keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

FFXIV-angstaukset

Final Fantasy XIV on turkasen hyvä peli. Sen juoni on mielenkiintoinen, samoin monet hahmot, mikä ei ilmeisesti ole yleistä kovinkaan monen MMO-pelin kohdalla. Olenkin viihtynyt pelin parissa reilut 13 vuorokautta. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta pelitunneiksi muutettuna siitä tulee 312 tuntia, mikä on aika paljon enemmän kuin monen muun pelin parissa viettämäni aika.

Kaikista upeista hetkistä huolimatta Final Fantasy XIV aiheuttaa myös paljon stressiä ja angstausta, paljon enemmän kuin muut pelit. Kyllä pelien parissa aina toisinaan tulee kirottua hankalaa taistelua jne., mutta hyvin harvoin ne silti aiheuttavat suorituspaineita, ahdistusta ja tosiaan sitä stressiä. Normaalimpaa olisi pelin toimiminen stressin purkukanavana.


FFXIV on pahimman sortin aikasyöppö. Juuri mitään ei saa tehtyä tunnin, parin pelaamisella vaan eteneminen vaatii suurta ajallista panostusta. Tuo minun 312 pelituntia on lopulta aivan naurettavan lyhyt aika, kun sitä vertaa HC-pelaajien pelikelloon. Senpä takia olen vasta äskettäin päässyt lähes vuosi sitten julkaistun Heavensward-lisäosan alueille ja minulla on vain yksi ammatti kehitettynä yli level 50:nen.

Pelissä olisi valtavan paljon kivoja asioita, joita haluaisin tehdä. Voisin opetella uusia ammatteja, tehdä päivittäisiä dungeon-juoksuja, beast tribe -tehtäviä, harjoittaa uhkapelejä Gold Saucerissa tai ihan vain pyöriä Fatejen perässä. Aina löytyy jotain, mitä ei ole vielä tehnyt.

Sitten on paljon sellaistakin, mitä pitäisi tehdä, mutta mikä nostaa niskavillat pystyyn. Esimerkiksi 8 hengen dungeonit ja trialit. Hyi. Tai Primal-taistelut, varsinkin ne extreme-versiot. Ymmärrän, että osa porukasta kokee nämä kivalla tavalla haastaviksi, mutta minä lähinnä tunnen itseni riippakiveksi ja totaalisen surkeaksi pelaajaksi, joita seitsemän muuta osallistujaa alkavat nopeasti vihata.

Osa tuosta tunteesta tulee epäilemättä omasta epävarmuudestani, mutta osa johtuu toisten käytöksestäkin. Pelissä on porukkaa, jotka eivät vain siedä muiden mokailua ja tekevät sen myös hyvin selväksi. Aina ei auta edes se, että on ennakkoon videolta opetellut oman roolinsa taistelussa. Tilanteet iskevät päälle nopeasti ja yllättäen eikä esivalmisteluista huolimatta onnistukaan toimimaan oikein. Keljuilu on viimeinen asia, jota silloin haluaa niskaansa.

Toisten kanssa pelaaminen voisi olla huippua. Se onkin silloin, kun saa pelata omassa porukassa ja opetella tarvittaessa kantapään kautta, miten kannattaa toimia. Sitten kun pelissä ei ole riittävästi kavereita, täytyy tyytyä arvottuun seuraan eikä se kovinkaan usein ole erityisen mukavaa.

Herkkänä ihmisenä minä saan tästä ahdistuksen helposti päälle. 8 hengen juttuihin meno hermostuttaa, mikä nyt ei ainakaan paranna suoritusta. Jos tiedän, että niitä on paljon edessä, onnistun välillä kehittämään stressipäänsäryn. Pelistä! Ei niin kuuluisi mennä.

Toisten pelaajien lisäksi stressiä ja ahdistusta aiheuttaa tekemisen paljous. Haluaisin edetä pelissä, mutta se käy minulta hitaasti, koska en pysty enkä halua omistautua vain sille. Välillä tuntuu, että täydellisen pelikokemuksen saaminen vaatisi sitä, ettei töiden lisäksi muuta tekisikään kuin pelaisi FFXIV:ää. Minä haluan kuitenkin pelata myös muita pelejä ja kirjoittaa. Koska pidän erityisesti JRPG:stä, pelitunteja kertyy kiitettävästi yhtä peliä kohtaan. Romaanikäsikirjoituksen ja kahden blogin naputtelu vie myös aikaa. En halua hoitaa näitä juttuja puolivillaisesti, joten täydellinen FFXIV:ään uppoutuminen ei vain ole mahdollista.

Siitä huolimatta peli takoo mielessä. On ikään kuin velvollisuus pelata, ettei jäisi kavereista kamalasti jälkeen (olen jo jäänyt) ja että etenisi muutenkin. En toki pelaa peliä pelkästä velvollisuuden tunteesta, koska tykkään siitä aidosti. Silti usein, jos teen jotain muuta, takaraivossa takoo, että oikeastaan minun pitäisi olla pelastamassa maailmaa Eorzeassa.

Päätin nyt kokeilla uudenlaista taktiikkaa syyllisyyden ja angstin karistamiseksi. Sovimme miehen kanssa, että FFXIV-peli-illat ovat tiistaisin ja torstaisin. Muulloinkin saa toki pelata, jos siltä tuntuu, mutta ei ole mikään pakko. Pääsääntöisesti omistan muut illat muille peleille sekä kirjoittamishommille. FFXIV toimii ikään kuin säännöllisenä harrastuksena, mutta ei vie kaikkea aikaa ja energiaa jopa silloin, kun sitä ei pelaa. Toivottavasti.

Tuokaan ei vielä korjaa sitä ongelmaa, ettei kahdeksan hengen juttuihin pääsääntöisesti saa koottua omaa porukkaa. Ehkä se on kuitenkin sellainen asia,  jonka kanssa täytyy vain opetella elämään... ja kenties ajan myötä niitä kavereitakin kertyy lisää.

Katsellaan...

http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Aika hyvin kiteytettynä omat tuntemukseni FFXIV:tä ja yleisesti MMO-genreä kohtaan. Pelit ovat laajoja kuin elämä ja pärjätäkseen niihin pitää syventyäkin kuin oikeaan elämään. Ts. suurin osa ajasta tehdään töitä, jotta saadaan massia ja parempia varusteita, jotta sitten pienen hetken voidaan nauttia etenemisen suomista ilon hetkistä.
    Nyrvimistä saa nettiropemaailmassa kyllä enemmän kuin oikeassa elämässä, mutta se lieneekin siitä syystä, että asioita ei tarvitse sanoa face to face.
    Itselleni pelit ovat pääosin juuri noita stressinpurkamiskanavia ja rentoutumishetkiä tarjoavia asioita, joten siinä vaiheessa kun mennään työn ja kanssapelaajien sairaalloisen miellyttämistarpeen puolelle, niin valitettavasti olen mielummin ilman. Sääli hienoa pelimaailmaa, mutta ei vain pysty.
    Ja lisäksi ei ole aikaa x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tuppaa olemaan. Ei olisi ollenkaan hullumpaa, jos esim. FFXIV:stä olisi saatavilla yksin pelattava offline-versio. :D

      Poista