sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Videopelimeme: päivä 2 - lempipelihahmoni



Toinen erä videopelimeemiä, joka lähti joulukuussa kalenterin muodossa kiertämään. Päätin osallistua omalla tavallani ja teen tätä nyt, kun muut ovat jo päättäneet omansa.

Lempipelihahmoni

Olen aina ollut huono nimeämään vain yhtä asiaa, josta pidän. Sen takia myös yksittäisen pelihahmon nimeäminen on jokseenkin haasteellista. Lähes kaikissa peleissä on tykättäviä hahmoja ja toki myös niitä, jotka aiheuttavat välittömän ärsytysreaktion. Yleensä vielä se, kenestä tykkään eniten vaihtelee senkin mukaan, mitä olen pelaamassa. Tavallaan siis jokaisessa pelissä on omat suosikkihahmot enkä haluaisi laittaa kaikkia pelejä samalle viivalle ja ryhtyä sitten arvioimaan.

Toisaalta ei siitä mitään tule, jos nyt vain alan listata lempihahmojani jokaisesta pelaamastani pelistä. Epäilemättä lista kertoisi minusta aika paljon, mutta siitä tulisi myös hyvin, hyvin pitkä. Siispä tarkoitus on heittää tähän vain yksi hahmo. Sanon silti, että hän on vain marginaalisesti muiden yläpuolella. Joskus joku voi jopa huitaista hänen ohitseen, ainakin hetkellisesti.



Ja kyseessähän on Final Fantasy XII:n ihanainen ilmapiraatti Balthier Bunansa. Ne, jotka yllättyivät, voivat nyt tanssia vaikkapa ripaskaa riemusta. Tosin luultavasti tämä ryhmä jää varsin pieneksi. Jos veikkasit jotakuta muuta, heitä ihmeessä kommenttilootaan oma arviosi perusteluineen. Kuulen sen erittäin mielelläni.

No, miksi Balthier?

Olen tästä herrasta kirjoittanut tosi monessa blogipostauksessa, mutta mikäpä tässä on uudestaan kirjoittaessa. Kun ensimmäisen kerran pelasin Final Fantasy XII:ta opinahjon etätyöskentelyviikolla (joka myös yleisemmin hiihtolomana tunnetaan) vuonna 2007, en ollut aivan vakuuttunut hahmoista. Vaan ja Penelo olivat ihan ok, mutten ollut heistä mitenkään erityisen innostunut.

Sitten tapahtui jotain. Kuvaruutuun kaahasi jonkinlainen ilmassa leijuva moottoripyörä, jonka kyydissä oli puputyttö ja hauskannäköinen mies. Huomioni oli varastettu, kun Balthier ja Fran suorittivat ensiesiintymisensä kyseisessä pelissä. Olin karvaa vaille vastaamassa Franin tähän kysymykseen, joten hän on tehnyt yhtä lailla pysyvän vaikutuksen.

Balthier oli ja on hyvännäköinen, mutta pelkkä ulkonäkö ei riitä minulle hahmosta tykkäämiseen. Ilmapiraatin ulkonäkö oli vain kiinnostuksen laukaiseva tekijä, mutta persoonallisuus lopulta ratkaisi. Tämä siitäkin huolimatta, ettei pelihahmojen kohdalla tarvitse pelätä kauneuden tai komeuden olevan katoavaista.

Pidän Balthierin hitusen sarkastisesta tyylistä ilmaista itseään. Eräs tuttavani totesi hänen olevan "paperinohut one-liner-mies", mutta minä en allekirjoita tuota väitettä. Totta on, että hänellä on useampi herkullinen onelineri pelin aikana, mutta siinä ei ole kaikki. Nuo heitot vain kertovat Balthierin huumorintajusta ja tavasta vuorovaikuttaa muiden kanssa. Hän pitää suurimman osan muista hahmoista pienen matkan päässä sisimmästään eikä halua paljastaa taustojaan. Fran selvästi tietää ne, mutta edes Franille Balthier ei tunnu avautuvan täysin.

Balthierin tausta on myös eräs tekijä, joka tekee hänestä niin kiinnostavan. Hän ei suinkaan ole syntynyt ilmapiraatiksi vaan on ajautunut sellaiseksi paettuaan entistä elämäänsä, johon liittyy eettisiä ristiriitoja aiheuttanut työ ja vaikea isäsuhde. Näihin asioihin Final Fantasy XII ei poraudu kovin syvälle, mutta vihjeitä viljellään riittävästi, jotta pelaaja saa kevyen otteen Balthierin synkemmästä puolesta. Vaikka olen aina innokas sukeltamaan syvemmälle hahmojen historiaan, minua myös kiehtoo tällainen kerrontatyyli, jossa jätetään paljon sanomatta. Annetaan kyllä ymmärtää, mutta pelaajalle jätetään myös runsaasti pääteltävää.

Minua harmittaa, etten koskaan päässyt Revenant Wingsiä loppuun. Olisin halunnut nähdä Balthierin (ja Franin) tarinan kaikki käänteet. Olen kylläkin lukenut pelin käsikirjoituksen niiltä osin kuin peli jäi pelaamatta, mutta eihän se sama asia ole. Lisäksi Balthieria koskeva Final Fantasy Wiki -sivu on kahlattu monta kertaa etu- ja takaperin.

Nykyinen suhteeni ilmapiraattiin

En ole pitkään aikaan tarttunut FFXII:n uudestaan. Viimeksi kai vuonna 2012, kun pelasin International Zodiac Job System -version pelistä. Tästä syystä Balthier on jäänyt ikään kuin taustalle enkä fanityttöile hänen vuokseen enää jatkuvasti ja samalla tavalla kuin ennen. En kuitenkaan ole unohtanut häntä, vaan pikemminkin odotan, koska on FFXII:n vuoro saada oma HD Remasteredinsa. Se olisi hyvä syy hypätä hienoon seikkailuun vielä kerran ja nauttia kymmeniä tunteja parhaan piraatin seurasta.

Pelin lisäksi Balthier elää kirjoittamissani ficeissä, joita on pitkä liuta. Yksi pidempi tarina on edelleen kesken ja vähän salaa toivon, että joskus löydän aikaa ja inspiraatiota sen loppuun saattamiseksi (ehkä se uusioversio pelistä auttaisi tähän). Tällä hetkellä Kristallin lapset -kirjasarja ja blogit vievät sen verran paljon kirjoittamisaikaa, että ficcaaminen on jäänyt vähemmälle.

Jos kuitenkin kiinnostaa tietää, miten olen Balthieria käsitellyt fan fictionin puolella, tässäpä hieman lukupakettia. Kannattaa luonnollisesti muistaa, että ficit voivat spoilata lähdeteostaan, joten lukeminen on aina omalla vastuulla.

Anastettu aarre ja piraatin palkkio
FFXII ja FFVII -crossover, jossa Quistis löytää itsensä yllättäen Balfonheimista ja joutuu turvautumaan salaperäisen ilmapiraatin apuun.

Hikisiä harjoituksia
Balthierin nuoruusvuosien kokemuksia Archadesissa.

Huvitusten jälkeen
Lisää Balthierin nuoruusvuosia Archadessissa.

Isyyden haasteita
Tarina Balthierin lapsuudesta Cidin näkökulmasta.

Juhlailta
Ja jälleen Balthierin nuoruusvuosia Archadessissa.

Magian oppitunti
Fran yrittää opettaa Balthieria magian käytössä.

Menetetty
Ja taas niitä nuoruusvuosia...

Mennyttä miestä
Balthierin ajatuksia Franista, siirappivaroitus... tai oikeastaan hunaja.

Tie vapauteen
Ilmalaiva on hyvin tärkeä ilmapiraatille...

Fran & Balthier -saaga

Osa 2: Rakasta minua nyt, kun kaikki muut ovat menneet...  - K-18
Jätin osan 1 listasta pois, koska se kertoo pelkästään Franista. Jos kuitenkin haluat sen lukea, pääset siihen tästä. Tämä tarina puolestaan keskittyy siihen, miten Balthier ja Fran kohtasivat ja miten heistä tuli ilmapiraattikaksikko. Ficci sisältää myös K-18-kohtauksia, joten lukeminen on jokaisen omalla vastuulla.

Osa 3: Kivien legenda  - K-18
Balthierin ja Franin tarina jatkuu. Tässä ficissä käydään läpi aika pitkälti FFXII:n tapahtumat eli se on todella spoilaava. Näkökulma on kuitenkin piraattikaksikolla, joten aivan jokaista asiaa ei käsitellä. Lisäksi ficci sisältää lisättyjä kohtauksia ja omia tulkintoja erinäisistä asioista, joten aivan yksi yhteen se ei pelin kanssa mene. Ja jälleen mukana on myös jonkin verran K-18-sisältöä.

Osa 4: Glabadosin kätkö I: Legendan jäljillä
Eletään aikaa FFXII:n lopputaistelun ja loppuvideon välissä. Mitä Balthierille ja Franille oikein tapahtui?

Osa 5: Glabadosin kätkö II: Siipien Tuomari  - K-18
Tämä ficci sijoittuu FFXII:n jälkeiseen aikaan ja Revenant Wingsin alkuun, mutta sisältää paljon myös aivan omaa materiaalia, ei siis ole mikään täysi kopio RW:n tapahtumista. Tämä on se keskeneräinen tarina, jonka mainitsin... ehkä saan sen vielä joskus loppuun. Ja varoitus siitä K-18-materiaalista.

Kuten yllä olevasta listasta voi päätellä, minulla on aikoinaan ollut paljonkin sanottavaa Balthierista. Siihen nähden tämä postaus jää nyt aika lyhyeksi. En oikeastaan enää löydä uusia sanoja, joilla ilmapiraatista kertoisin. Ehkä tähänkin auttaisi FFXII:n pelaaminen uudestaan. Näin vanhemmalla iällä peliä ja piraattia saattaisi nimittäin katsella aivan uudella tavalla.

Tulossa seuraavaksi: Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta


http://www.pelit.fi/

torstai 21. tammikuuta 2016

Xillian pahikset puntarissa

Minulta kysyttiin tuossa viime vuoden puolella, kumman Tales of Xillian pääpahis on toimivampi. Eli kallistunko Gaiusin vai Chronosin puoleen? Lisäkysymyksenä oli vielä, mitä ajattelen Chronosista yleisesti.

Ajattelin lähteä purkamaan kysymystä siten, että kerron ajatukseni kummastakin hahmosta ja summaan lopussa pohdintani yhteen. Perinteistä minua siis luvassa.


Gaius

Ennen kuin edes aloin pelata Tales of Xilliaa, olin kuullut hurjan huhun, että saattaisin pitää Gaiusista. Hän oli kuulemma hahmona minun tyyppiäni. Odotin siis hänen ensiesiintymistään suurella mielenkiinnolla.

Valitettavasti ensimmäinen reaktioni Gaiusin suhteen oli kaikkea muuta kuin positiivinen. Hän ärsytti minua suunnattoman paljon. En muista enää, mikä kaikki hänessä oikeastaan tökki, mutta suurimman osan aikaa olin vain kiukkuinen ja turhautunut, kun jouduin hänen kanssaan tekemisiin. Taistelut eivät kuitenkaan olleet syy (tosin eivät nekään nautinnollisia olleet) vaan hahmon käytökseen ärtymykseni liittyi.

Se Gaiusin puolesta on sanottava, että hänen ulkonäkönsä kyllä miellytti silmääni heti alusta asti. Juttu vain sattuu olemaan niin, ettei kaunis kuori riitä, jos sisällä on pelkkää silkkoa. Nättipoikiakaan ei jaksa kuunnella, ellei suusta tule jotain kuulemisen arvoista. Gaiusilla oli kyllä koko ajan oma, vahva ideologiansa esillä, mutta hänen toimintatapansa ja käytöksensä eivät minua miellyttäneet. Olisi hienoa, jos pystyisin edelleen listaamaan kaikki ne yksityiskohdat, jotka saivat minut kiristelemään hampaitani, mutta ykkös-Xillian pelaamisesta on jo niin pitkään, että aika on hionut särmät pois.

Vaikkei kysymys koskenutkaan Gaiusia Xillia 2:ssa, sanottakoon, että kyseisessä pelissä pidin hänestä huomattavasti enemmän. Siinä hän oli minun tyyppiäni, koska pahin ideologinen kiihkoilu oli kadonnut ja tilalle oli tullut järkevä, aikuinen ja fiksu mies... ainakin jrpg-mittapuulla.


Chronos

Jouduin oikein miettimään (ja sitä ennen lunttamaan faktoja Wikipediasta), mitä ajatuksia Chronos minussa Tales of Xillia 2:n aikana herätti... eikä sen pelin pelaamisesta nyt niin tolkuttoman kauan edes ole. Syksyllähän se vasta saatiin läpäistyä. Tällainen unohdus on jo omiaan kertomaan suhteestani Chronosiin.

Jätkä jäi siis jossain määrin hajuttomaksi ja mauttomaksi. Hän ei oikeastaan missään kohtaan onnistunut herättämään samanlaista ärtymystä kuin Gaius ykkös-Xilliassa, joskaan ei hänenkään kanssa taisteleminen mitään herkkua ollut. Epäreilua sontaa pikemminkin. Chronos-taistelut siis kyllä tökkivät ja tuntuivat turhauttavilta, vaikkei peli muuten erityisen vaikea ollut.

Chronos tuntui halveksuvan ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, mutta samalla osoitti omilla teoillaan olevansa melko inhimillinen itsekin. Tosin juuri tämä voi olla syy tuohon inhoon ja halveksuntaan. Kenties oma inhimillisyys oli Chronosissa piirre, jota hän ei kyennyt hyväksymään itsessään. Tällaisen piirteen halveksuntahan on helppo projisoida muihin, koska itseinho ei ole mikään miellyttävä kokemus.

Sinällään Chronos voisi siis olla mielenkiintoinen hahmo, mutta lopulta hän jäi pelissä niin etäiseksi, etten osaa mieltää häntä edes varsinaiseksi pääpahikseksi, saati kovin merkittäväksi tekijäksi kokonaisuudessa. Tiedän hänen olevan sellainen, mutta minulle ei lopulta syntynyt häneen todellista kosketuspintaa. Muut hahmot yksinkertaisesti kiinnostivat paljon enemmän kuin hän.


Kumpi siis on kovempi?

Vaikea kysymys... kumpi oli lopulta pääpahiksena toimivampi, Gaius vai Chronos? Kumpikaan ei omassa pelissään iskenyt minuun erityisesti. En pitänyt heitä varsinaisesti siis hyvinä pahiksina.

Gaius olisi voinut toimia, mutta liiallinen ärsyttävyys on liiallista. Ei tietenkään haittaa, jos pelaaja oppii pelin aikana vihaamaan pääpahista, mutta samalla häntä pitäisi hieman rakastaa. Tällainen viha-rakkaussuhde on mielenkiintoinen kompleksi, joka tekee pelin läpäisemisestä omanlaisensa kokemuksen. Tosin läheskään kaikissa peleissä tähän ei täysin päästä. Valitettavasti en ykkös-Xilliassa löytänyt Gaiusista oikeastaan mitään rakastettavaa, jos ulkonäköä ei lasketa, mutta, kuten sanottu, silmäkarkki ei riitä minulle.

Chronos taas... ei sekään ole hyvä, ettei pääpahiksesta saa otetta ja hänestä tulee yhdentekevä pelaajalle. Se, että häntä vastaan taisteleminen turhauttaa, ei ole hyvä merkki. Toki pomomatsien tuleekin olla haastavia, en yritä sanoa, että niiden pitäisi olla leikintekoa. Silti ne eivät saa olla ainoa asia, joka pahiksesta jää mieleen. Tarvitaan muutakin.

Sanoisinkin, että Gaius ja Chronos ovat aikalailla tasoissa. Kumpikaan ei minusta toiminut niin hyvin kuin pääpahiksen pitäisi. Onnittelut siis herroille tämän matsin häviämisestä, tasapuolisesti.



http://www.pelit.fi/

maanantai 11. tammikuuta 2016

Videopelimeme: päivä 1 - ensimmäinen videopelini


Tämä sama postaussarja pyöri muutamassa peliblogissa joulukalenterin muodossa, mutta minä päätin napata sen itselleni ja toteuttaa sen hieman hitaammalla kaavalla eli pikku hiljaa tämän vuoden mittaan. Toivottavasti jaksatte pysyä mukana matkassa.

Ensimmäinen videopelini



En ole aivan varma, mikä lopulta oli ensimmäinen videopelini. Nopeasti vastattuna sanoisin, että se saattoi olla Nintendolle julkaistu Little Samson, mutta yhtä hyvin se voi olla Commondore 64:n "putkimiespeli", jonka virallista nimeä en edes tiedä. Todennäköisesti se on jälkimmäinen, koska C64 oli isän pelikoneena jo paljon ennen kuin pikkuveljeni kanssa saimme 8-bittisen Nintendon. "Putkimiespelistä" ei kuitenkaan ole kovin paljon kerrottavaa, sillä en muista sitä kovinkaan selvästi. Sen lisäksi pelasin C64:llä Hirsipuuta ja yritin pelata Dallasia huonolla menestyksellä. Jälkimmäinen peli vaati englannin osaamista, joten ihan nappulana en siinä juuri päässyt etenemään.

Little Samson olikin sitten toinen juttu. Sitä tuli hinkutettua veljen kanssa todella aktiivisesti. Tosin minä sain pelata ainoastaan lohikäärmehahmolla ja joskus satunnaisesti hiirellä. Lohikäärme oli suosikkini ja ylpeilin sillä, että pääsin kyseisen hahmon aloituskentän läpi tappamatta ainoatakaan vihollista.

Kokeilin peliä tuossa pari vuotta sitten uudestaan silkasta uteliaisuudesta. Sen pelaaminen ei ollut yhtä helppoa kuin lapsena (tosin silloin sitä harjaantui yksittäisten pelien suhteen aivan eri tavalla), mutta en toisaalta ollut ihan niin pahasti ruosteessa kuin olisi voinut kuvitella. Lohikäärmeellä pelailin jälleen ja yritin vanhaa saavutustani. Siihen en tällä kertaa yltänyt, sillä vihut listivät minut, jos minä en listinyt niitä. Ehkä säännöllinen treenaus olisi palauttanut väistelyskillsit täyteen loistoonsa, mutta ihan kaikkeen ei nykyisin aika riitä.

En edes yrittänyt pelata peliä uudestaan läpi. Taisin jaksaa hinkuttaa sitä ensimmäiseen pomotaisteluun asti, mutta siitä en sitten enää selvinnytkään. Meno meni aivan liian haasteelliseksi. Tuo pieni kokeilu riitti nostattamaan nostalgiapöllyä ja sitten olikin aika siirtyä takaisin tuoreempien pelien kimppuun. Sinällään olisi mukavaa, jos joskus ehtisi oikein kunnolla paneutua vanhempiinkin peleihin, mutta pelattavaa tulee sitä tahtia lisää, ettei vanhoihin klassikoihin voi palata, jos meinaa perehtyä uutuuksiin.

Ensimmäiset videopelit ovat joka tapauksessa omanlaisensa elämys. Niihin liittyy lapsuuden tunnelma ja innostus jotain suurta ja mystistä kohtaan. Ne ovat ajalta, jolloin kaikki oli vielä uutta eikä juuri mitään ollut nähnyt. Toisaalta videopelit eivät silti olleet mitään megaelämyksiä vaan osa tavallista arkea. Pelikone oli yksi lelu muiden joukossa enkä koskaan ajatellut sitä mitenkään ylivertaisena muihin leluihin verrattuna.

Olisi mukava kuulla myös teidän lukijoiden ensimmäisistä peleistä. Mikä oli ensimmäinen ja millä laitteella silloin pelasit?

Tulossa seuraavaksi: Lempipelihahmoni




http://www.pelit.fi/

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

FFXIV - pääjuoni pelattu, paljon vielä edessä

Final Fantasy XIV on ollut minulla pitkään kesken ja tulee olemaankin, mutta pelin alkuperäinen pääjuoniosuus tuli huitaistua loppuun marraskuussa eli aika lailla kaksi vuotta sen jälkeen, kun pelin hankin. Tästä voi päätellä pelin tahdin olleen rauhallinen.


Samassa rytäkässä tuli pingottua läpi pääjuonen kaksi viimeistä dungeonia Castrum Meridianum ja Praetorium. Kumpikin ovat siis 8 pelaajan dungeoneita. Mukaan sain mieheni ja yhden kaverin, loput viisi olivat randomeja eli minulle tuntemattomia pelaajia. Rehellisesti sanottuna kokemus ei ollut kaikkein miellyttävin, muttei myöskään niin kamala kuin pelkäsin.

Olimme katsoneet ennakkoon Youtube-videot dungeoneista, kuten kuulemma hyviin tapoihin kuuluu. Vannoutuneena yksinpelien rakastajana en vieläkään kykene tätä toimintamallia täydellisesti hyväksymään, mutta ymmärrän, miksi sitä kanssapelaajilta toivotaan. Onhan se kivempi, kun kaikki tietävät valmiiksi, mitä pitää tehdä, mutta samalla se syö ensikertalaiselta kokemisen ja yllättymisen riemun.

Kummassakin paikassa on paljon välivideoita, joita tietenkään ei saa katsoa dungeonin aikana, ellei halua muiden hermostuvan. Kiltisti nämä skipattiin ja juostiin silti konkareiden jäljessä. Ilmeisesti porukka oli kokonaan kytkenyt asetuksistaan välivideot pois päältä. Itse en tätä suostu tekemään, joku raja sentään. En ala kikkailla näitä asetuksia edestakaisin sen mukaan, missä olen menossa. Jälkimmäisessä dungeonissa meillä oli matkassa yksi pelaaja, joka jäi videot katsomaan ja sen seurauksena ei osallistunut ainoaankaan taisteluun. Vedettiin siis seitsemällä pelaajalla homma kotiin loppumatsissa, mutta se ei merkittävästi haitannut. Jos kyseinen pelaaja olisi ollut tankki tai parantaja, ongelma olisi ollut suurempi, mutta yhden damage dealerin puuttuminen remmistä ei pakkaa kaatanut. Oli jokseenkin absurdia, kun tämä heppu sitten tupsahti viimeiselle taisteluareenalle vasta lähes kaikkien muiden jo poistuttua paikalta.

Minulle jäi kokemuksesta todella ristiriitainen olo. Oli tosi kiva päästä alkuperäinen pääjuoni vihdoin läpi, mutta fiilis ei silti noussut kattoon. En katsonut välivideoita ja dungeonit käytännössä juostiin läpi niin, etten ehtinyt tajuta, mitä ympärillä tapahtuu. Pyrin tekemään taisteluissa osani, mutta useimmiten tuntui, että roikuin messissä ja häsläsin jotain. Kukaan ei puhunut mitään eikä vastannut kysymyksiin. Tiimipelaus tuntui olevan hommasta aika kaukana.

Mikään ei varsinaisesti mennyt pieleen, mutta onnistumisen tunnetta ei päässyt silti syntymään. En nauttinut samalla tavalla kuin yksinpelattavien Finaleiden loppukähinöistä.

Seuraavana päivänä tuli sitten katsottua ne välivideotkin. Nekin on ikävästi jaettu kahteen eri valikkoon. Dungeoneissa tapahtuneet asiat löytyvät omasta alivalikostaan ja juoni omastaan, vaikka nuo kaksi dungeonia kuuluivat juoneen. Koska en heti tätä tajunnut, tuli videot tuijoteltua osittain väärässä järjestyksessä.

Illuusio rikkoutui siis täysin. Videot katsottiin, mutta ei siten kuin ne on tarkoitettu. Pääsin kärryille tarinan käänteistä, mutta fiilis siitä, että olin saavuttanut jotain, ei koskaan tavoittanut minua. Osittain tämä saattoi johtua loppuvideon viimeisistä hetkistä (jotka peliteknisistä syistä ymmärrän täysin), mutta sanoisin suurimman vian olleen siinä, että katsoin videot ns. väärään aikaan. Minä elän tarinoista, joten haluan omani kokonaisuuksina yhdellä kertaa eikä palasina missä sattuu järjestyksessä.

Olisi tosi jees saada oma 8 hengen pelitiimi, jonka kanssa voitaisiin dungeonit vetää yhdessä sopien, että tällä kertaa ne välivideot katsotaan. Valitettavasti en tunne niin montaa pelaajaa ja olen huono tutustumaan tyyppeihin. Ei siis ainakaan ihan tässä hetkessä ole näkyvissä tällainen onnenkantamoinen.

Onneksi muutama pelikaveri kuitenkin löytyy. Meillä onkin nyt neljän hengen lanit suunnitelmissa tammikuulle ja odotan niitä jännityksellä. Ensimmäiset lanini ikinä! Tarkoitus on pelata nimenomaan FFXIV:ää ja tuota viikonloppua varten ollaan nyt haalittu listaan mahdollisimman paljon dungeoneja, jotka voidaan yhdessä vetää. Suurin osa taitaakin olla neljän hengen pelattavia, joten saadaan nauttia ihan oman porukan kesken. Laneista tulee varmasti myöhemmin sitten oma postauksensa.

Mutta niin, pääjuoni saatiin periaatteessa loppuun, mutta koska kyseessä on mörppi, se tietenkin jatkuu. Seuraava tavoite on saada pelattua kaikki A Realm Rebornin jälkeen julkaistu sisältö, jotta pääsemme siirtymään miehen kanssa Heavenswardiin. Tahtoisin vain jo ryhtyä pieneksi ja sieväksi machinistiksi... mutta ehkä se vielä jonain päivänä onnistuu.

http://www.pelit.fi/