Unohdettu Tales of Zestiria

Hankin Tales of Zestirian heti sen julkaisupäivänä, vaikka pelaukseen se pääsi vasta hieman myöhemmin. Alku sujui mallikkaasti ja pelin taistelusysteemiin oli helppo päästä sisään. En ole pelistä sittemmin juuri blogissa puhunut, joten eräs lukija minulta Twitterissä kyselikin, aionko postauksia vielä kirjoittaa. Lupasin loman kunniaksi ainakin yhden raapustella.


Pienen tutkimuksen jälkeen selvisi, että olen maininnut Tales of Zestirian peräti kahdessa postauksessa. Kyseinen lukija oli siis varsin oikeassa siinä, etten ole tuosta pelistä pitkään aikaan kirjoittanut.


Mikä aiheutti unohduksen?


Pelasin kyllä syksyllä ja alkutalvesta Zestiriaa yhdessä miehen kanssa useampaan otteeseen. Postausintoa vähensi huomattavasti se, ettei pelistä saa napsittua screenshotteja. Tiedän, että se on aika typerä syy, mutta postauksia olisi kuitenkin kiva kuvittaa jollakin... muulla kuin kännykällä räpsityillä laaduttomilla otoksilla. En kuitenkaan ole valmis hankkimaan jotain kuvakaappaussysteemiä erikseen laitteelle, joka itsessään mahdollistaa kuvien ottamisen, tai ostamaan peliä tietokoneelle vain kuvien napsimisen takia.

Kun sitten oli paljon muutakin mielenkiintoista blogattavaa, Zestiria ikään kuin hautautui kaiken muun alle. En jaksanut nähdä vaivaa kuva-asian kanssa enkä sitten lopulta kirjoittamisenkaan suhteen, vaikka peliä tuli epäsäännöllisen säännöllisesti pelattua.

Korjataan tuo hairahdus nyt sitten kuitenkin, koska on olemassa ihmisiä, joita tämä aihe kiinnostaa. Ja kyllä Zestiria nyt ansaitsee vähintäänkin tämän kolmannen postauksen.


Tyhjähkö maailma töksähti


Kuten alkuun sanoin, peliä tuli kuitenkin jossain määrin pelattua. Zestiria yllätti positiivisesti ja tuntuikin parhaimmalta Talesilta ikinä. Se näytti nätiltä ja hahmot olivat vähintäänkin semi-kiinnostavia, jos nyt eivät suuria intohimoja herättäneet. Kukaan ei kuitenkaan aiheuttanut minulle pahoja näppylöitä, mikä on ihan positiivista.

Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin siihen, että maailma tuntui jotenkin tyhjältä. Kartat olivat kyllä laajahkoja, mutta eläviltä ne eivät vaikuttaneet. Osa kaupungeistakin tuntui suorastaan autioilta. Tyhjyydestä tuli fiilis, että PS2:kin olisi jaksanut pyörittää isompaa väkimäärää ruudulla ja nyt kuitenkin pelasin PS4:llä. Pelistä näki siis kaikin puolin, että PS3 on ollut mielessä sitä tehdessä... mutta eikö sekin laite nyt vähän parempaan olisi pystynyt? Vastaan on tullut kuitenkin pelejä, joissa NPC:ja pyörii ruudun täydeltä ja grafiikatkin ovat paremmat. Eikö pelistudio osaa optimoida pelejään riittävästi vai mistä tässä on kyse? Laiskuudesta?

Tuo seikka alkoi tökkimään matkan varrella yhä useammin. Ei se toki tärkeintä ole, tarina ja pelattavat hahmot painavat vaakakupissa enemmän. Tuli kuitenkin fiilis, että odotukseni jäivät jollain tasolla täyttymättä.


Hukkasin juonen johonkin


Zestirian tarinapuoli on ainakin osittain kunnossa. Tykkäsin alkuasetelmasta, jossa päähahmo pystyy näkemään serapheja ja kommunikoimaan näiden kanssa. Useimmilla ihmisillä ei tätä kykyä ole ja siksi "maailmanpelastajan rooli" lankeaakin päähahmon harteille.

Olinkin fiiliksissä ja odotin, mitä tuleman pitää, mutta jossain kohtaa matkan varrella tunnelma lässähti. Karttojen koluamisen mielekkyys oli katoavaista sorttia ja hukkasin tarinan punaisen langankin johonkin. Ehkä pelikerrat sitten kävivät liian harvoiksi, mutta en tosiaan enää ole edes kartalla tuoreimmista käänteistä.

En muista, milloin viimeksi pelasimme Tales of Zestiriaa, mutta muistan kyllä, mihin kohtaan jäimme. Oli aika mennä jonkinlaiseen vesitemppeliin. En ole aikoihin ragequitannut peliä, mutta tällä kertaa niin pääsi pitkästä aikaa käymään. Temppelissä on seinistä hyökkääviä vesisuihkuja, jotka työntävät takaisin alkuruutuun, jos niihin osuu. Alkuun niiden väistely on suhteellisen yksinkertaista, mutta meno luonnollisesti vaikeutui pidemmälle päästessä.

Lopulta hihat paloivat ja kiinnostus lopahti, kun seisoin taas temppelin alussa ja olisi pitänyt juosta koko matka takaisin taistellen siinä samalla myös uudestaan samoja vihuja vastaan. Okei, osan pystyy kiertämään, mutta kaikkien kohdalla se ei onnistu.

Tuon kerran jälkeen en ole sitten peliin koskenutkaan. Ei vain huvita enää mennä kyseiseen temppeliin hakkaamaan päätä vesisuihkuun. Mies on kyllä luvannut hoitaa tuon osion, mutta saapa nähdä, koska löydämme aikaa operaatiolle. Tällä hetkellä Final Fantasy XIV:ssä riittää yhteistä puuhasteltavaa ja uusi Star Ocean on vienyt mukanaan, joten Zestiria ei valitettavasti ole ykkösprioriteetti.


Hahmoista kuitenkin plussapojoja


Hahmoista on silti sanottava pari sanaa (jouduin tosin nimet googlaamaan, koska ovat päässeet unohtumaan). Zestiriassa oli minusta nimittäin poikkeuksellisen kiva hahmokaarti Taleseihin yleisesti verrattuna. Kaikissa on ollut kivoja hahmoja, mutta osa taas todella tympeitä ja tylsiä.

Sorey on päähahmona ihan kiva. Hän ei herätä minussa suurta rakkautta, mutta en ole hänelle myöskään allerginen. Viimeisen vuoden aikana on ollut kiva, kun tällaisia päähahmoja on sattunut kohdalle. Olen niin kauan joutunut toteamaan, etteivät JRPG-päähahmot vain taida olla minun juttuni. Ehkä suuntaus on muuttumassa.

Mikleo on hänkin omalla tavallaan hauska tapaus, vähän äksy ja mustasukkaisen oloinen. En ole yaoi-fanityttö, mutta näen kyllä Sorey x Mikleo -juttujen potentiaalisuuden. Ilmeisesti kyseinen paritus on fandomissa kohtalaisen suosittu enkä suoranaisesti ihmettele sitä, vaikkei se minussa mitään kutinoita herätäkään.

Alishakaan ei ärsytä minua. Luokittelen hänetkin "ihan kiva" -kategoriaan. Hämmästyin kuitenkin, että hän putosi matkustavan joukon matkasta hyvin nopeasti. Kuvittelin, että hänen roolinsa olisi isompi ja hän toimisi virallisena vastakappaleena Soreylle. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, ellei sitten vesitemppelin jälkeen tapahdu jotain uusia käänteitä (mikä on siis täysin mahdollista).

Rose oli ensimmäinen hahmo, johon todella tykästyin. Hän on räväkämpi kuin Alisha ja hänellä on ehkä hitusen enemmän persoonaakin. Hänen tarinansa haluaisin aivan erityisesti nähdä loppuun asti. Koen hänet kiinnostavammaksi kuin kolme edellä mainittua hahmoa.

Dezel tuli käytännössä kuvioon mukaan Rosen mukana ja hän myös varasti erityisen paikan sydämessäni. Mies puolestaan ei tykkää pätkääkään Dezelin hitusen angstahtavasta paha poika -asenteesta, mutta minuun se jostain käsittämättömästä syystä vetoaa suuresti. Olen pienessä päässäni kehitellyt myös Rosen ja Dezelin välille kaikkea romanttista. Luultavasti kuvitelmani eivät toteudu vaan kaksikon välit jäävät sellaisiksi kuin ovatkin, mutta olisihan se ihanaa, jos kerrankin jotain tapahtuisi... Dezel tarvitsisi ehdottomasti hieman rakkautta ja paijausta elämäänsä.

Edna on pelin pakollinen pikkutyttö, mutta sellaisenaan kuitenkin ihan kiva. Toistelen tuota termiä nyt koko ajan, mutta se on omiaan kuvaamaan vähän kaikkea koko pelissä. Edna on toistaiseksi jäänyt minulle etäiseksi, mutta hänen suhteensa olen varovaisen utelias. Jos peliä tulee joskus jatkettua, haluan nähdä hänenkin tarinansa loppuun.

Lailah tuli myös mukaan jo varsin alkuvaiheessa peliä. Alkuun hän tuntui kiinnostavalta, mutta sittemmin hän on jäänyt jotenkin varjoon. En tarkoita, etteikö hänellä olisi ollut koko ajan roolia tarinassa, mutta olen ehkä itse keskittynyt niin paljon Roseen ja Dezeliin, etten ole kiinnittänyt Lailah'an erityistä huomiota.

Jos pelissä on muita pelattavia hahmoja, en ole heitä vielä tavannut. Hahmoja on kuitenkin jo sen verran paljon, etten usko heidän määränsä kamalan paljon kasvavan. Myös jokaiselle elementille on tiimissä oma seraphinsa, joten siinäkään mielessä porukkaa ei tarvittaisi lisää.

Alisha, Lailah, Sorey
Alisha, Lailah ja Sorey

Eli lyhyesti sanottuna kaikki on ihan kivaa eikä mikään erityisesti saa lämpenemään, paitsi Rose ja Dezel, joista ei luultavasti koskaan silti muodostu oikeaa paria. En koe suurempaa intoa peliä kohtaan ja jumittuminen ärsyttävään kohtaan vähentää pelaushaluja entisestään. Ehkä Zestiriaan tulee vielä joskus silti tarttua. Nyt on kuitenkin niin hyvä JRPG-vuosi menossa, ettei ole edes suurempaa tarvetta.

Mikä fiilis teille muille on jäänyt Tales of Zestiriasta?


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Zestirian taisin päästä läpi alkuvuoden puolella, mut ihan kaikkia tapahtumia ei muista ulkoo tietenkään. >w<

    Kuitenki, jotenki näihi uudempii Taleseihin (Xilliat, Zestiria) en oo päässy ihan täysillä mukaan, Hearts R oottaa jatkamista Vitan sisällä ja Vesperia on kaverilla lainassa (ei miul oo ees Xboxia höhö). Zestiria oli miul enemmänki hahmoista tykkäämistä ja niitte juttujen seuraamista, mut maailmas juoksentelu puudutti välillä. Kehittäjät kuulemma halus pelistä enemmän open world- tyylisen ilman putkijuoksua ja se nähtävästi onnistu ja epäonnistu samal kertaa. Maisemiakaa ei oikeen ehtiny kunnolla ihastella kun monsuja hyökkäs suunnast sun toisesta niskaa melkee jatkuvasti. >___<

    Hahmoista eniten tykästyin kans Dezeliin, mut miun syynä taitaa olla se, et kyseine seraphi tykkää eläimistä ja luonnost yleisesti. ^3^ Etenki sen jälkee kun opitaan hänen taustastaan lisää~ Mut Dezel ja Rose on kyl söpö pari. :3

    Nyt odottelen ens vuoden Tales of Berserian julkaisua, et sen vois lainaa joskus kirjastosta jos se sinne asti pääsee. Yritän kans välttää kaikki mahdolliset spoilerit enkä edes seuraa mitä hahmoja siihe sitte tulee. Sitä enne vois yrittää pelaa muita pelejä läpi. Eka Final Fantasy (X) meni vasta joku aika sitte läpi, et varmaa FF:iin pitää tutustuu tarkemmin seuraavaks.. eli XIII:n grindaamaa ja VII sekä XII alkutekijöis. >w>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätietoa Dezelistä olisikin mukava saada. Hänestä ei tähän mennessä ole vielä ihan kamalan paljon kerrottu. Kiinnostava hahmo kuitenkin on. Ehkä mies jaksaa jossain vaiheessa mennä tuon vesitemppelin minulle läpi ja pääsen jatkamaan peliä. (Kieltäydyn menestä sinne enää itse, rage quit ja sillein.) :D

      Suosittelen kyllä FF-sarjaan perehtymistä. Se on vähän eri tyyppinen kuin Tales-sarja, mutta uskoisin, että Talesien kuluttajakin viihtyisi FF-pelien parissa, ainakin osan.

      Poista