torstai 22. joulukuuta 2016

Fiilispäivitys Final Fantasy XV:stä

Muutama viikko on sujuvasti vierähtänyt Final Fantasy XV:n parissa. Aivan joka päivä en ole ehtinyt ohjaimeen tarttua, mutta melko usein kuitenkin. Tätä kirjoittaessa tunteja on pelikellossa n. 43 ja olen chapterissa 12, voisi siis sanoa, että edellisen postauksen ajoista kokemusta on kertynyt jo kivasti.

Toisin kuin edellinen postaus, tämä sisältää jonkin verran spoilereita. Lukeminen omalla vastuulla! Postaus käsittelee pääasiassa chaptereita 1-12.



Innostuksen nousu


Oli hyvin hämmentävää huomata, että innostuin pelistä, jota kohtaan minulla on ollut voimakas hypetyksen vastareaktio. Olikin yllättävän kivaa ajella edestakaisin pitkin Lucisin mannerta ja tehdä erilaisia sivutehtäviä. Tunnelma oli vähän samanlainen kuin FFXIV:n parissa toisinaan, kun pääjuoni vain unohtuu ja sitä keskittyy kaikkeen muuhun. Hauskaa puuhastelua näyttikin pelissä riittävän heti kolmannesta chapterista alkaen. Jämähdin juonellisesti kyseiseen kohtaan n. 15 tunniksi ja tykkäsin ainakin melkein joka hetkestä.

Kalastus ei napannut missään kohtaa, joten se jäi osaltani vähiin, samoin huntit päätin tehdä sitten myöhemmin, käytännössä siinä kohtaa, kun peli varoittaa viimeisestä luolastosta. Parit tein, nekin lähinnä siksi, että siten sai muita sivutehtäviä avattua tai suoritettua. Esimerkiksi olisi ollut hulluutta jättää behemoth-huntti tekemättä ja sitä myöten chocobojen käyttömahdollisuus avaamatta.

Tasojen kerääminen ja ympäri karttaa pyöriminen tuntui mielekkäältä eikä haitaksi ollut, että autossa istuessa sai kuunnella hyvää Final Fantasy -musiikkia ja nostatella sitä myöten nostalgiahuuruja. Pidin myös siitä, ettei vihollisia vilise kartalla joka askeleella vaan välillä voi ihan vain tutkiskella paikkojakin ilman, että fauna yrittää haukata palan ahterista.

Tosin keisarikunnan sotajoukot osoittivat jo tässä vaiheessa ärsyttävyytensä. Minkä lie tutkan ovat Noctisiin asentaneet, kun ilmalaiva tuntuu olevan paikalla välittömästi prinssin astuessa ulos autosta. Niskaan putoavat sotajoukot kävivät nopeasti vanhaksi vitsiksi, josta ei irronnut lopulta enää edes säälinaurua.

Ärsyttävistä imperiaaleista huolimatta maastossa oli ihan kiva liikkua - varsinkin chocobojen saamisen jälkeen. Sattumalta ja sivutehtävien kautta tuli myös löydettyä jokunen ylimääräinen luolasto, joita jostain syystä päädyin koluamaan usein yöaikaan. Reissut olivat usein hyödyllisiä kokemuspisteiden kannalta, mutta sai niiden kautta muitakin etuja, kuten löysi Noctisille lisää aseita, joiden kanssa fuusioitua.

Kun sivutehtävät oli kahlattu läpi, oli olo melko ähkyinen, mutta tyytyväinen. Oli siis aika jatkaa pääjuonessa eteenpäin. Tasoja oli juonitehtäviin nähden kertynyt sen verran mukavasti, että eteen tulevat haasteet sujuivatkin varsin helposti. Eteneminen oli mukavan kevyttä. Juonen myötä tuntui joka kerran avautuvan vähän lisää sivuhommia, joten eteneminen pysähtyi aina hetkelllisesti, muttei kuitenkaan enää yhtä pitkäksi aikaa kuin chapter 3:ssa. Homma tuntui toimivan hyvin.

... ja tuho


Oli aika purjehtia Altissiaan. Minua jännitti, suussa oli vahvasti seikkailun maku. Yksi sivutehtäväkin oli vielä suorittamatta. Se nimittäin vei juurikin Altissian puolelle. Merimatka tuntui pitkältä, mutta oli lopulta odottamisen arvoinen, kun valtava kaupunki levittäytyi silmien eteen.


"Voi juku, tää on iso paikka! Tutkimiseen menee ikuisuus ja täällä on varmaan kasapäin lisää sivutehtäviä", näin ajattelin yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Kuten sanoin, sivutehtävistä alkoi olla jo vähän ähkyä, mutta samaan aikaan ne olivat oudon tyydyttäviä eivätkä vähiten tarjoamiensa level upien takia.

Ei ryhdytä valehtelemaan tai vähättelemään. Altissia on upea. Siihen nähden paikassa vietettiin aivan liian vähän aikaa. Juonen mukana aluetta ei tutkita kunnolla vaan sitä lähinnä pyyhkäistään. Yksi sivutehtäväkin on aika äkkiä tehty, jos jättää ne huntit väliin. Umbra tosin tarjoaa mahdollisuuden palata Lucisille ikään kuin ajassa taaksepäin, jotta voisi suorittaa väliin jääneet sivutehtävät. Hälytyskelloni eivät vielä soineet. Minulla ei menneisyydessä ollut jäljellä enää oikein mitään... paitsi pari juttua, joihin tasot eivät vielä riittäneet. Päätin siis, että hyödynnän Umbraa myöhemmin, kun juonen myötä tasoja taas kertyy.

Voi, minkä virheen teinkään!

Okei, peli kyllä sanoi, että jos juonessa etenee, ei Altissiaan ole enää asiaa. Minä ajattelin, ettei ole enää hetkeen ja kohautin olkiani. Myöhemmin sain huomata, ettei tainnut olla enää mitään, mihin palata. Se siitä upeasta kaupungista, jota peli hyödynsi luokattoman vähän.

Altissian jälkeen peli onkin edennyt putkessa. Umbraa ei ole ollut mahdollista käyttää vaan yöpymispaikoissa (tähän mennessä tasan yksi leiri ja yksi epämääräinen makuuhuone) on voinut vain levätä. Sivutehtäviä ei näy eikä kuulu vaan juoni on ainoa vaihtoehto.

Putkimaisuudenkin kestää, jos hahmot ja tarina kiinnostavat. Minulle kuitenkin Final Fantasy XV:n isoin ongelma on, etten ole vieläkään kiintynyt hahmoihin. En edes siinä määrin, että erään ison käänteen myötä olisi noussut kyynel silmäkulmaan. Ehei, tuijotin tapahtumia tunteettomana. Minä, joka pillitän välillä mainoksille ja hyville biiseille. Jotain on pielessä.

Kun sitten hahmojen välinen kommunikaatiokin typistyi veetuilun tasolle, kunnes loppui kokonaan kavereiden jäädessä taakse, soppa alkoi olla piloilla. Juuri nyt en innostu tarinasta, en hahmoista enkä edes pelillisistä ominaisuuksista. Loppu tuntuu kurkusta väkisin alas työnnettävältä pakkopullalta. Saa nähdä, innostunko vielä uudestaan, mutta tällä hetkellä intoni on vedetty pytystä alas.

Tässä vielä viivapiirros siitä, miten epätasapainoisena kokonaisuutena FFXV minulle tällä hetkellä näyttäytyy.


Aion kuitenkin jatkaa pelin loppuun asti. Juuri nyt en vain enää osaa odottaa siltä kovin suuria.


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Kokemuksesi on samanlainen, kuin keskimäärin jokaisella FFXV:n pelanneella. Chapterit Altissiasta eteenpäin ovat saaneet sellaista itkua osakseen, että devaajilta taisi tulla ihan virallinen lausunto, että aikovat optimoida pelin loppuosaa. Kannataa pelata peli loppuun ennen muutoksia, että saa käsityksen mistä puhutaan :D Erityisesti Chapter 13 on jäänyt muistoihini lähtemättömästi. Kaikesta tästä voi päätellä, että vaikka FFXV on ollut kehityksessä sen 10 vuotta, loppui aika kuitenkin kesken ja peli runnottiin markkinoille puolivillaisella sisällöllä varustettuna. Ja sitten käytetään pelaajia betatestaajina ja pätsätään kaikista parjatuimmat kohdat. Niin ja DLC:ia kanssa tiedossa vaikka kuinka paljon :D Se on tätä nykypäivää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelasin pelin loppuun itse asiassa jo maanantaina. :D Blogipostaukset eivät vain aina kulje ihan samassa tahdissa kuin oma eteneminen, koska aktiivisesti pelatessa ei ehdi kirjoittaa / julkaista aina välittömästi (tai kuten nyt, oikolukija on saikulla ja joudun vähän himmailemaan senkin takia).

      Chapter 13:lle olen itse asiassa omistanut ihan oman postauksensa. Jätti kyllä jälkensä se osuus pelistä.

      Vähän on tosiaan pelin suhteen ollut sellainen fiilis, että ostinko oikeasti 60 €:lla early accessin. :D Toivottavasti Finaleiden suhteen sama linja ei jatku.

      Poista