keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ristiriitaisten tunteiden Final Fantasy Type-0

Pelasin Final Fantasy Type-0:n läpi jo viime vuoden keväällä. Peli tuli aika pian startattua uudestaan, koska kaikkea siinä ei yhdellä pelikerralla pysty kokemaan. Toisen kerran pelasin silti vähän rauhallisemmin ja väliin jäi pitkiä taukojakin, koska myös muut pelit vetivät puoleensa. Parisen viikkoa sitten sain kuitenkin viimeisetkin metrit pelistä koluttua uusiksi.


Uusia näkökulmia ja kokemuksia


Kaiken kaikkiaan Type-0 tarjosi toisellakin pelikerralla tuoreen kokemuksen. Pääjuoni toki eteni samanlaisena, mutta useassa kohdassa oli tarjolla vaihtoehtoinen reitti samaan lopputulokseen. Valitsin aina nämä uudet vaihtoehdot, jotta saisin mahdollisimman kattavan kuvan tapahtumista. Pyrin myös tekemään sellaisia sivutehtäviä, jotka eivät ensimmäisellä pelikerralla olleet mahdollisia hahmojen liian alhaisten levelien vuoksi.

Tälläkin kerralla missasin silti joitain sivutehtäviä (valitettavasti pari isohkoa) enkä kaikkea pystynyt tekemään, koska grindaamishalukkuuteni oli melko olematon. Käytin pelin tarjoamaa huijauskikkaa, jolla sain nostettua hahmojeni levelit 60+ tasolle, mikä auttoi etenemisessä reilusti ja nopeutti urakkaa.

Emina-sivutehtävää en valitettavasti saanut suoritettua kokonaan.
Vaihtoehtoiset pääjuonitehtävät olivat hieman lyhyempiä kuin alkuperäiset, mutta osa toisaalta reilusti vaikeampia. Jotkut olivat puuduttavia, jotkut kiinnostavia, yleisesti ottaen aika jees. Jos pelin vielä joskus aloitan uusiksi valikoin luultavasti omat suosikkini näistä eri vaihtoehdoista nyt, kun ne on kaikki koettu.

Sain myös hankittua ilmalaiva Setzerin, joka osoittautui melkoiseksi pettymykseksi. Sillä lentäminen oli hankalaa ja ampumistoiminto käytännössä turha (noh, sai siitä lohareiden pudottelusta trophyn). En siis juurikaan viihtynyt yläilmoissa. Suurin hyöty on säästö matkustuskustannuksissa, joskin minulla ei mitään akuuttia rahapulaa enää tuossa vaiheessa ollut.

Kamala loppu, ihana loppu


Vaikka pääjuonen tutuissa osioissa vaatimustaso pysyi toisellakin kerralla samana, oli loppumestan level-vaatimusta nostettu sellaisella parillakymmenellä levelillä. Jos siis jättää grindaamatta, tulee tässä kohtaa seinä vastaan. Loppumestasta ei enää palata tasoja nostelemaan, joten tämä juttu kannattaa ihan oikeasti ottaa pelissä huomioon.

Vaatimustason nousua lukuun ottamatta lopussa ei ollut muutoksia. Kaikki eteni samalla tavalla kuin edellisellä kerrallakin ja suuhun jäi ummehtunut happotrippihelvetin maku. Vaikka tykkään Type-0:sta aidosti, tuo viimeinen kauhistuksen kammio ei minulta kiitosta saa. Kokosinkin itseäni useamman viikon, ennen kuin jaksoin sinne marssia. Yksi kerta olisi mainiosti riittänyt.

Suurin motivaationi uusintaan oli kuitenkin vaihtoehtoisen lopun saaminen peliin, ja sitähän ei saa, ellei oikeasti pelaa sitä loppuun asti toistamiseen. Tuolla ajatuksella ruoskin itseäni monesti, kunnes lopulta kehoni oli valmis ja sain tartuttua ohjaimeen. Itku ja kiukku meinasi taas päästä valloilleen, mutta selviydyin kuitenkin, kun mies jaksoi vieressä tsempata.

Pelin varsinainen loppu ei muuttunut, mutta sen jälkeen avautui Crystariumiin uusi video, joka oli siis tuo vaihtoehtoinen todellisuus. Se jätti mieleen hyvän fiiliksen ja hillittömän halun kirjoitella sen pohjalta kivoja ficcejä ihanista hahmoista. Nyt on kuitenkin niin monta projektia jo valmiiksi työn alla, etten uskalla ottaa yhtään lisää. Siispä ajatus jääköön muhittelemaan toiseksi.

Tämän takia kannatti kärsiä happotrippihelvetistä!
Kaiken kaikkiaan Type-0 on tehnyt minuun ristiriitaisen vaikutuksen. Siinä on kasa rakastettavia hahmoja, mutta yhtä lailla liuta vikojakin. Se sai minut monesti raivon partaalle kiikkerällä kamerallaan ja kikkailua vaativilla taisteluillaan, mutta vähintään yhtä monta kertaa intoilin hahmokemiasta ja maailmasta. Jos Type-1 joskus markkinoille saadaan, täytyy se ehdottomasti kokoelmaan hankkia ja toki pelatakin.

http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti