maanantai 28. maaliskuuta 2016

Videopelimeme: päivä 5 - pelihahmo, johon samastun


Päivä 5 - Pelihahmo, johon samastun

Tämä on taas kysymys, johon jouduin tovin pohtimaan vastausta. Vuosien varrella olen samastunut moniinkin pelihahmoihin. Tällä hetkellä ei kenties ole ketään sellaista, jos nyt ei omaa FFXIV-hahmoa lasketa, mutta itse luotu hahmo ei ole ehkä sellainen, jonka voi nyt huomioida.

Ajattelin, että esittelen tässä nyt muutamia hahmoja, joihin olen samastunut voimakkaastikin ja viimeiseksi paljastan tuoreimman tapauksen.

Hahmo 1: Tifa Lockhart (Final Fantasy VII)

Tifa oli selkeästi ensimmäinen pelihahmo, johon samastuin. Olin aiemminkin tykästynyt naishahmoihin eri peleissä, mutta varsinaista samastumisen tunnetta ei ollut tullut. Olin enemmänkin ihaillut heitä. Tifan persoonassa sen sijaan on aina ollut jotain hitusen samanlaista kuin omassani. Hän on myös samanlainen muista huolehtija kuin minä.

Hahmo 2: Yuffie Kisaragi (Final Fantasy VII)

Tifaa seurasi aika nopeasti Yuffie. Kyllä, ninjaprinsessa on kovin erilainen kuin Tifa, mutta hänessäkin on jotain samastuttavaa. Ikäkin oli lähempänä omaani, joten ehkä jo osittain sen takia tunsin yhteenkuuluvuutta. Tosin jossain määrin Yuffie on myös sellainen räväkkä ja sanavalmis persoona, jollainen olisin aikoinaan halunnut olla, mutten kyennyt, joten samastumiseen on sekoittunut varmaankin jonkinasteista ihailua.

Hahmo 3: Garnet Til Alexandros 17th (Final Fantasy IX)

Prinsessa Garnet oli jälleen lähellä omaa ikääni, joten siinä oli varmasti yksi syy samastua häneen. Lisäksi hänen peitellyn pidättyvä käyttäytymisensä oli toinen. Tuon käytöksen alla kupli selkeä halu kapinoida, johon pystyin herkässä teini-iässä hyvin samastumaan. Garnet kunnioittaa tiettyjä rajoja, mutta taistelee samaan aikaan sisäisesti niitä vastaan. Se tuntui tutulta.

Lisäksi tietysti tykkäsin Zidanesta valtavasti, mikä oli jo yksinään riittävä syy samastua hänen rakkautensa kohteeseen.

Hahmo 4: Fran (Final Fantasy XII)

Fran on melko hiljainen koko Final Fantasy XII:n ajan. Kun hän puhuu, hänen suustaan tulee yleensä vain asiaa. Tosin toisinaan hän heittää Balthierille kuivahkon, sarkastisen vitsin. Tähän pidättyvään käytökseen pystyn hyvin samastumaan. Franin tapa puhua Balthierille kertoo mielestäni siitä, ettei hän ole pelkkä hiljainen seinäruusu. Hän vain ei koe tarpeelliseksi olla koko ajan suuna päänä, varsinkaan muiden seurassa. Veikkaisinkin, että ollessaan Balthierin kanssa kahden Fran päästää persoonansa todella valloilleen. Minulla on hieman samaa vikaa. Suuremmassa seurassa vetäydyn kuoreeni, läheisessä porukassa tai kahden kesken olen parhaimmillani.

Hahmo 5: Oerba Dia Vanille (Final Fantasy XIII)

Tuorein ja viimeisin samastumisen kohteeni on tosiaan ollut Vanille. Final Fantasy XIII ei ole millään mittapuulla suosikkipelini, mutta siitä löytyy juttuja, joista tykkään. Vanille on yksi noista jutuista.

Vanille on harvoja Finaleissa nähtyjä punapäitä, mutta pelkkä hiustenväri ei riitä minulle samastumiseen.

Kun FFXIII ilmestyi, Vanillen persoona kolahti minuun myös hyvin vahvasti. Hän esittää usein kaiken olevan hyvin, mutta kärsii hiljaa sisällään. Hän valehtelee muille, jottei näiden tarvitsisi vuorostaan kärsiä. Hän saattaa näyttää tyhjäpäiseltä kikattelijalta, mutta todellisuudessa hän on hyvin herkkä ja välittävä. Tuohon aikaan koin olevani hyvin samanlainen: näytteleväni roolia, jonka uskoin olevan hyväksi muille, itsestä ei niin väliä. (Sivumennen sanoen nykyisin menee paremmin enkä tältä osin enää samastu Vanilleen, onneksi.)

Sitten on tietysti vielä Fang. Jo pelkästään hänen takiaan Vanilleen voi hyvin samastua. Ehkei siitä kuitenkaan sen enempää, etten heittäydy sietämättömän siirappiseksi.

Tällä hetkellä minulla ei ole pelihahmoissa tosiaan ketään samastumisen kohdetta. Olisikin hienoa taas löytää sellainen, koska se tuo pelaamiseen aivan omanlaisensa fiiliksen. Silloin elää tarinan vielä täydemmin kuin muutoin. Ei hyvä pelikokemus sitä vaadi, mutta kiva mauste se silti on.

Tulossa seuraavaksi: Inhottavin pelihahmo



http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Samastumisesta voi sanoa sen verran, että FFVIII:n jälkeen inspiroiduin Squallin elämänasenteesta. Sehän on totta, että mitä enemmän tukeutuu toisiin ihmisiin, sitä alttiimpi on pettymyksille. Lisäksi pohdin asioita aivan liikaa pelkästään oman pään sisällä. Onneksi, kuten Squallikin, pääsin lopulta tästä asenteesta eroon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, loppujen lopuksi Squallin angstinen asenne ei ehkä ole kuitenkaan mielenterveydelle hyväksi. Mutta ehkäpä se on ihan hyvä väliaikainen kasvukokemus tai jotain. :)

      Poista