torstai 29. lokakuuta 2015

Paluu menneisyyteen

Kirjoittelin jokin aika sitten AR-K: The Great Escapesta, joka on AR-K-sarjan kolmas episodi. Sain kyseisen episodin Gato Salvaje -peliyhtiöltä pelattavaksi sillä toiveella, että myös kirjoittaisin siitä. Nyt sitten pelattavaksi pärähtivät myös ne kaksi ensimmäistä episodia, joten hyppäsin pelin ajassa taaksepäin ja ryhdyin tarkastelemaan hommaa ehkä hitusen järkevämmästä tulokulmasta.

Tämäkin postaus on siis tehty yhteistyössä mainitun peliyhtiön kanssa. Mielipiteet ovat silti omiani, eivät maksettuja. Spoilereita voi tekstissä olla, mutta yritän pitää ne mahdollisimman pieninä.


Tarina lähti minulle ykkösepisodin myötä avautumaan kenties hieman paremmin, vaikkei siitä vielä kaikkia yksityiskohtia esiteltykään. AR-K on valtava avaruusasema, tosin sen toiminnasta en osaa juurikaan kertoa, sillä tämä paljastus tapahtui aivan episodin lopussa. Aliciankin taustaan pääsin nyt käsiksi paremmin. Hän opiskeli poliisiksi, kunnes löysi kultaisen pallon ja joutui syytetyksi rikoksesta. Miksi häntä ei tuomittu ja miksei hän ole edes tutkintavankeudessa? Sitä en tiedä, mutta ehkäpä se selviää myöhemmin. Poliisiopinnot kuitenkin keskeytyivät ja nyt Alicia opiskelee journalismia. Hänen otteensa näyttää olevan erittäin tutkiva ja keinoja kaihtamaton, esteitä ei tunnu olevan, mutta pieniä hidasteita voi osua matkalle.

Persoonana Alicia näyttäytyi minulle epämiellyttävänä. En suoranaisesti rakastanut häntä kolmannessa episodissa, mutta tässä ensimmäisessä hän suorastaan nostatti niskavillani pystyyn. Hänen puheensa tihkuvat jatkuvaa sarkasmia ja suoranaisia törkeyksiä pulppuaa ulos sitä tahtia, että ihmettelen, miksei häntä ole jo joku tirvaissut nyrkillä. En tarkoita, että haluaisin hänen saavan turpaan, mutta todellisessa maailmassa tuollainen henkilö kaivaisi jatkuvasti verta nenästään ja epäilemättä jollakulla pettäisi pinna jossain kohtaa.

Mietin, onko Alicia ollut aina yhtä inhottava vai johtuuko hänen käytöksensä katkeruudesta? Hän on kuitenkin menettänyt opiskelupaikkansa ilman omaa syytään, joten kenties tapahtuma on vaikuttanut hänen käytökseensä. Kyllähän tuollainen tilanne ottaisi minuakin päähän. Eri asia tietysti on, kannattaako maailmaan ja toisiin ihmisiin silti asennoitua ikävästi, mutta toisaalta AR-K:n maailmassa kovin moni tuntuu olevan lähtökohtaisesti elämäänsä kyllästynyt lapamato, jonka tärkein tehtävä on vaikeuttaa muiden olemista.

Ensimmäinen episodi esitteli myös hahmon, jota en muista kolmannen alussa mainittavan. Alician kämppis, emopoika Nuno, sai jaksossa oman roolinsa. Nimittäin olla jatkuvan kiusan kohteena. Nuno keräsi minulta kaikki mahdolliset säälipisteet, sillä Alicia on kämppis suoraan Helvetistä. Ensin neiti sotkee yhteisen asunnon täysin, sitten kaataa sammuneen Nunon kurkusta alas koiran oksennuksesta, energiapatukasta, tabascosta ja kahvista tehtyä sotkua ja lopulta vielä säikäyttää tämän niin, että tämä putoaa toisen kerroksen ikkunasta alas! Jos olisin Nuno, hankkiutuisin mahdollisimman kauas Aliciasta. Tuossa tilanteessa ei enää vihollisia tarvita.

Koska Alicia on pelin alussa mikä on, minua alkoi hieman hirvittää. Nunon saama kylmä kyyti herätti oikeasti puistatuksia (ehkä se on jonkun mielestä hauskaa, mutta olen sen verran tympeä tosikko, että minua ei naurattanut). Seuraavaksi muistin kolmosepisodissa esiintyneen Grigorin. Kirjoittelin tuolloin, että odotan mielenkiinnolla, miten hänen ja Alician suhde kehittyy. Nyt olen huomattavan ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta toivon, että mukava Grigor pääsisi pakenemaan orjakolhoosista (eikä se luultavasti onnistu ilman Alician apua), toisaalta soisin, ettei hänen tarvitse kärsiä Alician seurasta ja tämän mukana tulevista ongelmista. Haluan pelastaa suloisen Grigorin karmealta Alicialta!

Tosin Alicia ei herättänyt kolmosepisodissa yhtä suurta negaatiota kuin tässä ensimmäisessä. Voi siis olla hyvinkin mahdollista, että hän kehittyy pelin aikana hahmona ja ihmisenä sen verran, että muuttuu vähintäänkin siedettäväksi. Tällä hetkellä hän ei kuitenkaan suuria sympatioita herätä.

Aiemmassa postauksessa mainittu symppis-Franky oli tässä episodissa pienemmässä roolissa kuin kolmosessa, mutta kuitenkin merkittävä hahmo hänkin. Frankyn pisteitä kieltämättä laski se, että kuvottavan sotkun juottaminen Nunolle oli hänen ideansa. Varmasti sammuneen herättämiseen olisi ollut muitakin tapoja. Ja joo, ymmärrän, että tämä oli pelillinen juttu ja homman nimi oli tutustua ympäristöön ratkaisten samalla pulmatehtävää, jossa käytettiin esineitä ja yhdisteltiin asioita (ei muuten ollut kovin loogista menoa näin sivumennen sanoen). Joka tapauksessa itse olisin kehittänyt ehkä jonkin muun tarinallisen osuuden tuolle pulmatehtävälle. Voi Nuno-parka, minulla on niin paha mieli hänen puolestaan. :(

Myös Alician tuore fuck buddy, Sascha, vilahti episodin alussa ja lopussa. Hän antoi itsestään yhtä epäluotettavan kuvan kuin kolmosessakin. Jotain tekemistä hänellä taitaa olla pelin varsinaisten pahisten kanssa (ei, Alicia ei ole se pahis, vaikka hän voi siltä ajoittain tuntua) ja epäilemättä rankkaa selkään puukotusta on tulossa.

En oikein tiedä, mitä AR-K:sta pitäisi ajatella. Scifi-asetelma kiinnostaa, mutta ainakin näin alkuun siinä ei päästy kovin syvälle. Mystinen kultainen pallo pyörii juonessa mukana ja avaruusasema on ajatuksena mielenkiintoinen, mutta näyttää sisältä käsin tavalliselta kaupungilta. Varsinainen tarinakaan ei tuntunut vielä näin ensimmäisessä episodissa käynnistyvän, pikemminkin tuli tunne, että kyseessä oli prologi, joka esitteli hahmot ja väläytti taustoja. Ehkä kakkosepisodissa päästään sitten jo syvemmälle ytimeen, kolmosessahan siellä aletaan jo ollakin melkoisen hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti