sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Videopelimeme: päivä 3 - peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta


Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta

Uskon, että jokaisella olisi oma lista tähän laadittavaksi. Omaani jouduin tovin pohtimaan jo ihan senkin takia, että pelaan pitkälti tietyntyyppisiä pelejä. Katsontakantani ja otokseni ei ole välttämättä se laajin mahdollinen. Tästä huolimatta päädyin kahteen peliin, jotka omalla listallani ovat jaetulla ykkössijalla.

Final Fantasy XII


Itsehän tykästyin FFXII:n hyvin nopeasti, kun sitä aloin pelata. Tykkääminen muuttui pelin edetessä rakkaudeksi jopa siinä määrin, että halusin levittää sen ilosanomaa. Siinä kohtaa törmäsin kummalliseen ongelmaan. Yhtäkkiä minulle tultiin kertomaan, etten missään nimessä voi tykätä tästä pelistä, koska se on surkea pelinä ja erittäin surkea Final Fantasyna. Liian avoin, liian erilainen, liian omituinen taistelultaan, liian tylsä hahmoiltaan ja liian poliittinen juoneltaan minulle sanottiin. Ja minä toljotin kummissani näitä puhujia.

Ehkä kuulemani paras esimerkki näistä panetteluista FFXII:ta kohtaan oli: "Joo, pelasin siihen asti, että piti se tomaatti metsästää. Olipas tylsä peli, turhat hahmot ja taistelusysteemi". Tomaatilla puhuja tarkoitti Rogue Tomatoa, joka pitää käydä metsästämässä pelin ensimmäisen parin tunnin aikana. Tuolloin juonta ei ole avattu juuri lainkaan ja päähahmoista on esitelty kaksi, mutta heidän sielunelämänsä on yhä pelaajalle mysteeri. Jokainen Final Fantasyja pelannut tietää, ettei kaikkea räväytetä kerralla pöytään, joten peliä ei kannata tuomita ensimmäisen parin tunnin perusteella.

Toki taistelusysteemin hienoudet olisi voinut esitellä paljon aiemmin. Gambitit tulevat täysimittaisesti mukaan valitettavan myöhään minunkin mittapuullani ja aina pelin alussa minua ärsyttää, etteivät ne ole käytössä. Tykkään nimittäin puuhastella niiden kanssa.

Toisaalta gambitteja on myös kritisoitu rankasti. Osa sanoo, ettei peliä tarvitse itse pelata lainkaan, kun gambitit hoitavat sen puolestasi. Kyllä, perustaistelutilanteissa tämä on tosiaan mahdollista. Oikein asetetuilla gambiteilla on mahdollista vain juoksennella kartalla ja antaa hahmojen itsenäisesti tappaa viholliset. Bossitaisteluissa sen sijaan tulee vähintäänkin ensimmäisellä kerralla ylläreitä, joihin harvempi on osannut gambitein varautua ja hyvinkin laadituista gambiteista huolimatta voi joutua vähintäänkin parannuspuuhiin ihan omakätisesti.

Mutta niin, onhan se tosiaan mahdollista antaa pelin pelata itse itsensä. Onko niin pakko tehdä? Ei, peli ei pakota siihen. Gambitit voi kytkeä kokonaankin pois, jos haluaa ja pelata perinteisesti siten, että valitsee jokaiselle kolmelle hahmolle kaikki toiminnot. Suosittelisin silti kokeilemaan vaihtoehtoa, jossa kaksi hahmoa hyökkää, tankkaa ja parantaa automaattisesti ja pelattavaa hahmoa konttorolloi itse. Ei tarvitse säätää pikkuvaivojen, kuten sokeuden pois loihtimisen kanssa, mutta tekemistä riittää silti.

Voin myös ymmärtää sen, että FFX:n ja FFX-2:n jälkeen FFXII:n tarina ei ole sitä, mitä pelaaja saattaa odottaa. Kahdessatoista juoni on maanläheisempi, vaikka siinäkin on omat eeppissävytteiset osionsa. Minä upposin tähän tarinaan syvälle ja olisin toivonut sitä olevan jopa enemmän. Jos jostain kritisoisin niin juuri siitä, että tarinaa ja hahmojen taustoja olisi voinut avata lisääkin. Minulle jäi nälkä.

Final Fantasy XII on omanlaisensa vedenjakaja FF-sarjassa. Sillä on fanikuntansa, mutta on myös iso joukko sarjan harrastajia, jotka sanovat, että se oli se teos, josta sarjan alamäki alkoi. Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei XIII:kaan ollut niin paha yksinään, sen jatko-osat olivat typerä harhalaukaus. FFXIV paikkaa kuitenkin paljon ja antaa uskoa tulevaan. Mitä kahteentoista tulee, minulle se on FFIX:n ohella sarjan kohokohtia. Toivonkin, että vielä saamme nähdä uuden Final Fantasyn, jossa näiden suosikkipelieni elementtejä yhdistellään uudella ja kiehtovalla tavalla. FFXV ei sellainen tule olemaan, mutta kenties sarjan seuraava osa?


Star Ocean: The Last Hope


Kuten jo alussa kerroin, minun oli tällä kertaa pakko listata kaksi peliä. Kumpikin on JRPG, mutta ovatpahan erilaisia.

Minä tutustuin Star Ocean -sarjaan tämän pelin kautta, tykästyin siihen ja hankin kokoelmaani aiemmatkin osat (kaksi ensimmäistä tosin PSP-versioina). Pelin isoimmaksi ongelmaksi koin kehnon rytmityksen: välillä tulee tarinaa loputtomiin, välillä juostaan luolastoissa älyttömän pitkiä aikoja ilman tallennusmahdollisuutta. Opin varsin nopeasti, että tähän peliin ei tartuta, jos on kiire. Koskaan ei voi tietää, kuinka turkasen pitkään seuraava luolasto tai välivideo kestää.

Tuota rytmitysongelmaa lukuun ottamatta pidin pelistä todella, todella paljon. Tarina imaisi sisäänsä, vaikkei minua olisi haitannut, jos siinä olisi ollut enemmän scifiosuutta. Tykkäsin myös maisemista, jotka vaihtelivat mukavasti tutkittavan planeetan mukaan ja hahmotkin olivat jees. Edge ja Reimi päähahmoina eivät olleet minulle mitään suurta rakkautta, mutta Lymlestä ja Faizesta tykkäsin paljon. Myuria ja Arumat lopulta varastivat sydämeni. Meracle ja Bacchus olivat minulle melko neutraaleja, mutta eivät epämiellyttäviä.

Kun pelin läpäisemisen jälkeen olin siitä innoissani, sain taas hämmästyksekseni kuulla sen olevan harhalaukaus, jota sarjassa ei olisi koskaan pitänyt ollakaan. Sarjan pidempiaikaiset fanit olivat siihen kovin pettyneitä. En ollut tuossa vaiheessa pelannut aiempia osia lainkaan, joten olin tietysti jäävi sanomaan tuohon juuta tai jaata. Olemattomalla kokemuspohjalla ei paljon puhuta.

Nyt minulla on taustalla lukuisia pelitunteja Star Ocean: The First Departurea ja Till the End of Timea. Lisäksi olen kokeillut Second Evolutionin alkua ja katsonut siihen pohjautuvan animen (jonka tuijottaminen oli melkoista tuskaa, anteeksi vain). En löytänyt noista peleistä elämäni rakkautta enkä ole tähän mennessä selvittänyt, miksi ne ovat niin ylivoimaisia verrattuna The Last Hopeen.

On hyvinkin mahdollista, että olen pelannut pelejä väärässä järjestyksessä. Ainakin Till the End of Timen kohdalla tämä tunne korostui jo ihan pelkästään taisteluiden takia. Ne toimivat melkein kuin The Last Hopessa, mutteivät kuitenkaan, mikä turhautti. Hienoa, että kehitystä on tapahtunut, mutta henkilökohtainen taaksepäin vaeltaminen ei tuntunut miellyttävältä.

Minulle The Last Hope oli Final Fantasy -sarjan ulkopuolelta pitkästä aikaa ensimmäinen JRPG, josta jaksoin tosissani innostua. Se veti minut mukaansa ja sen parissa vietettiin monet mahtavat pelitunnit. Muut Star Oceanit sen jälkeen ovat olleet ihan kivoja, mutteivät herättäneet intohimoja. Nyt odotankin mielenkiinnolla, minkälaiseksi suhteeni muodostuu Integrity and Faithlessnessin kohdalla. Nimi on ainakin näin bloggaajan näkökulmasta sietämätön. :P

Teillä lukijoilla on varmasti mielessä omat aliarvostetut pelinne. Ajatuksia saa jakaa kommenttiboksin puolella! :)

Tulossa seuraavaksi: Salainen pahe -pelisi



http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. FFXII on kyllä turhaan parjattu. Toki itsekin eeppisiin maailmanpelastusseikkailuihin edellisissä Finaleissa tottuneena hieman aluksi petyin kahdentoista kivenmetsästysjuonikuvioihin, mutta seuraavilla pelikerroilla sain sekä tarinasta, että gameplaysta huomattavasti enemmän irti. Odotan suurella innolla, että pääsen tekemään tubeen Let's pelailun ko. pelistä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, juonikuvio on hyvinkin erilainen kuin aiemmissa Final Fantasyissa, joten sinällään en ihmettele, että se joillekuille töksähti.

      Sitä Let's playta odotellassa sitten! :)

      Poista