivan loistavaa. Voisimme nauttia siitä yhdessä. Jos (ja kun?) tätä mahdollisuutta ei ole, on hyvin suuri riski, että tapitan sohvalla, kun mies pelaa pelin läpi enkä sen jälkeen enää itse jaksa ryhtyä sitä tahkoamaan.




The Legend of Legacy (3DS)


Jenkithän saavat tämän pelin jo ihan kohta, mutta täällä Euroopassa sitä saadaan odotella hieman pidempään. Olen tämän suhteen melkoisen kärsimätön, sillä olen odotellut Bravely Defaultin jälkeen jotain uutta JRPG:a nimenomaan 3DS:lle. The Legend of Legacy näyttää viehättävältä ja kuulostaa myös juonellisesti kivalta. Tosin sitä on myös joissain jutuissa sanottu turhan vaikeaksi.

Haluan itse päästä kokeilemaan, miten peli minuun iskee. Peli on siis ehdottomasti ostoslistalle, ellei sitä ennen löydy joko pukinkontista (ei taida ehtiä siihen?) tai synttärilahjapaketista (ehtiikö siihenkään?).




Star Ocean: Integrity and Faithlessness (PS4)


Viides Star Ocean kutkuttelee myös kovasti. Peli näyttää silmäkarkilta ja hahmot ihan kivoilta, vaikka porukasta onkin jo helppo osoittaa, kuka edustaa mitäkin hahmotyyppiä. Näin ennalta veikkaisin pitäväni blondista miekkamiehestä ja vihreähiuksisesta noitatytöstä (joskin hänellä voisi olla enemmän vaatetusta), mutta katsotaan sitten, olenko oikeassa.

Star Oceanin kanssa on valitettavasti sama ongelma kuin Xenobladen. Edessä lienee pitkähkö pohdinta, miten pelien pelaaminen hoidetaan. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, Star Ocean kutkuttaa vielä vähän enemmän, joten sen suhteen en ole aivan yhtä valmis jäämään sivustaseuraajan rooliin. Ongelmallista tästä tekee se, että tiedän, miten paljon mieskin haluaisi itse päästä pelaamaan niin Star Oceania kuin Xenobladeakin ja haluaisin sen hänelle myös suoda. Eihän sekään mahdotonta ole, että toinen pelaisi ensin ja toinen sitten myöhemmin, mutta... Noh, meillä vietetään paljon yhteistä aikaa sohvalla pelien ääressä eikä olisi mukavaa vältellä olohuonetta pelispoilereiden pelossa kymmenien tuntien ajan.




Granblue Fantasy (iOS, Android, PC?)

Granblue Fantasy on Japanissa jo aiemmin julkaistu mobiilipeli. Minuahan eivät yleensä mobiilipelit paljon kiinnosta, mutta kyseisen pelin taustalla ilmeisesti on häärännyt samaa porukkaa kuin Final Fantasy VI:n ja Final Fantasy IX:n. Musiikit puolestaan ovat Nobue Uematsun käsialaa. Yhdistelmä kuulostaa siis todella hyvältä.

Valitettavasti free to p(l)ay -konsepti ei ole koskaan iskenyt minuun, joten se saattaa lopulta olla kuitenkin deal breaker. Kuulin kuitenkin huhuja, että pelistä olisi tulossa myös anime. Kenties se toimisikin minun kohdallani paremmin. Voisin nauttia tarinasta ilman mobiilipelisäätöä.


Final Fantasy XV (PS4)


Tuoreimmalle Final Fantasylle ei ole vielä julkaisupäivää, mutta se on luvattu ilmoitettavaksi ensi vuoden maaliskuussa. Tavallaan odotan pelin saapumista, tavallaan en. Itse pelin suhteen taas minulla ei ole minkäänlaisia odotuksia, ei ole oikeastaan koskaan ollut. Demo on ollut ihan kiva, mutta mitään ihastuksen tunteita se ei ole herättänyt (Ramuh kyllä oli vaikuttava ja Shivan haluan ehdottomasti nähdä).

Sinällään on aika hassu tunne, ettei ole kovin innoissaan uudesta Final Fantasysta. Kuitenkin Finalit ovat olleet minulle vuosien ajan niitä kaikkein tärkeimpiä pelejä. Tiedä sitten, onko tämä vanhuutta tai jotain, kun en vain osaa innostua. Joka tapauksessa pelin olen hankkimassa ja läpi pelaamassa, mutta... noh, katsotaan, miten nopeasti se sitten oikeasti tapahtuu ja joudunko motivoimaan itseäni.


World of Final Fantasy (PS4)


Tästäkin pelistä minulla on ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta peli näyttää tosi söpöltä ja ihanalta, toisaalta ehkä hieman liian lapselliselta. Ostaako siis vai ei? En osaa päättää. Pitänee odotella lisätietoa ja trailereita, ehkä jopa muiden arvioita pelistä, ennen kuin tekee päätöksensä. Yleensä tosin olen Final Fantasyt hankkinut julkaisupäiväksi, mutta ehkä tällä kertaa teen poikkeuksen. Ei kai minun tarvitse ostaa aivan kaikkea, mihin on printattu nimi "Final Fantasy"? Vai tarvitseeko sittenkin? Voisiko joku hiljentää sisäisen metsästäjä-keräilijäni?




Bravely Second: End Layer (3DS)


Vielä ei ole tiedossa, milloin Bravely Defaultin jatko-osa saadaan Eurooppaan, mutta sitä odotan jo kaikki raajat ristissä. Vaikka ensimmäisen pelin jälkimmäinen puolisko oli ihan jostakin, sen alkupää oli parhautta. Toivonkin, ettei jatko-osassa ole tehty enää samaa mokaa vaan peli olisi herkkua alusta loppuun saakka.

Minulla on myös kutina, että Bravely Secondinkin alaotsikko saattaisi olla samanlainen "juonipaljastus" kuin edellisen Flying Fairy. Kenties tällä kertaa kirjaimia ei tekstistä poisteta vaan lisätään. Oma veikkaukseni on, että kummastakin sanasta puuttuu S-kirjain. Voin toki olla väärässä, mutta se selvinnee vasta, kun saan pelin kätösiini.

Joten äkkiä tämä herkku Eurooppaan, kiitos!




Ikenie to Yuki no Setsuna (PS4)


Tämä peli paljastettiin E3-messuilla työnimellä Project Setsuna. Tuoreimpien uutisten mukaan peli saattaisi olla tulossa ensi vuonna (Japanissa) ja nimeksi on vahvistunut Ikenie to Yuki no Setsuna. Koska peli esiteltiin E3:ssa, uskallan sitä länteenkin toivoa. Kunpa sitä ei vain tarvitsisi odotella kovin kauan Japanin julkaisun jälkeen. Tuoreimmassa videossa se nimittäin näyttää todella kivalta.

Paljon muutahan pelistä ei tiedetä, mutta ilmeisesti se on vähän vanhempien JRPG-pelien tapainen. Se voi siis olla juuri sellainen, mistä minäkin satun tykkäämään.



Tällaisia odotuksen kohteita minulla. Mitäs teillä on? Mikä peli pitäisi saada hyppysiin mieluiten jo eilen?

maanantai 7. syyskuuta 2015

Peliharrastus ja rahankäyttö

Kaikki harrastukset yleensä maksavat jotain eikä pelaaminen tee tässä poikkeusta. Tietysti jos pelaa pelkästään piraattipelejä eikä koskaan osta mitään oheistuotteitakaan, pääsee yleensä aika halvalla, mutta vähintäänkin pelilaitteet on silti hankittava. Jos myös ostaa pelinsä (minkä pitäisi olla itsestäänselvyys, muttei kuitenkaan kaikille ole) ja tykkää hamstrata oheiskamaa, saa harrastukseen menemään melkoisia summia. Tämä on tietenkin oma valinta eikä tarkoitukseni olekaan ulista sitä, kuinka "yhyy, koko palkka valuu peliyhtiöille" vaan lähinnä pohdiskella omaa harrastusta ja sen aiheuttamaa ajoittaista kulutushysteriaa.


Lapsena rahankäyttöä ei paljon tullut pohdiskeltua ainakaan pelaamisen suhteen. Viikkorahoilla ei uusia pelejä osteltu vaan oltiin tiukasti vanhempien armoilla niiden saamisen suhteen (siksipä meillä ei kovin kummoista kokoelmaa ollut). Vasta teininä jouduin asian kanssa vastakkain, kun vanhemmat eivät edelleenkään olleet halukkaita harrastustani sponsoroimaan.

Tuohon aikaan oli sitten kuukausirahasta ja kesälomapalkasta vain säästettävä rahat niin pelikonsoliin kuin peleihinkin. Alkuun pelikokoelmani ei siis päätä huimannut. Minulla oli Final Fantasyt VII-IX ja Tomb Raiderit I-III, jotka olin hankkinut käytettyinä ja joiden kotelot olivat hieman rikki, TRI:ssä ei itse asiassa ollut koteloa lainkaan vaan ostin pelkän levyn. Lisäksi minulla saattoi olla jokin Crash Bandicoot, joka kai tuli (käytettynä) ostamani PS1:n mukana.

Jo tuolloin minua kiinnostivat pelien oheistuotteet kovastikin, mutten koskaan saanut tilaisuutta ostaa esimerkiksi alkuperäisiä Final Fantasy IX -figuureja. Ei ollut rahaa eikä keinoja ostaa, vaikka rahaa olisi jostain saanut säästettyäkin. Kotikaupungistani ei löytynyt liikettä, joka niitä olisi myynyt (tai ainakaan en tiennyt sellaisesta) ja vanhempia oli ihan turha pyytää tilaamaan edes minun rahoillani mitään netin kautta.

Toisaalta tilanteessa oli hyvääkin. Vähäiset rahat säästyivät sitten johonkin muuhun eikä huoneeseen / kämppään kertynyt mitään ylimääräisiä esineitä pyörimään. Korvikkeeksi kyllä tulostelin sitten ahkerasti esimerkiksi koulun kirjastossa kuvia lempipeleistäni ja tapetoin niillä seiniäni. Lisäksi teetätin itselleni Vivi-paidan (FFIX), jonka itse asiassa raaskin heittää roskikseen vasta viime vuonna, kun vihdoin myönsin itselleni sen olevan jo aivan liian kulahtanut käytettäväksi. Tuolloin paidan painatus maksoi suunnilleen 30 euron pintaan (plus se paidan itsensä hinta), joten se oli pienestä rahasta iso sijoitus.

Tuolloin rahaa ei siis varsinaisesti palanut muuhun kuin pelien ja konsoleiden ostamiseen. Suosin myös paljolti käytettyä tavaraa. Final Fantasy IX taisi olla ensimmäinen Finali, jonka ostin uutena, mutta sekin oli minulla ensin pitkän tovin kaverilta lainassa. En siis päässyt pelaamaan sitä heti sen ilmestyttyä.

Nykyään meininki on aivan toisenlainen. Kun elää kahden töissä käyvän aikuisen taloudessa, jossa ei ole sen enempää lemmikkejä kuin lapsiakaan, rahaa jää ihan mukavasti omaan käyttöön. Omia, miehen ja yhteisiä pelejä onkin kertynyt enemmän kuin jaksan laskea eikä niitä kaikkia varmaan ehdi koskaan edes pelata loppuun asti. On myös paljon pelejä, jotka on tullut ostettua, koska ne olivat edullisia. Paha sanoa, aloittaako niiden pelaamista milloinkaan. 

Peliharrastus on muuttunut vuosien saatossa. Koska raha ei ole yhtä tiukassa kuin aiemmin, tarjonta kasvanut valtavasti ja ostaminen helpottunut ihan käytännön tasollakin, hankintoja tulee tehtyä eri tavalla. Niitä ei välttämättä harkitse yhtä pitkään ja jää puntaroimaan, haluaako jonkin tietyn pelin tai oheistuotteen varmasti. Jos jotain haluaa, sen yleensä pystyy hankkimaan, jos nyt ei puhuta mistään ökykalliista peliaiheisista patsaista tai entisessä Square Enixin kivijalkakaupassa olleesta aidonkokoisesta Sephirothista (vielä jonain päivänä, I-chan, vielä jonain päivänä!). 

Myönnän ihan rehellisesti, että olen entistä helpompi tapaus oheistuotteiden edessä. Jos tuote liittyy Final Fantasy IX:n tai Final Fantasy XII:n, joudun käymään melkoisen sisäisen taistelun, etten hanki sitä. En minä nyt sentään kaikkea ja mitä tahansa osta, mutta aika paljon kuitenkin. Eivätkä nuo kaksi peliä ole ainoita, joista tulee oheiskrääsää haalittua, vaikka ehdottomat suosikit ovatkin.

Kaikenlaisten figuurien, tarrojen, magneettien ja muun oheissälän lisäksi olen jossain määrin hurahtanut pelimusiikkiin. Kenellekään ei tietysti tule yllätyksenä, että Finaleiden soundtrackit soivat vähintään kerran viikossa. Viime viikolla laitoin tilaukseen Final Fantasy Type-0:n ja Bravely Defaultin OST:t sekä Compi de Chocobo -kokoelman, jossa on yli 60 chocobo-teemaa (mies tulee vielä hulluksi, kun vihdoin saan sen käsiini). Ennestäänkin minulla on jo jonkinlainen läjä noita levyjä ja en uskalla luvata, etten hankkisi lisää.

Tavarat eivät tuo onnea, mutta minusta on mukavaa ympäröidä itseni rakastamillani asioilla. Kivat pelit antavat mielekästä puuhaa vapaa-aikaan ja hyvä musiikki pienentää taatusti stressitasoja, joten ihan pelkkää turhaketta nuo ostokset eivät ole. Toisaalta olen myös kunnon kansalainen kuluttaessani ja laittaessani rahan kiertämään, toisaalta paha materialisti, joka haalii omaisuutta ja tuhoaa luonnonvaroja. Gil-kolikollakin on kaksi puolta.

Taustalla on tosin ihan muut seikat kuin hyvä tai huono kuluttajuus. Haluan tukea tahoja, jotka tuottavat minulle sopivaa viihdettä. Näin voin kantaa korteni kekoon, että saisin sitä vastaisuudessakin.

Ehkä tähän loppuun voisi vielä mainita, mistä tämä sekava pohdinta oikein sai alkunsa. Perjantaina satuin bongaamaan tällaisen tämä-on-pakko-saada-turhakkeen ja tuli hetki pähkäiltyä, mihin kaikkeen sitä onkaan valmis rahojaan laittamaan. Lyhyesti sanottuna peliharrastus ei ehkä ole halvimmasta päästä, mutta itse pystyy aika pitkälti kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten kalliin siitä oikeasti tekeekään.

Onko teillä muilla tällaisia heikkouksia, joiden kohdalla vain sorrutte yhä uudestaan ja uudestaan vai meneekö rahaa pelkästään pelien ja pelialustojen hankintaan?