sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pelaaja sisustamassa 2

Uuden tietokoneen ilmestyminen talouteen voi joskus aiheuttaa yllättävää liikehdintää. Kun vielä istuin läppärini kanssa vanhan työpöytäni ääressä, olo oli jokseenkin siedettävä. Pelaamiseen tarkoitetun pöytäkoneen kanssa ergonomia - tai pikemminkin sen puute - tuli aika äkkiä vastaan ja asialle täytyi tehdä jotain. Ratkaisu löytyi Ikeasta.

Olen puhunut pelaajan sisustamispuuhista kerran aiemminkin kevättalvella 2015. Tuolloin keskityin melko pitkälti esittelemään kotia kansoittavaa oheistuotemäärää, mutta sisustamiseen liittyy muutakin kuin kivoja esineitä. Pelaajan koti vaatii ehkä hieman erilaisia järjestelyjä kuin jonkun toisen. On tärkeää, että työpöytä on ylipäätään olemassa (olen kuullut huhuja, ettei kaikilla sellaista kotonaan ole) ja että se on ergonominen nimenomaan pelaamisen kannalta. Konsolipelaajan on toki hyvä sitten huolehtia taas sohvaergonomiastaan.

Vanhassa ei ole aina vara parempi


Vanha työpöytänurkkaukseni oli omalla tavallaan viehättävä, mutta ergonomian kukkanen se ei missään nimessä ollut. Laatikostojen välinen tila oli melko kapea ja pöytätilasta puolestaan ison osan lohkaisi tulostin. Pöytä oli juuri ja juuri tarpeeksi syvä läppärin kanssa puuhasteluun, jos koneen työnsi aivan seinään kiinni, mutta pöytäkonetta ei sille enää samalla tavalla pystynyt asemoimaan. Asento kävi äkkiä epämukavaksi.

Tykkäsin pöydän ulkonäöstä todella paljon, minkä takia en siitä olisi halunnut luopua. Silti otin asian puheeksi ja yllättäen mies sitten tarttuikin aiheeseen ja suunnitteli meille uudenlaisen pöytäkokonaisuuden. Aika kätevää, kun itse ei tarvinnut lopulta tehdä varsinaista ajattelutyötä ja etsiskellä sopivia osia.

Myös miehen työpöytä, joka oli huomattavasti vanhempi kuin minun, päivitettiin samaan syssyyn. Eräs ongelma vanhassa yhdistelmässä nimittäin oli, että pöytämme olivat erikorkuisia, eivätkä siten istuneet kunnolla yhteen.

Uusi ja ehompi yhdistelmä





Puhuin kyllä miehelle oman pöytäni epäergonomisuudesta muutamaan otteeseen, mutta masentavan marraskuun sinnikäs saamattomuus iski sen verran lujaa, etten itse saanut asialle tehtyä mitään. Eräänä perjantai-iltana kuitenkin kävi niin, että mies kertoi katselleensa meille jo työpöytävaihtoehtoja ja esitteli sitten minullekin kokonaisuutta, jota oli meille suunnitellut. Seuraavana sunnuntaina jo hurautimme Ikeaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli hieman erilainen kuin lopullinen yhdistelmä. Tarkoitus oli, että molemmille olisi tullut samanlaiset pöydät, joissa on toisessa päässä jalat, toisessa laatikosto. Paikan päällä kuitenkin päädyimme siihen, että minulle tulee korkea laatikosto ja miehelle matala. Pöytälevyt osoittautuivat myös hitusen korkeammiksi kuin olimme mielestämme Ikean sivuilta katsoneet, mutta emme sitten kuitenkaan vaihtaneet niitä toisiin, ohuempiin vaan päätimme pärjätä jo valituilla, koska niiden väri (koivu) miellytti silmää enemmän kuin muut mahdolliset vaihtoehdot.

Pöytäkoneen saapumisesta huolimatta sain itselleni reilusti enemmän pöytätilaa, sillä tulostin muutti laatikoston päälle. Karsin myös osan pöydällä pyörineistä esineistä, mutta ihan kaikesta ei tietenkään voinut luopua.

Nyt pystyn vihdoin työskentelemään ergonomisesti, joskin jouduin tuolin korkeutta hieman säätämään pöytälevyn yllättävän paksuuden vuoksi. Olen erittäin tyytyväinen ja uskon viihtyväni pöytäni ääressä entistä paremmin, mikä voi olla selän kannalta hyvä juttu. Läppärin kanssa tuli usein karattua olohuoneen sohvalle dataamaan ja kirjoittelemaan eikä se ole totisesti tehnyt hyvää. Tosin läppäri on edelleen olohuonekäytössä, mutta ehkä sen käyttö nyt hiljalleen vähenee.

Edullista ja toimivaa


Ikeahan on tunnetusti edullinen paikka. Kaikki siellä ei ehkä ole huippulaadukasta eivätkä nämä meidänkään pöydät ole mitään täyspuuta. Ihan toimivat ja näppärät silti. Siltä varalta, että joku haluaisi samantapaista itselleen nikkaroida, tässä vielä kasa linkkejä.

Linnmon pöytälevy 19 €
Adils jalka 2,50 €
Alex laatikosto (5 laatikkoa) 65 €
Alex laatikosto (9 laatikkoa) 99 €
Meidän kokonaisuus (2 x pöytälevy, 6 x jalka, 1 x iso laatikosto ja 1 x pienilaatikosto) yhteensä: 217 €

Kahden ihmisen pöytäratkaisuksi tämä meidän kokonaisuus tuli siis ihan kivan edulliseksi. Toistaiseksi se on myös omalta osaltani tuntunut erittäin hyvältä. Vaikka vanha pöytä oli nätti, sen ääressä työskenteleminen ei missään vaiheessa oikein muodostunut erityisen miellyttäväksi. Nyt aion kehitellä sille jonkin uuden käyttötarkoituksen, mutta tietokonepöydäksi se ei enää palaa.

Ja onpahan muuten mahtavan paljon laatikkoja käytössä! Jopa minulta menee hetki, ennen kuin saan ne kaikki täytettyä.

Minkälaisia sisustusratkaisuja te muut olette tehneet pelaamisen vuoksi? Vai näkyykö kotona mitenkään, että siellä asuu pelaaja tai pari?


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti