Parhaat ilmaiset 10 tuntia

Pari vuotta on vierähtänyt siitä, kun sain hyppysiini Bravely Defaultin. Lueskelin juuri vanhat postaukseni kyseisestä pelistä ja häkellyin, miten paljon kitistävää minulla on ollut. Tällä hetkellä muistot nimittäin tuntuvat jo melko kultaisilta, jos ei lasketa pelin jälkimmäistä puoliskoa. Edelleen allekirjoitan kommenttini siitä, että neljä ensimmäistä chapteria olivat hyviä, neljä viimeistä tympeää kierrätystä.

Bravely Default jätti silti kohtalaisen hyvän jälkimaun suuhun ja Bravely Second: End Layer onkin jo ennakkovarattuna. Sitä odotellessa päätin ottaa testaukseen kyseisen pelin demon.


Bravely Secondin demo on siitä harvinainen, että sen on sanottu kestävän noin 10 tuntia. Omakohtaisella kokemuksella voin tämän keston vahvistaa, joskin käytin paljon aikaa myös grindaamiseen. Kaikki kokonaiset pelitkään eivät ole näin pitkiä, mutta toki JRPG-genressä tuo aika on vasta raapaisu tarinasta. Demo ei kuitenkaan avaa vielä koko tarinaa vaan toimii prologina varsinaiselle pelille. Demon päähahmoina ovat Agnésin kolme soturia sekä heidän oppaansa Magnolia. Agnés on lähettänyt soturinsa tutkimaan omituisia, ikäviä sattumia ja pelaajaa kiidätetäänkin paikasta toiseen ongelmatilanteiden selvittelyn merkeissä.

Jäin demoon koukkuun välittömästi ja pelitunteja alkoi karttua kelloon kuin huomaamatta. Tarinapuoli jäi demossa köyhäksi ja lyhyeksi, mutta sen tuskin oli tarkoituskaan vielä täysin paljastaa pelin varsinaisia juonenkäänteitä. Joka tapauksessa nautin tarinallisista osuuksista ja erityisesti demon loppu sai ikuisen romantikon sydämen läpättämään. En nyt viitsi suuria juonipaljastuksia tehdä, mutta toivon, että lopun tapahtumat saavat vielä jatkoa ihan pelissäkin. Jos eivät saa, se on suuri vääryys!

Taistelu demossa oli vielä hauskempaa kuin Bravely Defaultissa ja mahdollistaa myös grindaamisen kätevästi yksittäisiä taisteluja ketjuttamalla. Täytyy vain osata kaataa viholliset yhdellä iskuvuorolla ja seuraavan taistelun saakin heti putkeen, jolloin EXP tulee kertoimella. Pisin ketjuni demon aikana oli 15 taistelua, mutta jo kymmenellä sai täyden kertoimen.

Kuten Bravely Defaultissa, myös Secondissa on liuta ammatteja, joita voi opettaa pelihahmoille. Heti alkuunsa demossa näistä avautui neljä ja muutama karttui matkan varrella, kun vanhoja tuttuja vihollisia marssi vastaan. Onneksi demo ei kuitenkaan ollut pelkkää vanhan kierrättämistä vaan mukaan mahtui pari uuttakin vihollista ja ammattia.

Bossiottelut sujuivat demossa huomattavasti helpommin ja nopeammin kuin Bravely Defaultista. Tästä en kuitenkaan lähtisi vielä vetämään johtopäätöksiä. Kyseessä voi olla puhtaasti demoa koskeva ratkaisu, koska olisi ehkä ollut vähän hassua ujuttaa demoon useampi pitkäkestoinen ja todella haasteellinen bossimatsi.

Taisteleminen luonnollisesti kehitti niin hahmoja kuin heille valittuja ammattejakin. Pikkuisen reilun kymmenen tunnin pelaamisen myötä olinkin nostanut kaikkien neljän hahmon tasot maksimiin (demossa lvl 20) ja maksimoinut myös heidän ammatilliset kykynsä kaikkien vastaan tulleiden ammattien osalta. Joskin ammattien maksimitasoksi osoittautui lvl 4, joten ihan hirveän pitkään ei yhden maksimoimiseen mennyt. Epäilemättä itse pelissä tasorajat ovat huomattavasti korkeammat ja grindaamiseen voi käyttää vielä reilusti enemmän aikaa.

Vaikka taisteleminen oli selkeästi demon suola, nautin myös kauniista maisemista. Ne olivat hyvin uskollisia Bravely Defaultille eli silmiä hiveleviä. Erityisesti pidin metsäalueesta, mutta myös ainoa esitelty kaupunki oli oikein viehättävä.

Myös hahmot olivat kivoja. Edellisen pelin hahmoista demossa pääsee tapaamaan vain Agnésin, mutta hänetkin vain etäisesti. Pelaaminen tapahtuu tosiaan aiemmin mainituilla sotureilla ja Magnolialla. Sotilaista Yew nostetaan demon päähahmoksi Jannen ja Nikolain jäädessä enemmän tukijoukoiksi. Yew ei omaa suosiotani saanut, hän oli makuuni ehkä hieman liian naiivin innokas. Nikolai oli selkeästi joukon rauhallinen aikuinen ja Janne sarkastinen nuori mies, johon tykästyin ehkä eniten.

Magnoliasta pidin ja en pitänyt. Hahmona hän on hauska, mutta ääninäyttely sai korvani karahtamaan verille. Demossa ainoa kielivaihtoehto oli englanti, mutta pelissä onneksi voi valita useasta eri kielestä. Japania ajattelin taas käyttää, kuten Bravely Defaultinkin kohdalla, joten toivon, että Magnolian japaniääni miellyttää korviani enemmän kuin englanninkielinen vastine. Ja pakko sanoa, että järkytyin myös Agnésin enkkuäänen töksähtävyydestä... joskin se voi johtua puhtaasti siitä, että olen tottunut japaniääneen. Miesten ääniä en jostain syystä kokenut yhtä ärsyttävinä. Yleisesti äänenlaatu kuitenkin tuntui demossa olevan huonohko (ehkä demon tilan säästämisen vuoksi). Toivotaan, että varsinaisessa pelissä näin ei kuitenkaan ole.

Musiikit eivät demossa sydäntäni varastaneet. Ne olivat ihan kivoja. Toisaalta en lämmennyt Bravely Defaultinkaan soundtrackille kovin nopeasti, mutta nykyisin kuuntelen sitä todella paljon. Aika siis näyttää, miten Secondin musiikkien kanssa lopulta käy. Saako riittävä toisto minut tykkäämään niistä?

Kokonaisvaltaisesti voi siis sanoa, että demosta jäi hyvä maku suuhun. Suosittelen lämpimästi siihen tutustumista, jos Bravely Default tai vanhat Final Fantasyt iskivät aikanaan. Sen saa Nintendon kaupasta ilmaiseksi, joten kokeilemisessa häviää korkeintaan aikaa. Itse tosin koen jääneeni saamapuolelle, sillä demo oli ehdottoman viihdyttävä. Lisäksi sen pelaamisesta saa bonuksia varsinaiseen peliin.

Bravely Secondin julkaisupäivä on perjantaina 26.2. Koska tällä kertaa tosiaan tilasin pelin verkkokaupasta, en tiedä, saapuuko se tuoksi päiväksi. Veikkaisin, että posti vaivautuu kiikuttamaan sen minulle aikaisintaan seuraavana maanantaina, mutta ehkä vielä pääsen yllättymään iloisesti.

Olettekos te kokeilleet tätä demoa? Entä onko Bravely Second hankintalistalla?


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja