sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Videopelimeme: päivä 18 - Kuva peliympäristöstä, jossa asuisin

Videopelimeme jatkukoon! Kyllä tämä vuoden 2017 aikana saadaan valmiiksi. Tällä kertaa aiheena on kuva peliympäristöstä, jossa mielelläni asuisin. Haastava kysymys! Katsotaan, millaisen vastauksen saan aikaan.



Päivä 18: Kuva peliympäristöstä, jossa mielelläni asuisin


Helpoin tapa hoitaa tämä postaus olisi napata yksi kuva jostain pelistä ja laittaa se tähän ilman suurempia selityksiä. Tässä kohtaa helppo tapa on kuitenkin laiska tapa enkä minä halua nyt olla laiska. Sitä paitsi, vaikka yksi kuva kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa, minä en osaa olla hiljaa... saati valita vain yhtä kuvaa. Aion siis esitellä teille useamman vaihtoehtoisen ympäristön. Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä.

Vaihtoehto 1: Lindblum (Final Fantasy IX)


Lindblum on ihastuttava kaupunki Final Fantasy IX:n Mist Continentilla. Se sijaitsee vuoren huipulla ja on maailman teknisen kehityksen huipulla. Ensimmäiset ilmalaivat kehitettiin Lindblumissa.

Lindblum viehättää minua myös visuaalisesti hyvin paljon. Rakentamiseen on käytetty sekä kiveä että puuta. Kaupunki rakentuu eri alueista, jotka kerrostuvat keskenään. Se näyttää kiehtovan sokkeloiselta, joten siellä ei välttämättä ole helppo liikkua, mutta samalla tulee seikkailullinen fiilis. Lindblumin katujen tutkimiseen ei siis ihan hetkessä kyllästyisi. Lisäksi siellä on tarjolla maankuulu teatteri, jossa voisi käydä viihtymässä.


Vaihtoehto 2: Alexandria (Final Fantasy IX)


Valitsin myös toisen kaupungin Final Fantasy IX:stä: Alexandrian, joka sijaitsee Mist Continentin päinvastaisella laidalla suhteessa Lindblumiin.

Myös Alexandrian arkkitehtuuri viehättää minua. Taloissa on käytetty puuta sekä jonkinlaista valkoiseksi kalkittua kiveä (veikkaisin, en ole rakentamisen asiantuntija). Vaikka kadutkin on kivetty, on kaupunkiin jätetty myös vähän vihreää talojen edustalle.

Kaupungin halki soljuva joki on mukava lisä ja sijainti aivan jyrkänteen reunalla takaa upeat näköalat. Voisin hankkia kaupungista oman pienen ullakkohuoneen ja viettää siellä onnellista kirjailijaelämää.


Vaihtoehto 3: Balfonheimin satama (Final Fantasy XII)


Sitten vaihdetaan peliä ja siirrytään Gaialta Final Fantasy XII:n Ivaliceen. Balfonheimin satama on Archadian alueella sijaitseva itsenäinen piraattikaupunki. Se on meren rannassa ja vuoren kupeessa, maareitti sinne kulkee kapean solan kautta.

Balfonheimissa kiehtoo upea merinäköala ja satamakaupungin meininki. Toki se voisi olla hieman vaarallinen asuinpaikka; merirosvot ja ilmapiraatit eivät välttämättä ole sitä kohteliainta ja turvallisinta seuraa. En silti voi kiinnostukselleni mitään. Ehkä sitä voisi pestautua ilmalaivaan ja ryhtyä itsekin ilmapiraatiksi, sellaiseksi Balthierin tapaiseksi.


Vaihtoehto 4: Bhujerba (Final Fantasy XII)


Ivalicesta oli pakko napata vielä toinenkin paikkakunta. Dorstoniksen leijuvalla mantereella sijaitseva Bhujerba on kiinnostava asuinpaikkana jo pelkästään sijaintinsa vuoksi. Kuka nyt ei siellä haluaisi asua?

Maisemat ovat hienot: metsää ja puiden lomasta kohoavia magisiitteja! 

Bhujerba on kaunis ja hitusen sokkeloinen, sielläkin vaeltelisi mielellään. Kaupungin näköalapaikka on upea ja siellä voisikin istuskella vaikkapa kahvilassa.


Vaihtoehto 5: Mist (Final Fantasy XIV)


Vaikken ole mikään rannalla makailija, voisin silti muuttaa asumaan Eorzean Mistiin, mistä hankimme pelissä oman talommekin. Alue on miellyttävästi meren rannassa ja siellä on niin lämmintä, että kasvaa palmuja. Ei siis tarvitsisi palella luultavasti koskaan.

Talon tosin rakentaisin ehkä hieman eri tavalla. Tässä nykyisessä on maantasalla oleskelutila ja kellarissa kaksi makuuhuonetta. Jos voisin itse vaikuttaa asiaan, sijoittaisin makuuhuoneet yläkertaan ja jättäisin vaikka kellarin kokonaan pois... tai sitten sinne voisi rakentaa kirjaston, johon keräisi Eorzea-aiheisia lore-kirjoja. Joo, se kuulostaa hyvältä!


Tulossa seuraavaksi: Suosikkigenre


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mistä Final Fantasysta pelaaminen kannattaa aloittaa?

Final Fantasy -sarja alkaa olla pitkä kuin nälkävuosi. Jos pelisarjaan lähtee uutena pelaajana tutustumaan, voi olla, että on hankala päättää, mistä kohdasta hyppää sisään. Tässä postauksessa annan vinkkejä, joilla pulmaa voi lähteä ratkomaan.

Kuten sanottu tämä postaus on ensisijaisesti suunnattu uteliaille Final Fantasy -ummikoille, mutta toki sarjan vanhat fanitkin ovat tervetulleita lukemaan ja jättämään oman (mahdollisesti eriävän) näkemyksensä kommentteihin.

Kysymys, mistä Final Fantasysta pelaaminen kannattaa aloittaa, ei ole aivan helppo eikä vastaus ole yksiselitteinen. Vaihtoehtoja on erilaisia ja oikeaan valintaan vaikuttavat paljolti pelaajan mieltymykset.

Yksi asia sopivaa aloituspeliä valittaessa on kuitenkin varma (tätä kysytään minulta usein!): Final Fantasy -sarja ei ole jatkumo. Jos haluat pelata pelkän tuoreimman osan, sinun ei tarvitse tietää kerrassaan mitään 14 edellisestä pääsarjan pelistä. Anna mennä vain!

Osa pääsarjan peleistä on saanut jatkoa ja ne kannattanee pelata kronologisessa järjestyksessä. Tosin itse en kokenut kärsiväni suuremmin, vaikka pelasin ensin Final Fantasy VII:n (2), sitten Dirge of Cerberuksen (3) ja vasta sen jälkeen Crisis Coren (1).

Käyn tässä postauksessa erilaisille pelaajille soveltuvia vaihtoehtoja läpi.

Se oletettu valinta: Final Fantasy VII

(Saatavilla: PS1/PS2, PSP, PS Vita, PS3, PS4, PC, Android/iOS)

Final Fantasy VII Remake

Mikä on kaikkien aikojen suosituin Final Fantasy? Mihin verrataan kaikkia muita? Eikö juuri siitä kannattaisi aloittaa?

Vastaus on toki Final Fantasy VII. Varsinkin lännessä monet ovat aloittaneet Final Fantasyjen pelaamisen tuosta nimenomaisesta pelistä enkä minäkään ole poikkeus. Aikanaan FFVII olikin upea elämys niin grafiikkojensa kuin tarinansakin puolesta, mutta ajan hammas on puraissut sitä jonkin verran. Jos palikkamaiset hahmot ja aukkoinen juoni eivät haittaa sinua, voi se kuitenkin olla ihan hyvä valinta.

Vaihtoehto: Final Fantasy VII Remake

Toisaalta FFVII:stä on tulossa remake, joten kannattaa miettiä, pelaisitko mieluummin sen. Remake tarjoaa ainakin reilusti päivitetyn visuaalisen ilmeen, mutta myös taistelusysteemi on todennäköisesti hyvin erilainen kuin alkuperäisen active time battle, jossa seisotaan rivissä ja omat sekä viholliset saavat vuorotellen tökkäistä toisiaan miekalla.

Kysymys kuuluukin, haluatko ensin alkuperäisen elämyksen vai siirtyä suoraan päivitettyyn versioon?

Järjestyksen rakastajan valinta: Final Fantasy

(Saatavilla: NES, GBA, PS1/PS2, PSP, PS Vita, Android/iOS)

Final Fantasy (GBA-versio)

On joukko ihmisiä, jotka haluavat tehdä asiat oikeassa järjestyksessä. Jos tosiaan haluat näin toimia, Final Fantasy on se teos, johon tulee tarttua ensimmäiseksi. Omasta perfektionismin asteesta riippuen voi sitten valita, pelaako pelkän pääsarjan vai haluaako pelata myös kaikki jatko-osat ja spin-offit. Paljon muuta ei sitten hetkeen tarvitsekaan pelata, jos haluaa koko setin ahmaista. 

Vaihtoehto: Final Fantasy IV

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että skippaisin aloitusvaiheessa kolme ensimmäistä, ellei nyt ihan välttämättä halua kokea sarjaa autenttisessa järjestyksessä. Niiden sijaan aloittaisin Final Fantasy IV:stä, jossa mm. tarinaan on jo panostettu enemmän kuin edellisissä.

Retrovalinta: Final Fantasy VI

(Saatavilla: SNES, GBA, PS1/PS2, PSP, PS Vita, PS3, PC, Android/iOS)

Final Fantasy VI

Oliko Nintendo ja Super Nintendo aika pelaajan paras aikakausi? Eivätkö nykypelit tunnu miltään vanhojen klassikoiden rinnalla? Et kenties vaadi peleiltäsi realistista grafiikkaa ja orkesterimusiikkia vaan pidät spritejä viehättävinä.

Final Fantasy VI kamppailee usein parhaimman Final Fantasyn tittelistä VII:n kanssa. Siinä on monipuolinen hahmokaarti (osa salaisia hahmoja, jotka eivät tule juonen mukana tiimiisi) ja mielenkiintoinen tarina. Maailma henkii ainakin minulle steampunk-fiilistä ja pelissä sivutaan myös synkkiä teemoja.

Vaihtoehto: Final Fantasy IV tai Final Fantasy V

Final Fantasy IV ja V ovat itselleni tuntuneet kevyemmiltä ja valoisammilta peleiltä (vaikka niissäkin on omat synkkyytensä), joten kepeämpää tunnelmaa etsivät kenties löytävät oman aloituspelinsä jommastakummasta näistä. FFIV tarjoaa monipuolisemman pelitiimin ja loistavan tarinan. FFV:ssä puolestaan oman mausteensa tuo mielenkiintoinen ammattijärjestelmä ja kivat (mutta kovin vähäiset) hahmot.

Helppo ja mukava valinta: Final Fantasy IX

(Saatavilla: PS1/PS2, PSP, PS Vita, PS3, PC, Android/iOS)

Final Fantasy IX (Remaster-versio)

Haluatko Final Fantasyn, joka ei ole kovin vaikea ja joka tarjoaa mukavan tarinan? Visuaalinen ilme on nykypelaajan mittapuullakin nätti ja musiikki ilmeikästä? Kenties pieni satumaisuus on paikallaan myös?

Final Fantasy IX ei ole pelinä kovin vaikea. Taistelusysteemiin pääsee nopeasti sisään ja jos jaksaa hitusen grindata ei pomo-otteluiden pitäisi tuottaa päänvaivaa. Toki pelissä on omat haasteensa ja salaisuutensa, mutta pääjuonen pystyy kulkemaan melko mukavasti läpi. Ilmeisesti myös mobiili- ja pc-versioissa on mahdollista skipata grindaaminenkin, jolloin voi keskittyä nauttimaan tarinasta.

FFIX:ssä on muitakin hyviä puolia. Tarina ja hahmot ovat mukaansatempaavia ja rakastettavia. Peli on sarjan luojan, Hironobu Sakaguchin, oma suosikki, se Final Fantasy, jonka hän aina halusi tehdä. Siinäkin mielessä se on kokemisen arvoinen. 

Peli sisältää viittauksia aiempiin Finaleihin (sekä muihin pelisarjoihin), jotka toki ensikertalaisella voivat mennä ohitse. Pelikokemusta se ei haittaa, mutta tietysti jos niitä haluaa bongailla, kannattaa pelata kahdeksan edellistä osaa ensin. Itse olin pelannut vain FFVII:ää ja FFVIII:aa ennen tätä enkä kokenut jääväni mistään paitsi. Päinvastoin on ollut jälkikäteen muita osia pelatessa kiva huomata, että "ai joo, tähän juttuun muuten ysissä viitattiin siinä kohtaa". Bongailu on siis toiminut minulla käänteisenä.

Silmäkarkkivalinta: Final Fantasy XV

(Saatavilla: PS4, Xbox One)

Final Fantasy XV


Haluatko visuaalista nautintoa? Ihastella upeita maisemia ja eläväisiä hahmoja? Onko sinulle tärkeää, että peli on visuaalisesti tämän hetken kärkikastissa?

Final Fantasy XV tarjoaa pelaajalle runsaasti silmäkarkkia. Pelin ympäristö on usein järisyttävän upea (vaikka silläkin on heikot hetkensä). Hahmoihin on myös panostettu ja he liikkuvat aidonoloisesti ja ilmehtivät myös paljon. Lisäksi aikaa on käytetty äärimmäisen aidon näköisten aterioiden loihtimiseen. Tässä on peli, jota kelpaa katsella.

Henkilökohtaisesti en tosin välittänyt pelin tarinasta ja hahmoista, mutta olen kuullut niistä myös paljon ylistäviä kommentteja. Makukysymyksiä, makukysymyksiä. Hahmojen osalta fanipalvelua kuitenkin on tarjolla tykkäsitpä sitten enemmän kummasta sukupuolesta tahansa.

Vaihtoehto: Final Fantasy XIII

Sanoisin vaihtoehtoiseksi silmäkarkkivalinnaksi Final Fantasy XIII:n. Kyllä, sillä alkaa jo olla vuosia takanaan, mutta hyvältä se peli silti näyttää! Maisemia kelpaa katsella ja nättejä ne hahmotkin ovat. Tämä on taas henkilökohtainen näkemykseni, mutta mielestäni FFXIII (ilman jatko-osiaan) tarjoaa tarinallisesti ja hahmollisesti paremman ja mielenkiintoisemman elämyksen kuin FFXV. Toisaalta se on putkijuoksu siinä missä FFXV:n maailma on avoin, mikä voi myös painaa vaakakupissa.


Erilainen valinta: Final Fantasy XII

(Saatavilla: PS2, remastered tulee ainakin PS4:lle)

Final Fantasy XII: The Zodiac Age


Ehkäpä et halua aloittaa ns. perinteisellä Final Fantasyllä vaan kokea jotain erilaista? Olisi silti mukava katsella ihan kivoja grafiikkoja ja päästä haastamaan itsensä?

Final Fantasy XII jakaa vahvasti sarjan fanien mielipiteitä. Jotkut pitävät sitä täytenä fiaskona, minulle se on suurta rakkautta. Pelissä on todella kaunis ja monipuolinen maailma, jossa jo yksinään riittää ihmeteltävää. Tarina ei ole ihan niin eeppinen kuin monessa muussa sarjan pelissä vaan enemmänkin poliittinen. FFXII on peli, jossa on hyvä osata nähdä taustavireitä ja lukea rivien väliä.

FFXII:stä on tulossa piakkoin remaster-versio The Zodiac Age, joten voit myös odottaa sitä, jos haluat päivitetyn visuaalisen ilmeen, uudenlaista haastetta tuovan ammattijärjestelmän ja uudelleen äänitetyt musiikit.

Vaihtoehto: Final Fantasy VIII

Toinen vedenjakaja lienee Final Fantasy VIII, jonka maailma on nykyaikaisempi kuin monen muun Finalin (okei, FFVII:nkin on). Taistelusysteemi on FFVIII:ssa perinteisempi kuin FFXII:ssa ja tarina sisältää sodan ja politiikan lisäksi selkeän rakkaustarinan. Juoni on ehkä jokseenkin vaikeaselkoinen, mutta siinä on omat mielenkiintoiset elementtinsä. Jos PlayStation 1:n aikaiset grafiikat eivät häiritse, voi FFVIII olla kivan erilainen FF-elämys.


MMORPG-valinta: Final Fantasy XIV

(Saatavilla: PS3, PS4, PC)

Final Fantasy XIV


Pelaatko lähinnä MMORPG:a? Onko sinulle yhdessä pelaaminen se juttu? Haluatko pelimaailman laajenevan ja tarjoavan aina vain uutta sisältöä?

Final Fantasy XIV oli floppi ilmestyessään, mutta A Realm Rebornin myötä nousi tuhkasta ja on nyt erittäin suosittu mörppi. Siinä on hyvä tarina ja loputtomasti tekemistä. Päivityksiä tulee säännöllisin väliajoin ja niiden mukana usein avataan lisää tarinaa ja lisätään haasteellisia pomotaisteluita.

En itse välitä MMORPG-peleistä oikeastaan ollenkaan, mutta siitä huolimatta olen FFXIV:n parissa viihtynyt uskomattoman paljon. Pelatessa on tullut tutustuttua ihmisiin ja yhteisössä on myös paljon sellaisia, jotka eivät muuten Final Fantasyja pelaa, mutta viihtyvät kuitenkin FFXIV:n parissa.

Vaihtoehto: Final Fantasy XI

Jos haluat kokeilla jotain vanhempaa, voit toki sukeltaa ensimmäisen MMORPG- Final Fantasyn pariin. Minä en ole sitä pelannut, joten en osaa siitä sen enempää kertoa, mutta silläkin on oma uskollinen ja innokas pelaajakuntansa. Vaikka pelillä on ikää, näyttivät serverit yhä olevan pystyssä tätä kirjoittaessa.

Muuten vain hyvä valinta: Final Fantasy X

(Saatavilla: PS2, PS3, PS4, PC)

Final Fantasy X HD Remaster

Eikö sinulla ole mitään erityistä perustetta, jonka mukaan haluaisit valita ensimmäisen Final Fantasyn? Haluaisitko silti kurkistaa sarjaa? 

Voit toki poimia tuossa tapauksessa käteesi minkä tahansa osan, mutta sellainen muuten vain hyvä ja kiva valinta voisi kuitenkin olla Final Fantasy X.

Moni aloitti FF-uransa FFVII:stä, mutta hyvin moni on myös hypännyt sarjan pariin vasta PlayStation 2:n aikaan ja tarttunutkin ensimmäisenä Final Fantasy X:een. Tuttavapiirissäni on pelaajia, joille juuri FFX nostaa nostalgiahuurut eikä FFVII ole mikään juttu.

FFX tarjoaa monipuolisen hahmovalikoiman, josta jokainen voi löytää oman suosikkinsa. Tarina on eeppinen, mielenkiintoinen ja haikean surullinen, vaikka on onnellinenkin. Mukaan on mahtunut myös rakkautta ja ystävyyttä. Paketti on kokemisen arvoinen.

Löysitkö omasi?


Jäikö tästä postauksesta mitään käteen? Bongasitko Final Fantasyn, jolla lähtisit testaamaan pelisarjaa? Vai jäikö olo, ettet oikein vieläkään tiedä, mistä aloittaisit?

Kerro toki omat fiiliksesi kommenttilaatikkoon. Voit myös kertoa, mitkä ovat juuri sinulle tärkeitä kriteereitä peliä valitessa. Voin sen pohjalta yrittää tehdä vielä henkilökohtaisen suosituksen.

Lisäksi voit kertoa, jos toivoisit jostain tietystä Final Fantasy -aiheesta postausta. Pelisarja on suosikkini ja puhun siitä mielelläni, joten otan ehdotuksia vastaan.


http://www.pelit.fi/

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tales of Zestirian hahmopohdinnat 2: Lailah, Edna ja Zaveid

Tales of Zestirian hahmot jäivät mieleen ja olivat mielenkiintoisia. Aiemmin en ole yhtä vahvasti Tales-pelien hahmoihin tykästynyt, mutta Zestirian tarjoama kaarti ei aiheuttanut suuria ärtymyksiä vaan osoittautui tykättäväksi. Tällä kertaa puheenaiheena ovat Lailah, Edna ja Zaveid.

Postaus sisältää spoilereita, teitä on varoitettu.

Jos Dezel ja Rose olivat suosikkihahmojani Tales of Zestiriassa, eivät muutkaan huonolle sijalle jääneet. Kaikki hahmot olivat ainakin jollain tapaa kiinnostavia, vaikka ihan jokaiseen en kehittänytkään läheistä suhdetta. Heistä kuitenkin jaksoi välittää ja heidän edesottamuksiaan seurata. Hahmojen väliset keskustelut olivatkin yksi pelin suola.

Lailah - paatunut salailija


Minulla alkaa olla hieman hatarat muistikuvat Lailah'sta, koska pidin monen kuukauden tauon Zestirian pelaamisessa. Tarinan loppupuoli on siis huomattavasti paremmassa muistissa kuin sen alku.

Lailah kuitenkin teki heti vaikutuksen. Hän onnistui ärsyttämään salailullaan, mutta toisaalta sama juttu on yksi hänen viehättävistä puolistaan. Uteliaana olisin tietenkin heti halunnut tietää, mitä hän nyt oikein salailee, mutta tarinan kannalta oli parempi vaihtoehto, ettei hän heti laulanut muille hahmoille kaikkia tietojaan. Myös hänen hyvin läpinäkyvä tapansa väistellä kiusallisia kysymyksiä oli omalla tavallaan hauska, vaikka ehkä välillä aiheutti päänpuistelun jos toisenkin.

Kaiken kaikkiaan Lailah'n menneisyys paljastui lopulta melko surulliseksi. Minua harmitti aidosti, ettei hänen avioliittonsa toteutunut vaan hän jatkoi elämäänsä yksinäisenä. Todennäköisesti Lailah kantaa sisällään paljon suurta tuskaa, vaikkei se hänen käyttäytymisestään suoranaisesti välitykään. Lailah on siis salailun mestari silloin, kun oikeasti haluaa pitää toiset pimennossa asioistaan.

Edna - yksinäinen aikuinen pikkutytön kehossa


Edna näyttää pikkutytöltä, mutta on sitä ilmeisesti vain ulkomuodoltaan. Ikävuosia hänelle on kertynyt reilusti. Välillä hän antaakin itsestään hyvin aikuisen ja sarkastisen vaikutelman, välillä pienen tytön ikävä isoveljen luo puskee pintaan.

Edna ei edes alun perin halunnut liittyä Soreyn tiimiin. Hän oli omistanut elämänsä lohikäärmeeksi muuttuneen isoveljensä pelastamiselle. Samalla hän halusi puolustaa veljeään kaikilta, jotka olisivat halunneet hankkiutua eroon vaarallisesta pedosta. Soreyn lupaus veikkapojan pelastamisesta sai Ednan pään kääntymään ja hänet liittymään joukkoon.

Matkan varrella isoveli tuntui unohtuvan. Ednan osalta parhaiten jäivät mieleen hetket, kun hän piikitteli Mikleota (tai Meeboa, kuten hän sanoo, paras lempinimi ikinä!) ja sulautui osaksi yhdessä matkustavaa ryhmää. Pidin Ednan sarkastisesta tavasta kommentoida asioita sekä hänen ulkonäkönsä ja käytöksensä välisestä ristiriidasta.

Muistaakseni Ednan veljen pelastamiseen ei päätarinan myötä palattu vaan lopullinen ratkaisu taidettiin saada sivutehtävänä. Jos pelaaja haluaa paahtaa juonessa eteenpäin eikä enää palaa vuorelle, jossa lohikäärme asustaa, voi koko jutun skipata täysin. Onneksi olin sen verran utelias, että sinne tuli raahauduttua, vaikkei kartta ollut se kaikkein miellyttävin.

Zaveid - hyvä paha poika


Zaveid on olemuksensa puolesta hahmo, johon olisin voinut tykästyä paljonkin. Ehdin kuitenkin kiintyä Dezeliin vahvasti ja Zaveid työnnettiin hänen tilalle, ennen kuin suruaikani oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Sydämeni ei ehtinyt toipua järkytyksestä ja siksi sulkeutui Zaveidilta. En kyennyt antamaan hänelle kunnollista mahdollisuutta.

Zaveidin ja Ednan kohtalot kietoutuvat yhteen. Zaveid on ollut Ednan isoveljen kaveri ja luvannut tälle huolehtia Ednasta. Hänellä on myös vakaa aikomus päästää lohikäärmeeksi muuttunut seraphi kärsimyksistään, mutta Edna on luonnollisesti eri mieltä asiasta. Siksi kaksikon välillä onkin suuria ristiriitoja pelin alkupuolella.

Ylipäätään tarinan alussa Zaveid näyttäytyy pahiksena ja sellaiseksi häntä epäilinkin, varsinkin sen jälkeen, kun Dezel liittyi joukkion jatkoksi. Sorey tarvitsi vain yhden seraphin elementtiä kohden ja sekä Dezel että Zaveid edustavat tuulta. Zaveidille ei siis ollut paikkaa Soreyn tiimissä, hänen täytyi olla vastapuolella. Olinpa pahasti väärässä!

Zaveidista jäi myös mieleen hänen paidattomuutensa, joka ärsytti minua. Kyllä, se kuului selvästi osaksi paha poika -imagoa, mutta silti olisin mieluusti kiskonut edes jonkin rievun hänen yläosansa peitoksi. Valitettavasti tarjolla olivat vain Dezelin vaatteet ja niitä en voinut Zaveidille laittaa. Se olisi ollut rienausta Dezelin muistoa kohtaan. (Voi ei, puhun taas Dezelistä, vaikka piti puhua muista serapheista! Anteeksi.)

Kokonaisuudessaan Zaveid jäi minulle tosiaan etäiseksi. En lämmennyt hänen saapumiselleen osaksi tiimiäni. Hän heitti muiden hahmojen kanssa hauskaa läppää ja iskuyritykset ynnä muut olivat hupaisia. En vain silti saanut hänestä otetta, mutta syytän tästä enemmän itseäni kuin hahmoa. Ehkä myös hieman pelin käsikirjoittajia. Dezelin poistumisen ja Zaveidin saapumisen väliin olisi voinut jättää enemmän aikaa.

Vielä yksi postaus


Tähän sarjaan ilmestyy vielä yksi postaus, jossa käsittelen pohdintojani Soreysta, Mikleosta ja Alishasta. Pysykää siis kuulolla ja seuratkaa blogin päivittymistä!

Lue myös:


Tales of Zestirian hahmopohdinnat 1: Dezel ja Rose



Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia Lailah, Edna ja Zaveid teissä muissa herättivät. Kommentit ovat siis erittäin tervetulleita!

Postausta saa myös vapaasti jakaa somessa, mikäli haluat vinkata kavereillesikin Tales of Zestirian hahmoanalyyseistä.


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ihana World of Final Fantasy

Ostin World of Final Fantasyn jo julkaisupäivänä, mutta sen pelaaminen on ollut katkonaista erinäisistä syistä eikä vähinten siksi, että pelasin Final Fantasy XV:n välissä läpi. Pelkäsin spoilaantuvani sen osalta helpommin kuin WoFF:n, joten oli järkevää vaihtaa peliä siinä kohtaa. Nyt olen kuitenkin palannut pallopäiden maailmaan. 

Lieviä spoilereita voi olla luvassa, jos käyt tästä eteenpäin!

Kiva kokonaisuus


World of Final Fantasy eli tuttavallisemmin WoFF on osoittautunut hauskaksi ajanvietteeksi. Kuten olen jo aiemmin sanonut, se ei ole sellainen kevyt välipala, joksi sen kuvittelin. Se on ihan kunnon peli, kunnon Final Fantasy, joskaan pieniä Pokémon-viboja ei voi välttää (näin tosin sanoo taskuhirviöitä koskaan pelaamaton ihminen).

WoFF:n maailma on todella kaunis, joskaan sen tyyli ei ehkä kaikkien makuun iske. Itsekin hieman karsastin hahmojen ulkonäköä alun alkaen, mutta loppujen lopuksi tyyli on suloinen ja ihan hauskakin. Olen oppinut rakastamaan sitä.



Peli ei kuitenkaan ole vain kaunis katsella. Se on mielenkiintoinen ja hauska pelata. Tosin joskus satunnaistaistelut tuntuvat venyvän minun kärsivällisyysmittarillani vähän turhan pitkiksi. Oma vuoro tulee harvakseltaan ja odottelemaan joutuu paljon (ehkä on aika kääntää wait-mode active-modeksi?). Minua myös ajoittain rassaa kerättävien hirviöiden paljous, kun niitä pitäisi vielä jaksaa kehittääkin. Toisaalta ne ovat kivoja, toisaalta tekevät pienen, sisäisen perfektionistini hulluksi. Peliin saisi uppoamaan tuntikausia aikaa pelkästään sillä, että metsästää ja keräilee hirviöitä taisteluista. 

Koska taistelut toisinaan pitkittyvät ja niitä tulee tiheään, saattavat myös luolastot tuntua pitkiltä. Ne eivät edes aina välttämättä sitä ole, mutta kulkemiseen kuluu paljon aikaa juuri taisteluiden takia. Tuttua juttua vanhemmista Finaleista, muttei välttämättä juuri sitä, mitä olen kaivannut. Tosin eipä ole toistaiseksi tarvinnut erikseen pysähtyä grindaamaan, kun leveleitä kertyy jo pelkästään eteenpäin tallustelemalla.

Tenhoava tarina


Myös Squall ja Edgar ovat osa tarinaa
Minua kiinnostaa peleissä aina tarina. WoFF:a on nyt takana tätä kirjoittaessa noin 23 tuntia ja tarina on vasta avautumassa. Se kertoo toisaalta muistinsa menettäneistä taikakaksosista, joiden äiti on kadoksissa, toisaalta merkillisestä maailmasta, joka kärsii salaperäisen vihollisen ikeessä. Nämä asiat toki nivoutuvat koko ajan tiiviimmin yhteen, mutta tähän mennessä on löytynyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jälkimmäisiä odotankin innokkaasti.

Koko ajan tulee mietittyä, mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu ja mitä kohta mahtaa tapahtua. Kenet tapaan seuraavaksi? Tarina punoo vanhat Final Fantasyt yhteen kiehtovalla ja kummallisella tavalla siten, että osat pystyy tunnistamaan, mutta ne luovat uuden kokonaisuuden. Kaikki ei välttämättä aina mene niin kuin olisi odottanut. Vanhalle sarjan fanille tämä onkin jännittävää ja mielenkiintoista. Sen sijaan en osaa sanoa, miltä kaikki uudesta pelaajasta näyttäytyy. 

Jos lukijoissa on joku, joka on päättänyt perehtyä sarjaan tämän pelin kautta, ilmianna itsesi. Haluan kuulla kokemuksestasi! 
(Muutkin saavat toki kertoa, lukijoiden näkemyksiä on aina ihana päästä vilkaisemaan.)

Hauskat hahmot


Kaksoset Reynn ja Lann eivät ole kiinnostavimmat FF-hahmot ikinä. He ovat kuitenkin ihan kivoja, kunhan tottuu ääliöläppään, jota pelissä lentää miltei jatkuvalla syötöllä. Kaikkien makuun se ei istu ja minullakin meni tovi sen nieleskelemisessä. Jotenkin kummasti tykästyin kuitenkin.

Näin vanhan fanin näkökulmasta kiinnostavimmiksi nousevatkin aiemmista Final Fantasyista tutut hahmot. He eivät toki ole kovin syvällisiä jo pelkästään siksi, että hahmoja on peliin mahdutettu todella monta ja yksittäisen hahmon ruutuaika jää siten vähäiseksi (varsinkin, jos ei tee hahmokohtaisia sivutehtäviä). Heissä on kuitenkin yleensä ripaus tuttuutta, joka vähintäänkin nostaa hymyn huulille ja kutkuttelee nostalgia-tuntosarvia.

Toisaalta osaavat hahmot yllättääkin. On pakko myöntää, että hämmästyin, kun Final Fantasy VIII:n Squall "Go talk to the wall" Leonhart piti ehkä pisimmän monologinsa ikinä! Ja vielä ystävälliseen sävyyn! Mitä taikuutta tämä on? Squall tosin ilmeisesti hengaa Edgar Figaron (Final Fantasy VI) kanssa. Voisiko olla, että hän on oppinut avoimemmaksi?


Summonerit ovat tärkeässä roolissa

Jokaiselle tutulle hahmolle on myös keksitty tarinaa sen verran, ettei hänen esiintymisensä pelissä tunnu irralliselta. Kaikki näyttää nivoutuvan yhteen ja erityisen merkityksellisiksi tuntuvat nousevan eri Final Fantasyjen summonerit. Heti alkuun pääsin tapaamaan Yunan, mutta hänen jälkeensä ovat tulleet myös Rydia ja Eiko. Pahikset taas haluavat kaapata summonerit itselleen, joten heidän täytyy olla vielä tärkeässä roolissa tarinan edetessä.

Onnellinen odotus


Sen verran hyvin WoFF on saanut minut mukaansa, että seuraavia tapahtumia odottaa innoissaan. Kaikki luolastot eivät ole olleet sitä suurinta herkkua ja myönnettävä on, että esimerkiksi Alexander Big Bridgellä saattoi muutama ärräpää lennellä. Kokonaisuus on silti plussan puolella ja ehdottomasti haluan nähdä tarinan kaikki käänteet. 

Siispä eteenpäin, tuli mitä tuli!

Lisää samasta aiheesta:


World of Final Fantasyn ensivaikutelma
Final Fantasyn suloinen maailma

Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia pelistä. Sana on vapaa kommenttiboksissa!
Ja hei, jos sinäkin haluat levittää WoFF-ilosanomaa, jaa nyt ihmeessä tämä postaus kavereillesi vaikkapa Facebookissa ja Twitterissä!


http://www.pelit.fi/

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pikainen kurkistus Tales of Berseriaan

Tales of Berserian demo on ollut jo tovin saatavilla. Päätin sen sitten latailla ja testata, miltä sarjan uusin osa maistuu. Makuhan oli lopulta varsin tuttu, mutta en ole täysin varma sen herkullisuudesta kuitenkaan.



Tales of Berserian demo koostuu kahdesta osiosta, joista toinen on tarinapainotteisempi ja toinen taas enemmänkin taisteluun keskittyvä. Tosin turpakeikkaamaan pääsee molemmissa.

Tuttua huttua


Graafisesti Berseria vaikuttaa jälkeenjääneeltä, mikä johtunee siitä, että Japanissa se julkaistaan PlayStation 3:lle. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uusien pelien julkaisun kyseiselle konsolille voisi jo lopettaa ja keskittyä tuottamaan laatua PlayStation 4:lle porttauksien sijaan. En nyt sano, että Berseria olisi ruma. Nätti se on ja kyllä sitä katsella kelpaa, mutta PS4:llä pystyisi paljon parempaankin.

Tällä kertaa myös maailma vaikutti tutulta, se on sama kuin Zestiriassa. Aikajanalla Berseria kuitenkin sijoittuu ennen Zestiriaa. Epäilen, että tuttuja hahmoja ei tulla näkemään, mutta normineja ainakin näyttää maastossa vilisevän. Musiikit kuulostivat myös hyvin samanlaisilta kuin edeltäjässä. Toivotaan siis, että saadaan yhtä mahtava tunnaribiisi kuin Zestirian White Light.

Karttasuunnittelu näytti yhtä ankealta kuin Tales-sarjassa usein muutenkin. Maisemat ovat ihan kivat kyllä demossa, mutta mikäli varsinaista peliä testanneita on uskominen, ovat luolastot jälleen kerran tylsiä copy-paste-käytäviä ilman ainuttakaan pulmatehtävää.

Onneksi kuitenkin skittejä riittää ja ne ovat pitkiä! Olisivatpa vielä mielenkiintoisiakin. Voi olla, että tämä asia kuitenkin korjaantuu, kun pääsee demon sijaan varsinaisen pelin kimppuun. Tarinallisessa demossa skitit lähinnä tuskastuttivat ja tylsistyttivät pituudellaan. Osittain tämä johtui varmasti siitä, etteivät hahmot ja heidän motiivinsa olleet tuttuja, joten en osannut kiinnostua randomeista keskustelunpätkistä heidän välillään.

Uudistuksiakin on


Berserian päähahmo, Velvet, ei sovi perinteisen JRPG-sankarin rooliin sitten mitenkään. Hän on ilmeisesti synkällä kostoretkellä ja käyttää jonkinlaisia demonisia voimia. Taistelussakin käytössä on sielumittari, joka hupenee isku iskulta. Tämä asetelma on mielenkiintoisen erilainen ja voi tuoda tarinallisesti tuoreen tuulahduksen.

Taistelusysteemissä on riittävästi tuttuutta, jotta siihen pääsee heti kiinni, mutta on sitä uudistettukin. Koska pelissä tuskin on omassa tiimissä serapheja, Zestirian kaltaista armatize-systeemiä tuskin nähdään. Sen sijaan sieluja voi uhrata erikoisiskuihin. Odotan mielenkiinnolla systeemin tarkempaa avautumista, nyt siihen en vielä kunnolla päässyt sisälle.

Myös skittejä on uudistettu. Enää hahmot eivät seiso rivissä juttelemassa, kuten Zestiriassa, vaan puhuja(t) saa aina oman ruudun, joka lävähtää edellisen tilalle. En täysin mieltynyt tähän kerrontatapaan vaan koin sen lähinnä levottomana ja vaikeana seurattavana. Voipi kuitenkin olla tottumiskysymys, aika näyttää, tykästynkö siihen myöhemmin.

Hyvänä uudistuksena mainittakoon, että Berserian taistelukamera tuntui osaavan asiansa. Zestiriassa raivostuttivat jäätävät kuvakulmat, joiden takia ei pystynyt hahmottamaan, mitä tapahtui eikä aina nähnyt omaa hahmoaan ollenkaan. Berseriassa kamera tuntui pysyvän sopivalla etäisyydellä ja suhteellisen järkevässä kulmassa. Toivottavasti näin on myös varsinaisessa pelissä etenkin ahtaissa paikoissa.

Laimea kokonaisuus


Kaiken kaikkiaan demo ei herätellyt pelihimojani. Uudistukset voivat olla ihan jees, mutta tutut jutut tuntuivat kuluneilta. Tales of Berseriasta tuleekin olo, että tietää jo, mitä saa. Sitä samaa taskulämmintä, mitä usein muulloinkin. Ihan kivan pelin, jota voi pelailla jotain kiintoisampaa odotellessa. Ei huonon kokemuksen, muttei ihan parastakaan.

Tai voihan olla, että olen väärässä! Zestiria yllätti iloisesti ja oli vioistaan huolimatta paras Tales-elämys tähän mennessä. On mahdollista, että Berseria seuraa edeltäjänsä jalanjäljissä ja tekee minuun hyvän vaikutuksen. Tales of Zestiria the X -animen Berseria-jaksot ainakin olivat hyviä.

Kyllä Berserialle pitää siis antaa mahdollisuus, mutta ihan varma en ole, viitsinkö kipaista kaupoille jo julkaisupäivänä 27.1.2017.

Mikä fiilis teille muille jäi demosta? Joko Berseria on varattuna?


http://www.pelit.fi/

Tsekkaa myös nämä:


Tales of Berserian alkufiilistelyt
Tales of Zestiria tempaisi takaisen otteeseensa
Xillia antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Videopelimeme: päivä 17 - suosikkisankari

Aloitin tämän haasteen kirjoittamisen tammikuussa 2016 ja näköjään jatkan sen parissa edelleen. Ei silti lannistuta, kyllä tämä joskus valmiiksi tulee. Hitaus ehkä kertoo vain siitä, että on ollut paljon muutakin mielenkiintoista kirjoitettavaa.



Päivä 17: Suosikkisankari


Edellisellä kerralla kirjoitin pahiksista, mikä oli vaikeaa, koska en osannut nimetä yhtä suosikkia. Sankarien kanssa on vähän sama homma. Tykkäilen monistakin sankarihahmoista siitä huolimatta, että koen jonkinlaista päähahmoallergiaa. Pidän heistä eri syistä enkä haluaisi välttämättä laittaa heitä tiukkaan järjestykseen.

Tästä syystä taidan tehdä samalla tavoilla kuin pahisten kohdalla ja kertoa, millainen on mielestäni hyvä JRPG-sankari. Samalla tulee ehkä muutama sana sanottua niistä omista suosikeistakin.

1. Tarttumapintaa antava luonne ja persoona

Pelaajan makuun sopiva luonne ja persoona ovat aika pitkälti sidoksissa pelaajan henkilökohtaiseen makuun, joten mitään absoluuttista totuutta ei voi löytää. Katson kuitenkin, että tässä kohtaa minun subjektiivinen (ja joskus vaihtelevakin) totuus riittää. Muilla on sitten oma totuutensa.

Pidän sankareista, joilla on jo vähän enemmän ikää ja elämänkokemusta kuin teini-ikäisellä. JRPG:n kohdalla tämä usein tarkoittaakin sitä, ettei pelin päähahmo nouse omaksi suosikikseni vaan jokin toinen hahmo ajaa ohitse.

Hahmon persoonassa on hyvä olla särmää, mutta ei ärsyttävyyteen asti. Pidän myös siitä, ettei sankari ole puhtoisen valkoinen vaan hänestä löytyy harmaansävyjä. Täydellistä antisankaria ei tietenkään voi sankarina nähdä, mutta mielestäni sankarihahmokin saa olla inhimillinen, erehtyä ja vaikka kiukuta, jos siltä tuntuu.

Minuun on iskenyt esimerkiksi Final Fantasy XII:n Balthier Bunansa, jolla riittää persoonaa ja joka ei ole pelkästään puhtoinen hyvis, muttei missään nimessä pahakaan. Toisena esimerkkinä voisin nostaa Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin Fidel Camuzen. Hän on virkistävän asiallinen aikuinen nuoreksi mieheksi, vaikka hän ehkä taipuu enemmän puhtaan valkoisen kuin harmaan puolelle persoonassaan. JRPG:n ohitse mainittakoon uusi Tomb Raider eli Lara Croft. Myös hän on ihanan persoonallinen ja inhimillinen, vaikka joutuu tekemään ja kokemaan hirveitä asioita.

2. Uskottava tarina

Sankarin tarina kaipaa uskottavuutta. Mitä hänelle on tapahtunut aiemmin? Miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on? Uskottava tarina voi rakentua monista elementeistä ja myös yksityiskohdilla on merkitystä. Tarinan pitää sopia paitsi hahmolle, myös pelin maailmaan.

En edes pidä Final Fantasy X:n Tiduksesta, mutta mielestäni hänen ärsyttävää persoonaansa taustatarina tukee erittäin hyvin. Tidus on elänyt koko lapsuutensa isänsä menestyksen varjossa jopa siinä määrin, ettei oma äitikään ole kiinnittänyt häneen erityistä huomiota. Ei mikään ihme, että hänestä on tullut sellainen koheltaja ja rasittava huutelija, jollain tavalla lapsi sitä huomiota itselleen hakee, jos ei hyvällä saa. Saat siis anteeksi, Tidus, mutta en kyllä varmaan silti koskaan opi sinua rakastamaan. Sori.

3. Riittävä motivaatio

Pelkkä kiehtova persoona ja sopiva taustatarina eivät vielä riitä tekemään sankarista hyvää vaan hänellä täytyy myös olla motivaatio. Sankari tekee tarinassa jotakin, JRPG:ssä usein pelastaa maailmaa, mutta pelin edetessä pelaajalle täytyy muodostua käsitys siitä, miksi sankari näin toimii. Löyhällä käsikirjoituksella päästään lopputulemaan, jossa sankari tekee tekonsa, koska niin kuuluu tehdä ja niin on oikein. Hieman paremmalla sitten otetaan huomioon myös henkilökohtaiset motiivit toimia. Niiden ei toki tarvitse sulkea pois ylevää auttamisen halua.

Final Fantasy XIII:ssa pidin erityisesti Oerba Yun Fangista. Hän ei tosin ole pelastamassa maailmaa vaan on valmis tuhoamaan sen omista henkilökohtaisista syistään. Vanille on Fangille kaikki kaikessa ja omien sanojensa mukaan hän on valmis repimään alas taivaan, jos niin tarvitsee Vanillen pelastamiseksi tehdä. Rakkaus Vanilleen ajaa Fangia eteenpäin ja motivoi kaikkea hänen toimintaansa.

Hieman toisenlainen esimerkki taas on Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin Victor Oakville. Pinnalta katsottuna hän näyttää yleviä periaatteita noudattavalta ritarilta, joka tekee asiat siksi, että ne ovat oikein. Kun pintaa alkaa raapia, paljastuu muutakin. Victor on toki periaatteen mies, mutta hänen menneisyydessään on tapahtunut asioita, jotka ovat jättäneet syyllisyyden pilven leijailemaan hänen päänsä päälle. Tästä syntyykin vaikutelma, että teoillaan Victor ostaa itselleen puhtaampaa omatuntoa, hän yrittää hyvittää menneitä tapahtumia.


Samalla tavoin kuin hyvällä pahiksella on inhimillisyyttä, sitä on myös hyvällä sankarilla. Hänet on koottu palasista, jotka voimme tunnistaa itsestämme. Hänellä on pyrkimys hyvään, mutta sisäiset ristiriidat voivat ajaa hänet tekemään myös ei-niin-hyviä ratkaisuja ja ylevien tekojen takana voi olla myös itsekkäitä motiiveja.


Tulossa seuraavaksi: Kuva pelin ympäristöstä, jossa mieluusti asuisit

Sinua saattaisi kiinnostaa:


Lara ja Lara
Ajatuksia hahmoista osa 3: Fang

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

FFXV läpi - mikä loppufiilis jäi?

Fiilispostauksia on ehtinyt olla jo pari, kolme tätä ennenkin. Final Fantasy XV on kuitenkin herättänyt joukon tunteita, joskaan ei niitä, joita sen kai oli tarkoitus herättää. 19.12.2016 sain pääjuonen pelattua läpi, sivutehtäviä sen sijaan jäi vielä vähän roikkumaan. Mikä oli pelin tarinallinen anti? Entä mitä tykkäsin muuten?

Postaus sisältää spoilereita. Lue siis omalla vastuulla!


Hyviä ja huonoja hetkiä


Ennakkoluuloistani huolimatta aloin nopeasti pitää Final Fantasy XV:n pelaamisesta. Taistelusysteemi osoittautui kivaksi, vaikka minulla sen kanssa pientä alkukankeutta olikin. Maailman tutkiminen puolestaan oli hauskaa ja erityisen hyvin viihdyin sivutehtävien parissa. Juonihommelitkin menivät teknisessä mielessä eikä isompaa valituksen aihetta ollut.

Hyvä fiilis jatkui aina Leviathan-taisteluun saakka. Sen jälkeen alkoi henkinen alamäki. Avoin maailma typistyi putkijuoksuksi, oma tiimi ei enää toiminut yhden jäsenen ollessa kykenemätön taisteluun ja hidastaessa muita ja väliaikaisesti taistelusysteemikin typistyi aivan onnettomaksi, kun pelin pisimmässä dungeonissa sai ravata ilman aseita ja kavereita. Pelaaminen itsessään muuttui tylsäksi ja tympeäksi pakkopullaksi.

Lisäksi sain säikyttelykohtauksista paniikkikohtauksen, mikä oli myös omiaan laskemaan pelifiilistä. Vaikka sen jälkeen kykenin taas myöhemmin pelaamaan, en ollut enää yhtään innoissani vaan kokemus muuttui ahdistavaksi varpaillaan oloksi, mitä taas en JRPG:ltä halua. Pelillisesti en nauttinut oikeastaan mistään, mitä Leviathanin jälkeen tuli. Ainoastaan Ravus-taistelu oli kohtalaisen ok, kaikki muu tuntui vain epämiellyttävältä.

Ravus
Niin sanottuun hyvään aikaan pääsee onneksi läpäisyn jälkeen kuitenkin palaamaan (tai olisi sinne päässyt Umbran avulla jo aikaisemmin, mutta halusin ikävät asiat pois alta). Jatkossa voinkin fiilistellä autolla ajelua ja tehdä sivutehtäviä siinä määrin kuin niitä on vielä jäljellä eikä minun tarvitse välittää pakollisista juonitehtävistä enää lainkaan.

Ihan jo pelillisistä syistä en koe tällä hetkellä minkäänlaista mielenkiintoa aloittaa peliä uudestaan alusta. En edes tulevien lisävälivideoiden takia. Mieluummin teen jotain muuta.

Tarinan ja hahmojen anti - oliko sitä?


Final Fantasyjen tarinat ovat yleensä olleet hyviä, varsinkin kun pääsarjasta puhutaan. Jatko-osat eivät sen sijaan ole aina loistaneet ja omasta mielestäni esim. FFXIII-2 ja Lightning Returns olivat tarinallisesti pohjanoteerauksia, vaikka niitä oli kiva pelata.


Final Fantasy XV:n tarina ei lähtökohtaisesti kiinnostanut minua erityisen paljon, joten suuria odotuksia minulla ei ollut. En siis pudonnut korkealta, kun totesin, ettei mielenkiinto vain ota herätäkseen. Noctis oli kyllä päähahmona ihan ok, arvostan sitä, ettei hän ollut sen enempää yli-innokas sankari kuin jatkuvasti angstaileva teinipoikakaan. Kyllä hän synkistellä osasi, mutta sentään aiheesta.

Prompto sen sijaan kävi lähes poikkeuksetta hermoille, kun erehtyi avaamaan suunsa. Ignis ja Gladio olivat asiallisia aikuisia, mutta lopulta en kiintynyt heihinkään. En kai päässyt tarpeeksi syvälle. Gladio tosin keräsi miinuspisteitä aimo kasan ryhdyttyään v*ttuilemaan Noctisille jatkuvalla syötöllä Leviathan-matsin jälkeen. Ignisissä ei ärsyttänyt kuin sokeutumisesta johtuva tarpeettomuus (mikä toimi ehkä juonellisesti, mutta oli peliteknisesti raivostuttavaa), muuten hän jäi tosi hajuttomaksi ja mauttomaksi. Mitä hänestä edes tiedetään? Hän tykkää laittaa ruokaa ja... niin... mitä muuta?

Cidney
Sivuhahmoista Cidney olisi voinut olla kiinnostava, mutta hänen roolinsa oli lopulta niin typistetty, etten voi sanoa innostuneeni kunnolla hänestäkään. Cidneyn pukeutumisesta taas en pitänyt. Eikös pelin pitänyt olla "fantasy based on reality"? Kuka mekaanikko pukeutuu tuolla tavoin? Ei ainakaan kukaan, jonka olen tavannut...

Kaikista kiinnostavin sivuhahmo olikin Gladion pikkusisko Iris, mutta edes hänelle ei mielestäni annettu riittävästi ruutuaikaa. Silti juonen paras osuus oli ehdottomasti se pätkä, jonka hän kulki porukan mukana. Pidin myös Araneasta, mutta hänkään ei lopulta saanut tarpeeksi ruutuaikaa ollakseen aidosti kiinnostava. Sivuhahmojen osalta pelissä tuntuikin olevan paljon hukattuja mahdollisuuksia

Iris
Pahiksien osalta on valitettavasti sanottava samaa. Ravusin motivaatiot jäivät minulle todella epäselviksi, vaikka Kingsglaive valotti hänen vihaansa kuningas Regisiä kohtaan. Silti en kykene ymmärtämään, mitä hän oikein puuhasi ja miksi. Meniköhän minulta jotain vain ohitse?

Pääpahiksen, Ardynin, osalta kuvaavaa on, että jouduin juuri googlaamaan hänen nimensä. Okei, minulla on huono nimimuisti, mutta ei yleensä sentään niin huono, etten miltei 60 tunnissa ehtisi pelin pahiksen nimeä oppia! No, joka tapauksessa... Ardyn oli alkuun siisti ja salaperäinen hahmo, joka herätti epäilyksiä. Hänestä ei saanut otetta, mikä olikin positiivista. Tällaiset pohdintaa herättävät elementit ovat hauskoja eikä kaiken pidäkään olla heti itsestään selvää.

Valitettavasti myös Ardynin motiivit jäivät minusta vähän roikkumaan ilmaan. Voi toki olla, että ymmärryksessäni on vain vikaa, mutta en edes loppumetreillä saanut hänestä kunnollista otetta. Hänestä tuli vaikutelma, että hän on paha, koska on paha. Käytännössä hyvin pohjustettu ja mielenkiintoisen oloinen hahmo oli minulle lopulta pettymys, mutta ehkä olin vain niin tympääntynyt peliin sen loppumetreillä, että aivoni eivät enää vastaanottaneet informaatiota ja missasin jotain oleellista.

Hmmm... unohdinkohan nyt jotain? Ai joo, olihan siinä pelissä sellainen neitonen nimeltä Lunafreya. Jotenkin meinasi haihtua mielestä.

Lunafreya

Luna jäi etäiseksi, vaikka hänen oli kai tarkoitus olla Aerithiin verrattava epäreilun kohtalon kokeva päähahmon rakkauden kohde ja myös pelaajan rakastama hahmo. Häntä ei avattu tarpeeksi, ei vaikka olin nähnyt Kingsglaiven. Olisin halunnut pitää Lunasta, mutta hän ei ehtinyt herättää minussa mitään tunteita. Tästä syystä hänen kuolemansa oli kovin ikävä tapahtuma, muttei mitään sen enempää. Ei itkettänyt, ei koskettanut. En mitenkään toivonut hänelle kuolemaa, mutten pystynyt siitä liikuttumaankaan. Luna ei koskettanut minua millään tasolla.

Valitettavasti edes Noctisin kohtalo ei saanut minua herkistymään. Ehei, tuijotin vain tapahtumia ja mietin, koska ehtisi käydä vessassa. Kertonee aika paljon.

Pelin aikana ainoa hetki, kun meinasi tulla tippa linssiin, oli Final Fantasy -teeman soiminen. Sitä ei kuitenkaan lasketa, koska pillitän lähes aina, kun kuulen sen FF-peleissä.

Mitä tarinaan tulee... perusjuoni olisi voinut olla kohtalaisen mielenkiintoinen. Tapahtumat eivät kuitenkaan avautuneet ainakaan minulle kuin vasta hyvin myöhään. Suurimmat paljastukset tulivat tekstilappusilla putkijuoksu-dungeonissa, kun kärsin elämäni pahimmasta pelikeljutuksesta ja -ahdistuksesta. En innostunut, olisin kaivannut jotain elävämpää kerrontatapaa. Nyt paljastuksetkin jäivät laimeiksi. Niitä olisi pitänyt myllyttää jotenkin enemmän.

Mitäs nyt sitten jäi käteen?



Minulle Final Fantasy XV:n tarinallinen anti jäi kyseenalaiseksi. Huomattavasti parempaa on nähty. Ehkä aika loppui kesken *köh*10 vuotta*köh* ja kokonaisuutta ei ehditty viimeistellä. Mieluummin olisin ottanut kokonaisen pelin kuin reikäjuuston, jota sitten myöhemmin paikkaillaan lisävälivideoilla. Toivonkin vahvasti, ettei tämä ole tulevaisuuden suunta vaan, että seuraava peli saadaan ulos eheänä kokonaisuutena ja tietysti mielellään vähän nopsemmalla aikataululla kuin mitä Final Fantasy XV:n kanssa meni.

En sano, että FFXV olisi huono peli. Siinä oli todella lupaava alku ja Leviathan-taisteluun asti sitä oli todella nautittavaa pelata. Sen jälkeen pelaamisesta vietiin oikeastaan kaikki hauska pala kerrallaan, kunnes aivan lopussa taas pääsi näyttämään voimiaan. Ymmärrän taktiikan sinällään tarinan kannalta, pelaajalle on varmasti haluttukin tehdä avuton ja turhautunut olo, mutta ainakin minulle pelaamisen pitää olla hauskaa, jotta haluan tehdä sitä. Puurtaa ja tuskailla saa ihan jossain muuallakin, harrastusteni ei tarvitse aiheuttaa keljutusta ja paniikkikohtauksia.

En tarkoita, että pelien pitäisi olla pelkkiä pupuja ja sateenkaaria. Vakavia aiheita saa käsitellä, teemat saavat olla synkkiä. Toivoisin vain, että teknisesti pelaaminen pysyisi nautittavana, vaikka tarina menisi angstisempaan suuntaan.

Final Fantasy XV:n osalta olen vahvasti sitä mieltä, että uusiksi sitä ei tule pelattua. Voin katsella vierestä jonkun toisen peliä ja itse tehdä loppuja sivutehtäviä, mutta kokonaisuutta en enää välitä käydä läpi.

Lue toki myös:


Vihdoin ensikosketus Final Fantasy XV:een
Fiilispäivitys Final Fantasy XV:stä
FFXV - kun ärsytys läikkyy yli

http://www.pelit.fi/