tiistai 31. toukokuuta 2016

Suuri figuuripostaus osa 2

Esittelin jokunen tovi sitten Final Fantasy XII -figuurimme. Nyt ovat sitten vuorossa muut peliaiheiset figuurit. Muista peleistä ei ole kertynyt niin paljon figuja, että nämä kannattaisi esitellä erillisissä postauksissa peleittäin, joten saatte tyytyä tällaiseen kokoelmapostaukseen.

Final Fantasy VII

Yuffie ja Vincent


Kun kesällä 2011 heräsin uudestaan Yuffien ja Vincentin hillittömään fanityttöilyyn Dirge of Cerberuksen pelaamisen jälkeen, oli nämä figuurit yksinkertaisesti vain pakko saada. Muita Advent Children -figuureja meillä ei ole ja tuskin tulee.

Yuffien löysin näppärästi heti Traconista ja nappasin välittömästi matkaani. Vincent oli haasteellisempi tapaus. Kyselin useammalta myyjältä, mutta kaikki vain levittelivät käsiään. Vincentiä kuulemma näkyi markkinoilla harvoin ja silloinkin revittiin näpeistä välittömästi.

Tuollaisessa tilanteessa eBay on ystävä. Siispä conin jälkeen suuntasin tutkailemaan tarjontaa ja löysinkin useamman Vincentin, joissa ei ollut mitään muuta vikaa kuin hinta. Lopulta kuitenkin silmiini osui yksi kohtuuhintainen figuuri. Sen ainoa vika oli, että se oli saatavilla vain huutokaupassa, joka päättyi aamuviideltä meidän aikaamme, arkipäivänä totta kai. Lisäksi minulla oli tuolloin tiedossa tavallista aikaisempi työaamu koulutuspäivän takia, mutta mitäpä sitä ei ostoksiensa vuoksi tekisi. Kello soimaan hieman ennen viittä ja hiirikäsi vetreäksi. Kävin tiukan taiston jonkun jenkin kanssa figuurin omistajuudesta, mutta sain sen lunastettua itselleni alle 20 punnalla. Seuraavalla viikolla Vincent sitten kolahtikin postiluukusta sisään ja olin todella tyytyväinen itseeni.

Sephiroth, Yuffie ja Tifa


Vincentin ja Yuffien lisäksi meille on kertynyt kolme pienempää figuuria. Sephiroth paljastui blindboxista, jonka ostin jostain Desuconista. Yuffie ja Tifa ovat Japanissa aikoinaan Coca Cola -pullojen mukana tulleita minifiguja, jotka bongasin sattumalta... myöskin jostain conista. Muita seiskan hahmoja ei tainnut olla tarjolla, mutta kotiutin sitten nämä kaksi tyttöä. Kaipa sitä voisi muutkin hyllyyn ostaa, jos joskus tulisivat sopuhintaan vastaan. Näitä en kuitenkaan himoitse niin paljon, että lähtisin erikseen etsimään.


Final Fantasy IX



Final Fantasy IX on toinen suosikkipeleistäni, mutta siitä minulla on yllättävän vähän figuureja. Olisin nuorempana halunnut kyllä alkuperäiset pelistä julkaistut figut, mutta silloinen budjetti ei antanut myöten. Toisekseen ne olisi pitänyt tilata netistä eikä minulla ollut tuolloin mitään keinoa maksaa nettiostoksia. Nykyisin ne kai saisi eBaysta, mutta hinta olisi eittämättä suolainen.

Kyseisestä pelistä julkaistiin uusioversioina myöhemmin Garnet, Zidane ja Vivi. Näitä en ostanut, koska silloinkin hinta tuntui omaan budjettiini liian isolta. Tätä olen katunut syvästi, sillä nekin ovat eBayssa vilahdelleet melko arvokkaaseen hintaan nyt jälkikäteen.

Coca Cola -figuurit minulla kuitenkin on kaikista FFIX-hahmoista! Maksoivat kylläkin viisi euroa kipaleelta, mutta halusin saada kaikki, joten haalin ne matkaan.

Final Fantasy XIII

Lightning, Vanille ja Fang


Final Fantasy XIII ei kolahtanut kokonaisuudessaan yhtä paljon kuin edeltäjänsä, mutta naishahmoihin tykästyin hyvin vahvasti. Aivan ensimmäisenä tuli hankittua Vanille, joka sitten tarjoili ikävän yllätyksen jumittuneen käden muodossa. En kuitenkaan ryhtynyt palauttamaan figuuria vaan se pääsi kokoelmaan sellaisenaan. Fang saapui muutamaa kuukautta myöhemmin ja ikäväkseni huomasin, että hänellä puolestaan sari oli hieman rikki. Onneksi vika on niin pieni, ettei sitä huomaa kovin helposti, mutta kurjaa silti, kun sattuu näitä risoja yksilöitä kohdalle (ja joo, palauttaa voisi, mutta olen laiska).

Lightningia minun ei edes pitänyt alun perin ostaa, mutta satuin löytämään hänet kohtuullisen halvalla Fantasiapeleistä eräällä Helsingin reissulla ja niinhän siinä sitten kävi, että piti tarjota taas kerran koti yksinäiselle figuurille.


Final Fantasy X ja X-2

Bahamut


Tämän suuren Bahamutin hankkimiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Se oli nykyisellä miehelläni jo ennen kuin me aloimme edes seurustella. Bongasin sen kirjahyllyn päältä, kun menin hänen luonaan ensimmäistä kertaa käymään ja silloin jo tiesin tulleeni kotiin. Miehen on pakko olla hyvä, kun tuollaisia koristeita löytyy hyllystä. (Vinkki: näin voit tehdä nörttinaiseen vaikutuksen. :P)

Yojimbo


Yojimbo lähti sitten taas mukaamme jostain conista. Sen hankkiminen ei ollut suunnitelmissa, mutta jostain syystä päädyimme sen silti ostamaan. Kyseessä ei ole mikään oma suosikki-summonini, mutta onhan tuo ihan vaikuttavan näköinen.

Paine


Paine on jälleen näitä figuureja, jotka olen pelastanut parempaan kotiin. Se oli alun perin pikkuveljeni. Kun veli sitten muutti omilleen, Paine jäi porukoille asustelemaan. Jossain vaiheessa äiti kyllästyi katselemaan sitä ja se oli jo päätyä kirpputorille, joten lupauduin sitten adoptoimaan neitosen. Painella on tämän traumaattisen historian vuoksi itsetuhoisia taipumuksia eikä häntä voi laittaa hyllyyn seisomaan. Hän on sieltä jo monet kerrat hypännyt alas ja kertaalleen riuhtonut samalla Vanillen toisen ponnarin rikki. Niinpä hän saa nykyisin vain istua hyllyn reunalla. Ei enää surmanhyppyjä.



Star Ocean: The Last Hope


Minä olen se kamala kerettiläinen, jonka mielestä Star Ocean: The Last Hope International on paras Star Ocean (katsotaan, meneekö seuraava osa ohitse). En silti ollut suunnitellut hankkivani kyseisestä pelistä figuureja. Sitten eräänä desusäisenä päivänä harhailin Desuconin myyntipöytäsalissa ja näin Star Ocean -blindboxin. En voinut vastustaa kiusausta ja se lähti mukaani. Sitten lähti toinen ja lopulta vielä kolmaskin. Käsittämättömällä munkilla kaikista sattui tulemaan eri figuuri.

Puuttuvat kaksi (Faize ja Reimi) löytyivätkin sitten mukavasti joululahjapaketista, joten niitä minun ei tarvinnut lähteä metsästämään itse. Nyt kaikki viisi koristavat pelihyllyämme. Figuurit ovat minusta yllättävän laadukkaita. Ainoa harmistus on se, ettei aikuisista pelihahmoista ole tehty vastaavia. Kyllä minulle kelpaisi vielä joukon jatkoksi Arumat, Myuria ja Bacchus.


Mass Effect


Garrus ja Tali ovatkin sitten taas miehen figuureja. Hän taisi ne jostain conista kotiuttaa, koska sattuvat olemaan hänen suosikkihahmojaan pelisarjasta. Itse en ole Mass Effectejä koskaan pelannut (pitäisi varmaan), joten en osaa näistä sen enempää sanoa. Hienoja kuitenkin ovat.


Siinäpä sitä olisikin sitten pelifiguurikokoelmaa. Tällä hetkellä tuntuu, että meillä on kaikki figuurit, jotka minä saattaisin haluta. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mitä himotuksia yllättäen iskee. Heräteostoksia tulee tehtyä vähän turhankin usein, mutta toisaalta sitten välillä ostelen suunnitelmallisestikin. En kuitenkaan usko, että esimerkiksi Final Fantasy XV herättää ostoshaluja. Toistaiseksi en ole yhdestäkään kyseisen pelin hahmosta innostunut. Sen sijaan uudella Star Oceanilla voi olla jotain saumaa herättää lompakon tyhjennyskuumotuksia.


http://www.pelit.fi/

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Videopelimeme: päivä 8 - paras pelisoundtrack



Miksi? Miksi minä halusin ottaa tämän videopelimemen kirjoitettavaksi ja piinata sillä itseäni? Tämä on täynnä aivan mahdottomia kysymyksiä, joihin pitäisi muka saada joku järkevä ja perusteltu vastaus. Tähänkään en osaa vastata edes pepputuntumalta, saati sitten pitkän pohdinnan jälkeen.

Yksittäisen pelisoundtrackin nimeäminen tuntuu todella hankalalta tehtävältä. Tähän vaikuttaa jo pelkästään se, että tykkään todella monenlaisesta musiikista. Yhtenä päivänä toimii kevyt j-pop, seuraavana pitää saada Suomi-heviä ja sitä seuraavana jotain pelimusiikkia. Väliin mahtuu vielä monen monta genreä. Minulle siis musiikin tyylilajilla ei yleisesti ottaen ole väliä (kunhan se ei ole rappia, hiphopia tai vastaavaa pois lukien Raptori), mutta eri hetkissä maistuu erilainen soundi.

Kirjoittaessani käytän yleensä pelimusiikista kasattua soittolistaa. Sen pääpaino on Final Fantasy -sarjan peleissä, mutta joukossa on muutakin. Olen poiminut yksittäisiä kappalesuosikkejani eri soundtrackeilta. Sen sijaan jos menen lenkille yksin tai muuten vain liikustelen jossain ilman seuraa, soi korvanapeista yleensä sekoitus kaikkea mahdollista, mutta harvemmin pelimusiikkia. Liikkumismusiikissa pitää ehdottomasti olla lyriikat eikä se saa olla liian rauhallista.

Hyvin harvassa ovat tilanteet, että kuuntelisin musiikkia vain kuuntelemisen ilosta. Musiikilla on minulle enemmänkin käytännöllinen merkitys ja kulutan sitä eri tavoin eri tarpeisiin. Joskin toisaalta on mainittava, että tämän kevään pelimusiikkikonsertit olivat kyllä puhdasta kuuntelemisen riemua, joskus musiikin äärelle on oikeasti hyvä pysähtyä.

Jos kuitenkin nyt lähtee miettimään mielestäni parasta pelisoundtrackia, on syytä suunnistaa Last.fm-profiilini syövereihin. Minulla on ollut profiili vuodesta 2005, joten datan pitäisi olla melko kattavaa. Jossain kohtaa tosin saattoi olla vuoden, parin käyttökatko, mutta siitä huolimatta käytettävää dataa on kertynyt.

Jos profiilista katsoo, mitä levyjä olen kuunnellut kaikista eniten, vastaus alkaa muodostua jo helposti. Tässäpä vielä TOP 3 heillekin, jotka eivät linkkejä viitsi klikkailla:

1. Final Fantasy XII soundtrack (8767 soittokertaa)
2. Final Fantasy XIII soundtrack (6774 soittokertaa)
3. Final Fantasy IX soundtrack (3995 soittokertaa)

Pakko myöntää, että olen hitusen häkeltynyt noita lukuja tuijotellessani. Tiedän kuuntelevani FFXII:n musiikkeja paljon. Jos en olisi siirtänyt musiikkia levyiltäni koneelle, olisivat CD:t varmaan jo puhki. Sen sijaan FFXIII hämmentää minua oikeasti todella, todella paljon. Mietinkin, miten se on voinut kiriä kakkoseksi.

Vastaus löytyi lopulta. Muutama vuosi sitten kirjoittelin hyvin aktiivisesti fan fictionia FFXIII:sta ja luonnollisesti kuuntelin asiaankuuluvaa musiikkia fiilistä ja inspiraatiota ylläpitääkseni. Ilmeisesti kuuntelukertoja kertyi enemmän kuin edes itse tajusin.

FFIX tulee kolmantena, vaikka olen senkin musiikkeja kuunnellut mielestäni paljon. Tämä voi selittyä sillä, että kuuntelin kyseisen pelin soundtrackia jo ajalla ennen Last.fm:n liittymistäni. Se oli yksi 2000-luvun alun suosikkilevyistäni. Todennäköisesti olenkin kuunnellut sitä enemmän kuin luvut antavat ymmärtää, todistusaineistoa ei vain ole jäänyt.

Pakko kai tässä on taas kerran todeta olevansa tylsä ja ennalta-arvattava tyyppi. Olisihan tämä vastaus pitänyt tietää pohtimatta, koska koko pelihistoriani tuntuu tiivistyvän kahdessa Square Enixin tuotoksessa: Final Fantasy XII:ssa ja Final Fantasy IX:ssä.

Siispä julistan noiden kahden pelin soundtrackit voittajiksi. Niiden väliltä en enää suostu valintaa tekemään. Ne ovat liian erilaisia ja eri tavalla hyviä, jotta voisin nostaa jommankumman toisen yläpuolelle.

Mitkä pelisoundtrackit ovat tehneet teihin vaikutuksen?

Tulossa seuraavaksi: Surullisin kohtaus peleissä

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Vihdoin Heavenswardissa

Kun viime kesänä aloin jälleen pelata Final Fantasy XIV:ää, oli Heavensward-lisälevy ilmestynyt juuri edellisessä kuussa. Osa tuttavista olikin jo tuolloin juossut läpi kaiken uuden sisällön ja jakeli auliisti näkemyksiään. Itselle meinasi sen sijaan iskeä epätoivo. Heavensward tuntui kovin kaukaiselta enkä vielä oikeastaan edes miettinyt sen hankkimista.


No, lopultahan sitten sain Heavenswardin täysin yllättäen kätösiini ja siitä asti olen sitä kohti sinnikäästi pyrkinyt. Minun pelaamistyylilläni matka on kuitenkin ollut varsin pitkä, joten lisälevyn sisältö aukeni vasta huhtikuun alussa.

A Realm Rebornin pääjuoni oli ihan mielenkiintoinen ja piti suurimman osan ajasta otteessaan. Sen sijaan sen ja Heavenswardin välinen lisäsisältö alkoi puuduttaa hyvin äkkiä. Voin uskoa sen toimineen, kun lisäjutut ovat tulleet yksi kerrallaan, mutta kun ne kaikki tarpoi putkeen läpi, ei toistuvaa kaavaa voinut olla huomaamatta.

Toistokaan ei välttämättä ole paha asia, jos se tehdään tyylillä ja sen saa tuntumaan mielekkäältä. Tällä kertaa se ei siltä tuntunut. Lisäsisällön pääjuoni ei kiinnostanut juuri yhtään. Sen sijaan vapaaehtoiset dungeonit kaveriporukalla vedettynä olivat jutun suola, samoin Hildibrand-sivutehtävät. Niitä haluaisin pian lisää!

Pääjuoni koostui siis useimmiten erilaisista juoksupoikahommista, kunnes lähdettiin kaatamaan seuraavaa primalia, jonka jokin taho oli päättänyt kutsua maailmaa kauhistuttamaan. Hermoilin primal-taisteluita melkoisesti, koska Titan on jättänyt ikuiset traumat, mutta ne menivät lopulta ihan kivasti. Juonisisältö niiden välillä ei kuitenkaan erityisemmin jaksanut kiinnostaa, vaikka kaikki puhekuplat kiltisti luinkin.

Kun Shivakin oli kaatunut, päästiin vihdoin asiaan ja juoni alkoi taas tuntua kiinnostavalta. Varsinainen pelaaminen katkesi pitkiin välivideoihin, joiden ajaksi saattoi uppoutua täysin tarinaan ja nauttia hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta. Tapahtumat eivät sinänsä olleet nautittavia tai edes kivoja, mutta kiinnostavia kylläkin. Voisi sanoa, että juoni muuttui yhdessä hetkessä puuduttavasta intensiiviseksi ja siihen jaksoi taas paneutua.

Tuon huiman jakson jälkeen juoni hieman tasoittui, mutta jatkui kuitenkin laadukkaana. Silti minulle iski pieni puutumus. Törmäsin ensimmäistä kertaa eläessäni pelissä tilanteeseen, etten olisi vain jaksanut juosta juonen perässä. Se on muuten hämmentävä tunne se! Olen aina innostunut peleissä pääasiallisesti juonesta, mutta tällä kertaa muut asiat alkoivat vetää enemmän puoleensa. Mitä minulle on tapahtumassa?

Siispä ryhdyin machinistiksi ja aloin treenata hahmoani uusille työurille. Kovin pitkällä en tässä urakassani ole, koska pelaamista on rajoittanut niin palkka- kuin kirjoitustyöt ja aivan erityisesti ne palkalliset kirjoitustyöt. Mutta hitaasti hyvä tulee, eikös se niin mennyt? Machinistiin olen joka tapauksessa kovasti tykästynyt ja haluan pelata sitä hahmoluokkaa.

Valitettavasti pääjuonta en kuitenkaan voi machinistina edistää. Siihen on pakko käyttää level 57 monkiani, mikä ei ole sinällään huono vaihtoehto... olen ehkä vain hitusen leipääntynyt siihen ja tarvitsen vaihtelua.

Onhan se silti vähän hassua juosta machinistilla pelin alkupään dungeoneja ja koluta vanhoja tuttuja karttoja fatejen toivossa, kun olisi Heavenswardin uudet alueetkin tutkittavana ja tarinaa seurattavana. Silti pyssyttely tuntuu nyt vain mielekkäämmältä, joten siihen on sitten tullut keskityttyä silloin, kun pelaamaan olen ehtinyt.

Toisaalta mikäpä kiirus tässä olisikaan. Juonta ehtii kyllä paahtaa eteenpäin sitten, kun siltä tuntuu. Pelaaminen on harrastus, jonka on tarkoitus viihdyttää ja olla mukavaa. Tässä valossa kannattaakin tehdä pelissä juuri niitä juttuja, jotka tuntuvat tällä hetkellä mielekkäiltä. Muita ehtii sitten joskus myöhemmin.

http://www.pelit.fi/

PS. FFXIV-lanit ovat taas tulossa loppukuusta. Niitä voi seurata ainakin Twitterin välityksellä (twiitit näkyvät myös blogin sivupalkissa). Saattaapi olla, että raapustelen niistä blogiinkin jokusen sanan sitten jälkikäteen.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Suuri figuuripostaus osa 1

Harvemmin tulee sanottua, että harrastan keräilyä, mutta ihan lähiaikoina heräsin siihen, että taidan kuitenkin harrastaa. Kotiin on kertynyt kaikenlaista sellaista, mitä tavallisella kaduntallaajalla ei välttämättä ole ja minkä osa mieltää leluiksi.

Tuorein hankinta oli figuuri, josta olen haaveillut kauan. Toukokuun alussa se vihdoin saapui hyppysiini, ja koska se piti asemoida muiden figuurien joukkoon, jouduin käymään hyllyt läpi. Samalla syntyi ajatus kokoelman esittelemisestä. Esittely on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen sisältää Final Fantasy XII -figuurit ja toinen muut pelifiguurit. Tämä siksi, ettei yksittäinen juttu paisuisi liian pitkäksi. Pelifiguurien lisäksi meillä on nurkissa mm. anime- ja elokuvahahmoja sekä erilaisia pehmo-otuksia ja Monster High -nukkeja, mutta ne eivät ole tämän postauksen aihe. Final Fantasy -pehmot voisin tietysti joskus esitellä erikseen, vaikkei niitä valtavan montaa olekaan.

Twitter-äänestyksen perusteella yleisö halusi nähdä ensin Final Fantasy XII -figuurimme, joten lähdetään niistä liikkeelle.


Meillä on alkuperäisistä Play Arts -figuureista Balthier, Ashe ja Vaan. Gabranth on oikeasti Final Fantasy Dissidia -figuuri, mutta en tiedä, kuinka suuresti se eroaa FFXII-versiosta. Fran on puolestaan juuri julkaistu uusi Play Arts Kai -figuuri ja eroaa laadultaan aiemmista melko paljon. Onneksi, koska hintakin oli kolminkertainen.

Balthier

Balthier oli ensimmäinen Final Fantasy -figuurini ikinä. Final Fantasy IX:n figuureista kyllä haaveilin, mutten erinäisistä syistä pystynyt niitä ostamaan. Kun Balthierista kuulin kesällä 2007, oli tilanne hieman toinen ja laitoinkin figuurin heti tilaukseen.

Figuurissa oli vikansa jo heti alkuunsa: toinen jalka ei istu kunnolla paikoilleen, mutten lähtenyt palautus- ja vaihtorumbaan vaan olen suosiolla elänyt asian kanssa. Viastaan huolimatta rakashan tuo herrasmiespiraatti on. Olin figuurista todella innoissani ja napsin siitä valtavasti kuvia alkuunsa. Jostain syystä olen kuitenkin poistellut figuurikuviani, joten alkuperäisiä ei enää ole juurikaan tallella. Sääli, koska niitä olisi voinut olla hauska katsella jälkeenpäinkin.

Kun olin Balthierin saanut, kirjoittelin innoissani nettiin, hankkivani seuraavaksi Franin. Tyrmistykseni oli melkoinen, kun minulle selvisi, ettei Franista ollut figuuria eikä ollut tulossakaan. Samoin Basch ja Penelo jäivät ilman figuureja, mikä on minusta erittäin suuri vääryys.

Vaan

Vaanista ei ole nyt erillistä kuvaa, mutta voitte tarkastella häntä tuosta ylimmästä kuvasta. Ilmapiraatti-wannabe ilmestyi meille vasta pari vuotta sitten. En ollut mitenkään suunnitellut hänen hankkimistaan vaan se tapahtui hetken mielijohteesta.

Olin parin kaverini kanssa Manga Cafessa istumassa ja viettämässä aikaa, kun huomasimme vitriinissä yksinäisen Vaanin, jolla oli hintaa vain 10 €. Vaan näytti niin onnettomalta ilman tovereitaan, että katsoin aiheelliseksi kotiuttaa hänet.

En olisi Vaania luultavasti koskaan hankkinut, ellei tuota tapausta olisi sattunut. Toisaalta minua miellyttää ajatus, että hyllystä löytyy useampi FFXII-figuuri, joten en missään nimessä kadu hetken mielijohteesta tehtyä hankintaa.

Gabranth

Gabranth lähti meille keväällä 2012, kun olimme ensimmäistä kertaa ikinä Akihabarassa (Tokio, Japani) shoppailemassa. Paikkahan on oikea anime- ja pelifanin taivas ja toisaalta samaan aikaan helvetti, koska rahaa on mahdollista polttaa enemmän kuin kortin luottoraja antaa myöten.

Näimme Gabranthin Kotobukiyassa ja pienen miettimisen jälkeen päädyimme siihen, että kyllä yksi figuuri mahtuu matkalaukussa kulkemaan. Hintaa hänellä oli 5000 jeniä (eli vajaat 50 euroa silloisella kurssilla), joten ihan halvimmasta päästä figuuri ei ollut, mutta onhan se toki erittäin hienokin.

Kun meillä sitten lopulta olivat sekä Gabranth että Vaan Balthierin seurana hyllyn päällä, alkoi tuntua siltä, että Ashe olisi pakko hankkia... siitä huolimatta, etten varsinkaan hänestä koskaan ollut figuuria halunnut.

Ashe

Kulkuriprinsessan hankkiminen sai kuitenkin odottaa melko pitkään. Kävin aina välillä vilkuilemassa eBay-hintoja, mutta tilausta ei tullut tehtyä. Oikeastaan vasta Franin ennakkotilaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että nyt on vain pakko. Minua olisi häirinnyt liikaa, jos yksi julkaistuista hahmoista olisi puuttunut kokoelmastani.

Niinpä eBay auttoi ja Ashe kotiutui meille varsin käypään 23 euron hintaan Etelä-Euroopasta. Aikoinaan en voinut sietää Ashea, nykyisin hän on minusta ihan kiva hahmo ja onhan se figuurikin mukava omistaa. En ole siis lainkaan harmissani, että hänkin löysi tiensä meille.

Fran

Sitten on vuorossa tuorein hankintani. Square Enix alkoi jo joulun 2014 korvilla mainostaa Fran-figuuria jokseenkin yllättäen ja pyytämättä. En vieläkään ymmärrä, mikä oli tämä yhtäkkinen halu julkaista figuuri jo kymmenenvuotiaasta pelistä. Tuolloin uumoilin, että kenties pelin HD Remastered versio on tulossa ja figuuri liittyy sen julkistukseen, mutta eipä peliä ole näkynyt vieläkään.

Selvää kuitenkin oli, että Fran oli saatava. Olinhan jo vuodesta 2007 halunnut hänet Balthierin rinnalle. Viime syyskuussa figuuri ilmestyi Square Enixin kauppaan suolaiseen miltei 100 euron hintaan (sisältäen postikulut), mutta niin se vain Visa vingahti, koska sisäinen metsästäjä-keräilijäni elämöi liikaa... ja kenties rakkauteni Frania kohtaan vaikutti myös asiaan.

Fran tosiaan kotiutui vihdoin nyt toukokuun alussa enkä olisi voinut olla asiasta iloisempi. Figuuri on erittäin kaunis, siihen on panostettu paljon enemmän kuin Play Artseihin yleensä. Siitä tulikin räpsittyä kasapäin kuvia heti, kun olin sen pakkauksesta purkanut.

Yksi pieni vika Franissa kuitenkin on. Hän on mittasuhteiltaan täysin eri maata kuin muut FFXII:sta tehdyt figuurit. Tätä hieman pelkäsinkin, mutta ikävää on, että pelkoni pääsi realisoitumaan. Olisin arvostanut, että aiempien figuurien koko olisi otettu huomioon, jotta Fran istuisi keräilijöiden kokoelmiin paremmin. En nimittäin jaksa uskoa, että muista hahmoista tulee uusia versioita myyntiin.

En silti valita aiheesta tämän enempää (paitsi seuraavan kerran, kun haluaisin ottaa Franista ja Balthierista söpöjä herkistelykuvia). Minulla on figuuri, josta olen vuosia haaveillut ja sille löytyi oma hyllypaikkakin, mistä voin sitä ihastella päivästä toiseen.

Minifiguurit


Final Fantasy XII:sta on julkaistu Trading Arts Kai -minifiguureja. Nämä figuurit myydään yleensä neljän figuurin bokseissa, eivätkä kaikki FFXII:n figuurit tietenkään tulleet samassa setissä. Ostin alun perin Franin ja Balthierin kimpassa Tiduksen (FFX) ja Aerithin (FFVII) tai Rinoan (FFVIII), en enää muista kumman. Tidus lähti kaverille lahjaksi ja Aerith/Rinoa meni palkinnoksi kirjoituskilpailuun tai johonkin vastaavaan, koska kumpaakaan en erityisemmin omaan hyllyyni kaivannut.

Aika monta vuotta tässä vierähtikin, ennen kuin havahduin siihen, että muutkin minifiguurit voisi hankkia. Silloin tällöin olin niitä eBayssa ihmetellyt, mutta olivat jääneet tilaamatta. Sitten kun Ashe-figuuri oli yhtäkkiä pakko saada, tuli samalla vaivalla tilattua tämäkin konkkaronkka täydelliseksi.

Minusta nuo minifiguurit ovat oikein söpöjä, mitä nyt Fran voisi poseerata hitusen suoremmassa. Tykkään näistä ehkä jossain määrin enemmän kuin isoista figuureista juuri kivojen poseerausten ja söpön olemuksen vuoksi.

Mateus


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kokoelmasta löytyy vielä esper Mateus. Häntä en ollut mitenkään erityisesti suunnitellut hankkivani. Eräässä Desuconissa vain huomasimme kyseisen figuurin olevan myynnissä melko edulliseen hintaan ja niinpä se lähti mukaan. Välillä tulee tällaisia heräteostoksia tehtyä.

FFXII:n esperit eivät ole minulle mikään erityinen intohimon aihe, joten en ala metsästää, onko muistakin olemassa figuureja. Mateus kuitenkin sopi pieneen summon-olentojen kokoelmaamme, jonka muut jäsenet esittelen blogissa hieman myöhemmin.


Keräily on kiva, mutta rahaa ja tilaa syövä harrastus. Jonain päivänä täytynee ryhtyä rajoittamaan sitä, koska kotona tarvitsee tilaa muullekin kuin tällaisille kivoille pikkuesineille. Onneksi on kuitenkin sattunut puoliso, joka on melkein yhtä höyrähtänyt. Ei tarvitse ryhtyä asiasta väittelemään.

Keräättekö te muut jotain peliaiheista tavaraa? Kokoelmia esittelemään vaan!


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

SCORE-konsertin jälkimainingeissa

Huhtikuu oli täynnä pelillisiä säveliä. Heti kuun alusta pääsin Final Symphony II -konserttiin ja kuun lopussa hemmoteltiin kotipaikkakunnalla SCORE - pelimusiikin konsertilla. Sibeliustalo tarjosi konsertille upeat puitteet ja erinomaisen akustiikan, Sinfonia Lahti puolestaan suloiset sävelet. Yleisöäkin oli taas kiitettävästi paikalla.

Varsinaista konserttia ei saanut kuvata, joten tarjolla on valitettavasti kuva vain tyhjästä lavasta.

Konsertin juonsi Orvar Säfström, kapelimestarina toimi Esa Heikkilä ja sopraanona Sabina Zweiacker. Ohjelmisto alkoi Journeyn kappaleella I Was Born For This. Kauniin surumieliset sävelet yhdistettynä Zweiackerin lauluun olivat kokemus minullekin, vaikka olen vain katsonut vierestä Journeyn pelaamista.

Seuraavaksi kuulimme musiikkia minulle edelleen vieraasta pelisarjasta, Assassins Creedistä. Kyseessä oli pelisarjan neljäs osa, jossa teemana ovat merirosvot. Kappale oli puoleensa vetävä jopa siinä määrin, että aloin vakavissani harkita kyseisen pelin pelaamista. Merirosvot ovat jostain mystisestä syystä aina kiehtoneet minua, joten saattaisin hyvinkin viihtyä Black Flagin parissa tunnin jos toisenkin. 

Tuoreempien pelien jälkeen koimme nostalgian hyökyaallon, kun orkesteri pääsi soittamaan Sonic the Hedgehog - Medleyn. Enpä olisi koskaan uskonut herkistyväni Sonicista, mutta sarjan kahden ensimmäisen pelin musiikit toivat niin vahvat mielikuvat lapsuudesta, että pitihän sitä sitten ihan pikkuisen herkistellä. 

Sonicista siirryttiin synkempiin säveliin ja savuisiin kapakoihin L.A. Noire - Main Themen kautta. Ihmettelin alkuun, miksi salissa käytettiin savukonetta, mutta kenties juuri tämä kappale oli syy. Siihen savu nimittäin istui täydellisesti.

Kuulimme myös Halo-sarjan Unforgottenin ja Halo Main Themen, joista edellisessä oli piano mukana. Halo on myös niitä pelejä, joihin en ole koskaan perehtynyt, mutta täytyy sanoa, että musiikit olivat joka tapauksessa vaikuttavia.

Konsertin ensimmäinen osio päättyi Super Mario - Suiteen, joka oli varsin herkullinen kokoelma kappaleita eri Mario-peleistä. Jostain syystä se ei silti aiheuttanut minulle samanlaista nostalgiapuuskaa kuin Sonic, mutta pisti kuitenkin ajoittain hymyilemään. Esiintymislavan valoefektejä käytettiin todella kekseliäästi tunnelman luomiseen ja etenkin Bowserin linna -osio oli vaikuttava.

Väliajalla tuli nautittua hyvästä seurasta ja vaihdettua ajatuksia koetusta konsertista. Olimme koko remmin kanssa yhtä mieltä siitä, että paikalle kannatti ehdottomasti tulla ja lippujen hintakin oli ihan sopiva. Kallis narikka keljutti ilmeisesti tasaisesti kaikkia, mutta ei sinällään tullut yllätyksenä. Hämmentävämpää olisi ollut, jos se ei olisi maksanut mitään. Tällaiset pikkujutut olivat kuitenkin sivuseikka, koska konsertti itsessään oli jo ehtinyt tehdä vaikutuksen.

Väliajan jälkeen pääsimme eläytymään Zweiackerin johdolla Bloodborne Suiteen. Jälleen yhdistettynä musiikkiin hänen soolonsa oli vaikuttava elämys, joka imaisi kuuntelijan mukaan pelin tunnelmiin. Bloodborneakaan en ole itse pelannut, mutta sivusta on sen verran tullut seurattua, että kappaleen fiilikset oli kyllä saatu kohdalleen erinomaisesti. Pelin raskaan painostava tunnelma välittyi kappaleesta hienosti.

Bloodbornea seurasi osuus, jota olin odottanut eniten: Suite from Final Fantasy IX. Olin salaa vähän toivonut, että myös tässä kohtaa Zweiacker olisi päässyt ääneen, mutta valitettavasti jouduin siltä osin pettymään. Muuten FFIX:n osuus oli loistava, joskin hyvin erilainen kuin Final Symphony II:ssa kuultu, mikä ei siis ollut huono asia. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavoin kappaleita yhdistelemällä saatiin luotua samasta pelistä täysin erilainen tunnelma, joka kuitenkin oli samalla aivan yhtä oikea kuin Final Symphony II:n versiokin. Hämmentävää.

Seuraava kappale, The Last of Us - All Gone (No Escape), meni minulta hieman ohitse, koska fiilistelin vielä edellistä. Mielikuvia ei jäänyt niin minkäänlaisia, mikä vähän kummastuttaa näin jälkikäteen, mutta kaipa taas kerran uppouduin FFIX:n maailmaan liiankin täydellisesti.

The Legend of Zelda Suiteen mennessä olin toipunut hurmoksestani ja pääsin jälleen eläytymään kappaleeseen. Se olikin nautittava ja monipuolinen kattaus Zeldan musiikeihin painottuen kuitenkin Ocarina of Timeen. Parasta oli, että pääsimme oikeasti kuulemaan ocarinaa. Se taitaa olla melkoisen harvinaista se.

Illan viimeinen kappale oli When Dragonborn Comes Skyrimista. Zweiacker tulkitsi kyseistä kappaletta todella kauniisti ja vaikuttavasti. Sen myötä oli helppo matkustaa Skyrimin maailmaan, vaikkei olisi peliä pelannutkaan. Tunnelmaan pystyi uppoutumaan lähes täydellisesti. Voitte käydä testaamassa Ruotsin vastaavan konsertin taltioinnilla itse.

Yleisö antoi raikuvat aplodit, tälläkin kertaa seisten. En tiedä, onko tämä yleinenkin käytäntö konserteissa, mutta olen ajatellut, ettei olisi. Joka tapauksessa aplodeja seurasi encore, joka paljastui Final Fantasy VI:n Aria Di Mezzo Carattere. Se olikin upealle konserttielämykselle pakahduttavan kaunis päätös, jonka jälkeen saattoi lähteä hyvillä mielin kohti kotia.

SCORE oli hieno, mutta erilainen kokemus kuin kumpikaan Final Symphony -konsertti. Läpi esityksien sävelet olivat synkempiä, vaikka välillä leikittelivät kevyen kepeinä. Tunnelma oli kuitenkin tummien sävyjen puolella lähes koko ajan ja valon tuikahduksia nähtiin siellä täällä. Se toi mahtipontisuutta esitykselle, mutta myös hienoista raskautta. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli vaikuttava ja vetoava, vaikken yleensä konserteissa käymistä harrasta. Näihin pelimusiikkikonsertteihin kuitenkin aion mennä jatkossakin, jos vain ovat järkevän kulkumatkan päässä.



http://www.pelit.fi/