lauantai 12. marraskuuta 2016

Tales of Zestiria tempaisi takaisin otteeseensa

Aloitin Tales of Zestirian pelaamisen miehen kanssa syksyllä 2015 ja jätin sen kesken joulukuun lopussa. Vasta tänä syksynä siihen tuli tartuttua uudestaan ja vihdoin se loka-marraskuun vaihteessa tuli saatua loppuunkin. Pelistä jäi vähän hassun sekalainen fiilis.


Koin syksyn aikana uuden innostuksen Tales of Zestiriaan peliin pohjautuvan animen katsomisen myötä. Muistin taas ne asiat, joista olin pelissä pitänyt, hahmot yhtenä isona tekijänä. *köh*Dezel*köh* Yhtäkkiä itse peli alkoi kutkutella yhä enemmän ja huomasin usein animejakson jälkeen pohtivani, josko sittenkin kiskoisin sen esiin pelihyllyn syövereistä.

Kirjoittelin Zestiriasta viimeksi kesällä ja yritin analysoida, mikä lopulta johti siihen, etten peliä pelannut loppuun. Syitä oli varmasti useita ja osa niistä jo unohduksen värittämiä. Nyt kun pelin käynnistin uudestaan muistin kuitenkin, että edessä oli vesitemppeli, jonka kanssa hakkasin joulun jälkeen päätä seinään eikä muuten innostanut edelleenkään mennä kokeilemaan onneani sinne. Onneksi sain miehen suostuteltua tarttumaan ykköspelaajan ohjaimeen väliaikaisesti.

Kun kaikki tutoriaalit oli uudestaan opeteltu ja vesitemppelistä selvitty, pääsin vasta kunnolla peliin kiinni. Luultavasti juoneen en enää täydellisesti onnistunut sukeltamaan vaan yksityiskohtia on päässyt unohtumaan. Onneksi se ei silti estänyt pelin läpäisyä.

Joka illan innostus


Kun sitten kävimme Zestiriaan käsiksi, teimme sen kunnolla. Siitä tuli lähes jokaisen arki-illan harrastus ja välillä viikonloppujenkin. Monesti Tales-sarjan pelejä on tullut pelattua vain perjantai-iltaisin, mikä on johtanut siihen, että ne ovat myös meillä edenneet aika hitaasti. Sellainen tyyli ei kuitenkaan tuntunut enää sopivalta Zestirian kohdalla, ehkä osittain siksikin, että tauko oli ollut pitkä ja uusia mielenkiintoisia pelejä tulossa tarjolle. Halusin sen pois takaraivostani kolkuttelemasta ennen seuraavaa kiinnostuksen kohdetta.

Ja okei, halusin myös tietää, miten tarina oikein päättyy ja mitä hahmoille lopulta tapahtuu. Kiinnostuin siis aidosti pelin tarinastakin aivan eri tavalla kuin esimerkiksi molempien Xillioiden kanssa. Kun vesitemppelin kauhuista oli selvitty, mentiin eteenpäin koko ajan "mitähän seuraavassa käänteessä odottaa" -fiiliksellä.

Tykkäsin myös paljon Zestirian skiteistä, jos ei lasketa niitä, joissa opetettiin jotain peliteknistä asiaa. Ne saivat usein haukottelemaan, mutta hahmojen välisiin suhteisiin ja tarinan käänteisiin liittyvät höpinäsetit sen sijaan olivat useimmiten nannaa. Joskus niitä tosin paukkui samalla tallennuspaikalla vähän turhan monta peräkkäin, mutta tällaisia puuskia ei sentään ollut rasittavuuteen asti.

Hakemista ja hankaluuksia


Kesti tovin, ennen kuin opimme taas taistelemaan kunnolla, mutta isomman haasteen aiheutti kuitenkin yksityiskohtien unohtaminen. Zestiriassa on sivuhahmoja ihan kiitettävästi eivätkä kaikki ehtineet esiintyä animen ensimmäisellä kaudella (liekö esiintyvät kaikki animessa ylipäätään?), joten monta kertaa jouduimme miettimään, keitä nämä päähahmojen juttukaverit oikein ovat ja mitä he ovat aiemmin tehneet tai sanoneet.

Viisainta olisi ollut varmaan aloittaa peli kokonaan alusta, mutta sitä en kuitenkaan halunnut tehdä. Peliä oli tuolloin kuitenkin takana jo hieman reilut 30 tuntia eli olimme aikalailla puolivälissä. Pikkuisen päältä 60 tuntiin se sitten saatiin läpi. Aivan viimeisiin tunteihin asti minusta tuntui, että joitain asioita jäi tajuamatta, mutten uskaltanut netistäkään käydä lisäinfoa lukemassa, koska spoilerien vaara oli suuri.

Mietimme myös moneen otteeseen pelin edetessä, teemmekö jotain väärin. Ehkä jokin oppi ei ollut mennyt perille? Perustaisteluja tuntui olevan joka kulman takana ja harvoin pääsi kovin montaa askelta, kun jo joku monsteri kutitteli taas takatukkaa torahampaillaan. Siitä huolimatta näistä taisteluista saatavat kokemuspisteet olivat aivan onnettomia eikä tasojen keräys niiden avulla ollut järkevää, saati erityisen nopeaa. Sen sijaan pomo-otteluista tasoja kyllä ropisi kiitettävästi. Onneksi, koska muuten kehittyminen olisi pysähtynyt kuin seinään.

Tämä taistelupuoli siis hieman hyydytti intoa, mutta onneksi hahmot ja tarina pitivät riittävän hyvin otteessaan. Tarinankin osalta tuli pieni alamäki eräässä kohdassa. Paneudun siihen kuitenkin tarkemmin toisessa postauksessa, joten ei mennä siihen nyt.

Loppu ei lässähtänyt


Kun olen pelannut muita Taleseja, olen pitkälti pettynyt loppuratkaisuihin. Ne eivät ole tuntuneet tarpeeksi kohauttavilta tai tyydyttäviltä. Potentiaaliset parit eivät ole saaneet luotua mitään suhdetta toisiinsa eikä oikein mikään muukaan ole tuntunut sopivalta. En edes osaa määritellä, mikä niissä tarkalleen ottaen mättää, mutta niistä ei ole tullut tunnetta, että ne olisivat olleet riittävä palkinto pelin läpäisystä. Toki pitää muistaa, ettei määränpää ole kaikki vaan matkallakin on merkitystä.

Zestirian kohdalla oli joka tapauksessa toisin. Ensin minusta tuntui, että taas jäi luu käteen, mutta loppuanimaatio jatkuikin sitten lopputekstien jälkeen. Kaikkiin kysymyksiini ei vastattu, asioita jäi paljolti oman tulkinnan ja mielikuvituksen varaan. Tällä kertaa loppu oli silti hitusen tyydyttävämpi kuin aiemmissa peleissä. Tämäkin varmaan riippuu pelaajan tulkinnasta, mutta kerrankin sain hymyillä, koska edes yksi pari sai toisensa... vaikkakin siihen taisi mennä satoja vuosia. Hurraa rakkaudelle! Vaikkei kyseinen pari sinällään kiinnostanut minua, en voinut olla hymyilemättä. Näin sen vain kuuluikin mennä.

Sen sijaan Alishan DLC, joka voidaan lukea osaksi loppua (vai endgamea?) oli kaikkea muuta kuin innostava ja tyydyttävä. Pelillisesti alku oli vielä ok, mutta mitä pidemmälle edettiin, homma oli vain tylsää dungeonin koluamista. Kaiken lisäksi Alisha ei pystynyt edelleenkään yhdistymään seraphien kanssa, joten taistelu oli tympeää näin ykköspelaajan näkökulmasta. Mies pelasi Rosella, joten ehkä hänellä oli hitusen hauskempaa... paitsi, ettei kirosanojen määrästä päätellen ollut.

Tarinallisesti DLC oli myös pettymys. Oliko sillä kenties eri käsikirjoittaja kuin muulla pelillä? Rose ainakin oli todella veemäinen biatch, mikä ei ollut mielikuvani hänestä varsinaisen pelin osalta. Melkein tuntui siltä kuin DLC:hen olisi haluttu luoda asetelma, jossa kaksi samaan mieheen rakastunutta naista kähisee keskenään välillä vähän hyväntahtoisemmin, välillä kirkuen ja toisiaan tukasta repien. Minusta tämä ei sopinut kuvioon. En nähnyt Rosen ja Soreyn välillä sellaista kipinää, joka olisi voinut aiheuttaa tällaisen mustasukkaisuusepisodin. Alishan ja Soreyn välille taas olisi ehkä toisissa olosuhteissa voinut jotain kehittyäkin, mistä syystä olisi kannattanut tällaista piikittelyä ja kinastelua ennemmin sitten Alishan ja Mikleon välille kuin Alishan ja Rosen. Tosin Mikleokaan ei ole persoonana sellainen, että olisi välttämättä lähtenyt moiseen urpoiluun mukaan.

Varsinainen peli oli siis tarinallisesti hyvä, myös lopun osalta, mutta DLC:n olisi voinut vaikka jättää julkaisematta. Onneksi sain sen pelin mukana eikä minun tarvinnut maksaa siitä. Siinä olisivat rahat totisesti menneet hukkaan. En suosittele kenellekään sen ostamista, ellei nyt sitten halua maksaa pelkästään siitä ilosta, että pääsee pelaamaan Alishalla ja saa hänelle uuden asun (joka sivumennen sanoen oli kyllä ihan kiva).

Animen toista kautta odotellessa


Kaikista pikkuvioistaan huolimatta Tales of Zestiria on ollut minulle paras Tales-kokemus tähän mennessä. Se hyppäsi heilahtaen suosikiksi, vaikken sellaista osannut edes odottaa. Ehkä se oli vähän vähemmän taskulämmin kuin Xilliat tai Symphonia. Niin herkku se ei ollut, että olisin sitä aloittamassa heti uudestaan, mutta se jätti lämpimät muistot.

Animen kakkoskautta odottelenkin nyt sitten jo innokkaasti. Haluan nähdä, eteneekö tarina siinä samalla tavoin kuin pelissä ja millaisiksi hahmojen väliset suhteet muodostuvat. Lisäksi anime tarkoittaa lisää ruutuaikaa Dezelin seurassa eikä sitä voi olla liikaa.

Mikä fiilis teille muille jäi Zestiriasta? Tykkäsitkö? Inhositko? Onko Zestiria jo menneisyyttä ja Berseria se, josta pitäisi puhua?


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Koskaan ei ole liian myöhäistä puhua Zestiriasta! On pikemminkin liian aikaista puhua Berseriasta, kun pelkään lähinnä spoilaantuvani jotain kautta. :D

    Tosi mukava kuulla, ettei loppupeleissä Zestiria aiheuttanutkaan pelkkiä harmaita hiuksia ja olikin sitä vastoin tähänastinen suosikkisi sarjan peleistä. Go, Afeni! Taidatkin olla ainoa tietämäni ihminen, joka tykkää pelistä näinkin paljon... Siis itseni lisäksi tietysti. Hirveän vaikea löytää jutteluseuraa aiheesta, kun kaikki tuntuvat inhoavan Zestiriaa enemmän tai vähemmän.

    Mietin tässä, haluaisitko nyt pelin läpäistyäsi jossain vaiheessa tehdä postauksen, jossa tuot esille mielipiteitäsi/ajatuksiasi kaikista kahdeksasta päähahmosta? Vähän samaan tyyliin kuin teit syyskuussa Fioresta ja Annesta, vaikka tietysti lyhyemmin jos haluat, kun on kuitenkin neljä kertaa enemmän hahmoja käsiteltävänä. Olisi mielenkiintoista lukea ajatuksistasi enemmän, varsinkin omiin suosikkeihini Dezeliin ja Mikleoon liittyen - vaikka kaikesta päätellen saamme kuulla Dezelistä vielä tämän blogin puolella joka tapauksessa. ;)

    En muuten tiedä, olenko unohtanut koko jutun vai onko kyseessä jokin tulkinnanvarainen asia, jota en itse tajunnut... Mutta ketkä kaksi pelin loppuun mennessä saivat toisensa? Katsoin jopa pelin loppuvideon, mutta en hoksannut keistä kahdesta on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onneksi minullakaan ei ole mitään ylimääräistä tietoa Berseriasta, joten kovin pahoja spoilereita en pysty blogiin vuotamaan. :D

      Hämmennyin jotenkin Zestirian saamasta vihasta, kun Internetin ihmemaasta vihdoin uskalsin juttuja kurkistella. Erityisesti häkellyin joidenkin hahmojen rajusta suomimisesta, kun omat ajatukset olivat olleet aika päinvastaisia. Jotenkin näköjään päädyn tykkäilemään jutuista, joita sitten enemmistö (vai äänekäs vähemmistö?) inhoaa.

      Voisin kyllä tehdä hahmopostauksenkin. Dezelistä sellainen on työn alla, mutta miksipä ei tekisi muistakin hahmoista. Mietin vielä toteutustapaa eli laitanko kaikki samaan vai teenkö vaikka kaksi postausta. On nimittäin olemassa riski, että yksi postaus kaikista hahmoista venyisi melkoisen pitkäksi. (Tulkinnasta riippuen se toki voi olla joko hyvä tai huono asia lukijoiden mielestä.)

      Tuo "toistensa saaminen" on tosiaan melkoisen tulkinnanvarainen juttu. Melkein arvasinkin, että joku tästä vielä kysyy. :D

      Pelin lopputekstien jälkeenhän nähdään video, jossa pitkän tukan kasvattanut Mikleo vaeltelee temppeliraunioissa. Yhdessä hän putoaa lattian läpi, mutta joku tarttuu sopivasti häntä kädestä. Tätä henkilöä ei suoranaisesti näytetä, mutta hänellä on sepherdin hansikas. Mikleon ilmeestä voi myös päätellä, että tarttuja on tuttu eli Sorey.

      Koska Mikleo ja Sorey nyt selkeästi ovat koko pelin ajan olleet OTP, tein tästä johtopäätöksen, että tällä kertaa edes yksi pari sai toisensa.

      Kuten sanottua, tuo on kovin tulkinnanvarainen teoria ja joku toinen voisi ajatella kohtauksesta hyvinkin eri tavalla. Minä kuitenkin näin sen tuolla tavoin. :)

      Poista