perjantai 8. heinäkuuta 2016

Ensipohdinnat Star Ocean 5:n hahmoista

Kuten olen blogissa monesti maininnut, tarina ja hahmot ovat minulle peleissä hyvin tärkeitä. En kuitenkaan vielä halua Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin tarinasta sanoa juuta tai jaata, mutta hahmoista sen sijaan on kunnolla herännyt jo ajatuksia. Siispä ajattelin jakaa ne teidän kanssanne.

Tässä postauksessa on sitten spoilereita hahmojen taustoista, teitä on varoitettu!


Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kukaan pelattavista hahmoista ei oikeasti ärsytä minua. Oikeastaan jopa pidän kaikista, vaikka jotkut ovatkin nousseet ylitse muiden. Tykkään myös hahmojen englanninkielisestä ääninäyttelystä niin paljon, että tällä kertaa päätin pelata enkkuäänillä japaniäänien sijaan. Aiemmissa Star Oceaneissa englanninkielinen (ja kaiken lisäksi pakotettu The Last Hopen International versiota lukuun ottamatta) ääninäyttely on saanut korvat vuotamaan verta, mutta nyt tähän osuuteen on selvästi panostettu. Kiitos siitä!

Fidel Camuze


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Fidel on pelin päähahmo ja hänellä myös pelaaja pääsee lähinnä juoksentelemaan pitkin maita ja mantuja. Taistelussa on mahdollista käyttää muitakin hahmoja, mutta heti ottelun päätyttyä vaihdetaan takaisin Fideliin. Harmi, sillä olisin voinut juoksennella luonnossa muillakin.

Fidel on sankarityyppiä. Hän haluaa suojella omaa kotikyläänsä, kotimaataan sekä luonnollisesti lapsuudenystäväänsä, Mikiä, ja hieman myöhemmin pelissä esiteltävää pikkutyttöä, Reliaa. Hän ei kuitenkaan kohkaa asiasta vaan ottaa sen luonnollisesti hänelle lankeavana vastuuna, jonka kantaa mielellään.

Hitusen yllättävästi Fidel on perinteistä teini-ikäistä JRPG-sankaria vanhempi eli peräti 23-vuotias. Tämä näkyy hänen käytöksessään; hän on miellyttävän rauhallinen ja tasainen luonteeltaan. Hän herättää luottamusta ja on kaiken kaikkiaan hyvä tyyppi. Välillä hänen suojelunhalunsa tökkii ärsytyshermojani, mutta vain lievästi. Pitäähän hahmossa olla jokin piirre, joka ei ole pelkkää positiivista huttua.

Minulla on tunne, että Fidel yrittää kovasti saavuttaa myös oman isänsä suosion ja tunnustuksen. Hän haluaa seistä omilla jaloillaan eikä tulla nähdyksi vain isänsä poikana. Isä näyttäytyy ikään kuin Fidelin ankarana kilpailijana, vaikkei häntä ainakaan vielä ole varsinaisesti pelaajalle edes esitelty.

Miki Sauvester


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Hyvin usein JRPG-päähahmolla on lapsuudenystävä, naispuoleinen sellainen. Tämä lapsuudenystävä on salaa ihastunut päähahmoon, muttei voi tunnustaa tunteitaan. Monesti ihastus on molemminpuolista ja johtaakin lopulta suhteeseen.

Miki täyttää lapsuudenystävän perinteiset kriteerit (tosin suhteen syntymisestä en voi vielä sanoa juuta tai jaata), mutta hän onnistui myös yllättämään minut. Odotin punastelevaa teinityttöä, jolla on tapana läiskiä ihastustaan päin näköä, jos tämä käyttäytyy sopimattomasti eli perverssisti. Esimerkiksi se, että päähahmo osuu vahingossa paikalle, kun lapsuudenystävä tulee pyyhkeeseen kääriytyneenä suihkusta, on hyvä syy mäiskiä turpaan. Onhan mies perverssi tirskistelijä. Toistaiseksi Miki ei ole tällaisia kliseitä toistanut, mikä on saanut minut peukuttamaan häntä.

18-vuotias neitokainen onkin siis napannut pistesaldon kotiin ja olen häneen hyvin tykästynyt (yleensä saan näppylöitä näistä tytöistä). Hän osaa suhtautua suhdevihjailuihin olankohautuksella tietyissä tilanteissa, mutta toisinaan saattaa häkeltyäkin riippuen siitä, kenen suusta jutut tulevat. Hän on myös söpö ja herttainen sekä puolustaa itselleen tärkeitä henkilöitä seurauksista välittämättä.

Epäilykseni on, että Miki ja Fidel voivat pelin lopuksi hyvinkin päätyä yhteen. On myös mahdollista, että Miki heittäytyy perinteiseksi kotirouvaksi; hän nimittäin hyvin usein puhuu maagisten kykyjensä käyttämisestä kotitöiden hoitamiseen ja haaveilee muun muassa pyykinpesun ihanuudesta kesken kartan koluamisen. Miki on ehkä hitusen liian perinteistä vaimomateriaalia minun makuuni, mutten silti voi olla pitämättä hänestä. Sitä paitsi, ei siinä mitään väärää ole, jos tykkää siivota ja pyykätä. Hauskana yksityiskohtana Miki ei muuten nauti ruoanlaitosta, mutta on kehittynyt siinä hyväksi, koska syöminen on niin ihanaa.



Victor Oakville


Victor on saanut pelissä vielä melko vähän ruutuaikaa. En siis tiedä hänestä ollenkaan niin paljon kuin haluaisin.

26-vuotias sotilas on Fidelin isän kouluttama. Luonteeltaan hän on selkeästi hieman jäykkis, mutta erittäin isänmaallinen ja näkeekin velvollisuutensa sotilaana ensisijaisena päämääränään. Hän kunnioittaa ja arvostaa Fideliä, mutta taitaa myös nähdä tämän kilpailijanaan. Fidelin isää hän nimittäin pitää selkeästi esikuvanaan, jonka haluaa saavuttaa. Sekä Victor että Fidel käyvät kumpikin kamppailua päästäkseen heitä yhdistävään tavoitteeseensa. Victorin voisi melkein nähdä henkisenä isoveljenä Fidelille.

Victor kiinnostaa minua erityisen paljon ja haluaisinkin tietää hänestä lisää. Toivon, että hän liittyisi pian pysyvästi joukkoon, jotta pääsisin aukomaan hänen private actioneita ja selvittämään hänen salaisuutensa.


Fiore Brunelli


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Fioren vaatetuksesta olenkin jo kertaalleen vinkunut, joten ei mennä siihen sen enempää. Ei kyllä haittaisi, jos saisin edes DLC:na jotkin peittävämmät kuteet hänelle.

Jos kurkistetaan tämän 25-vuotiaan intohimoisen tutkijanaisen persoonaan, alan välittömästi pitää hänestä. Fiore on älykäs ja fiksu, hän rakastaa opiskelemista ja haluaa kehittyä koko ajan paremmaksi taikakyvyissään.

Fiore on sarkastinen ja kiusottelee milloin ketäkin hahmoa, osassa vitseistä on lievä seksuaalinen sävy, missä asiassa hän muistuttaa paljolti The Last Hopen Myuriaa (oi, ihana Myuria!). Fiore on myös itsevarma ja tietää tasan tarkkaan, mitä on tekemässä.

Rivien välistä on luettavissa, että Fiorella (olin kirjoittaa Myurialla, miellän nämä kaksi miltei samaksi hahmoksi!) on rakas jossain kauempana. Hän viittaa tähän sivulauseissa, muttei kuitenkaan paljasta kunnolla mitään. Pikkuvihjeiden perusteella epäilen, että tämä rakas saattaisi olla Fioren entinen opettaja tai vähintäänkin joku häntä taidoissa hieman edellä oleva henkilö, joka on toiminut hänelle myös esikuvana. Toivon, että tämä salainen rakas esitellään jossain vaiheessa peliä. Haluan tietää parista lisää! Fanficcimode on jo melkein käynnistynyt!


Relia


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Relia on tämän JRPG:n kiintiöpikkutyttö, paitsi ettei hän ole mukana vain kiintiöpaikkansa vuoksi. Tämäkin oli positiivinen yllätys! Näyttäisi siltä, että Relia onkin yksi juonen kannalta tärkeimmistä hahmoista, ellei jopa tärkein. Kaikki tuntuu kiertyvän hänen ympärilleen.

Star Ocean Wikin mukaan Relia näyttää olevan 12-vuotias, mikä yllätti minut. Ajattelin hänen olevan jotain 6-8 ikävuoden väliltä, sillä hän vaikuttaa usein todellakin pikkutytöltä eikä esiteini-ikäiseltä. Esimerkiksi Mikiin ja Fideliin hän suhtautuu ihailevasti ja hakee näiltä kahdelta usein huomiota haluamalla auttaa erinäisissä asioissa ja kyselemällä hassuja. Osa kysymyksistä on luonteeltaan sellaisia, että niitä usein esittävät 4-5-vuotiaat lapset.

Relia on kuitenkin elänyt elämäänsä hyvin suljetussa ympäristössä, jossa häntä ei välttämättä ole kasvatettu, kuten lapsia yleensä. Voisi melkein sanoa, että hän on kasvanut purkissa. Siinä missä osa hänen kyvyistään tuntuu ylittävän aikuistenkin taidot, on hänen henkinen kehityksensä ehkä jäänyt ikävuosissa jälkeen.

Joka tapauksessa Relia on herttainen tapaus. Häntä voisi vain halia loputtomiin. Toivottavasti hänen tarinansa saa onnellisen lopun, muuten en kestä!

Anne


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Luutnantti Anne ei ole juuri paljastanut itsestään mitään, vaikka on roikkunut joukon jatkona jo hyvän tovin. Tämä on kuitenkin uskottavaa, sillä Anne ei selvästikään ole kotoisin samalta planeetalta kuin edellä mainitut hahmot (ei sillä, ei taida Reliakaan olla). Koska nyt on kyse Star Oceanista, veikkaisin Annen olevan kotoisin Maasta.

Anne on oikeudentuntoinen ja itsenäinen 28-vuotias nainen. Hänellä on ajoittaista tiukkapipon vikaa ja hän tuijottaisi sääntökirjaa erittäin mielellään, mistä muistuttelee kapteeniaan säännöllisin väliajoin. Hän on silti valmis joustamaan säännöistä suojellakseen elämää ja tehdäkseen niin kuin on hänen mielestään oikein. Hän on rohkea eikä pelkää esim. esimiehensä varpaille astumista. Hän uskaltaa tuoda omat näkemyksensä julki, vaikka ne olisivat yleisen tai esimiehen linjauksen vastaisia.

Anne vaikuttaa hieman itsepäiseltä ja etäiseltä suhteessa muihin hahmoihin. Hänestä ei täysin saa otetta. Mietin myös, onko hänellä mahdollisesti tunteita Emmersonia kohtaan, mutten ainakaan toistaiseksi ole valmis allekirjoittamaan tätä täysin. Seurailen vielä tilanteiden kehittymistä.


Emmersson


Star Ocean: Integrity and Faithlessness
41-vuotias kapteeni Emmerson on pelin vanhin päähahmo ja näyttäytyy alkuun tyhjäpäisenä naistennaurattajana. Kun hänen kanssaan keskustelee aiheet tuntuvat pyörivän naiskauneuden ympärillä. Hän myös hoitaa tiedustelutehtävät omien sanojensa mukaan naisia iskemällä. Kysymys toki kuuluu, paljonko tästä on silkkaa bluffia.

Kun tarina etenee pidemmälle, Emmersonista paljastuu toinen puoli. Hän ei suotta ole kapteeni, hän osaa tehdä tiukkoja päätöksiä ja toimia toivottomissa tilanteissa niiden vaatimalla vakavuudella. Ajoittain hän kuitenkin näyttäytyy jopa petturina suhteessa muihin päähahmoihin. Erityisesti Reliaan kiintyneet pelaajat voivat kokea antipatioita häntä kohtaan, ehkä itsekin sain lievän kiukustumiskohtauksen, vaikka ymmärrän, miksi Emmerson päätti toimia niin kuin toimi.

Emmerson ei siis aina välitä selitellä motiivejaan toisille hahmoille. Todennäköisesti hän tekee näin suojellakseen muita mahdollisesti vahingoittavalta tiedolta (samalla lienee tarkoitus pitää pelaajakin vähän pihalla). En kuitenkaan pidä tällaisesta toimintatavasta. Emmerson taitaa olla tällä hetkellä tykkäyslistani hännänhuippu, mutta pidän häntäkin ehdottomasti hyvänä hahmona.


Yhteenveto


Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin hahmokaarti on ollut tähän mennessä hyvin positiivinen yllätys. Se toistaa tiettyjä tuttuja kaavoja, mutta onnistuu silti myös yllättämään. Allergiaa se ei ole toistaiseksi aiheuttanut lainkaan vaan istuu jopa minun makuuni kokonaisuudessaan. Olen pelistä niin innoissani, että hieman pelottaa. Putoanko pian korkealta vai voiko tämä ihastus muuttua jossain vaiheessa aidoksi rakkaudeksi? Olenko löytänyt jotain todellista vai tulenko petetyksi?

En uskalla vielä aivan täysillä antautua tähän uuteen suhteeseen. Minua pelottaa, että särjen sydämeni jälleen kerran. Silti samaan aikaan vatsanpohjalla lentelevät perinteiset perhoset, tunnen olevani sillä tiellä, jolta ei ole paluuta. Olen luovuttamassa palan sydäntäni näille hahmoille ja kenties koko pelille.


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Rupesin postausta lukiessani miettimään, että voiko tätä peliä pelata ilman aiempaa kokemusta sarjan edellisistä peleistä. Vähän niin kuin Final Fantasyt, kun nekään siis eivät tarinallisesti liity toisiinsa mitenkään, eikä ole väliä mistä osasta aloittaa. Tämän saattaisi saada selville ihan vain googlettamallakin, mutta kysyn nyt joka tapauksessa siulta. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Star Oceanit toimii kyllä ihan omina kokonaisuuksinaan, vaikka asettuukin suurin piirtein uskottavasti aikajanalle seuraavasti:

      The Last Hope
      First Departure (tapahtuu osittain samassa ajassa kuin The Last Hope)
      Second Evolution
      Integrity and Faithlessness
      Until the End of Time

      Mutta tosiaan tarinasta saa kyllä kiinni, vaikka pelaisi vain jonkin yksittäisen osan. Viittauksia toisiin osiin voi olla, mutta ei niin isoina, että jäisi oikeasti jostain paitsi. :)

      Poista