maanantai 12. joulukuuta 2016

Mitä pelaajalle pukinkonttiin?

Joululahjojen keksiminen voi usein olla hankalaa. Pelaajalle voi toki lahjoittaa syksyn uutuuspelin tai, jos oikein haluaa rahaa käyttää, vaikkapa pelikonsolin. Muitakin vaihtoehtoja kuitenkin on ja ne saattavat sopia myös pienen budjetin joululahjashoppailijalle paremmin.


Mistä niitä lahjoja löytää?


Monilla peliyhtiöillä on omia kauppojaan, joista voi tilata pelien lisäksi esimerkiksi vaatteita. Nämä löytyvät yleensä helposti googlaamallakin "peliyhtiön nimi + store + eu". Harvemmalla putiikilla on Suomessa liikettä, mutta tullimaksuilta ja pitkiltä toimitusajoilta välttyy, kun tilaa tuotteet EU-alueen sisäpuolelta. Joka tapauksessa lahjan hankkimiseen kannattaa kuitenkin varata hitusen enemmän aikaa kuin Suomesta ostettaessa. Se ei välttämättä ole perillä heti samalla viikolla.

Myös pelikaupat ovat hyviä shoppailupaikkoja kaikenlaisille peliaiheisille tuotteille. Isoista kaupungeista löytyy kivijalkaliikkeitä, pienemmällä paikkakunnalla voi joutua verkko-ostoksille. Tällöinkin on hyvä muistaa varata riittävästi aikaa tilaukselle. Jouluna Posti joka tapauksessa ruuhkautuu.

Amazon ja eBay tarjoavat myös hyvin ostosmahdollisuuksia. Varsinkin eBayssa ostoksien kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei päädy hankkimaan piraattituotetta. Epäilyttävän halpa hinta voi tarkoittaa tuoteväärennöstä. On myös hyvä tarkistaa, mistäpäin maailmaa tuote saapuu. EU:n ulkopuolelta tulevat paketit jäävät monesti tulliin, mikä hidastaa toimitusta ja voi myös aiheuttaa lisäkustannuksia.

Tosin nyt joulu on jo niin lähellä, etteivät ulkomailta tilatut paketit välttämättä aatoksi kerkeä. Ensi vuotta tai pelaajan synttäreitä silmällä pitäen tämä vinkki kannattaa kuitenkin laittaa korvan taakse.

Mistä tietää, mitä ostaa?


Kun pelaajalle lähtee sitten joululahjaa hankkimaan, kannattaa vähän yrittää urkkia, millaisista peleistä henkilö pitää. Yleensä se selviää kurkistamalla kirjahyllyyn, siellä saattaa olla joukko pelikoteloita. Nappaa vaikka kännykällä valokuva, jolloin voit rauhassa tarkistaa pelien nimet myöhemmin.

PC-pelaajan mieltymyksiä voi myös usein vakoilla kätevästi Steamin kautta. Tämä vaatii kuitenkin jo vähän enemmän urkintataitoja, sillä on tiedettävä henkilön Steam-nimimerkki. Sen jälkeen voi tarkastella hänen profiiliaan ja katsoa, mitä pelejä hän omistaa sekä mitä hän on laittanut toivelistalle (Steamin toivelistalta voikin sitten myös bongailla sopivia pelejä lahjaksi).

Helpoin tapa selvittää pelaajan mieltymykset on kuitenkin kysyä. Jos ei halua suoraa lahjatoivetta tiedustella, voi kysäistä, mikä on hänen suosikkipelinsä, tykkääkö hän erityisesti jostain pelisarjasta ja odottaako jotain uutuuspeliä jo kovasti. Paitsi, että saat lahjavihjeitä, saatat oppia läheisestä jotain uutta.

Kun sitten suunta on selvillä, vaihtoehtoja pelkkien pelien tilalle löytyy kyllä. Alla listaus kaikesta pienestä kivasta, millä pelaajaa voi myös ilahduttaa.

Ehdotus 1: peliaiheinen paita


Peliaiheiset printtipaidat ovat kivoja. Niitä saa useimmiten t-paitoina ja huppareina. Hyviä ostospaikkoja ovat peliyhtiöiden viralliset kaupat. Hinta voi olla korkeahko, mutta ainakin on varmaa, ettei tuote ole piraatti.

Peliaiheisia paitoja tarjoavat kuitenkin myös monet t-paitoja painavat yritykset, esimerkiksi Qwertee. Vastaavia kauppoja on lukuisia muitakin. Monesti konseptina ovat päivittäin vaihtuvat tarjouspaidat, joten oikean paidan bongaaminen vaatii hieman tavallista enemmän vaivannäköä. Se kuitenkin kannattaa, sillä paitojen kuvitus on taiteilijoiden tekemää eikä siis täysin samanlaista kuin virallisten kauppojen tarjonta. Lahjana tällainen paita on siis persoonallisempi.

Kuvassa pari vuotta sitten Qwerteeltä tilattu Final Fantasy IX -aiheinen t-paita. Paita on hyvälaatuinen ja edelleen aktiivisessa käytössä. Pesemisestä huolimatta printti ei ole ainakaan vielä haalistunut. Seuraavaksi voisin huolia Final Fantasy XII -paidan... ihan vain vihjeenä, jos joku minulle joululahjaa pohdiskeleva tätä postausta sattuu lukemaan. Syntymäpäiväkin on ihan kohta, heh.

Ehdotus 2: muki peliprintillä


Samaiset peliyhtiöiden viralliset kaupat myyvät myös printtimukeja. Jos pelaaja on ahkera teen tai kahvin kuluttaja, tällainen muki voi siis olla hyvinkin ilahduttava lahja.

Mukeja löytyy myös eBaysta, mutta niiden aitoudesta ja/tai laillisuudesta en uskalla mennä takuuseen. Lisäksi Ifolorilta on mahdollista tilata mukeja omalla kuvalla. Peliaiheisia kuvia ei tosin saa noin vain tekijänoikeussyistä napata netistä tähän tarkoitukseen, mutta jos lähipiiristä löytyy kuvataiteilija, voi hän taiteilla peliin liittyvän kuvan ja sen voi sitten mukiin huoletta painattaa... ja olisihan muuten ihan peliaiheinen taulukin hieno idea!

Ehdotus 3: peliaiheista kirjallisuutta


Kirjapuolella riittää valinnanvaraa. Suomessa peliaiheisia kirjoja myyvät ainakin Puolenkuun pelit ja Fantatasiapelit. Tässä aihepiirissä on alakategorioita:

  • Strategia- ja läpipeluuoppaat
  • Tiettyyn pelisarjaan liittyvät kaunokirjalliset teokset, esim. Warcraft, Mass Effect, Assassin's Creed
  • Peliaiheiset sarjakuvat, esim. Final Fantasy Type-0 ja Legend of Zelda
  • Pelitietokirjat
  • Kaunokirjalliset teokset, joiden yksi teema ovat pelit tai pelaaminen, esim. Adeno, Sword Art Online -lyhytromaanit
  • Taidekirjat

Jos pelaaja viihtyy myös lukemassa, nämä ovat oikeasti hyvä vaihtoehto. Taidekirjasta voi tosin innostua myös sellainen pelaaja, joka ei koe itseään lukijatyypiksi. Upeita konseptitaidekuvia moni nimittäin katselee oikein mielellään.

Ehdotus 4: muita pelien oheistuotteita


Pelien ympärillä pyörii oikeasti hillitön määrä krääsää. On tietysti hyvä yrittää selvittää, viehättyykö se oma pelaaja esimerkiksi figuureista, patsaista, kirjanmerkeistä tai vaikkapa tarroista, ennen kuin lähtee ostoksille.

Sekä Puolenkuun pelit että Fantasiapelit tarjoavat kirjojen lisäksi näitä oheistuotteita ihan kivan määrän ja GameStopissakin niitä on näkynyt.

Esimerkiksi minä sain eräänä jouluna kuvassa näkyvät Bubble Bobble -pelin päähahmot lahjaksi. Bub ja Bob ovat kovin suloisia ja ilahduttavat minua edelleen päivittäin. Myös aikuinen ihminen voi siis hyvinkin nauttia tällaisesta lahjasta. Toki tässä kohtaa on hyvä tuntea lahjan saaja riittävän hyvin, kaikki eivät halua omaa pehmoeläintarhaa.

Ehdotus 5: itse tehty peliaiheinen lahja


Jos olet taitava käsistäsi, lahjan voi tehtailla myös itse. Peliaiheiset pipot, lapaset ja kaulahuivit tulevat varmasti pakkasella tarpeeseen, mutta yhtälailla pelaaja voi ilahtua taidekuvasta, avaimenperästä tai korusta.

Kuvassa näkyvän moogle-pipon olen saanut joululahjaksi ja sille onkin näin pelibloggaajana ollut käyttöä. Pipon saatuani päätin alkaa käyttää sitä mm. blogini videopostauksissa ja onpa se päässyt mukaan myös Desucon-visiitillekin.

Pukinkontista on löytynyt mm. myös Final Fantasy -teemaisia joulupalloja, jotka tänä jouluna koristavat kuustamme, ja joskus olen saanut moogle-kännykkäkorun. Näillä lahjoilla on aivan erityinen merkitys, koska tiedän niiden antajan tehneen ne omin käsin. Hän on miettinyt, mikä juuri minua voisi miellyttää ja nähnyt vielä vaivaa lopputuloksen aikaan saamiseksi. Arvostan suuresti kädentaitoja, joten tällaiset lahjat ovat merkityksellisiä. Ihanaa, kun on osaavia ihmisiä lähipiirissä!





Mitä muuta?


Tässä oli nyt muutama vinkki, millä pelaajaa voisi jouluna muistaa. Toki jos budjetti antaa myöten, syksyn uutuuspelit ovat edelleen hyvä ja helppo vaihtoehto, kunhan muistat tarkistaa, viihtyykö pelaaja mieluummin konsolin vai PC:n ääressä. Suoraankin näitä asioita voi toki kysyä, aina ei tarvitse jäädä lahjatoiveita arvailemaan.

Mitäs sanotte, te muut pelaajat? Onko mielessä jotain, mitä itse lisäisitte listalle? Laittakaa kommentteja tulemaan, ehkä joku nappaa niistäkin kätevät lahjavinkit!


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Aika hyvä lista, ei tule oikeastaan kummempia enää tähän mieleen, varsinkin kun kohta 4 käytännössä kattaa populaarikulttuuriin keskittyvien nettikauppojen koko varaston. Tietenkin tähän voisi vielä lisätä erilaiset lahjakortit pelikauppoihin tai niin sanotut "lompakon täyttökortit" erilaisiin digitaalisiin kauppoihin, mutta se on sitten taas henkilöstä kiinni, että arvostaako enemmän näitä "rahalahjoja" vai haluaako antaa jotain käsin kosketeltavaa materiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :) Lahjakortit tms. ovat kyllä siinäkin mielessä käteviä, että jos antaja on epävarma hyvien vaihtoehtojen suhteen, voi antaa lahjaksi toisella mahdollisuuden hankkia jotain kivaa.

      Samaan kategoriaan taitaa mennä joihinkin verkkopeleihin saatavat peliaikakortit.

      Poista