lauantai 10. joulukuuta 2016

Tales of Zestirian hahmopohdinnat 1: Dezel ja Rose

Tales of Zestiria tarjoilee jopa yllättävän kivan hahmovalikoiman. Koska hahmot ovat minulle peleissä aina hyvin tärkeitä, ajattelin uhrata tovin aikaani pelin pääjoukkion käsittelylle. Tässä ensimmäisessä postauksessa ovat vuorossa Dezel ja Rose.

Tämä postaus sisältää isoja spoilereita pelistä!

Tulossa on myöhemmin vielä kaksi muutakin postausta: Soreyta, Mikleota ja Alishaa käsittelevä sekä Ednaa, Zaveidia ja Lailah'a käsittelevä.



Afeni tykkää, muut ei niinkään


Dezeliin tykästyin melkein heti, kun hänet pelissä esiteltiin, Rosen kohdalla lämmittelin pidempään, mutta lopulta sulin kuitenkin. Aloin pitää hänestäkin hyvin paljon.

Kun pahin spoilereiden pelko oli ohitse, kävin luonnollisesti netin ihmemaassa katselemassa muiden ajatuksia kyseisistä hahmoista. Järkytykseni oli suuri, kun tajusin heihin kohdistuvan melkoisesti vihaa. Toki tykkääjiäkin löytyi, mutta myös äänekäs kiukkuisten pelaajien joukko.

Dezeliä inhottiin mm., koska:
  • Hän käyttää Rosea hyväkseen
  • Hän on karmiva ja ällöttävä stalkkeri
  • Hän on aiheuttanut Scattered Bonesien kohtalo
  • Hänen sokeuttaan ei hyödynnetä mitenkään

Rosea taas mm., koska:
  • Hänen ei pitänyt olla koko pelissä alun perin
  • Hänen ääninäyttelijällään on suhde pelin ohjaajaan, joten hahmo tehtiin vain rakkaan miellyttämiseksi (Huom! En tiedä, onko tämä edes faktaa, tällaisiin väitteisiin kuitenkin törmäsin)
  • Alishan piti olla "the waifu" ja Rose saikin suuremman roolin
Varsinkin Rosen osalta olin hyvin hämmentynyt. Dezelin inhoaminen sentään perustuu pelissä tapahtuviin asioihin, mutta Rose saa osakseen ryöpytystä täysin hahmoon itseensä liittymättömistä seikoista. Ehkä en voi vain ymmärtää asiaa, koska Alisha ei ole ollut minulle mitenkään merkittävä enkä ollut seurannut pelin kehitystä millään tavalla. Minulla ei ollut Zestiriasta ja sen hahmoista mitään ennakkokäsitystä, joten otin kaiken vastaan sellaisena kuin se tarjoiltiin.

Toisaalta ajattelen myös, että pelin kehittäminen tapahtuu vaiheittain. Tarina ja hahmot elävät moneen otteeseen, ennen kuin lopullinen muoto saavutetaan. Voi tietysti olla pelintekijöiltä typeryyttä markkinoida sisältöä, jonka lopullisuudesta ei ole varmuutta, mutta joskus sellaistakin sattuu. Pystyn kyllä ymmärtämään sen, että hahmojen roolituksia vaihdetaan ja joukkoon lisätään uutta, jotta saavutetaan tietynlainen kokonaisuus. Teen tätä samaa itsekin, kun työstän romaanikäsikirjoitusta. Tarina vaikuttaa keskeneräisenä erilaiselta kuin valmiina. En siis lähtisi suinpäin tuomitsemaan Alishan ja Rosen roolituksia, ne on varmasti tekovaiheessa mietitty ja syystä ratkaisuun päädytty.

Mutta se siitä. Tavallaan minua huvittaa se, että taas kerran päädyin pitämään hahmoista, joista anonyymit mesoavat netissä, kuinka kamalia ne ovatkaan. Ehkä minulla hieman viiraa tai sitten katselen hahmoja jotenkin erilaisten silmälasien läpi... tiedä häntä.

Dezelin synkkä kuori ja pehmeä sisus tekivät vaikutuksen


Dezelillä on perinteinen synkän hahmon "dark and edgy" -aura, joka on varmasti omiaan karkottamaan osan pelaajista hänen lähistöltään. Hän vaikuttaa vaikealta persoonalta ja varsinkin vaikeasti lähestyttävältä, ei avaudu helposti ja kun avautuu, onkin jo liian myöhäistä.

Minuun Dezel kuitenkin onnistui tekemään vaikutuksen. Hopea-vihreä tukka oli tietysti yksi huomion herättäjä, mutta myös hitusen salaperäinen olemus vaikutti. Angstisuus ei ole minulle mikään hyvän hahmon vaatimus, mutta Dezelistä tuli tunne, että pinnan alla on jotain enemmän. Dezelistä tuli sellainen olo, että hän on vähän paha poika, muttei kuitenkaan. Kovan kuoren alla sykki pehmeä ja lämmin sydän. Siinä on yhdistelmä, joka tuntuu toimivan minulle pelihahmoissa. Fanityttömoodi oli käynnistetty.

Dezel oli myös yksi suurimmista syistä palata pelin pariin. Anime käynnisti taas kiinnostuksen, mutta erityisesti Dezelin näkeminen siinä antoi lisää pontta ja muistutti, että juuri tämän hahmon tarinan haluan nähdä loppuun asti. Toki myös muilla hahmoilla ja itse pelin tarinalla oli minulle merkitystä, Dezel ei siis ollut ainoa vaikuttaja. 

Rosen pirteys ja aktiivinen rooli toimivat


Kun Rose tuli kuvioihin, en ollut aivan varma, miten häneen olisi pitänyt suhtautua. Siihen asti oli näyttänyt siltä, että tiimin ytimen muodostavat Sorey, Alisha sekä eri elementtien seraphit. Oletus ropisi palasina lattialle, mutta päätin antaa uudelle muodostelmalle mahdollisuuden. Kuten sanottua, en ollut muodostanut sidettä Alishaan, joten hänen jäämisensä taka-alalle ei varsinaisesti häirinnyt minua. Mieskin tykkäsi ihan teknisesti pelata mieluummin nopeita tikareita käyttävällä salamurhaajalla kuin hitaalla keihäällä huitovalla prinsessalla, joten hyöty oli suurempi kuin haitta. Rosen plussapisteisiin on laskettava myös kyky yhdistyä seraphien kanssa, mitä Alisha taas ei pystynyt edes omassa DLC:ään tekemään.

Rose oli pirteä ja reipas, pärjääjä. Toisaalta hän tarjosi koomista kevennystä kummituskammollaan, mutta ei mennyt siinä liiallisuuksiin. Hänen ja Soreyn välille näytti kehittyvän myös lämmin ystävyys, joka kantoi läpi pelin. Kunnes vasta Alishan DLC:ssä minusta alkoi tuntua, että ystävyyden sijaan joku oli halunnut kuviossa olevan muutakin. En pidä yhtään DLC:n esittelemästä biatch-Rosesta, mutta sovitaan vaikka, ettei se ole Rosen todellinen olemus vaan huonoa fan fictionia, eiköstä joo?

Kipeä, salattu menneisyys


Dezelin ja Rosen menneisyys pysyy pelaajalle mysteerinä melko pitkään. Heistä kumpikaan ei avaa sitä erityisen syvällisesti, mutta pienistä sivulauseista voi ymmärtää, että jotain ikävää on tapahtunut. Menneisyyden salat avataan vasta, kun hahmoilla ei ole enää mitään mahdollisuutta muuttaa vääjäämätöntä kohtaloa.

Rose on ollut aikoinaan Wind Riders -nimellä tunnetun palkkasoturikillan jäsen. Dezel kulki ystävänsä Lafargan kanssa killan matkassa, vaikkei koskaan tehnyt tiettäväksi läsnäoloaan. Kun sitten Rolancen prinssi halusi naida Rosen, Lafarga vihjaisi, että seraphien yhteinen matka Wind Ridersien kanssa taitaa olla tullut päätökseen. Dezel ei suhtautunut ajatukseen positiivisesti vaan toivoi, ettei näin kävisi.

Pelissä annetaan ymmärtää, että Dezelin toiveen takia prinssi muuttui hellioniksi ja kääntyi Wind Riderseja vastaan, mikä johti lopulta Dezelin sokeutumiseen, killan tuhoon ja useisiin kuolemiin, Lafargan ollessa yksi merkittävimmistä uhreista. Rose ja jäljelle jääneet Wind Ridersit ottivat itselleen uuden nimen, Sparrowfeathers, ja alkoivat toimia kauppiaina, mutta perustivat kauppiaskillan taustalle myös salamurhaajakillan nimeltä Scattered Bones. Rose toimi tämän killan johtajana, mutta Dezel tosiaan otti hänet usein haltuunsa ja veteli naruista.

Dezel muistaa menneisyyden tapahtumista vain Lafargan kuoleman, jonka haluaa kostaa tuhoamalla sen aiheuttaman hellionin. Tähän tehtävään hän hyödyntää Rosea.

Vaikka pidän Dezelistä, oli minunkin pysähdyttävä pohtimaan hänen tekojaan ja niiden seurauksia.
On totta, että Dezel käytti Rosea hyväkseen saavuttaakseen oman kostotavoitteensa. Hän oli useita kertoja ottanut Rosen kropan haltuunsa ilman, että Rosella itsellään oli ollut tästä tietoa. Sekin on totta, että Dezel oli pyörinyt Rosen kannoilla näkymättömänä vuosikausia. Rosella oli jonkinlainen aavistus siitä, että jotain oli tekeillä, mutta hän ei ollut kärryillä, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Kyllähän tämä jonkinlaisen stalkkerin määritelmän täyttää.

Rosella on kyky, jonka avulla hän voi nähdä serapheja, mutta hän ei osannut käyttää sitä. Niinpä hänellä ei ollut mahdollisuutta nähdä Dezeliä. Ilmeisesti Dezel olisi hänelle kuitenkin pystynyt itsensä näyttämään pikaisesti esimerkiksi peilin kautta, mutta olisi luultavasti säikäyttänyt Rosen vain entistä pahemmin. Hän kun jo valmiiksi pelkää kummituksia (mikä epäilemättä on Dezelin läsnäolon aiheuttamaa).

Onhan se karmivaa, että joku hiippailee kannoilla ja kropan haltuun ottaminen on vielä karmivampaa, ei Dezelin tekoja voi puolustella. Tosin hän myös auttoi Rosea pärjäämään paremmin hankalassa, lainsuojattomassa asemassa. Dezelin taitojen ansiosta Rose on ollut paremmassa turvassa kuin ilman niitä.

En siis sanoisi, että Dezel on läpikotaisin paha ja tehnyt tekonsa satuttaakseen. Hän on toiminut osin varsin itsekkäästi ja typerästi, hän on hyödyntänyt Rosea ilman lupaa. Edes silloin, kun Rose jo pystyi näkemään Dezelin ja keskustelemaan hänen kanssaan, ei Dezel kertonut totuutta. Koko karmeus paljastuu viime tipassa, jolloin Roselle jää vaihtoehdoksi rypeä vihassa tai antaa anteeksi ja päästää irti menneestä.

Piilotetut tunteet


Tämä osuus on aika pitkälti fanitytön spekulointia ja osa pelaajista varmasti näkee asiat toisin. Romanssit kuitenkin vetoavat minuun, joten pakko tästä on puhua.

Palataanpa siihen kohtaan, jossa Dezel toiveellaan aiheuttaa Wind Ridersien kohtalon ja prinssin muuttumisen hellioniksi. Miksi ihmeessä näin pääsi käymään?

Seraphit voivat siunata ilmeisesti sekä alueita että ihmisiä sekä hyvällä että pahalla tavalla. Sen voi tehdä tietoisesti tai tiedostamatta. Dezelin siunaus tuli pyytämättä ja yllätyksenä, jopa hänelle itselleen. Minä näen asian niin, että se kumpusi puhtaasta mustasukkaisuudesta.

Kulkiessaan Wind Ridersien matkassa Dezel oli oppinut tuntemaan Rosen ja pikku hiljaa kehittänyt tunteita häntä kohtaan. Dezel oli kuitenkin hankalassa asemassa, sillä Rose ei kyennyt näkemään häntä. Niin kauan kuin Wind Ridersit kulkivat omia teitään ja Rose ei ollut asettumassa aloilleen, voi tällaiseen tilanteeseen tyytyä. Saihan Dezel kuitenkin viettää aikansa Rosen lähellä.

Kihlaus ja sitä seuraava (joskin tässä tapauksessa toteutumatta jäänyt) avioliitto olisivat muuttaneet kaiken. Wind Ridersien aika olisi ohitse, Rose varattu toiselle. Jokainen, joka on joskus ihastunut yksipuolisesti, tietää, kuinka paljon satuttaa nähdä oma ihastuksen kohde jonkun toisen käsivarsilla. Ei sitä tarvitse edes nähdä konkreettisesti, pelkkä ajatus on repivä. Tavallinen ihminen kärsii itse, kun tuo ajatus syöpyy sydämeen. Sen sijaan seraphin voimat voivat suunnata tuskan sen aiheuttajaan niin kuin tässä tapauksessa ilmeisesti kävi, vaikkei Dezel niin suoranaisesti tarkoittanutkaan.

Tunteilleen ei kukaan voi mitään, mutta käytöstään voi toki hallita. Jos ei kuitenkaan ole koskaan saanut oppia, miten se tapahtuu, on kohtuutonta syyttää hölmöilijää. Ehkä kukaan ei kertonut Dezelille, millaista tuhoa väärin suunnatulla mustasukkaisuudella voi saada aikaan? Tietävätkö seraphit sitä ylipäätään itsekään? Paha sanoa.

Joka tapauksessa Dezelin mustasukkaisuus aiheutti syöksykierteen, johon Rose joutui. Vaikkei Dezel tiedosta tätä, voi syyllisyys painaa häntä alitajuisella tasolla. Samoin tunteet Rosea kohtaan ovat yhä olemassa, vaikkei Dezel niitä suoraan tuo ilmi missään kohtaan. Ne ovat piilossa katseiden, sivulauseiden ja pienien tekojen lomassa.

Mitä tulee Roseen, hän ei tietysti ole voinut rakastaa miestä, jota ei ole koskaan tavannutkaan. Hän on aistinut Dezelin läsnäolon, mutta lähinnä ymmärrettävästi kavahtanut sitä.

Rosen tunteet lähtevätkin kehittymään vasta, kun hän todella pääsee näkemään Dezelin ja aidosti tutustumaan tähän. Toki heillä on ollut yhteys jo aiemmin, mutta vasta tässä kohtaa se pääsee vahvistumaan. Rose suhtautuu Dezeliin kovin nihkeästi alkuun (kuten serapheihin ylipäätään), mutta hiljalleen lämpö hiipii hänen puhetyyliinsä, kunnes päästään jo tuttavallisuuteen ja leikkimieliseen kiusoitteluun.

Sydämeni särkyy, kun mietin, kuinka Rose eräässä kohtauksessa pomppaa Dezelin selkään kiusatakseen häntä. Muistan siinä kohtaa ajatelleeni, että "vihdoin, nyt alkaa tapahtua, tästä tulee vielä jotain" ja sydämen kuvat senkuin vilkkuivat silmissäni. Luultavasti Dezelin sydänkin sykähti pari ylimääräistä kertaa tuona hetkenä.

Valitettavasti tuosta ei koskaan päästy eteenpäin, koska kohtalo puuttui peliin ja repi vanhat haavat auki. Totuus Dezelin teoista selvisi, Rose joutui käymään läpi petoksen ja pettymyksen tunteet ja lopulta Dezel uhrasi itsensä, jotta Rose (ja muut) voisi(vat) jatkaa. Viimeisessä yhteisessä kohtauksessakaan kumpikaan ei sanonut ääneen sitä, mikä olisi ollut oleellista. Kyllä, anteeksipyytäminen ja -antaminen oli tärkeää, mutta olisin suonut, että piilossa pysytelleet tunteetkin olisi nostettu esille.

Tosin voihan olla, että kaikki oli vain minun päässäni ja sen takia tähän ei pureuduttu pelissä. Minulle Dezelin ja Rosen tarina on kuitenkin ensisijaisesti tarina rakkaudesta, joka ei koskaan ehtinyt täyteen kukkaansa, ei tarina hyväksikäytöstä ja petoksesta, jollaisena osa pelaajista tuntuu sen näkevän.

Niin hyvää, että sattuu


Tales of Zestiria oli pelinä paljon parempi kuin odotin. Minulle parasta ei kuitenkaan ollut päätarina vaan nimenomaan Dezel ja Rose. Kenties osa kaikesta eeppisyydestä tapahtui vain minun korvieni välissä, mutta sillä ei ole merkitystä. Hyvä tarina elää ja kehittyy vielä tarinan seuraajankin mielessä, ja siinä tämä Zestirian osuus onnistui erinomaisesti.

Jatkan tosiaan hahmopohdintoja vielä kahden muun postauksen verran, koska kaikkea ei kannata tunkea samaan settiin. Olisi kuitenkin kiva kuulla, mitä te muut ajattelette juuri Dezelistä ja Rosesta? Näettekö heidät samoin kuin minä vai kenties täysin eri tavalla?


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti