lauantai 29. lokakuuta 2016

Videopelimeme: päivä 16 - suosikkipahis

Hyvin monesta pelistä löytyy ns. pahis, joka on kaikkien ikävien tapahtumien takana. Hän toimii sankarin vastavoimana, joka pelaajan tulee päihittää läpäistäkseen pelin. Jotkut näistä ovat onnistuneita, toiset taas eivät. Oman suosikin nimeäminen tuntuu silti hankalalta.


Päivä 16: Suosikkipahis


Sain taas itselleni aikaan kunnon jumin videopelimemen kirjoittamisen suhteen, kun pohdiskelin kysymystä suosikkipahiksestani. Tämä on siinä mielessä hassua, että olen joskus fanittanut joitain pahiksia hyvinkin paljon. Esimerkiksi aivan blogin alkuaikoina kirjoitin postauksen muutamasta Final Fantasy -pahiksesta, joista pidän hyvin paljon.

Tuon postauksen perusteella suosikkilistalleni pääsee mm. pitkillä hiuksille (erikoisesta väristä plussaa), erikoisella puhetyylillä, pehmeällä ääninäyttelyllä ja kauniilla ulkonäöllä. Myönnettäköön, että pidän kyseisessä postauksessa mainituista hahmoista (Kuja / FFIX, Sephiroth / FFVII, Vayne / FFXII ja Seymour / FFX) edelleen, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, etteivät ulkoiset seikat riitä tekemään hyvää pahista.

Päätinkin yhden hahmon valitsemisen sijaan puhua siitä, millainen on mielestäni hyvä pahis videopeleissä. Unohdetaan siis tällä kertaa ne herkulliset ulkonäköseikat ja kurkataan kuoren alle.

Tässäpä kolmen kohdan lista minulle tärkeistä asioista:

1. Tavoite


Pahiksella pitää olla selkeä ja ymmärrettävä motivaatio ja tavoite. Hänen pitää pyrkiä saavuttamaan jotain. Ei siis enää tyyppejä, jotka ovat pahoja, koska ovat pahoja. Kukaan ei ole paha vain, koska on paha, piste.

Motivaatio voi olla esimerkiksi kosto. Pahis on kokenut jotain järkyttävää menneisyydessään ja haluaa maksaa potut pottuina. Tämä on kuitenkin halpa ja helppo vaihtoehto.

Sen sijaan pidän siitä, että pahis onkin omasta näkökulmastaan hyvis. Hän haluaa saavuttaa jotain suurempaa hyvää ja toimii sitten sen mukaan. Keinot päästä päämäärään voivat toki sitten olla kyseenalaisia, koska perusluonteeltaan pahis voi olla sellainen "pyrkimys pyhittää keinot" -tyyppi.

Otetaan esimerkiksi Final Fantasy XII:n Cidolfus Bunansa ja Vayne Solidor. Keisarin kolmas poika, joka on murhannut kaksi isoveljeään ja ajaa aktiivisesti keisarikuntaa sotaan, sekä hulluhko tohtorismies, joka tekee ydinasetasoisilla kivillä kokeita posauttamalla kokonaisia valtioita kartalta. Tavoitteena heillä on valloittaa lähistöllä sijaitsevia maita ja kenties piestä myös toinen suuri keisarikunta.

Itsekästä, pahaa, julmaa. Kyllä vain, sitäpä juuri. Vaynella ja Cidillä on kuitenkin myös muita ajatuksia. Yhdessä occuria Venat'n kanssa he pyrkivät ottamaan maailman vallan pois jumalolennoilta ja kaappaamaan sen ihmisten käsiin. Vaynen ja Cidin tavoitteena on siis palvelus kaikille kuolevaisille. Ei se tee heistä välttämättä hyviä ihmisiä, mutta omasta näkökulmastaan he kuitenkin toimivat oikein. Se tekee heistä kiinnostavia.

2. Uskottavuus


Pahiksen pitää olla myös uskottava. Uskottavuuden ei tarvitse varsinkaan fantasiagenressä syntyä todellisen maailman elementeistä (vaikkei siitäkään välttämättä haittaa ole). Pahiksen pitää siis noudattaa samoja lakeja kuin muutkin hahmot kyseisessä maailmassa. Jos hän rikkoo niitä, se pitää kuitenkin pystyä selittämään uskottavasti.

Esimerkiksi Final Fantasy VII:ssä Sephiroth on hahmo, joka rikkoo maailman rajoja. Hän näyttää pystyvän mihin tahansa ja olevan käsittämättömän voimakas. Myöhemmin kuitenkin selviää, että hän saa yliluonnollisilta tuntuvat voimansa ulkoavaruudesta saapuneen olennon soluista, joita häneen on injektoitu jo sikiövaiheessa.

3. Inhimillisyys


Jos pahis on paha, koska on paha ja haluaa tuhota maailman, hänestä kehkeytyy usein epäinhimillinen kauhistus. Ehkä tämäkin voi toimia jossain kontekstissa ja eeppisissä mittasuhteissa, mutta inhimillinen pahis tulee lähemmäs pelaajaa ja antaa mahdollisuuden ymmärtää, miksi pahis toimii niin kuin toimii.

Kyse voi olla pienistäkin asioista. Esimerkiksi Final Fantasy IX:ssä Kuja heivaa Zidanen pois Terralta, koska on mustasukkainen. Garland on luonut Zidanen suorittamaan tehtävän, jonka piti alun perin olla Kujan. Mustasukkaisuus on hyvin inhimillinen tunne, samoin sen vimmassa tehdyt teot ovat inhimillisiä, vaikkeivät välttämättä hyväksyttäviä.


Tavoite, uskottavuus ja inhimillisyys muodostavat kokonaisuuden, johon pelaaja pystyy jossain määrin samastumaan siitä huolimatta, ettei allekirjoittaisi pahiksen toimintamalleja. Kun pystyy ymmärtämään toisen tekoja, ne tulevat lähemmäs, tunkeutuvat iholle, jolloin pahikseen suhtautumisesta voi tulla ihanan ristiriitaista.

Hyvä pahis siis koskettaa pelaajaa syvemmällä tasolla. Jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa, emme ole mitään mustavalkoisia olentoja vaan liikumme harmaalla alueella. Joissain tilanteissa saatamme lipsahtaa lähemmäs mustaa päätä, kun olosuhteet ovat oikeat. Jonkun toisen näkökulmasta voimme olla hänen elämänsä pahiksia, vaikka omasta mielestämme toimisimme oikein. Hyvä pelipahis saa pelaajan pohtimaan, olisiko jopa itse päätynyt vastaavassa tilanteessa samaan ratkaisuun.



Tulossa seuraavaksi: Suosikkisankari


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti