torstai 29. joulukuuta 2016

FFXV - kun ärsytys läikkyy yli

Olin päässyt Final Fantasy XV:n parissa siihen pisteeseen, että jopa pidin siitä. Sitten avoin maailma tuntui kutistuvan putkijuoksuksi ja meno meni muutenkin tympeäksi. Pelausmotivaatio alkoi olla laskusuuntainen, kunnes lopulta paukkui pakkaselle. Sain jotain, mitä en todellakaan pyytänyt: kauhuelämyksiä.

Tämä postaus käsittelee chapter 13:a ja sisältää jonkin verran spoilereita. Lukeminen omalla vastuulla!


Pohjustusta


Olen joskus ollut kauhusta hyvinkin kiinnostunut, nykyisinkin satunnaiset kauhutarinat saavat mielenkiintoni. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa Until Dawn ja Fatal Frame 5. En kuitenkaan pysty pelaamaan kauhupelejä. Ahdistavan tunnelman vielä siedän, mutta jump scaret tekevät minusta selvää jälkeä, jos ohjain on omassa kourassa. Riskinä on, että myös se ohjain päätyy palasina huoneen nurkkaan. Ei raivon, vaan pelkän säikähdyksen takia.

Näistä syistä en vain yksinkertaisesti pelaa kauhupelejä. Pystyn katsomaan, kun joku muu pelaa niitä, mutta välillä sekin menee sohvan nurkassa ujeltamiseksi. Olen tunnistanut rajani ja viihdytän itseäni mieluummin vaikkapa juuri japanilaisten roolipelien avulla. Tarjolla on yleensä hyvä tarina ilman kauhuelementtejä.

Toki Final Fantasy -sarjaan on mahtunut kohtauksia ja paikkoja, jotka ovat ahdistuksenomaisia tunteita minussa laukaisseet. Tornit kammottavat minua ja esimerkiksi FFXII:n Henne Mines aiheutti alkuun jopa pelkoa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä en olisi pystynyt käsittelemään. Paikka on karmiva, mutta se on kuitenkin vain yksi muiden joukossa ja taistelutaidoilla siellä selviää. Traumoja ei ole jäänyt vaan voittajafiilis.

Kauhun kourissa


Final Fantasy XV tuntui menevän ylipäätään alamäkeen Leviathan-taistelun jälkeen, mutta minun kohdallani peli saavutti tähänastisen pohjakosketuksensa chapterissa 13. Yhtäkkiä Noctisilla ei ole ainuttakaan kaveria matkassa eikä edes aseitaan, vain sormus, jonka avulla taisteleminen osoittautui nopeasti erittäin tympeäksi. Noctis sai yksinään juosta pitkin pimeitä käytäviä Ardynin huudellessa jostain kaukaisuudesta ja osio tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Rento roadtrip-meininki kääntyi viimeistään tässä vaiheessa ahdistavaksi tarpomiseksi, mikä on varmasti ollut pelintekijöillä tarkoituskin.

Chapterin alussa mentiin siedettävällä tasolla. Vähän huokailin turhautumisesta ja pelaaminen alkoi tökkiä, kun käänteet ovat toinen toistaan tylsempiä. Sitten helvetti rävähti vasten kasvoja.

Aavistelin pahaa, kun käytäville alkoi ilmestyä piilopaikkoja. Oletettavasti se tarkoitti, että vihollisilta kuuluisi piiloutua. Ei kivaa, mutta sekin menettelee, jos on ihan pakko. Piiloleikkimahdollisuudesta huolimatta päätin ottaa taistelun tien, koska piileskely on tympeää. En vain ole koskaan pitänyt peleissä piileskelytehtävistä, ne eivät ole minun juttuni.

Seuraava käänne sitten oikeastaan pilasi koko touhun lopullisesti. Ensimmäinen jump scare -kohtaus: ohjain oli lentää ja naapuritkin luultavasti kuulivat, että jotain oli tekeillä. Sydän hakkasi, kurkkua kuristi ja kädet olivat jo hiestä liukkaat. Kiitti vaan!

Jos se olisi jäänyt tuohon, en luultavasti olisi päättänyt valittaa aiheesta. Vaan kun ei jäänyt! Seuraava jump scare iski aika pian ja laukaisikin tällä kertaa jo paniikkikohtauksen oireet. Tajuan, että tämä on henkilökohtainen ongelmani, mutta omat rajoitteet huomioiden olen myös päättänyt, mitä pelaan ja mitä en pelaa. Edelleenkin ne kauhupelit ovat siellä ei-listalla, jrpg:n ei kuulu olla kauhua (ellei kyse ole erikseen kauhuteemaisesta jrpg:stä, jonka luultavasti jättäisin väliin).

Tuossa vaiheessa olikin sitten turha enää kuvitella pelaavansa. Ensin toivuttiin paniikista, sitten luovutettiin ohjain suosiolla miehelle ja tyydyttiin ulisemaan seuraavat 1,5 tuntia sohvan nurkassa, kunnes meno näytti hieman tasoittuvan ja kaverit oli saatu messiin takaisin. Ei ollut kivaa, oli ihan saakutin rasittavaa ja menetin täysin haluni pelata Final Fantasy XV:tä enää koskaan uusiksi. Jos sen joskus aloitan, loppuu minun osaltani pelaaminen Leviathan-taisteluun. Lisävälivideot taidan nauttia joko YouTubesta tai sitten seuraan vierestä miehen peliä, mikäli hän sellaisen aloittaa.

Minulle tämä hyppäys kauhugenren puolelle oli täydellinen turn off. En tarvitse Final Fantasyyni mitään tällaista ja toivon, että suuntaus on jatkossa jotain muuta.

Asiallisesti ajatellen


Nyt kun olen pahimmasta järkytyksestäni selvinnyt, pohdiskelin asiaa tarkemmin. Edelleen olen sitä mieltä, ettei tuo osuus pelissä todellakaan toiminut. Se ei ollut sitä, mitä odotan pelisarjalta enkä toivo toista samanlaista episodia.

Jos peli halusi ottaa mallia kauhusta, voidaan sitä arvioida kauhuna. Se oli huonoa, laadutonta suorastaan. Hyvää kauhua luodaan painostavalla tunnelmalla, jatkuvat jump scaret ovat halpaa ja mielenkiinnotonta siitä huolimatta, että allekirjoittaneelle ne tosiaan voivat aiheuttaa paniikkikohtauksia.

Toisekseen... miksi Final Fantasyn olisi tarkoitus pelotella pelaajaa? Ei pelisarjaa tietääkseni ole missään vaiheessa markkinoitu kauhun ystäville. Toki genrerajoja voi venyttää, mutta FFXV:n venytykset eivät nyt tunnu oikein onnistuneilta.

Kolmanneksi Noctisin yksinäiset harhailut kestivät pitkään; dungeon oli pisin koko pelissä siihen mennessä ja myös kaikista tylsin. Se oli täynnä itseään toistavia käytäviä ja huoneita, joissa tuurilla saattoi olla yksi (usein täysin turha) esine. Valtavia varastotilojakaan ei hyödynnetty mihinkään mielenkiintoiseen, ne vain olivat. Lisäksi sormuksella taisteleminen oli peliteknisesti todella tylsää ja tympeää.

Lyhyenä sykäyksenä tuo olisi mennyt. Esimerkiksi Zidanen (FFIX) yksinäinen angstaushetki Terralla kestää vain murto-osan pelistä, mutta avaa jo pelaajalle tunteet, joita hän käy läpi, antaa samastumisen mahdollisuuden. Noctisin avuttomuus ilman kavereitaan ja aseitaan avautuu tunnelijuoksussa kyllä, mutta käy vanhaksi alle puolessa tunnissa. Kun mitään mielekästä sisältöä ei ole, on ilmeisesti päätetty, että pelaaja on kiva pitää varpaillaan, milloin mistäkin niskaan tupsahtavilla monstereilla.

Koko osio on siis sanalla sanoen kuvottavan tasotonta kuraa. Samaan aikaan paljastuu tekstin pätkiä, joiden sisältö on sinänsä kiinnostavaa, mutta kansioiden kahlaaminen tuo mielikuvan Resident Evilistä (mikä voi olla tarkoituskin? Harmi vain, että Ressut ovat sentään mielenkiintoisia, tämä kohta pelistä ei). Minun kohdallani ainakin tympeys iski jo niin vahvasti, että olisin tarvinnut toisenlaista kerrontatapaa. Kenties pelastettu Prompto olisi voinut kertoa samat asiat, ehkä hän olisi vankina ollessaan kuullut jotain? Tai Ravus olisi voinut paljastaa todelliset tapahtumat kuin myös omat, nyt täysin hämärän peittoon jääneet, motiivinsa? Olisiko mitään?

Kohdasta tulee lähinnä mieleen, että vuosien kehitystyöstä huolimatta, kehittäjätiimiltä loppui aika kesken ja pelin loppupuolelle vain läiskäistiin tympeä tunnelijuoksu täynnä turhia huoneita, jump scareja ja tylsää taistelua. Jotainhan piti saada aikaan, kun julkaisupäivä oli jo menty antamaan.

Mitä jäi käteen?


Tämän kokemuksen pohjalta odotukseni Final Fantasy XV:n lopun suhteen ovat pakkasen puolella. Peli saa petrata aika hurjasti, jos meinaa vielä minut saada lämpenemään. Alku oli kiva ja viihdyttävä, joten olin jo valmis antamaan pelille aidon mahdollisuuden. Nyt se tuntuu lähinnä kasalta kakkelia.

Koska mies ystävällisesti suostui ottamaan ohjaimen haltuunsa, uskon voivani nyt pelata pelin loppuun saakka (toivon mukaan samanlaista kohtaa ei enää tule vastaan). Sen jälkeen taitaakin olla aika jäähdytellä hiiltyneitä aivojani ja sulatella jäätynyttä sydäntäni World of Final Fantasyn parissa.


http://www.pelit.fi/

PS. Kuvia ei ole, koska sattuneesta syystä en kyseisestä chapterista sellaisia tullut kaapanneeksi.

4 kommenttia:

  1. Minä kuulun myös niihin, jotka ovat todella herkkiä kaikille kauhujutuille (liian vilkas mielikuvitus...) enkä itsekään pelaa mitään kauhupelejä tai edes katso kauhuelokuvia tämän takia. Sain ehkä elinikäiset traumat Okamin aavelaivasta :D

    FFXII:ssä oli kyllä joitakin tosi pelottavia paikkoja! Itselle on mieleen jäänyt olikos se Feywood (?), jossa hahmojen editse kulki jotain heijastuksia, josta näit välillä itsesi ja joista välillä hyökkäsi päälle jotain kammottavia jättiläisskorpionimonstereita ja muita vihollisia. Plus se kammottava musiikki! Ei enää ikinä D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten! Feywood on tosiaan edelleen inhokkipaikkojani FFXII:ssa enkä sitä kolua koskaan enempää kuin on pakko. Ehkä joskus vielä rohkaistun?

      Se on ikävää, kun peleissä tulee pelottavia kohtia ihan yllättäen vastaan. Kaikkeen ei osaa varautua, ei varsinkaan silloin, kun kyse on kuitenkin jostain muusta kuin kauhupelistä.

      Poista
  2. Itse olen pelien suhteen aika kaikkiruokainen, joten kauhupelitkin maistuu. Sen takia itselleni chapter 13:sta jäi käteen ainoastaan monotoninen eteenpäin jyystäminen, pelaajaa aliarvioivat puzzlet, tympeä sormustaistelu ja Ardynin kettuilut. Tuo olisi ehkä joten kuten toiminut, jos sitä olisi ollut noin 10 kertaa vähemmän. Mutta kun käytävät vain jatkui jatkumistaan ja välillä käydään vielä hakemassa vauhtia alakerroksista, niin vähempikin pistää suututtamaan. Tai oikeastaan voisi puhua passiivisaggressiosta, koska loppua kohti en tuntenut enää oikein mitään x) Tämänhän piti olla Final Fantasyä!!

    Onneksi loppu on kuitenkin parempaa, koska jos seikkailu tuohon olisi lässähtänyt, niin petetty olohan siinä tulee. Käy sääliksi kun lukee eri foorumeilta ihmisten onnellisia postauksia pelin mahtavuudesta ennen Altissia-vierailua. Vähänpä tietävät, mikä odottaa O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmiset on erilaisia tuon suhteen. Se on vähän harmillistakin, etten vain pysty kauhua pelaamaan. Välillä pelin tarina voisi kiinnostaa, mutta kun ei vaan onnistu se pelaaminen. Onneksi on YouTube, voi huoletta sormien välistä kurkkia, mitä tapahtuu. ;P

      Minua ei tuo pelin loppukaan enää saanut oikein lämpenemään, mutta ei siitä sen enempää, koska paneudun asiaan sitten seuraavassa postauksessa. :D

      Hieman kyllä tosiaan tulee sääli, kun porukka hehkuttaa ja itse tietää, että matto vielä vedetään jalkojen alta. Saa nähdä, parantavatko myöhemmät paikkaukset tuota kohtaa paljonkin. En tosin ole ihan varma, jaksanko ottaa asiasta ainakaan itse pelaamalla selvää.

      Poista