perjantai 29. heinäkuuta 2016

JRPG-ärsytykset

Sain lukijalta toiveen, että kirjoittaisin siitä, mikä minua JRPG:ssä ärsyttää. Tartuin totta kai aiheeseen, koska mikä nyt olisi hauskempaa kuin valittaminen. Ei vaan, mutta totuus on, että niin paljon kuin JRPG:jä rakastankin, on niissäkin omat vikansa. Kaikki eivät onneksi ilmene kaikissa, muuten olisin varmaan jo genren suhteen luovuttanut.



Shounen-sankaripäähahmot


Tiedättehän nämä intoa pursuavat energiset teinipojat? He peittelevät huonoa itsetuntoa uhoamalla vastustajille niin, että pelaajaa alkaa nolottaa. Ystävyyden ja rakkauden voimalla he paahtavat eteenpäin eikä huolta huomisesta ole. Heidän hyvyytensä on kuin teflonia, johon mikään paha ei voi tarttua. He ovat hyveellisyyden ruumiillistumia, mutta samaan aikaan koheltavia tyhjäpäitä, joihin yhtään aikuisemman pelaajan on hyvin vaikea samastua.

Esimerkkejä: Tidus / Final Fantasy X, Lloyd / Tales of Symphonia, Edge / Star Ocean: The Last Hope

Lapsuudenystävätyttöystävät 


Shounen-sankarin vastinkappaleena on teinityttö, joka on tuntenut sankarin koko ikänsä ja ollut aina enemmän tai vähemmän ihastunut tähän. Ihastusta ei tietenkään voi myöntää vaan on asiallista suorastaan raivostua, jos joku edes vihjaa jotain siihen suuntaan. Rakkauttaan on heidän mukaan hyvä osoittaa mäiskimällä sankaria turpaan, jos on aihetta epäillä, että tämä on nähnyt vilauksenkin paljasta pintaa tai vilkaissut vaikkapa takapuolta. Kamala pervohan se on!

Pohjimmaltaan nämä tytöt haluavat seurata sankaria vaikka maailman ääriin ja olla hänen tukenaan ja turvanaan. Toisinaan heillä on jotain omiakin elämän tavoitteita, mutta usein heidän on tarkoitus olla hyvää vaimomateriaalia päähahmolle.

Esimerkkejä: Reimi / Star Ocean: The Last Hope, Leia / Tales of Xillia

Grindaaminen



Mitäpä olisi japanilainen roolipeli ilman tuntien juoksemista maailmankartalla ja taisteluiden takomista toistensa perään? Tavallaan tuo puskajuoksu kuuluu asiaan, mutta toisinaan se kurmottaa naista niin maan penteleesti.

Tasojen kerääminen, jotta voisi edetä juonessa tai saisi jonkin vapaaehtoisen pomotaistelun hoidettua, ei ole mitään herkkua. Ei varsinkaan silloin, jos olet pelin jo kertaalleen läpäissyt ja haluaisit vain elää sen tarinan uudestaan.

Esimerkki: Lähes mikä tahansa vanhempi japanilainen roolipeli... aika moni uudempikin.

Mahdollisuus pelata 3-4 hengen tiimillä, kun pelattavia hahmoja on 6-14


Tyypillistä JRPG:ssä on, että pelattavia hahmoja on hallittavissa kerralla 3-4, uudemmissa usein jopa vain yksi, joskin sen yhden kaverina on sitten 2-3 muuta tyyppiä, joiden toimia pelaaja ei itse kontrolloi aktiivisesti.

Kuitenkin pelattavia päähahmoja voi olla jopa 14! Jos kaikkien tasot haluaa pitää suurin piirtein samoissa lukemissa, on pakko juosta pusikossa taistelemassa erilaisilla kokoonpanoilla säännöllisesti. Muussa tapauksessa osa hahmoista muuttuu myöhemmissä vaiheissa peliä käyttökelvottomiksi alhaisen HP:nsa ja MP:nsa takia.

Esimerkkejä: Star Ocean: The Last Hope, Final Fantasy VI

Dungeonit, joissa ei voi tallentaa


Nykyisin aika monissa peleissä on automaattinen tallennus ja niissäkin, joissa ei ole, löytyy monesti tallennuspaikkoja ihan kiitettävän usein. Aina näin ei kuitenkaan ollut. Vanhemmissa JRPG:ssä törmää jopa dungeoneihin, joissa ei yksinkertaisesti ole lainkaan mahdollisuutta tallentaa. Hävisitkö pomo-ottelun? Harmi, juoksepa sitten koko viisikerroksinen perusvihollisia vilisevä dungeon läpi uudestaan... ja muista toki kiertää jokainen umpikujakin, jonka perälle on piilotettu aarre.

Kyllä, häviö syö naista.

Esimerkki: Final Fantasy III


Tylsät sivutehtävät


Jossain peleissä sivutehtäviin liittyy oma pieni juonensa, ainakin osaan. Joissain ne on läiskitty listaksi, josta vain poimitaan mieleiset (tai sitten kerätään kaikki ja katsotaan, saako ne joskus tehtyäkin). Usein tällaisten tehtävien sisältö on joko keräillä riittävä määrä esinettä/materiaalia X, tappaa riittävä määrä vihollisia Y tai toimittaa jotain tyypiltä Z tyypille W. Sivutehtävästä saa palkinnon, joka voi olla tai voi olla olematta hyvä. Tämä on mielestäni laiskaa pelisuunnittelua, eikä näitä tehtäviä ole kovinkaan mielekästä tehdä.

Esimerkkejä: Tales of Xillia 2, Star Ocean: Integrity and Faithlessness

Naishahmojen pukeutuminen


Naishahmojen päältä löytyvät vaatteet eivät valitettavasti ole pelkästään JRPG-genren ongelma vaan samaa nähdään muissakin vakavasti otettavissa peleissä (sanon näin, koska ns. fanipalvelupelit ovat oma lukunsa eikä niitä pidä tässä kohtaa ottaa huomioon).

Toki miehilläkin nähdään välillä päällä ihme virityksiä, mutta kuinka monta kertaa suuri soturi tallustelee taistelukentälle kankut paljaina? Naisten taisteluvarusteet esittelevät myös rintoja auliisti ja usein napakin saattaa paistaa, monet puvut näyttävät enemmän erilaisiin fetisseihin erikoistuneen prostituoidun vaatevalinnalta kuin taisteluun lähtevän naissoturin kaapista reväistyiltä.

Kun pelin on tarkoitus kertoa hyvä tarina ja esitellä joukko mielenkiintoisia hahmoja, heidän soisi mieluusti myös pukeutuvan asiallisesti ja mielellään uskottavastikin.

Esimerkkejä: Fran / Final Fantasy XII, Fiore / Star Ocean: Integrity and Faithlessness

Happotrippihelvetti loppumestat


Melkein jokaisessa JRPG:ssä viimeinen dungeon on aivan käsittämätön paikka verrattuna muuhun maailmaan. Milloin nähdään vinhasti leijailevia palikoita, milloin juostaan avaruuden halki, milloin pysäytellään aikaa muuten tyhjän planeetan keskeltä löytyvässä mystisessä palatsissa... esimerkkejä riittäisi loputtomiin.

Viimeinen luolasto on vietävä hieman yli, sen täytyy olla jotain käsittämättömän eeppistä, jotain niin kamalaa ja oksettavaa, että pelaajalta meinaa päästä itku sitä läpäistessä. Ei haittaa, jos se ei oikeastaan edes istu pelin muuhun maailmaan, oikeastaan niin on parempi!

Esimerkki: Jokainen JRPG ikinä!

Kokonaisen tarinan saamiseksi on pakko pelata peli useamman kerran


Osassa JRPG:tä on vain yksi loppu ja tarinakin kerrotaan kerralla kokonaan. Kaikissa näin ei ole ja varmasti osa pelaajista nauttii siitä, että voi pelata pelin läpi uudestaan eri tavalla päästäkseen erilaiseen lopputulokseen. Itsekin ehkä nautin tällaisesta mahdollisuudesta silloin, kun pelejä oli pelattavana vähemmän. Nykyisessä runsauden pulassa se aiheuttaa turhautumusta.

Toisinaan peli täytyy pelata useamman kerran läpi, jotta voisi nähdä edes sen tarinan kokonaisuudessaan. Tämä voidaan toteuttaa eri hahmojen näkökulmilla tai näyttämällä eri pelikerroilla, mitä samaan aikaan tapahtui toisaalla. Vaihtoehtoisesti pelin aikana tehdyt valinnat voivat vaikuttaa siihen, minkä lopun saa. Kun sitten valintoja on lukuisia ja peliaikaa voi kertyä 60+ tuntia ilman varmuutta siitä, mikä valinta johtaa mihinkin lopputulokseen (ellei käytä läpipeluuopasta), voikin jäädä hinkkaamaan yhtä peliä lähes loputtomiin nähdäkseen kaiken.

Esimerkkejä: Älytön määrä loppuja / Star Ocean: Second  Story/Evolution, tarinaa ei saa kerralla auki / Final Fantasy Type-0 ja Tales of Xillia

Salaisuudet, joita ei voi päätellä itse pelistä mitenkään vaan ne pitää tietää tai joita ei voi löytää vahingossa


Melkein jokaisessa JRPG:ssä on salaisuuksia, esimerkiksi superaseita tai piilotettuja välivideoita. Osan näistä voi löytää ihan sillä, että harhailee ympäri maailmaa, komuaa kaikki karttojen nurkat ja availee jokaisen vastaan tulleen arkun. Joihinkin salaisuuksiin on löydettävissä vihjeitä keskustelemalla NPC:n kanssa tai vaikkapa lukemalla pelissä olevaa synopsista, bestiarya tai muuta vastaavaa tietokokoelmaa.

Sitten ovat sellaiset salaisuudet, joihin ei voi osua vahingossa, mutta jotka voi kyllä sössiä ihan vain tietämättään. Niihin ei ole olemassa pelistä löydettäviä vihjeitä. Ne vain pitää tietää tai pelaajalla on käytävä mieletön munkki, jotta hän onnistuu salaisuuden avaamaan. Kyse ei ole taidosta vaan silkasta tuurista tai ahkerasta läpipeluuoppaan käytöstä. Sellaisissa salaisuuksissa ei ole mitään löytämisen suomaa innostusta, pikemminkin ne nostavat tuskastumisen hikikarpalot otsalle.

Esimerkki: Zodiac Spearin hankkiminen / Final Fantasy XII


___

Tämä oli listaus siitä, mitkä 10 asiaa minua ärsyttävät JRPG-genressä. Allekirjoitatko nämä samat vai onko sinulla omia ärsytyksen aiheita? Kerro toki kommentilla!


http://www.pelit.fi/

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Videopelimeme: päivä 11 - suosikkipelijärjestelmä

Pelijärjestelmät puhuttavat pelaajakuntaa tasaisin väliajoin. Välillä käydään niin sanottuja konsolisotia, toisessa hetkessä vouhkataan siitä, onko PC parempi kuin konsolit. Aihe on sellainen, että siitä on helppo saada ns. vastapuoli polttamaan hihansa. Se ei kuitenkaan ole tällä kertaa tarkoitus. Minä nimittäin uskon, että jokaiselle on olemassa se oikea järjestelmä, joskus niitä voi olla montakin.


Päivä 11: suosikkipelijärjestelmä


Olen pelaillut monilla eri konsoleilla ja jonkin verran myös PC:llä. Saan usein kuulla kommenttia siitä, etten kuulu PC master raceen kirjoituskoneeksi tarkoitetun läppärini kanssa. On totta, että kyseisellä laitteella ei pyöritetä tuoreimpia pelejä, mutta se onkin tarkoitettu muihin tarkoituksiin. Tarvitsen koneen, joka kulkee tarvittaessa myös mukana ja jonka voin sijoitella kotona eri paikkoihin aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Pöytäkone ei siis ole minulle vaihtoehto ja peliläppäri ei sovi budjettiin.

Jo pelkästään edellä mainituista syistä PC ei ole suosikkipelijärjestelmäni. Nuhapumppukoneeni lisäksi asiaan vaikuttaa se, että en viihdy hiiren ja näppiksen parissa kuin kirjoituspuuhissa. Pidän niillä pelaamista epämiellyttävänä. Tosin aika montaa PC-peliä pystyy nykyisin pelaamaan ohjaimellakin, mikä on kieltämättä miellyttävä juttu. En silti halua pelata työpöytäni ääressä enkä toisaalta viritellä ohjainta tietokoneeseen ja tietokonetta telkkariin saadakseni sohvafiiliksen. Olen laiska ja se on turhan työlästä.

Niinpä konsolit ovat minun juttuni. Ne ovat valmiiksi telkkarissa kiinni, joten voin vain tarttua ohjaimeen ja asettua sohvalle sopivaan asentoon. Käsikonsoli taas kulkee laukussa sinne, minne minäkin ja tarjoaa mukavia pelihetkiä vaikkapa mökillä tai reissun päällä.

Konsoleissakin on eroja. Wiin ohjaimia vihaan eikä Wii U:nkaan tablettiohjain saa pisteitä. Onneksi Wii U:lle on kuitenkin saatavilla tavallisempi padiohjain ja sillä pelaankin huomattavasti mieluummin.

Xbox taas on jäänyt minulle vieraaksi. Olen sitä satunnaisesti kokeillut kavereilla, mutta sen ohjain ei ole viehättänyt minua erityisemmin. Itse pelikoneessa en ole mitään ihmeempää vikaa havainnut, mutta kokemukseni tosiaan ovat vähäisiä.

Tästä onkin varmaan jo helppo arvata, mihin pohdiskeluni johtaa. PlayStation se minun juttuni, oma suosikkini. PS1 oli täydellisyyden multihuipentuma joskus vuosia, vuosia sitten. Tykästyin ohjaimeen jo silloin ja se on vain sukupolvien myötä parantunut. Nykyinen PS4:n ohjain istuu käteeni kuin nakutettu. Alkuun arastelin sen suurehkoa kokoa, mutta aika pian huomasin, että isompi olikin parempi. Joskus sillä koolla on oikeasti väliä. PS3:n ohjain tuntuu tätä nykyä hitusen liian pieneltä hyppysissä, vaikka silläkin on oikein hyvä pelata.

Käsikonsolien puolelta suosikkini on kuitenkin 3DS. Se on sopivan kevyt käsiin ja taitettava näyttö on helppo asettaa hyvään kulmaan. Tatti on hyvä, samoin muut toiminnot. PSP:llä olen myös pelaillut paljon, mutta se ei istu hyvin käteen ja tatti on todella ikävä (minulla on aivan ensimmäinen versio ko. laitteesta). PS Vitaa ei taloudessa ole, mutta olen lievästi kiinnostunut sitä joskus kokeilemaan. Toistaiseksi sille ei kuitenkaan ole tullut sellaisia pelejä, joiden takia se olisi ollut pakko hankkia. Siispä jää nähtäväksi, kotiutanko sitä koskaan.

Tällä hetkellä on kuitenkin niin, että Sony ja Nintendo taistelevat sielustani. Sonyn PlayStation on lievästi johdossa.

Milläs te muut mieluiten pelaatte?


Tulossa seuraavaksi: Peli, jota kaikkien pitäisi pelata


http://www.pelit.fi/

torstai 21. heinäkuuta 2016

I am Setsuna - uusi peli täynnä tuttuutta

Klassisista japanilaisista roolipeleistä paljon lainaava I am Setsuna ilmestyi tiistaina. Ostin sen jo ennakkoon PlayStation Storesta, mutta pelin aloittaminen jäi silti keskiviikkoon. Silloinkaan en ollut vielä valmis sille, mutta toisaalta en halunnut odotella sopivaa mielentilaa.

Postaus sisältää lieviä spoilereita I am Setsunan alusta, varo siis, minne kuljet.


Sopiva mielentila puuttui yksinkertaisesti siitä syystä, että sain vasta käsiini uuden Star Oceanin. Se oli ohitse niin hujauksessa, etten ole henkisesti vielä irrottautunut siitä. Tykkäsin siitä älyttömän paljon, joten sydän on jäänyt sen luokse ja uudesta pelistä tykkääminen on vaikeaa. En tarkoita, ettenkö voisi tykätä useammasta pelistä yhtä aikaa vaan haluaisin vain ehkä keskittyä uuteen ihastukseeni.

Tuntuu siis, etten osaa antaa Setsunalle sitä arvoa, joka ehkä pitäisi. Toisaalta odotin innokkaasti sen kimppuun pääsemistä ja toisaalta en edes haluaisi tarttua ohjaimeen, fiilikset ovat siis kovin ristiriitaiset. Joku voisi kysyä, miksen sitten vain pelaa sitä Star Oceania ja jätä tätä myöhemmälle. Niin, voisin tehdä sen, mutta aika ei vielä ole kypsä sen aloittamiseen alusta ja toisekseen odottelen, että mies pääsee sen myös läpi ja voimme yrittää yhdessä saada kaikki mahdolliset loput. Siinä mielessä Setsuna ilmestyi hyvään saumaan.

Nostalginen ulkoasu, tutuhkon tuntuinen tarina


I am Setsunan ulkoasu herättää välittömän nostalgiaryöpyn, jos on vanhempia jrpg:ä pelannut. Tavoiteltu fiilis on siis saavutettu hyvin.

Ulkoasu ei kuitenkaan ole ainoa tunnusomainen piirre. Pelissä ei ole ääninäyttelyä (jos taisteluhuudahduksia ei lasketa) vaan tarina kulkee kirjoitettujen repliikkien varassa. Tämä ei varsinaisesti häiritse, mutta toisaalta minusta ääninäyttelyn olisi voinut myös lisätä.

Tarinakin tuntuu olevan perinteitä kunnioittava. Maailma elää syklisesti. Aina kymmenen vuoden välein lähetetään matkaan (ihmis)uhri, jolla lepytellään monstereita. Jos uhraus onnistuu, saadaan kymmeneksi vuodeksi rauha, jos ei onnistu, monstereiden määrä lisääntyy ja lisääntyy ja ihmiselämä vaarantuu. Setsuna on tällainen uhri, joka lähtee matkaan maailman pelastaakseen. Häntä turvaamaan valikoituu kaksi vartijaa, joista toinen on pelaajan hahmo, Endir. Itse asiassa Setsunan tarina toi melkein välittömästi mieleen Final Fantasy X:n.

Hahmoina vanhoja tuttavia?


Vaikutelmaa Final Fantasy X:n suuntaan lisäävät pari hahmoa: Aeterna ja Nidr. Aeterna on Setsunan alkuperäinen vartija, mutta toistaiseksi ei ole käynyt ilmi, miksi hän oikeastaan haluaa suojella Setsunaa. Hän vain ilmestyi paikalle ja ilmoitti lähtevänsä vartioimaan Setsunan pyhiinvaellusmatkaa. Hänessä on jotain rikkumaista, jota en osaa vielä tarkemmin määritellä. Toki on mahdollista, että hän paljastuu vielä täysin Rikkun vastakohdaksi, mutta tämä tunne minulle nyt näin alkuun tuli. Tykästyin myös häneen heti enkä panisi ollenkaan pahakseni, jos hänen ja Setsunan ystävyys kehittyisi joksikin muuksikin... joskin niin tuskin käy.

Nidr puolestaan tuo välittömästi mieleen Auronin. Hän on ollut edellisen uhrin vartijana tämän pyhiinvaellusmatkalla. Sen jälkeen hän ei jostain syystä palannut kotiinsa vaan jäi taistelemaan monstereita vastaan toisen kylän liepeille. Ulkoisestikin hän muistuttaa kovasti Auronia, mitä nyt punainen takki on korvattu vihreällä.

Endir, Setsuna, Aeterna, Nidr

Setsuna itse muistuttaa hieman Yunaa. Hän haluaa uskoa kaikista hyvää ja suojella muita. Hän on itsepäinen, mutta epäitsekäs, pikkuisen liian hyvä ollakseen totta. Hän on suloinen, mutta tylsä. Häntä ei vihaa, mutta hänestä ei erityisemmin pidäkään. Toivon kuitenkin, että hänestä kehkeytyy mielenkiintoisempi ja monipuolisempi matkan varrella.

Endir on tässä joukossa poikkeus. Hän ei suoraan tuo mieleen ketään, mikä lienee tarkoituskin tai sitten on mahdollisesti haettu vaikutelmaan Chrono Triggerin Cronosta, mene ja tiedä. Endir ei puhu koskaan suoraan toisille hahmoille. Välillä pelaaja pääsee kuitenkin valitsemaan, mitä hän sanoo, joten hänen persoonansa määräytyy pelaajan mielihalujen mukaan. Tosin vaihtoehtoja on kaksi: kiva tyyppi ja kusipää.

Soitellen sotaan, taistelutyyli on tuttu


Jos on Chrono Triggerinsä aikoinaan pelannut, ei taisteleminen vaadi suurempaa opettelemista. Silti siihen tarjotaan myös perusteellinen tutoriaali (jota ei voi skipata), joten ei haittaa, vaikkei Cronon seikkailut olisivatkaan tuttuja.

Taistelussa viholliset voivat liikkua, mutta omia hahmoja sen sijaan ei ole mahdollista liikutella. Tyypit tosin saattavat omia aikojaan vaihtaa taistelussa paikkaa, erityisesti Setsuna tuntuu tätä harrastavan.

Jokaiselta hahmolta löytyy perushyökkäys ja sen lisäksi tekniikoita, joita he pääsevät käyttämään eräänlaisten taitokivien kautta. Osa hahmoista pystyy myös tekemään combo-hyökkäyksiä yhdessä toisten hahmojen kanssa. Nämä ovat tietenkin voimakkaampia kuin yksin tehdyt iskut.

Se, millä tavalla vihollisen päihittää, vaikuttaa siihen, mitä tavaraa vihollinen pudottaa. Näitä tavaroita käytetään ainakin uusien taitokivien rakenteluun, joten kannattaa yrittää voittaa samanlaiset viholliset useilla erilaisilla tavoilla. Ounastelen, että tästä saadaan vielä tuskaista farmaamista aikaan pelin loppupuolella, jos haluaa hankkia parhaat mahdolliset kyvyt kaikille.

Kaiken kaikkiaan siis tuttua huttua, konkarin on helppo hypätä taistelukentälle heiluttelemaan miekkaa. Tosin ainakin allekirjoittaneesta bossiottelut tuntuivat silti haasteellisilta... liekö kyseessä grindaamisen puute? En jäänyt etsimään lisätaisteluita vaan posotin aika suoraan eteenpäin. Myöhemmin täytynee  tehdä tässä parannus, minut tuntien siinä vaiheessa, kun alan oikeasti hakata päätäni seinään taisteluissa.

Kivan erilaista, vaikkei uutta


Kun viime aikoina on tullut pelattua uudempia Final Fantasyja, Star Oceania ja Taleseja, on I am Setsuna virkistävän erilainen kokemus. Uutta se ei silti ole eikä tosin ole tarkoituskaan. Nyt lämmitellään ihan rehellisesti vanhaa soppaa. Nähtäväksi jää, säilyykö maku hyvänä. Aika monet ovat äänestäneet sen puolesta, itse vielä odottelen. Peliä on takana nelisen tuntia, joten on liian aikaista sanoa, millainen kokemus Setsuna tulee minulle olemaan.

Toistaiseksi minulle ei ole syntynyt minkäänlaista himotusta päästä pelaamaan Setsunaa lisää, vaikka siitä rehellisesti tykkään. Luulen, että tämä liittyy osittain siihen, etten tosiaan vielä pysty päästämään irti edellisestä pelielämyksestäni, mutta toisaalta siihenkin, ettei tarina ja hahmot ole toistaiseksi kutitelleet uteliaisuuttani kovin syvältä. Käänne voi kuitenkin olla vielä edessä päin, innostus voi hiipiä yhtäkkiä. Toivon, että niin käy. Olisi ikävää, jos kokemus hienosta pelistä jäisi laimeaksi.


http://www.pelit.fi/

torstai 14. heinäkuuta 2016

Unohdettu Tales of Zestiria

Hankin Tales of Zestirian heti sen julkaisupäivänä, vaikka pelaukseen se pääsi vasta hieman myöhemmin. Alku sujui mallikkaasti ja pelin taistelusysteemiin oli helppo päästä sisään. En ole pelistä sittemmin juuri blogissa puhunut, joten eräs lukija minulta Twitterissä kyselikin, aionko postauksia vielä kirjoittaa. Lupasin loman kunniaksi ainakin yhden raapustella.


Pienen tutkimuksen jälkeen selvisi, että olen maininnut Tales of Zestirian peräti kahdessa postauksessa. Kyseinen lukija oli siis varsin oikeassa siinä, etten ole tuosta pelistä pitkään aikaan kirjoittanut.


Mikä aiheutti unohduksen?


Pelasin kyllä syksyllä ja alkutalvesta Zestiriaa yhdessä miehen kanssa useampaan otteeseen. Postausintoa vähensi huomattavasti se, ettei pelistä saa napsittua screenshotteja. Tiedän, että se on aika typerä syy, mutta postauksia olisi kuitenkin kiva kuvittaa jollakin... muulla kuin kännykällä räpsityillä laaduttomilla otoksilla. En kuitenkaan ole valmis hankkimaan jotain kuvakaappaussysteemiä erikseen laitteelle, joka itsessään mahdollistaa kuvien ottamisen, tai ostamaan peliä tietokoneelle vain kuvien napsimisen takia.

Kun sitten oli paljon muutakin mielenkiintoista blogattavaa, Zestiria ikään kuin hautautui kaiken muun alle. En jaksanut nähdä vaivaa kuva-asian kanssa enkä sitten lopulta kirjoittamisenkaan suhteen, vaikka peliä tuli epäsäännöllisen säännöllisesti pelattua.

Korjataan tuo hairahdus nyt sitten kuitenkin, koska on olemassa ihmisiä, joita tämä aihe kiinnostaa. Ja kyllä Zestiria nyt ansaitsee vähintäänkin tämän kolmannen postauksen.


Tyhjähkö maailma töksähti


Kuten alkuun sanoin, peliä tuli kuitenkin jossain määrin pelattua. Zestiria yllätti positiivisesti ja tuntuikin parhaimmalta Talesilta ikinä. Se näytti nätiltä ja hahmot olivat vähintäänkin semi-kiinnostavia, jos nyt eivät suuria intohimoja herättäneet. Kukaan ei kuitenkaan aiheuttanut minulle pahoja näppylöitä, mikä on ihan positiivista.

Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin siihen, että maailma tuntui jotenkin tyhjältä. Kartat olivat kyllä laajahkoja, mutta eläviltä ne eivät vaikuttaneet. Osa kaupungeistakin tuntui suorastaan autioilta. Tyhjyydestä tuli fiilis, että PS2:kin olisi jaksanut pyörittää isompaa väkimäärää ruudulla ja nyt kuitenkin pelasin PS4:llä. Pelistä näki siis kaikin puolin, että PS3 on ollut mielessä sitä tehdessä... mutta eikö sekin laite nyt vähän parempaan olisi pystynyt? Vastaan on tullut kuitenkin pelejä, joissa NPC:ja pyörii ruudun täydeltä ja grafiikatkin ovat paremmat. Eikö pelistudio osaa optimoida pelejään riittävästi vai mistä tässä on kyse? Laiskuudesta?

Tuo seikka alkoi tökkimään matkan varrella yhä useammin. Ei se toki tärkeintä ole, tarina ja pelattavat hahmot painavat vaakakupissa enemmän. Tuli kuitenkin fiilis, että odotukseni jäivät jollain tasolla täyttymättä.


Hukkasin juonen johonkin


Zestirian tarinapuoli on ainakin osittain kunnossa. Tykkäsin alkuasetelmasta, jossa päähahmo pystyy näkemään serapheja ja kommunikoimaan näiden kanssa. Useimmilla ihmisillä ei tätä kykyä ole ja siksi "maailmanpelastajan rooli" lankeaakin päähahmon harteille.

Olinkin fiiliksissä ja odotin, mitä tuleman pitää, mutta jossain kohtaa matkan varrella tunnelma lässähti. Karttojen koluamisen mielekkyys oli katoavaista sorttia ja hukkasin tarinan punaisen langankin johonkin. Ehkä pelikerrat sitten kävivät liian harvoiksi, mutta en tosiaan enää ole edes kartalla tuoreimmista käänteistä.

En muista, milloin viimeksi pelasimme Tales of Zestiriaa, mutta muistan kyllä, mihin kohtaan jäimme. Oli aika mennä jonkinlaiseen vesitemppeliin. En ole aikoihin ragequitannut peliä, mutta tällä kertaa niin pääsi pitkästä aikaa käymään. Temppelissä on seinistä hyökkääviä vesisuihkuja, jotka työntävät takaisin alkuruutuun, jos niihin osuu. Alkuun niiden väistely on suhteellisen yksinkertaista, mutta meno luonnollisesti vaikeutui pidemmälle päästessä.

Lopulta hihat paloivat ja kiinnostus lopahti, kun seisoin taas temppelin alussa ja olisi pitänyt juosta koko matka takaisin taistellen siinä samalla myös uudestaan samoja vihuja vastaan. Okei, osan pystyy kiertämään, mutta kaikkien kohdalla se ei onnistu.

Tuon kerran jälkeen en ole sitten peliin koskenutkaan. Ei vain huvita enää mennä kyseiseen temppeliin hakkaamaan päätä vesisuihkuun. Mies on kyllä luvannut hoitaa tuon osion, mutta saapa nähdä, koska löydämme aikaa operaatiolle. Tällä hetkellä Final Fantasy XIV:ssä riittää yhteistä puuhasteltavaa ja uusi Star Ocean on vienyt mukanaan, joten Zestiria ei valitettavasti ole ykkösprioriteetti.


Hahmoista kuitenkin plussapojoja


Hahmoista on silti sanottava pari sanaa (jouduin tosin nimet googlaamaan, koska ovat päässeet unohtumaan). Zestiriassa oli minusta nimittäin poikkeuksellisen kiva hahmokaarti Taleseihin yleisesti verrattuna. Kaikissa on ollut kivoja hahmoja, mutta osa taas todella tympeitä ja tylsiä.

Sorey on päähahmona ihan kiva. Hän ei herätä minussa suurta rakkautta, mutta en ole hänelle myöskään allerginen. Viimeisen vuoden aikana on ollut kiva, kun tällaisia päähahmoja on sattunut kohdalle. Olen niin kauan joutunut toteamaan, etteivät JRPG-päähahmot vain taida olla minun juttuni. Ehkä suuntaus on muuttumassa.

Mikleo on hänkin omalla tavallaan hauska tapaus, vähän äksy ja mustasukkaisen oloinen. En ole yaoi-fanityttö, mutta näen kyllä Sorey x Mikleo -juttujen potentiaalisuuden. Ilmeisesti kyseinen paritus on fandomissa kohtalaisen suosittu enkä suoranaisesti ihmettele sitä, vaikkei se minussa mitään kutinoita herätäkään.

Alishakaan ei ärsytä minua. Luokittelen hänetkin "ihan kiva" -kategoriaan. Hämmästyin kuitenkin, että hän putosi matkustavan joukon matkasta hyvin nopeasti. Kuvittelin, että hänen roolinsa olisi isompi ja hän toimisi virallisena vastakappaleena Soreylle. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, ellei sitten vesitemppelin jälkeen tapahdu jotain uusia käänteitä (mikä on siis täysin mahdollista).

Rose oli ensimmäinen hahmo, johon todella tykästyin. Hän on räväkämpi kuin Alisha ja hänellä on ehkä hitusen enemmän persoonaakin. Hänen tarinansa haluaisin aivan erityisesti nähdä loppuun asti. Koen hänet kiinnostavammaksi kuin kolme edellä mainittua hahmoa.

Dezel tuli käytännössä kuvioon mukaan Rosen mukana ja hän myös varasti erityisen paikan sydämessäni. Mies puolestaan ei tykkää pätkääkään Dezelin hitusen angstahtavasta paha poika -asenteesta, mutta minuun se jostain käsittämättömästä syystä vetoaa suuresti. Olen pienessä päässäni kehitellyt myös Rosen ja Dezelin välille kaikkea romanttista. Luultavasti kuvitelmani eivät toteudu vaan kaksikon välit jäävät sellaisiksi kuin ovatkin, mutta olisihan se ihanaa, jos kerrankin jotain tapahtuisi... Dezel tarvitsisi ehdottomasti hieman rakkautta ja paijausta elämäänsä.

Edna on pelin pakollinen pikkutyttö, mutta sellaisenaan kuitenkin ihan kiva. Toistelen tuota termiä nyt koko ajan, mutta se on omiaan kuvaamaan vähän kaikkea koko pelissä. Edna on toistaiseksi jäänyt minulle etäiseksi, mutta hänen suhteensa olen varovaisen utelias. Jos peliä tulee joskus jatkettua, haluan nähdä hänenkin tarinansa loppuun.

Lailah tuli myös mukaan jo varsin alkuvaiheessa peliä. Alkuun hän tuntui kiinnostavalta, mutta sittemmin hän on jäänyt jotenkin varjoon. En tarkoita, etteikö hänellä olisi ollut koko ajan roolia tarinassa, mutta olen ehkä itse keskittynyt niin paljon Roseen ja Dezeliin, etten ole kiinnittänyt Lailah'an erityistä huomiota.

Jos pelissä on muita pelattavia hahmoja, en ole heitä vielä tavannut. Hahmoja on kuitenkin jo sen verran paljon, etten usko heidän määränsä kamalan paljon kasvavan. Myös jokaiselle elementille on tiimissä oma seraphinsa, joten siinäkään mielessä porukkaa ei tarvittaisi lisää.

Alisha, Lailah, Sorey
Alisha, Lailah ja Sorey

Eli lyhyesti sanottuna kaikki on ihan kivaa eikä mikään erityisesti saa lämpenemään, paitsi Rose ja Dezel, joista ei luultavasti koskaan silti muodostu oikeaa paria. En koe suurempaa intoa peliä kohtaan ja jumittuminen ärsyttävään kohtaan vähentää pelaushaluja entisestään. Ehkä Zestiriaan tulee vielä joskus silti tarttua. Nyt on kuitenkin niin hyvä JRPG-vuosi menossa, ettei ole edes suurempaa tarvetta.

Mikä fiilis teille muille on jäänyt Tales of Zestiriasta?


http://www.pelit.fi/

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Videopelimeme: päivä 10 - paras pelattavuus

Videopelimeme laahaa aikataulusta jäljessä, mutta minkäs teet, kun on niin paljon muutakin blogattavaa. Hitaasti kuitenkin on hyvä tullut ennenkin. Nämä ovat tällaisia hyviä välipalapostauksia aina silloin tällöin kirjoitettavina.


Päivä 10: Paras pelattavuus


Taas kerran vaikea kysymys. En yleensä kai edes pysähdy ajattelemaan pelien pelattavuutta, koska uppoudun tarinaan ja hahmoihin. Tai kai minä olen siitäkin joskus puhunut, yleensä tosin silloin, kun jokin mättää.

Pelattavuus onkin niitä juttuja, että kun se on kohdallaan, siihen ei välttämättä kiinnitä erityistä huomiota. Sen sijaan jos se on jollain tapaa kankeaa tai hankalaa, se varastaa huomion muilta seikoilta. Kyseessä on siis erittäin tärkeä asia! Peli pitäisi muistaa jostain muusta kuin pelattavuuden ongelmista.

Tosin pelattavuuteen lienee vaikuttavat myös henkilökohtaiset mieltymykset. Minulle esimerkiksi on tärkeää, että saan pidellä ohjainta kätösissäni enkä joudu koskemaan hiiren ja näppäimistöön. Pelin pelattavuus siis laskee silmissäni, jos sitä ei voi padilla pelata. Tiedän kuitenkin olevani tässä suhteessa vähemmistössä. On minulle yritetty sanoa, että jotkin pelit toimivat hiiri + näppäimistö -kombolla huomattavasti paremmin. Varmaan näin onkin, minä en vain toimi sillä yhdistelmällä.

Final Fantasy XIV on esimerkki pelistä, jonka pelattavuus ei ole nostattanut kierroksia. Peliä voi pelata padilla (mutta hiiri ja näppäimistö ovat yhtä mahdollisia heille, jotka niitä suosivat) ja mikä parasta, voi itse kustomoida, mitä mistäkin näppäimestä tapahtuu. Peli kyllä tarjoaa valmiit vaihtoehdot, mutta niitä ei ole mikään pakko noudattaa.

Tosin hyppääminen, liikkuminen yms. on tiettyjen näppäinten takana, mutta taistelemisen voi järjestellä mieleisekseen. Lisäksi kamera toimii todella hyvin ja sen etäisyyttä voi itse säätää, mikä on ollut todella hyvä juttu. Nykyisin tuskastun helpommin sellaisiin peleihin, joissa tämä ei ole mahdollista.

Muitakin hyviä esimerkkejä varmasti löytyy enkä sen takia halua nostaa mitään yhtä peliä tässä kohtaa jalustalle. Lisäksi osaisin helpommin tehdä listauksen niistä peleistä, joissa on ongelmia pelattavuuden suhteen. Onneksi suurimmassa osassa kyse ei ole isoista asioista, muuten olisivat luultavasti jääneet pelaamatta.

Tulossa seuraavaksi: suosikkipelijärjestelmä


http://www.pelit.fi/

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Ensipohdinnat Star Ocean 5:n hahmoista

Kuten olen blogissa monesti maininnut, tarina ja hahmot ovat minulle peleissä hyvin tärkeitä. En kuitenkaan vielä halua Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin tarinasta sanoa juuta tai jaata, mutta hahmoista sen sijaan on kunnolla herännyt jo ajatuksia. Siispä ajattelin jakaa ne teidän kanssanne.

Tässä postauksessa on sitten spoilereita hahmojen taustoista, teitä on varoitettu!


Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kukaan pelattavista hahmoista ei oikeasti ärsytä minua. Oikeastaan jopa pidän kaikista, vaikka jotkut ovatkin nousseet ylitse muiden. Tykkään myös hahmojen englanninkielisestä ääninäyttelystä niin paljon, että tällä kertaa päätin pelata enkkuäänillä japaniäänien sijaan. Aiemmissa Star Oceaneissa englanninkielinen (ja kaiken lisäksi pakotettu The Last Hopen International versiota lukuun ottamatta) ääninäyttely on saanut korvat vuotamaan verta, mutta nyt tähän osuuteen on selvästi panostettu. Kiitos siitä!

Fidel Camuze


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Fidel on pelin päähahmo ja hänellä myös pelaaja pääsee lähinnä juoksentelemaan pitkin maita ja mantuja. Taistelussa on mahdollista käyttää muitakin hahmoja, mutta heti ottelun päätyttyä vaihdetaan takaisin Fideliin. Harmi, sillä olisin voinut juoksennella luonnossa muillakin.

Fidel on sankarityyppiä. Hän haluaa suojella omaa kotikyläänsä, kotimaataan sekä luonnollisesti lapsuudenystäväänsä, Mikiä, ja hieman myöhemmin pelissä esiteltävää pikkutyttöä, Reliaa. Hän ei kuitenkaan kohkaa asiasta vaan ottaa sen luonnollisesti hänelle lankeavana vastuuna, jonka kantaa mielellään.

Hitusen yllättävästi Fidel on perinteistä teini-ikäistä JRPG-sankaria vanhempi eli peräti 23-vuotias. Tämä näkyy hänen käytöksessään; hän on miellyttävän rauhallinen ja tasainen luonteeltaan. Hän herättää luottamusta ja on kaiken kaikkiaan hyvä tyyppi. Välillä hänen suojelunhalunsa tökkii ärsytyshermojani, mutta vain lievästi. Pitäähän hahmossa olla jokin piirre, joka ei ole pelkkää positiivista huttua.

Minulla on tunne, että Fidel yrittää kovasti saavuttaa myös oman isänsä suosion ja tunnustuksen. Hän haluaa seistä omilla jaloillaan eikä tulla nähdyksi vain isänsä poikana. Isä näyttäytyy ikään kuin Fidelin ankarana kilpailijana, vaikkei häntä ainakaan vielä ole varsinaisesti pelaajalle edes esitelty.

Miki Sauvester


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Hyvin usein JRPG-päähahmolla on lapsuudenystävä, naispuoleinen sellainen. Tämä lapsuudenystävä on salaa ihastunut päähahmoon, muttei voi tunnustaa tunteitaan. Monesti ihastus on molemminpuolista ja johtaakin lopulta suhteeseen.

Miki täyttää lapsuudenystävän perinteiset kriteerit (tosin suhteen syntymisestä en voi vielä sanoa juuta tai jaata), mutta hän onnistui myös yllättämään minut. Odotin punastelevaa teinityttöä, jolla on tapana läiskiä ihastustaan päin näköä, jos tämä käyttäytyy sopimattomasti eli perverssisti. Esimerkiksi se, että päähahmo osuu vahingossa paikalle, kun lapsuudenystävä tulee pyyhkeeseen kääriytyneenä suihkusta, on hyvä syy mäiskiä turpaan. Onhan mies perverssi tirskistelijä. Toistaiseksi Miki ei ole tällaisia kliseitä toistanut, mikä on saanut minut peukuttamaan häntä.

18-vuotias neitokainen onkin siis napannut pistesaldon kotiin ja olen häneen hyvin tykästynyt (yleensä saan näppylöitä näistä tytöistä). Hän osaa suhtautua suhdevihjailuihin olankohautuksella tietyissä tilanteissa, mutta toisinaan saattaa häkeltyäkin riippuen siitä, kenen suusta jutut tulevat. Hän on myös söpö ja herttainen sekä puolustaa itselleen tärkeitä henkilöitä seurauksista välittämättä.

Epäilykseni on, että Miki ja Fidel voivat pelin lopuksi hyvinkin päätyä yhteen. On myös mahdollista, että Miki heittäytyy perinteiseksi kotirouvaksi; hän nimittäin hyvin usein puhuu maagisten kykyjensä käyttämisestä kotitöiden hoitamiseen ja haaveilee muun muassa pyykinpesun ihanuudesta kesken kartan koluamisen. Miki on ehkä hitusen liian perinteistä vaimomateriaalia minun makuuni, mutten silti voi olla pitämättä hänestä. Sitä paitsi, ei siinä mitään väärää ole, jos tykkää siivota ja pyykätä. Hauskana yksityiskohtana Miki ei muuten nauti ruoanlaitosta, mutta on kehittynyt siinä hyväksi, koska syöminen on niin ihanaa.



Victor Oakville


Victor on saanut pelissä vielä melko vähän ruutuaikaa. En siis tiedä hänestä ollenkaan niin paljon kuin haluaisin.

26-vuotias sotilas on Fidelin isän kouluttama. Luonteeltaan hän on selkeästi hieman jäykkis, mutta erittäin isänmaallinen ja näkeekin velvollisuutensa sotilaana ensisijaisena päämääränään. Hän kunnioittaa ja arvostaa Fideliä, mutta taitaa myös nähdä tämän kilpailijanaan. Fidelin isää hän nimittäin pitää selkeästi esikuvanaan, jonka haluaa saavuttaa. Sekä Victor että Fidel käyvät kumpikin kamppailua päästäkseen heitä yhdistävään tavoitteeseensa. Victorin voisi melkein nähdä henkisenä isoveljenä Fidelille.

Victor kiinnostaa minua erityisen paljon ja haluaisinkin tietää hänestä lisää. Toivon, että hän liittyisi pian pysyvästi joukkoon, jotta pääsisin aukomaan hänen private actioneita ja selvittämään hänen salaisuutensa.


Fiore Brunelli


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Fioren vaatetuksesta olenkin jo kertaalleen vinkunut, joten ei mennä siihen sen enempää. Ei kyllä haittaisi, jos saisin edes DLC:na jotkin peittävämmät kuteet hänelle.

Jos kurkistetaan tämän 25-vuotiaan intohimoisen tutkijanaisen persoonaan, alan välittömästi pitää hänestä. Fiore on älykäs ja fiksu, hän rakastaa opiskelemista ja haluaa kehittyä koko ajan paremmaksi taikakyvyissään.

Fiore on sarkastinen ja kiusottelee milloin ketäkin hahmoa, osassa vitseistä on lievä seksuaalinen sävy, missä asiassa hän muistuttaa paljolti The Last Hopen Myuriaa (oi, ihana Myuria!). Fiore on myös itsevarma ja tietää tasan tarkkaan, mitä on tekemässä.

Rivien välistä on luettavissa, että Fiorella (olin kirjoittaa Myurialla, miellän nämä kaksi miltei samaksi hahmoksi!) on rakas jossain kauempana. Hän viittaa tähän sivulauseissa, muttei kuitenkaan paljasta kunnolla mitään. Pikkuvihjeiden perusteella epäilen, että tämä rakas saattaisi olla Fioren entinen opettaja tai vähintäänkin joku häntä taidoissa hieman edellä oleva henkilö, joka on toiminut hänelle myös esikuvana. Toivon, että tämä salainen rakas esitellään jossain vaiheessa peliä. Haluan tietää parista lisää! Fanficcimode on jo melkein käynnistynyt!


Relia


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Relia on tämän JRPG:n kiintiöpikkutyttö, paitsi ettei hän ole mukana vain kiintiöpaikkansa vuoksi. Tämäkin oli positiivinen yllätys! Näyttäisi siltä, että Relia onkin yksi juonen kannalta tärkeimmistä hahmoista, ellei jopa tärkein. Kaikki tuntuu kiertyvän hänen ympärilleen.

Star Ocean Wikin mukaan Relia näyttää olevan 12-vuotias, mikä yllätti minut. Ajattelin hänen olevan jotain 6-8 ikävuoden väliltä, sillä hän vaikuttaa usein todellakin pikkutytöltä eikä esiteini-ikäiseltä. Esimerkiksi Mikiin ja Fideliin hän suhtautuu ihailevasti ja hakee näiltä kahdelta usein huomiota haluamalla auttaa erinäisissä asioissa ja kyselemällä hassuja. Osa kysymyksistä on luonteeltaan sellaisia, että niitä usein esittävät 4-5-vuotiaat lapset.

Relia on kuitenkin elänyt elämäänsä hyvin suljetussa ympäristössä, jossa häntä ei välttämättä ole kasvatettu, kuten lapsia yleensä. Voisi melkein sanoa, että hän on kasvanut purkissa. Siinä missä osa hänen kyvyistään tuntuu ylittävän aikuistenkin taidot, on hänen henkinen kehityksensä ehkä jäänyt ikävuosissa jälkeen.

Joka tapauksessa Relia on herttainen tapaus. Häntä voisi vain halia loputtomiin. Toivottavasti hänen tarinansa saa onnellisen lopun, muuten en kestä!

Anne


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Luutnantti Anne ei ole juuri paljastanut itsestään mitään, vaikka on roikkunut joukon jatkona jo hyvän tovin. Tämä on kuitenkin uskottavaa, sillä Anne ei selvästikään ole kotoisin samalta planeetalta kuin edellä mainitut hahmot (ei sillä, ei taida Reliakaan olla). Koska nyt on kyse Star Oceanista, veikkaisin Annen olevan kotoisin Maasta.

Anne on oikeudentuntoinen ja itsenäinen 28-vuotias nainen. Hänellä on ajoittaista tiukkapipon vikaa ja hän tuijottaisi sääntökirjaa erittäin mielellään, mistä muistuttelee kapteeniaan säännöllisin väliajoin. Hän on silti valmis joustamaan säännöistä suojellakseen elämää ja tehdäkseen niin kuin on hänen mielestään oikein. Hän on rohkea eikä pelkää esim. esimiehensä varpaille astumista. Hän uskaltaa tuoda omat näkemyksensä julki, vaikka ne olisivat yleisen tai esimiehen linjauksen vastaisia.

Anne vaikuttaa hieman itsepäiseltä ja etäiseltä suhteessa muihin hahmoihin. Hänestä ei täysin saa otetta. Mietin myös, onko hänellä mahdollisesti tunteita Emmersonia kohtaan, mutten ainakaan toistaiseksi ole valmis allekirjoittamaan tätä täysin. Seurailen vielä tilanteiden kehittymistä.


Emmersson


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
41-vuotias kapteeni Emmerson on pelin vanhin päähahmo ja näyttäytyy alkuun tyhjäpäisenä naistennaurattajana. Kun hänen kanssaan keskustelee aiheet tuntuvat pyörivän naiskauneuden ympärillä. Hän myös hoitaa tiedustelutehtävät omien sanojensa mukaan naisia iskemällä. Kysymys toki kuuluu, paljonko tästä on silkkaa bluffia.

Kun tarina etenee pidemmälle, Emmersonista paljastuu toinen puoli. Hän ei suotta ole kapteeni, hän osaa tehdä tiukkoja päätöksiä ja toimia toivottomissa tilanteissa niiden vaatimalla vakavuudella. Ajoittain hän kuitenkin näyttäytyy jopa petturina suhteessa muihin päähahmoihin. Erityisesti Reliaan kiintyneet pelaajat voivat kokea antipatioita häntä kohtaan, ehkä itsekin sain lievän kiukustumiskohtauksen, vaikka ymmärrän, miksi Emmerson päätti toimia niin kuin toimi.

Emmerson ei siis aina välitä selitellä motiivejaan toisille hahmoille. Todennäköisesti hän tekee näin suojellakseen muita mahdollisesti vahingoittavalta tiedolta (samalla lienee tarkoitus pitää pelaajakin vähän pihalla). En kuitenkaan pidä tällaisesta toimintatavasta. Emmerson taitaa olla tällä hetkellä tykkäyslistani hännänhuippu, mutta pidän häntäkin ehdottomasti hyvänä hahmona.


Yhteenveto


Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin hahmokaarti on ollut tähän mennessä hyvin positiivinen yllätys. Se toistaa tiettyjä tuttuja kaavoja, mutta onnistuu silti myös yllättämään. Allergiaa se ei ole toistaiseksi aiheuttanut lainkaan vaan istuu jopa minun makuuni kokonaisuudessaan. Olen pelistä niin innoissani, että hieman pelottaa. Putoanko pian korkealta vai voiko tämä ihastus muuttua jossain vaiheessa aidoksi rakkaudeksi? Olenko löytänyt jotain todellista vai tulenko petetyksi?

En uskalla vielä aivan täysillä antautua tähän uuteen suhteeseen. Minua pelottaa, että särjen sydämeni jälleen kerran. Silti samaan aikaan vatsanpohjalla lentelevät perinteiset perhoset, tunnen olevani sillä tiellä, jolta ei ole paluuta. Olen luovuttamassa palan sydäntäni näille hahmoille ja kenties koko pelille.


http://www.pelit.fi/

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Oma koti Eorzeasta

Final Fantasy XIV:ssä on jo pidemmän aikaa ollut mahdollista hankkia oma koti... ainakin noin teoriassa. Käytännössä suosituimmilla servereillä asuntoja ei todellakaan ole ollut tarjolla edes puolelle halukkaista. Niitä on rajallinen määrä ja taisto niistä on kovaa. Tuoreimmassa päivityksessä asuntoja saatiin lisää reilut parisataa ja meidän onnistui taistella paikkamme Mistin aurinkorannalta.


Hyvin suunniteltu


Kun kuulimme, että seuraavassa päivityksessä kämppiä on taas tulossa myyntiin, unelma syntyi välittömästi. Oikeastaan olin kyllä jo aiemmin omasta talosta haaveillut, mutta todennut moisen mahdottomaksi. Pelkät tontit nimittäin maksavat Odinilla hunajaa, pienimmätkin 3-3,7 miljoonaa giliä (pelin sisäistä rahaa) eikä minulla todellakaan ollut tuollaisia summia tällaisena kasuaalipelaajana. Ennen tätä päivitystä tontit maksoivat lähes tuplasti enemmän. Ei sikäli että niitä olisi ollut tarjollakaan.

Nyt ryhdyimme kuitenkin miehen kanssa laskeskelemaan, että yhdessä meillä voisi sittenkin olla rahaa pieneen tonttiin ja sille pystytettävään pikkuiseen taloonkin. Yksi kaveri innostui hankkeestamme myös ja lupasi sijoittaa 500 000 giliä talon ja tontin hankintaan omaa huonetta vastaan. Kolmen hengen kommuunimme alkoi muodostua, vaikkei varmuutta ollut vielä juuri mistään.

Olimme jo laatineet tarkan toimintasuunnitelman. Kävimme ennakkoon tutkimassa kaikki kolme asuinaluetta ja laitoimme ne paremmuusjärjestykseen. Mietimme myös, mikä tontti olisi mieleisin ja mikä on hyvä varavaihtoehto. Kun huoltokatko päättyisi, mies pyrkisi loggautumaan peliin sisään mahdollisimman nopeasti ja siirtymään Mistille, joka oli meille ykköspaikka. Sen jälkeen hän rynnisi rantatontteja katsastamaan ja jos sieltä olisi kaikki jo myyty, yrittäisi hitusen sivummalta ja niin edespäin.

Päivitys tuli tiistaina 7.6.2016 keskellä päivää. Selvää oli, että tontit kävisivät kaupaksi hujauksessa. Minulla ja kommuunimme kolmannella osapuolella ei valitettavasti ollut mahdollisuutta irrottautua tosielämän vaatimuksista, mutta mies sai otettua päivän töistä vapaaksi. Siispä siirsimme rahamme hänelle ja jäimme odottamaan sormet ja varpaat ristissä lopputulosta.

Loistavasti tehty


Tiistai sitten koitti ja minä lähdin töihin tavalliseen tapaan, mies jäi kotiin valmistautumaan urakkaan. Se osoittautuikin melkoiseksi jännitysnäytelmäksi. Odin on erittäin suosittu serveri, joten porukkaa oli välittömästi porttien auettua jonossa satoja. Loggautuminen ei käynyt ihan tuosta vain, vaan mies sai yrittää useamman kerran, ennen kuin pääsi edes peliin sisään.

Mistille pääseminen sekään ei sujunut ihan mutkattomasti, mutta onneksi Free Companymme talo on siellä myös, joten sinne saattoi kätevästi teleportata. Sieltä sitten piti selvittää vielä tie oikealle Wardille eli rinnakkaisasuinalueelle (senkin olimme päättäneet valmiiksi). Valitettavasti sieltä olivat jo kaikki parhaat rantapaikat menneet, mutta hitusen sivummalla oli vielä yksi pieni tontti vapaana. Mies sai sen lunastettua meille vähää ennen kuin joku muukin juoksi sitä ostamaan.

Odinin kaikki uudet tontit myytiin alle puolessa tunnissa. Vähemmän suosituilla servereillä ne todennäköisesti myivät reilusti hitaammin.

Minäkin pääsin taloa ja tonttia ihastelemaan, kun vihdoin saavuin töistä kotiin. Ilta vierähti mukavasti sisustuspuuhissa ja nyt ollaan vielä köyhempiä, sillä huonekalut ja sisustusesineet ovat aivan törkeän kalliita. Pitäisi melkein olla itsellä reilusti käsityöammatteja hallussa, ettei tarvitsisi olla toisten armoilla kalustuksen suhteen.



Työtä riittää vielä


Kuten kuvista näkee, ei sisustus ole vielä kovin kummoinen. Kunhan koti täydentyy, täytyy varmaan tehdä sellainen lifestyle-blogeista tuttu sisustuspostaus. Esittelen sitten talon sisältä ja ulkoa oikein kunnolla. Hetki tässä voi kuitenkin vierähtää, sillä tosiaan kalusteet ovat kalliita ja minä en ole kehittänyt mitään käsityöammatteja. Mies on sentään onneksi muutamaa kehitellyt hyville leveleille.

Pihaa on ehditty myös laittaa vasta vähäsen. Istutin pari puuta ja mies hankki meille pihakalusteita. Lisäksi kasvimaa on perustettu, mutta siellä ei tällä hetkellä kasva mitään.

Mies myös päätti, että pihaan pitää saada tykki. Itse en ollut aivan samaa mieltä, mutta menkööt. Jospa se vaikka pitää tunkeilijat loitolla.



Aika mahtavaa kyllä, että saatiin oma asunto rynnäkössä. Ilman vapaapäivän ottamista se ei olisi mitenkään onnistunut, Odinilla on niin valtavasti pelaajia. Unelmia on kuitenkin mahdollista toteuttaa, ainakin tällaisia pieniä.

Onko sinulla oma asunto Eorzeassa? Mikä on suosikkisi asuinalueista?


http://www.pelit.fi/

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesäloma Tähtimeressä

Kesäloma alkoi ja sopivasti samaan aikaan ilmestyi myös Star Ocean: Integrity and Faithlessness. En ollut ennakkovarannut sitä, mutta onneksi paikallisen pelikaupan hyllyssä sattui sitä kuitenkin olemaan. Kävin siis töiden jälkeen nappaamassa pelin kokoelman jatkoksi ja sitten äkkiä kotiin!

Integrity and Faithlessness

Voi, että tätä onkin odotettu! Tykkäsin The Last Hopesta tosi paljon, mutta aiemmat osat olivat lieviä pettymyksiä (juu, pitäkää rauhassa kerettiläisenä). Upeaa saada PS4:lle taas yksi JRPG lisää, odotan upeaa matkaa!

Tuttua ja turvallista


Peliin oli helppo päästä kontrollien puolesta sisään, sillä ne tuntuvat mukailevan The Last Hopea hyvin pitkälti. Minua tämä ei haittaa, koska olen iän myötä vähän laiskistunut ja uuden opetteleminen kuormittaa aina. On siis mukavaa olla heti perillä, miten taistelu sujuu. Toki pieniä uudistuksia on, mutta ei niin paljon, etten pysyisi heti matkassa.

Integrity and Faithlessness
Heti tuli siis sellainen olo, että olen tervetullut ja voin hypätä kyytiin ilman suurempia pohdintoja. Toisaalta samaan aikaan tuli hieman huokaistua, kun pelin tutoriaalit koostuivat lähinnä kuvilla höystetyistä tekstiseinistä. Tällä ratkaisulla on puolensa ja puolensa. Konkarit voivat skipata tekstit suoraan ja jatkaa eteenpäin, uudet tulokkaat voivat lukea ne juuri niin monta kertaa kuin on tarpeen.

Ehkä olisin silti kallistunut siihen, että taitoja olisi harjoiteltu hieman enemmän. The Last Hopen alussa oli muistaakseni jonkinlainen taistelusimulaattori, joka paukutti minunkin paksuun kallooni mm. blindsiden hienoudet tai ainakin pakotti kertaamaan niin kauan, että onnistuin edes kerran. Käytäntö opettaa monesti paremmin kuin pelkkä selostus, joten siinä mielessä tähän puoleen olisi voitu panostaa enemmänkin.

Koska minun oli kuitenkin helppo sisäistää vanhan pohjalta uudet jutut, en jaksa kitistä tästä sen enempää. Pääsin nopeasti alkuun ja kiinni mielenkiintoisempiin asioihin kuin tutoriaalien kahlaamiseen.

Ensivaikutelma hahmoista


Ehdin tavata kolmen tunnin pelisession aikana Fidelin, Mikin, Victorin ja Fioren. Minulla oli ennakkoluuloja erityisesti kahden ensimmäisen suhteen. Fidelin odotin olevan koheltava, teini-ikäinen ja piikkitukkainen shounen-sankari, joka on aivan liian äänekäs ja luulee itsestään liikoja. Mikin taas olin luokitellut perinteiseksi lapsuudenystäväksi, jolla on salainen ihastus Fideliä kohtaan, joka punastuu pienestäkin vihjauksesta ja täräyttää Fideliä turpaan, jos kuvittelee tämän nähneen vilauksenkin paljasta pintaa.

Ai, että oli ihanaa olla väärässä!

Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Ihana, suloinen Miki
Fidelillä on kyllä piikkitukan vikaa, mutta tukka on kuitenkin tumma eikä blondi niin kuin päähahmoilla usein tuppaa jostain syystä olemaan. Hiustyyli on myös lopulta aika yhdentekevä juttu muiden seikkojen rinnalla.

Tykästyin tähän nuoreen mieheen miltei välittömästi. Hän ei kohella, huuda ja meuhaa eikä nosta itseään epävarmuuksissaan suotta jalustalle. Sen sijaan hän on rauhallinen, vastuuntuntoinen ja aikuismainen olematta silti tylsä. Hän vaikuttaa tyypiltä, jonka seurassa voisin jopa viihtyä! Tämä on uskomaton fiilis, koska yleensä tosiaan saan JRPG-päähahmoista miltei näppylöitä. Taitaa olla Final Fantasy IX:n Zidane viimeksi herättänyt näin positiivisia tunteita.

Mitä taas Mikiin tulee, en olisi voinut olla pahemmin väärässä hänenkään kohdalla. Kyllä, hän on Fidelin lapsuudenystävä, mutta myös hän on aikuismainen ja fiksu nuori nainen. Hän ei punastele ja rupea änkyttämään, jos joku vihjailee hänen ja Fidelin väleistä vaan suhtautuu moiseen kivan kuivakkaasti. Silti hän on samaan aikaan niin suloinen ja herttainen, että haluaisin vain halata häntä!

Victorin odotin olevan aikuinen herrasmies ja sitä hän tuntuu myös olevan. Olin ylipäätään laittanut mieshahmojen osalta toivoni erityisesti häneen enkä pettynyt. Tosin ehdin seikkailla hänen seurassaan vain hetken, joten yllätyksiä voi olla matkassa (eipä sillä, niitä on varmasti edessä kaikkien hahmojen osalta). Fanityttöilin taas urakalla, kun Fidel ja Victor kävivät asiallista keskustelua miekkailusta. Voi kuulostaa pöhköltä, mutta monessa muussa pelissä tuo keskustelu olisi ollut sellainen, jossa fiksumpi (vanhempi nuorukainen) yrittää takoa järkeä nuoremman (päähahmon) päähän. Nyt kaksi tasavertaista taistelijaa puhui silkkaa asiaa. Kyllä, tätä lisää.

Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Fiore
Fiore liittyi joukon jatkoksi viimeisenä näistä neljästä. Hän on taitava tutkijanainen, joka on saapunut sodan runteleman valtakunnan avuksi. Muuta hänestä ei sitten vielä oikeastaan kerrottukaan.

Minulla on Fioren suhteen sekavat fiilikset. Tykkään hirveästi hänen puhetyylistään, tutkijan roolistaan ja aikuismaisuudestaan. Vihreästä poratukasta hän saa vielä lisäpojoja (minäkin haluan tuollaisen!). Sitten tuleekin se iso mutta. Voisiko hänelle saada vaatteita päälle? Miksi fiksusta naisesta on pitänyt tehdä teinipoikien fanipalvelun väline? Miksi? Miksi? Miksi? Kiehun!

Oikeasti hattua lukuun ottamatta Fioren asu on aivan kamala. En keksi ketään naista, joka oikeasti pukeutuisi tuolla tavalla. En vastusta seksikkyyttä, mutta se voi olla tehty hyvällä maulla. Tässä kohtaa huono maku haiskahtaa galaksin toiselle puolelle asti. Olisipa pelissä edes vaihtoehtoisia asuja hahmoille, todellakin vaihtaisin Fiorelle jotain fiksumpaa päälle.

Karmeasta asusta huolimatta aion antaa Fiorelle vielä mahdollisuuden. Jokin hänessä vetoaa minuun kuitenkin hyvin vahvasti.

Pelissä on käsittääkseni vielä kolme muutakin pelattavaa hahmoa. Odotan mielenkiinnolla, millaisiksi he mahtavat paljastua.


Kivointa hetkeen


Ainakin näin pelin alkuvaiheessa voin sanoa, että olen nauttinut sen parissa viettämästäni ajasta todella paljon. Tarina ei ole vielä päässyt avautumaan kunnolla, joten sen suhteen olen odottavalla kannalla. Mielenkiintoiset hahmot joka tapauksessa pitävät otteessa ja haluan ehdottomasti nähdä, miten heidän persoonansa kehittyvät ja millaisiksi heidän väliset suhteet muodostuvat.

Peli myös näyttää hyvältä. Hahmot ovat tyyliltään viehättäviä. Pelissä on haettu animetyyliä, mikä toimii suorastaan yllättävän hyvin. Välillä oli vain pakko pysähtyä katselemaan joitain NPC:ja, koska he olivat niin söpöjä ja ihania. Sama tapahtui myös matkalla paikasta toiseen. Maisemat vetosivat visuaaliseen puoleeni ja jäinkin ihastelemaan niitä pitkiksi toveiksi. Vaikka ulkoiset seikat eivät ole pelissä tärkeintä, ne kuitenkin antavat sille oman lisämausteensa.

Taitaa ollakin niin, että iso osa kesälomasta vierähtää Tähtimeressä vaeltaessa. En pane pahakseni, huonomminkin ajan voisi käyttää.

Intergrity and Faithlessness

Intergrity and Faithlessness

Intergrity and Faithlessness


http://www.pelit.fi/