lauantai 13. elokuuta 2016

Missä JRPG:n tulevaisuus on?

Pelaajaboardin Norsukampa kirjoitti hiljattain RPG:n tulevaisuudesta. Olin jo ajatellut aiheeseen tarttumista, kun minulta suoraan pyydettiin siitä kommenttia / vastinetta, joten pakkohan tästä sitten oli muutama rivi raapustella. Tekstistä muodostui lopulta pohdintaa omista toiveista genren tulevaisuuden suhteen ja lopultahan voin puhuakin vain omasta puolestani, en kaikkien JRPG-pelaajien suulla.

Final Fantasy IV


Norsukamman mukaan JRPG:n tulevaisuus on menneisyydessä. Uusien ideoiden kehittelemisen sijaan pitäisi ottaa aimo harppaus taaksepäin ja tuottaa sitä tuttua ja turvallista tavaraa, johon pitkän linjan JRPG-fani on tottunut ja jota hän rakastaa. Tällä tarkoitetaan mm. laadukasta tarinaa ja mielenkiintoisia hahmoja, peräänkuulutettiin myös muistettavia sivuhahmoja ja heidän tarinoitaan.

Nykyisen JRPG:n osalta Norsukamman näkemys on, että tarinoiden ja hahmojen sisällöllinen laatu on kärsinyt samaan aikaan, kun ulkokuorta on tekniikan kehittyessä saatu koreammaksi. Pelit ovat kauniita katsella, mutta ovatko ne sitten silkkoa sisältä? Esille nostettiin myös pelillisten ominaisuuksien muuttuminen toiminnallisemmiksi.

Mikä vanhoissa JRPG:ssä oli tehty oikein?


En ole pelannut kaikkea mahdollista vaan minun historiani painottuu enemmän Final Fantasy -sarjaan kuin mihinkään muihin genren peleihin. Niiden lisäksi tosin tuli testattua Lufiaa ja Chrono Triggeriä. Sen sijaan esimerkiksi Star Ocean- ja Tales-sarjoihin olen tutustunut vasta verrattain myöhään, jälkimmäisestä en ole edes kokeillut niitä aivan ensimmäisiä pelejä. Star Oceaninkin osalta olen kahta ensimmäistä osaa pelannut PSP:n uusioversioina (en kokonaan) eikä valitettavasti voi sanoa, että ne olisivat herättäneet pelkästään lämpöisiä tunteita.

Final Fantasy V
Sanoisin silti, että Norsukampa on joissain asioissa oikeassa. Vanhat JRPG:t nojasivat paljolti loistaviin tarinoihin ja mielenkiintoisiin hahmoihin. Toisaalta ei voi sanoa, että esimerkiksi ensimmäisessä Final Fantasyssa olisi ollut kovin persoonalliset päähahmot (merirosvo Bikke on silti hauska), pelisarja pääsi ehkä loistoonsa paremmin Super Nintendon aikakaudella. Vaikka olen jonkin verran pelaillut sarjan kolmea ensimmäistä osaa, ensimmäiset todella kiinnostavat hahmot minulle olivat Final Fantasy IV:ssä, samanlainen fiilis on jäänyt tarinoiden osalta. Tosin pitäisi pelata ne kolme ensimmäistä varmaankin joskus loppuun, jotta voisi sanoa varmasti.

Monet JRPG-fanit nauttivat juurikin näistä hyvistä tarinoista ja hahmoista sekä heidän välisten suhteiden kehittymisestä. Tätä kaikkea on tarjolla vanhemmissa japanilaisissa roolipeleissä, joissakin jopa siinä määrin, että kaikkien suhdekiemuroiden näkeminen vaatii melkoista työtä *köh*Star Ocean: Second Evolution*köh*.

Pelien juonet olivat usein eeppistä maailman, ja Final Fantasyjen kohdalla myös kristallien, pelastamista, saatettiin siinä samalla toki pelastaa myös prinsessa, koska mitäpä fantasia olisi ilman prinsessoja. Peleissä nähtiin monia ikimuistoisia hahmoja, kukapa ei muistaisi Usvan Rydiaa, merirosvo Farisia tai Terraa, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi Esper? Cloud on jo puolestaan ikoninen eikä Squall paljon hänelle häviä, paitsi ehkä tyttöjen suosiossa. Zidanekaan ei ole kerännyt samanlaista fanityttölaumaa peräänsä kuin Cloud, mutta kyllä hänetkin muistetaan. Tai jos hypätään hetkeksi FF-sarjan ulkopuolelle, on Crono varmasti painunut monen pelaajan mieleen ja varastanut paikkansa heidän sydämissään.

Pelaajat siis muistelevat vanhoja suosikkejaan lämmöllä ja kaipaavat samantyyppisiä hahmoja myös uusiin peleihin. He haluavat ikimuistettavia tyyppejä, joiden kohtaloista voivat kiinnostua yhä uudestaan ja uudestaan.

Miksi vanhat JRPG:t eivät silti aina ole herkkua?


Kirjoitin vasta, mikä minua JRPG:ssä ärsyttää, joten tämä voi mennä hieman toistoksi, mutta menkööt. Vanhoilla peleillä on vahvuutensa, mutta ei niitä kannata nostalgisoida niin, että unohtaa heikkoudet.

Pelit vaativat grindaamista, mikä tarkoittaa monesti maailmankartalla ympyrän juoksemista satunnaistaisteluja toivoen. Välillä leveleitä saa hahmoille kerätä oikein tosissaan ja jos pelitiimi on suuri, pitää sama toistaa useilla eri kokoonpanoilla. Pakkohan ei tietysti ole kaikkia pelihahmojaan kehittää, mutta eipä niillä kehittämättömillä sitten pelin loppupuolella tarvitsekaan pelata enää ollenkaan. Vastaan voi tulla myös tilanne, jossa ei ole kehittänyt jotain hahmoa ollenkaan, mutta yhtäkkiä olisikin pakko pelata juuri hänellä. Kyllä siinä ärsytyskäyrä alkaa kohota.

Okei, joku voi tästä nauttia, mutta rehellisesti sanottuna minä en kuulu siihen ryhmään. Taistelut ovat ihan jees ja joskus voi olla kiva heittää aivot narikkaan ja vain kerätä leveleitä. Useimmiten se kuitenkin vain turhauttaa, koska olisi mukavampaa edistää sitä mielenkiintoista tarinaa.
Final Fantasy VI
Aina toisinaan tulee olo, että voisin pelata vanhoja Finaleita uusiksi. Sitten muistan, etten ole niin supertaktikoija, että pärjäisin low level -hahmoilla ja annan olla. En vain jaksa enää sitä grindaamista, sori. Onneksi sentään FFVII-FFIX on mahdollista läpäistä ilman ihan hillitöntä grindailua, mutta FFVIII:ssäkin olisi ihan suositeltavaa käyttää aikaa sitten taikojen pöllimiseen vihollisilta, mikä on taistelussa vielä tympeämpää kuin vihujen turpaan mättäminen (joka pitää tehdä sitten lopuksi kuitenkin).

Rivitanssi tuntuu hitaalta taistelutyyliltä, mutta on omalla tavallaan ok. Jossain vanhoissa peleissä on myös toiminnallisempia taistelusysteemejä, esim. Star Ocean -sarjassa. Niissä on enemmän vauhdin tuntua, mutta toisaalta vuoropohjainen systeemi antaa enemmän aikaa ajattelemiselle. Puolensa ja puolensa näillä asioilla siis.

Oman rasittavuutensa tuovat kömpelöt kontrollit. Yritin tuossa muutama vuosi sitten pelata jotain vanhemmista Final Fantasyista, mutta hajoilin aika ankarasti ristiohjaimen käyttöön sekä siihen, että tietyissä tilanteissa on oltava juuri oikean pikselin kohdalla, jotta saa toivomansa asian tapahtumaan. Ehkä minulla oli enemmän kärsivällisyyttä nuorempana tai sitten ei vain tietoa paremmasta kaiken ollessa vielä uutta ja ihmeellistä.

Grafiikat ovat myös yksi juttu. Tykkään silmäkarkista, mutta se ei ole minulle pelin valintakriteeri. Super Nintendon aikaiset pelit ovat minusta itse asiassa erittäin kauniita, mutta jos katselee vaikka PlayStation 1:llä Final Fantasy VII:n hahmografiikoita, ei niitä pökkelöitä voi sanoa näteiksi edes hyvällä tahdolla. Final Fantasy VIII:n hahmot ovat jo luonnollisempia, mutta nykyisellä HD-telkkarilla näyttävät silti hirveiltä, FFIX on ikääntynyt onneksi vähän paremmin.

En tosiaan tarkoita, että nuo pelit olisivat grafiikoidensa puolesta jotenkin huonompia, mutta en kyllä haluaisi uusia pelejäni samanlaisina. Pelin pitää näyttää isolta ruudulta katsottuna hyvältä. Jos hahmojen reunat ovat sahalaitaisia tai itse hahmot kulmikkaista palikoista koostuvia, kyllä se vähän töksähtää tänä päivänä.

Mikä uusissa JRPG:ssä sitten mättää?


Ainakin Norsukamman artikkeli antaa ymmärtää, etteivät tarinat ja hahmot ole enää yhtä hyviä tuoreemmissa JRPG-genren peleissä vaan pääpaino on siirtynyt kauniiseen grafiikkaan, kontrolleihin yms. Ääninäyttely ja yksityiskohtaiset hahmot eivät jätä pelaajan mielikuvitukselle tilaa.

Minä en näe häiritsevänä asiana mitään noin suoraviivaista, jonka voisi yleistää koko genreen ja sen tulevaisuuteen. Ääninäyttely voi olla surkeaa ja pilata pelin tunnelman, mutta se voi olla myös todella hyvää. Esimerkiksi juuri paljon parjatussa Final Fantasy XII:ssa on mielestäni erittäin laadukas englanninkielinen ääninäyttely.

Tales of Xillia 2
Genreä kuitenkin tuntuu vaivaavan laiska toteutus. Laatupelejäkin tulee ulos, mutta tarjolla myös aika paljon sellaista taskulämmintä peruskauraa, joka ei tyydytä nälkää kunnolla. Esimerkiksi Tales-sarjan pelejä suolletaan pihalle sellaista vauhtia, etten edes odota niiden kutkuttavan minua kunnolla. Ihan kivoja, mutta eivät kuitenkaan sytytä.

Myös Final Fantasy XIII-2 ja Lightning Returns tuntuvat nopealla tahdilla ulos tuutatulta halpisversiolta aidosta tuotteesta ja ovat myös turhakkeita. Ihan kivoja pelillisesti, mutta siihen se sitten jääkin. Tosin pelin arvoa mitataan myös sillä, miten kiva sitä on pelata, ja mielestäni nuo kaksi kyllä siinä puolessa pisteensä lunastavat.

Toisaalta pelejä saatetaan hautoa tolkuttoman kauankin. Final Fantasy XV:tä (entistä Versus XIII:ta) on odotettu vuodesta 2007! Star Ocean: Integrity and Faithlessness tuli melko monta vuotta The Last Hopen jälkeen, joskin se ei tainnut sentään jäädä samanlaiseen kehityslimboon kuin FFXV.

Vikaa on myös vanhan keiton uudelleen lämmittämisessä. Tämä vaivaa tosin nykyistä pelisukupolvea yleisesti. Kaikesta pitää tulla HD Remaster tai ainakin vanhat pelit pitää julkaista uudelleen uudella alustalla. Noh, eipä sillä, ostelen noita itsekin ja joitain on jopa tullut pelattua eli kysyntää kyllä onkin. Vanhan lämmittämisen lisäksi vain pitäisi tarjota sitä laadukasta uuttakin sopivaan tahtiin. Vähemmän jatko-osia ja taskulämmintä, enemmän pääsarjan pelejä... ja tällä tarkoitan pitkälti Final Fantasy -sarjaa.

Entä ovatko muutokset tuoneet jotain hyvääkin?


Siinä missä Norsukampa peräänkuuluttaa paluuta menneisyyteen, minä haluan suunnata katseeni jonnekin muualle. Vanhojen pelien parissa on kiva nostalgisoida ja niitä on mukava pelata uusilla alustoilla parannetuilla grafiikoilla (joskaan grindaaminen ei edelleenkään ole mukavaa).

Uusilta peleiltä haluan jotain muuta kuin vanhan toistoa. Haluan lisää hyviä tarinoita ja hahmoja ilman turhia jatko-osia, jotka pilaavat kokonaisuuden.

Rem
Final Fantasy Type-0
Taisteluiden ei tarvitse olla enää sitä samaa vanhaa, ei rivitanssissakaan vikaa ole, mutta uudet kokeilut ovat tervetulleita. FF-sarjan parhaat taistelusysteemit ovat minusta olleet Final Fantasy X:ssä ja Final Fantasy XII:ssa. Final Fantasy XIII-2:n systeemi oli myös toimiva, samoin Final Fantasy XIV:n, sen sijaan Final Fantasy XV:n taistelut eivät ainakaan demon perusteella iskeneet. Type-0:nkin systeemistä tykkäilin, mutta tutoriaali olisi saanut olla kattavampi, yritys-erehdys-menetelmä ei ole makuuni.

Toiminnalliset taistelut ovat siis tervetulleita, toki rivitanssiakin voidaan vielä testata. Rikkauttahan se on, että eri peleissä on erilaisia ratkaisuja. Bravely-sarja on tehnyt rivitanssista varsin hauskaa, vaikken tosin enää Secondissa ollut kovinkaan innoissani jatkuvasta grindaamisesta.

Pakko on myös kehaista Star Ocean: Integrity and Faithlessnessiä. Siinä taistelukentällä on parhaimmillaan koko seitsemän hengen tiimi ja pelaaja voi pelata kuudesta hahmosta ketä tahansa, yhtä ei missään vaiheessa pääse kontrolloimaan. Hahmot, joilla pelaaja ei sillä hetkellä pelaa, ovat tekoälyn varassa. Tekoäly perustuu hieman FFXII:n gambitien kaltaiseen roolijärjestelmään, joka on kuitenkin yksinkertaisempi. Homma toimii ja taistelut soljuvat eteenpäin mukavasti, grindauspuutumista en ehtinyt pelin parissa kokea.

Star Ocean 5
Star Ocean: Integrity and Faithlessness
Toivoisin myös, että genre uskaltaisi rikkoa omia kliseitään. Saa niitä olla mukana, kliseet ovat kliseitä syystäkin, mutta joskus voisi niitäkin kyseenalaistaa ja kokeilla tehdä asioita eri tavalla. Liiallisuuksiin ei tietysti kannata mennä, koska genre rakentuu myös tietyille elementeille. Siispä pelintekijät voisivat istua alas pohtimaan, mitä kliseitä kannattaa käyttää ja voisiko niitä käyttää uudella tavalla. Minä siis peräänkuulutan jotain tuttua, jossa on kuitenkin sopivasti mukana uutta. Mielestäni juuri Final Fantasy -sarja on yleisesti ottaen kunnostautunut tässä (ja unohdetaan taas ne turhat jatko-osat).


Pitäisikö miettiä myös muutosta tai muuttumattomuutta pelaajissa?


Tiesittehän, että ennen oli kaikki paremmin? Lapset olivat kiltimpiä, linnut lauloivat suloisemmin, tv:stä tuli parempaa ohjelmaa, nuoriso ei ollut pilalla ja JRPG:t olivat hyviä.

Kerron salaisuuden: ihminen on yleensä onnellinen lapsena ja nuorena. Silloin on aikaa ihmetellä ja tehdä kivoja asioita. Varsinkin nuoruudessa on vapautta, mutta vastuu ei vielä paina täysillä niskaan. Jossain vaiheessa tapahtuu jysähdys, vastuu iskee hartioihin, stressiä alkaa pukata ja vanne kiristää päätä, kun vaatimuksia sataa niin yhteiskunnalta, suvulta kuin puolisoltakin, esimiehestä nyt puhumattakaan. Lapsuuden ja nuoruuden harrastukset yms. kiertävät ympärilleen kultaisen onnentunteen vapauden ajoilta, ne alkavat näyttää paremmilta, ne huurustuvat nostalgialla. Ne ovat elämän sokeria, jota nykyhetken makeutusaine ei vain voi korvata. Aikuisuus ottaa päähän ja kaikki tuntuu ennen olleen paremmin.

Ennen ei ollut kaikki paremmin. JRPG-genressä oli silloin vikansa, ne viat vain olivat erilaisia ja muksuna ei edes tiennyt muusta. Pelit olivat jotain uutta ja ihmeellistä ja limittyivät tuohon ihanaan aikaan muistoissamme. JRPG-fanit alkavat olla kolmekymppisiä, me olemme jo urautuneet. Kohta me olemme sitä sakkia, joka vinkuu nuorison olevan piloilla, pelithän ovat jo.

Ehkäpä tarvitsemme JRPG:n, joka on suunnattu kolmikymppisille työssä käyville ahdistuneille aikuisille? Se saisi sisältää hyvän tarinan ja loistavat hahmot, mutta yli-innokkaat, piikkitukkaiset teinit voisivat loistaa poissaolollaan. Taistelusysteemi saisi olla riittävän yksinkertainen, jottei kontrollien opettelu vaivaa kiireistä duunaria liikaa, mutta ehkä ei enää kuitenkaan tanssita rivissä. Hahmojen kehityskaarikin voisi perustua johonkin muuhun kuin puskissa pyörimiseen, sillä kolmekymppisen elämä on täynnä velvotteita. Sitä ei halua tuhlata itseään toistaviin satunnaistaisteluihin, kun mieluummin voi uppoutua tarinan ja maailman syövereihin.

Miltäs kuulostaisi pelintekijät? Kannattaisiko tätä ajatusta lähteä kehittelemään?


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. JRPG-genren tulevaisuus lienee tavalla tai toisella kahtiajakoinen, sillä kuten kirjoititkin, "veteraanit" haikailevat vanhoja hyviä aikoja, kun taas nuoriso on saattanut tykästyä enemmän nykypäivän hyperaktiiviseen taisteluun ja grafiikkaloistoon. Kummankin "genren" edustajia tulee nykypäivänäkin, esim. Bravely Default ja Second, mutta eivät nekään saa ihan pelkkää suitsutusta, vaikka perustuvat vanhoihin kaavoihin ja kliseisiin.
    Itselleni japsiropen parhaat päivät olivat 90-luvulla. Olen esim. tutustunut Dragon Quest-sarjaan myöhemmällä iällä ja viisi ensimmäistä tarinaa kokeneena ihastuin siihen ikihyviksi juurikin tuon nostalgisen viban takia, jota se tuo tullessaan. On mahtava tietää, että jossakin on vielä paljon pelaamattomia SNES-, ja PS1 kauden japsiropeja, jotka odottavat pelaamistani. Erityisesti Tales, Star Ocean, Front Mission, Shin Megami Tensei, SaGa, Phantasy Star ja Shining sarjat kiinnostavat aivan mahdottomasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on melkoinen määrä noita vanhempia JRPG-pelejä pelaamatta, koska vietin ajan lähinnä FF-sarjan parissa (niin kuin taidan tehdä nytkin... tiikerin raidat ja silleen). Sieltä tosiaan löytyy vielä pelattavaa, jos vain haluaa.

      Se on oikeastaan ihan hyvä, että tällä hetkellä julkaistaan erilaisia pelejä. Sekä vanhan tyyppisille että uudemman polven edustajille taitaa olla paikkansa, eikä kaikkien tarvitse tykätä kaikesta.

      Poista