maanantai 16. marraskuuta 2015

Kuin kaksi Millaa

Sain lukijalta pyynnön kertoa suhtautumisestani Tales of Xillian Millaan ja hänen "murrosversioonsa" Fractured Millaan. En oikeastaan pelatessa varsinaisesti pysähtynyt pohtimaan näitä kahta hahmoa, mutta kyllähän sitä voi pyynnöstä ajatuksen heille uhrata.


Aloitimme miehen kanssa aikoinaan pelaamaan Tales of Xilliaa Millan tarinasta. Tämä siksi, että minä halusin pelata naishahmolla, mitään sen kummempia kriteerejä ei mietitty. Minä siis sain ykköspelaajana valita, kumpi tarina otetaan. Juden tarinaa en ole edelleenkään pelannut enkä usko, että tulen pelaamaan. Olen saanut Tales of Xilliaa näiden kahden pelin myötä jo aivan riittävän annostuksen. Toki jälkikäteen kuulin, että Juden tarina on täydellisempi kuin Millan ja siksi se olisi ollut parempi valinta, jos pelin aikoo läpäistä vain kerran. Aina ei voi voittaa ja sillein.

Kävin vähän vanhoista postauksista lunttaamassa, mitä olen alun perin ajatellut Millasta. Minusta hän oli ok, mutta ei herättänyt suuria tunteita puolesta tai vastaan. Ensimmäisen Xillian myötä aloin pitää ehkä hänestä hivenen enemmän ja pidin kiinnostavana hänen kehittymistään ihmismäisempään suuntaan matkan varrella. En voi silti sanoa, että olisin mitenkään erityisen syvästi rakastunut Millaan hahmona.

Tästä huolimatta olin vähän pettynyt, kun Milla ei heti kakkos-Xillian alussa hypännyt remmiin mukaan. Kaikki muut vanhat hahmot esiteltiin aika pian, mutta Millan sanottiin jumittuneen jonnekin henkimaailman syövereihin.

Kuten pelin pelanneet tietävät, Tales of Xillia 2 esittelee joukon murtuneita rinnakkaismaailmoja (fractured dimension), joissa elää lähes täysin sama populaatio kuin päämaailmassakin (prime dimension), mutta erinäiset yksityiskohdat voivat vaihdella. Esimerkiksi joku on kuollut, vaikka toisessa maailmassa elää ja maailman tapahtumat ylipäätään ovat voineet jonkin valinnan seurauksena ottaa uuden suunnan. Pelaajan tehtävä on käydä tuhoamassa näitä murtuneita maailmoja.

Eräässä maailmassa meille sitten esitellään Millan murtunut versio, joka poikkeaa alkuperäisestä hahmosta. Ulkonäkö on luonnollisesti sama eikä pukeutumistyylissäkään ole suuria eroja. Luonteestakin on erotettavissa samoja piirteitä, esimerkiksi itsepäisyys ja itseriittoisuus. Toisaalta taas esim. suhde isosisko Muzet'n on hyvinkin erilainen, kun murtunut Milla suunnilleen matelee tämän edessä, mitä taas alkuperäinen Milla ei todellakaan tehnyt.

Tarinan aikana murtunut Milla kasvaa osaksi pelihahmojen joukkoa, mutta kyseenalaistaa monesti arvonsa ja paikkansa muiden hahmojen sydämissä. Hän tiedostaa itsekin roolinsa "oikean Millan korvikkeena", mikä vaikuttaa hänen käytökseensä.

Minusta murtunut Milla oli tavallaan sympaattisempi hahmona kuin alkuperäinen Milla ja tykkäsin hänestä lopulta melko paljonkin. Pelin loppupuolella tarina otti käänteen, jossa alkuperäinen Milla pääsi palaamaan päämaailmaan henkimaailmasta ja tämä mahdollistui ainoastaan siten, että murtunut Milla uhrasi itsensä. En tiedä, olisiko pelissä ollut ratkaisua, jolla molemmat olisi voinut pelastaa, mutta epäilen sitä.

Minulta kysyttiin myös, herättikö murtuneen Millan kohtalo minussa mitään tunteita. Kuten jo aiemmin olen kertonut, tämä peli ei saanut minua itkemään. Silti on myönnettävä, että tuossa kohtaa harmitti. Olin tosiaan hahmoon ehtinyt tykästyä, joten hänestä luopuminen oli erittäin ikävää. Toisaalta tietysti aidon Millan palaaminen joukkoon oli oma juttu sinänsä, mutta ehkä olisin mieluiten pitänyt molemmat hahmot (tiedän, ettei tämä pelin sisäisen logiikan mukaan ole mahdollista, mutta silti).

Sanoisin jopa, että Millojen pyörittäminen pelaajan tiimissä ja heidän riistäminen muilta hahmoilta on yksi Xillian julmia piirteitä. Varsinkaan kakkososa ei tuntunut missään vaiheessa kovin iloiselta tarinalta ja tämä tuttujen hahmojen uhraaminen toistui aika moneen kertaan. Koska iso osa murtuneista hahmoista esiintyi pelissä vain lyhyen hetken, eivät heidän kohtalonsa niinkään kohauttaneet. Sen sijaan murtunut Milla oli mukana niin pitkän aikaa ja loi selkeät suhteet muihin hahmoihin, että hänellä oli oikeasti väliäkin. Myös minulle. Ja voin kuvitella, että suuremmalle fanille hänen kohtalonsa on voinut olla hyvinkin iso kolaus.

Pohdintojen päätteeksi yllätin itseni siinä, että tosiaan murtunut Milla keräsi minulta pisteet kotiin ja tykästyin häneen jopa hieman enemmän kuin alkuperäiseen. En kuitenkaan halua tehdä mitään lopullista valintaa näiden kahden kohdalla. Minusta alkuperäinen Milla olisi vihdoin saanut jäädä osaksi Juden elämää ja murtunut versio olisi sitten voinut pysytellä puolestaan Ellen kanssa läheisissä väleissä.


Millaisia ajatuksia teillä muilla on näistä hahmoista? Tykkäsittekö jommastakummasta versiosta enemmän kuin toisesta?



2 kommenttia:

  1. Tarkoitukseni oli heittää kommenttia heti, kun olin lukenut postauksen, mutta kuinkas kävikään... No parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    Siitä on yli vuosi, kun pelasin Xillia 2:n, joten siinä mielessä minun on vaikea lähteä vertailemaan Milloja ja pohtimaan, kumpi on hahmona parempi. Muistikuvat ovat ainakin siltä osalta päässeet hämärtymään paljon. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että murtunut Milla oli tavallaan sympaattisempi (ja inhimillisempi), mutta taisi silti käydä hermoilleni enemmän kuin oikea Milla. Muistaakseni myös englanninkielisen ääninäyttelijän tapa tulkita murtunutta Millaa oli... noh, tuskallista korvilleni. Tosin tällä asialla ei periaatteessa voi lytätä häntä hahmona, etenkin kun peli ei ole alunperin englanniksi. En ylipäänsä pidä Millasta paljoakaan, kaikista pelattavista hahmoista hän taitaa olla vähiten omaan makuuni.

    Murtuneen Millan uhrautuminen oli kuitenkin kohtauksena sellainen, että se onnistui iskemään suoraan tunteisiini ja jäämään mieleen, vaikka ei se mitenkään yllätyksenä tullut. Pelissä on tällaisia mieleenpainuneita ja minua tunnelmallaan herkistäneitä tilanteita vähän enemmänkin. Itkua en silti minäkään vääntänyt, niin herkkä ihminen kuin olenkin. Siihen olisi vaadittu enemmän kiintymystä itse hahmoon.

    Kiva, että jaksoit tehdä aiheesta oman postauksensa. :3 Rupesin sitä lukiessani ensimmäistä kertaa ihmettelemään sitä, miksi ykköspelin tarinasta ylipäänsä on tehty Millan näkökulmasta niin hajanainen. Varmasti monet haluavat pelata Xillian vain kerran ja nimenomaan Millalla, eivätkä sitten saakaan joistain asioista kaikkea irti. Missään ei kuitenkaan varoiteta erikseen, että Juden tarina on selkeämpi ja eheämpi kokonaisuus. Siinä mielessä kurja ratkaisu. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, aina ei ehdi tai jaksa kommentoida heti, sellaista sattuu :)

      Ymmärrän oikein hyvin, että murtunut versio Millasta on voinut käydä hermoille. Hänessä on kieltämättä piirteitä, jotka voivat ärsyttää. Itse en tuohon ääninäyttelyyn kiinnittänyt mitään erityistä huomiota, vaikka ekan Xillian kohdalla jotkut äänet häiritsivätkin.

      Tuo on kyllä totta, että se on harmillista, miten Millalla pelattuna pelistä ei saa kaikkea irti. Siitä olisi tosiaan hyvä olla varoitus... tai pelin olisi voinut tehdä niinkin, että Millan tarina tulee pelattavaksi vasta, kun pelin on läpäissyt kertaalleen Judella.

      Poista