maanantai 4. huhtikuuta 2016

Tunteiden täyteinen Final Symphony II -konsertti

Aprillipäivä oli tänä vuonna erityinen. Töistä tuli lipsahdettua pari tuntia tavallista aiemmin ja iltapäivällä otettiinkin suunta kohti Tamperetta ja Final Symphony II -konserttia. Kävin myös syksyllä 2014 järjestetyssä Final Symphony -konsertissa, jolle tämä uusi oli jatkumoa. 


Konsertti järjestettiin Tampere-talon suuressa salissa, joka näyttikin olevan täysi. En ole käynyt ns. "tavallisissa konserteissa", mutta sanoisin silti yleisön pukeutumisen olleen jokseenkin rennompaa kuin tällaisissa tilaisuuksissa yleensä. Ilokseni sain silti huomata, että osalla miehistä oli puku päällä ja naisillakin juhlavammat vaatteet. Ei tällä konsertissa viihtymiseen ole vaikutusta, mutta luohan tietynlainen pukeutuminen kuitenkin tunnelmaa.

Ensimmäisessä konsertissa soitettiin musiikkia Final Fantasy VI:sta, VII:stä ja X:stä. Vaikka konsertissa silloin viihdyin, en ehkä silti ollut täydellistä kohdeyleisöä. Tällä kertaa musiikki olikin sitten Final Fantasy V:stä, VIII:sta, IX:stä ja XIII:sta, mikä oli hyvä valinta. Pidin siitä, ettei konserttiin kierrätetty samoja pelejä kuin ensimmäisessä oli jo käsitelty.

Konsertti alkoi fanfaarilla, josta siirryttiin Final Fantasy XIII:n musiikeista koostetulla sinfonisella Utopia in the Sky -runolla. En ole aikoihin kuunnellut kyseisen pelin musiikkeja, mutta oli ilo huomata, kuinka sävelet olivat tuttuja, vaikkakin konsertissa hieman uuden muodon ottaneita.

FFXIII:n kokonaisuuden olivat työstäneet yhteistyössä Jonne Valtonen ja pelin alkuperäisen musiikin säveltänyt Masashi Hamauzu. Se olikin musiikillinen sukellus pelin tapahtumien syövereihin; yhtä aikaa mukavan kepeä ja syvän koskettava. Uppouduin musiikkiin jopa siinä määrin, että tekisi melkein mieli tarttua PS3:n ohjaimeen ja pelata FFXIII vielä kerran läpi. 

Seuraavaksi kuulimme Roger Wanamon luoman, Final Fantasy IX:n soundtrackiin perustuvan, For the People of Gaia -pianokonserton. Saimme lavalle myös sveitsiläiskiinalaisen pianovirtuoosin, Mischa Cheungin, jonka työskentelyä oli sekä ilo seurata että kuulla. Pianokonsetto alkoi Alexandriaan saapumisella, mikä oli jo omiaan tuomaan pelin suurelle fanille kyyneleet silmiin. Musiikki tempaisi saman tien mukaansa ja kuljetti Gaialle elämään suuren seikkailun jälleen uudestaan. Hahmojen teemat leikittelivät keskenään ja tanssahtelivat iloisuudesta synkkyyteen ja jälleen takaisin.

FFIX:n kokonaisuuden kruunasi vielä Cheungin soittama You're Not Alone -pianoversio. Kyseinen kappale muodostui yhdeksi suosikikseni FFIX:n soundtrackilta jo silloin, kun peliä ensimmäisen kerran pelasin. En siis olisi voinut edes kuvitella parempaa päätöstä kyseiselle pianokonsertolle. Kappale pääsi todella oikeuksiinsa Cheungin taitavien sormien kautta.

Väliajalla tuli sitten sosialisoitua hitusen omien seuralaisten kanssa. He olivat yhtälailla vaikuttuneita konsertin ensimmäisestä puolikkaasta, myös FFXIII:n musiikit olivat yllättäneet positiivisella tavalla. Tapasimme myös sattumalta FFXIV-vakiopartymme jäsenen ja hänkin kertoi pitäneensä musiikista todella paljon. Oli kiva kuulla, etten ollut ainoa, joka oli sotkea silmämeikkinsä FFIX:n pianokonserton kohdalla.

Väliajan jälkeen ohjelma jatkui Roger Wanamon Final Fantasy VIII:n musiikkiin perustuvalla, sinfonisella Mono no Aware -runolla. Kokonaisuus oli sävyltään tumma ja kiehtova, aivan erityisesti pidin Succession of Witches -kappaleen otteista, mutta myös Liberi Fatali on aina vaikuttava, kun sen kuulee, varsinkin orkesterin soittamana.

Synkempiä sävyjä kevensivät Waltz for the Moon ja Eyes on Me -kappaleet. Kokonaisuus ilmensikin hyvin FFVIII:n monisävyistä tarinaa ja hahmojen kohtaloita. Muistin jälleen, miten paljon pidänkään myös kyseisen pelin musiikeista. Harvoin niitä tulee kuunneltua, mutta kenties pitäisi kuunnella enemmän.

Viimeinen osio oli jälleen Jonne Valtosen sovittama Final Fantasy V:n perustuva Library of Ancients -runo. Musiikin tarina kuljetti pelaajan tuulikristallilta suureen maailmaan ja upeaan seikkailuun. Upeat sävelet nostivat vuorotellen hymyn huulille ja kyyneleet silmiin. Tässä kohtaa mietin, millaiselta kokonaisuus mahtoi kuulostaa peliä pelaamattoman korviin, sillä kumpikaan seuralaisistani ei ollut FFV:n tutustunut. Myöhemmin sain kuulla, että myös heille FFV:n osio oli toiminut ja koska kumpikin oli pelannut Theatrhythm Final Fantasy: Curtain Callia, osa kappaleistakin oli helppo tunnistaa.

Tämän osion päättyessä yleisö villiintyi. Aplodit annettiin seisoen ja kapelimestari taputettiin vielä kahdesti lavalle. Ensimmäinen encore tarjoili meille kuuluisan Gilgamesh-taistelun teemakappaleen, Clash on the Big Bridgen, johon yhdistyi pelin chocobon, Bocon, teema. Myönnän nauraneeni kyyneleet silmissä, kun chocobo-musiikki lähti soimaan hullunkurisena tuubasoolona.

Toisena encorena, illan viimeisenä kappaleena, kuulimme vielä Final Fantasyn pääteeman, joka on yksi kaikkien aikojen suosikeitani. Siitä ei taida olla sellaista variaatiota, joka ei minulla nostaisi tunteita pintaan ja kyyneleitä silmiin... ja tässä vaiheessa konserttia ne jo sitten valuivat poskillekin. Herkistely kunniaan jälleen kerran. Itkettää vieläkin, kun muistelen tuota hetkeä: elävän orkesterin soittamassa Final Fantasya. Mieletön hetki ja täydellinen päätös upealle konsertille!

Kotimatkalle lähdettiin siis haikeilla, mutta hyvillä mielin. Kokemus oli mieletön, minuun tämä kakkoskonsertti teki syvän vaikutuksen, syvemmän kuin ensimmäinen Final Symphony. Toivonkin, että jatkoa seuraa. Jospa seuraavalla kerralla meille tarjoiltaisi musiikkia Final Fantasy IV:stä ja Final Fantasy XII:sta?

Olitko sinäkin paikalla? Mitä pidit konserttikokonaisuudesta?


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Erityisesti omaa mieltä lämmitti IX ja V - osuudet. Allekirjoitan siis täysin tuon tunteiden vuoristoradan. Itselleni läheisimmät pelit saivat arvoisiaan tulkintoja ja tunne penkissä oli sen mukainen. Silmäkulmissa tuntui outoa kihelmöintiä ja kylmät väreet puski pintaan mitä lähemmäs loppua päästiin. Hienosti vitosen alun hetket nostivat myös lievän ahdistuksen pintaan, kun useammat luolastot ja temppelit on tullut ryömittyä niiden kappaleiden tahtiin. Clashin keskellä ollut "epic tuba guyn" hetki ja kappaleen sekoittuminen chocoboaaliseksi ilotteluksi palautti hienosti maan pinnalle, hyvällä tavalla kohti viimeistä ikonista melodiaa.

    Hieman vaikeammaksi koin VIII - osuuden jossa kaikessa tuttuudessaan en päässyt ihan täydellä tunteella kiinni. Ehkä takerruin liiaksi pelin alkuperäisiin sävellyksiin, jokin elementti tuntui uupuvan. Mutta ei voi valittaa, kokonaisuus oli viimeistä tahtipuikon sivallusta myöten harkittu eheä kokonaisuus. Henkilökohtaisesti XIII on vierasta maaperää mutta olinkin tyytyväinen kyseisen teoksen sijoittumisesta alkuun. Tuntematonkin osui mielen ytimeen asti joten voin kuvitella, että pelien äänimaailmalle vieraammat kuuntelijat saivat myös kokonaisuudesta paljon irti kotiinviemisiksi.

    Kaikin puolin hieno kirjoitus ja hyvä kokonaisuuden purku. Tällaisia konsertteja toivoo toteutuvan lisää sillä nälkä kasvaa syödessä. Ensimmäisen Final Symphonyn aikanaan missasin mutta uskon, että tällä pelikokoonpanolla laitettiin ensimmäistäkin paremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sinäkin viihdyit konsertissa. Ensimmäisestä konsertista löytynee ainakin joitain otteita Youtuben puolella, joten sieltä voi käydä makupaloja testaamassa. :)

      Täytyy toivoa, että konsertteja tosiaan saadaan lisäänkin. Loppukuusta menen ensimmäistä kertaa SCORE-konserttiin ja senkin suhteen odotukset ovat aika korkealla.

      Poista