torstai 15. joulukuuta 2016

Vierailu Suomen pelimuseossa

Suomen pelimuseo avautuu kaikelle kansalle tammikuussa 2017. Museon pystyttämiseen kerättiin varoja Mesenaatin kautta ja lahjoittajat pääsevät nyt jo joulukuussa siellä vierailemaan. Tällainen tilaisuus piti totta kai käyttää ja niinpä suuntasimme vilkaisemaan, mihin sitä tulikaan rahojaan laitettua.

Konsoleita, niin paljon konsoleita!

Mikä pelimuseo?


Olen ilmeisesti elänyt taas hieman omassa kuplassani, koska museokäynnistä puhuessa törmäsin  moneen kertaan kysymykseen, mikä ihme edes on pelimuseo. Totta kai olin kuvitellut kaikkien (pelaavien) tuttujen olevan tietoisia museosta, sen rahoitusmallista ja sisällöstä. No, olinpahan väärässä, kuplautunut kerrassaan.

"Suomen pelimuseo esittelee monipuolisesti suomalaista pelikulttuuria ja kertoo, kuinka digitaalinen pelaaminen Suomessa alkoi ja kehittyi vuosien saatossa. Digitaalisten pelien lisäksi museo kertoo myös lauta-­ ja roolipeleistä"


Museon perustamiseen kerättiin lahjoituksia Mesenaatin kautta vuonna 2015 ja lahjoittajat pääsivät nyt sitten joulukuussa 2016 vierailemaan museossa, kun kaikille se avautuu tammikuussa 2017. Oma vierailu tuli tehtyä lauantaina 10.12.

Parasta tällaisessa ennakkovierailussa on tietenkin se, että pääsee tutustumaan kokoelmaan kaikessa rauhassa. Okei, oli siellä pari muutakin kävijää, muttei mitään suunnatonta tungosta. Tietysti toivon, että tammikuusta lähtien vierailijoita riittää, mutta itse nautiskelin siitä, että sai ihmetellä ja pelailla rauhassa.

Niin ja ehkä vielä vähän parempaa kuin parasta on se, että museossa saa pelata. Ei tarvitse vain tyytyä katselemaan pelien kansikuvia ja lueskelemaan esittelytekstejä vaan saa oikeasti tarttua ohjaimeen tai näppäimistöön ja kokeilla peliä käytännössä. Vastaan tuli vanhoja tuttuja, jotka nostivat lapsuusmuistot pintaan, mutta myös uusia (vanhoja) tuttavuuksia, joista oli kyllä kuullut, muttei koskaan pelannut.

Suomalaisia pelejä ja vähän muutakin


Kun kirjoittelin peliviikon postausta suomalaisista peleistä, jouduin toteamaan, että tiedänpä niistä turkasen vähän. Nyt tiedän jo huomattavasti enemmän, vaikka tietämykseni epäilemättä on pelkkä pintaraapaisu. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea Suomessa on vuosien saatossa tehtykään, ja vielä mielenkiintoisempaa pelailla noita tuotoksia.

Kun olimme katselleet hieman valokuvia ja tuijotelleet lasin takana olevia lautapelejä, törmäsimme ensimmäiseen peliin, jota pääsi kokeilemaan. Ja pakkohan se oli!

Eräästä nurkasta löytyi Speden peleistä tuttu nopeuspeli. Muistelisin, että samaa laitetta oli ihan huoltoasemilla yms. myös tarjolla, mutta en koskaan lapsuudessani päässyt sitä pelaamaan (trauma!). Nyt oli vihdoin tilaisuus.

Surkeastihan se meni. En ole koskaan ollut hyvä näissä "paina nopeasti juuri oikeaa nappia" -jutuissa, minkä takia pelien quick time eventit aiheuttavat minulle ennenaikaista harmaantumista. Tämä peli todisti taas, kuinka epäonnistunut yksilö olenkaan, mutta pääsinpä silti vihdoin viimein sitä kokeilemaan. Mies toki veti ärsytyksekseni ihan huippusuorituksen kahteen kertaan perä jälkeen.

Kun sitten tuosta nurkkauksesta suunnisti eteenpäin, avautui museo edessä ihan toisella tavalla. Sitä ennen en ollut edes tajunnut, että seinustoilla oli pelejä vieretysten. Pelejä, joita saa oikeasti pelata. Ensin ajattelin museoalueen olevan melko pieni, mutta tuon alueen läpi kulkemiseen sai hassautumaan melkoisesti aikaa, kun jokaisen laitteen äärelle olisi halunnut pysähtyä. Olenkohan koskaan ollut yhtä innoissani museokäynnistä?

Peliseinustojen lisäksi tilaan oli rakennettu erilaisia huoneita, joissa pääsi pelaamaan aikakauden ympäristössä. Pongia (tai jotain sen variaatiota) siis pelattiin 70-luvun olohuoneessa aidossa nojatuolissa istuen. Täydellinen tunnelma, tykkäsin!

Pongia en ole sitäkään koskaan aikaisemmin pelannut ja yksinkertaisuudestaan huolimatta se osoittautui viihdyttäväksi ja haasteelliseksikin. Voin kuvitella porukan viettäneen hauskoja iltoja porukalla Pongin parissa. Vaikka itse pelaan pääasiassa täysin erityyppisiä pelejä, huomasin vähän innostuvani Pongista. Olisin voinut käyttää pidemmän tovin sen parissa, elleivät muut pelit olisi jo nurkan takana huudelleet kokeilemaan.

Seuraavaksi vuorossa olivatkin Tikkurilan maalauspeli ja Alkon Hup-peli. Minulla on hämärä mielikuva, että tuota Tikkurilan peliä olisin joskus jossain pelannut, mutta en pysty palauttamaan mieleen, missä ja milloin. Hup-pelistä olin kuullut, mutten aikaisemmin kokeillut, ja sehän oli ihan mielenkiintoinen tekstiseikkailu. Ei sitä montaa kertaa luultavasti jaksaisi, mutta kertaluontoisena kokeiluna ihan viihdyttävä tapaus.



Jättikokoista matopeliä oli pakko päästä kokeilemaan! Puhelimen näppäimet olivat tosi jäykkiä ja koko systeemi tuntui heiluvan, kun näppäimiä painoi. Ei ollut ihan helppoa pelaamista, mutta hauskaa kuitenkin. Omaa vanhaa ennätystäni en saanut rikki, olisi pitänyt ehkä treenata enemmän.

Anoppi puolestaan kokeili Hugo-puhelinpeliä. Pelimuseossa olikin hauskaa myös se, että siellä viihtyivät myös appivanhemmat, jotka eivät kovin aktiivisia pelaajia ole. Kokeilemiseen oli siis selkeästi matala kynnys.




Eri aikakausien pelihuoneet olivat kaiken kaikkiaan mahtavia, ei pelkästään Pong-huone, vaan kaikki muutkin. Tunnelma oli saatu kohdalleen ja huoneisiin astuminen oli omanlaisensa aikamatka. Hetkeksi piti pysähtyä Super Marion pariin ja menihän se ensimmäinen kenttä hienosti edelleen läpi. Voi sitä nostalgiaa!

Vanhojen pelien lisäksi esillä oli myös tuoretta tarjontaa, mm. Trine, Hill Climb Racing and Astraterra olivat saaneet omat ständinsä. Arcade-peleille oli oma, sopivan hämyisä luolansa. Tarjontaa oli niin paljon, että halutessaan museossa olisi saanut vierähtämään enemmänkin aikaa kuin sen pari tuntia, jonka me siellä puuhasimme.

Tammikuussa sitten


Suomen pelimuseo avautuu tosiaan tammikuussa. Paikan testanneena voin lämpimästi suositella sitä muillekin pelaajille. Samassa paketissa saa mielenkiintoista, (peli)historiallista tietoa ja pääsee nauttimaan pelaamisesta erilaisilla laitteilla ja vähän huurustelemaan nostalgiaakin. Ei ollenkaan huono diili.

Pelimuseoon siis mars!



http://www.pelit.fi/

4 kommenttia:

  1. Olen jonkun huhun kuullut pelimuseosta, mutta sitten unohdin koko asian, luulin ettei se tulisikaan. Mutta mahtavaa, täytyy kyllä itsekin mennä vierailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä! Kannattaa varata hyvin aikaa vierailuun, sillä pelien pariin on tosi helppo unohtua. :D

      Poista
  2. Tuo Pongin pelaamiseen käytetty laite näyttää hyvin pitkälti samalta laitteelta joka meillä oli hetken aikaa lainassa lapsuudessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain museoon verestämään lapsuusmuistoja. :D

      Poista