keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ihana World of Final Fantasy

Ostin World of Final Fantasyn jo julkaisupäivänä, mutta sen pelaaminen on ollut katkonaista erinäisistä syistä eikä vähinten siksi, että pelasin Final Fantasy XV:n välissä läpi. Pelkäsin spoilaantuvani sen osalta helpommin kuin WoFF:n, joten oli järkevää vaihtaa peliä siinä kohtaa. Nyt olen kuitenkin palannut pallopäiden maailmaan. 

Lieviä spoilereita voi olla luvassa, jos käyt tästä eteenpäin!

Kiva kokonaisuus


World of Final Fantasy eli tuttavallisemmin WoFF on osoittautunut hauskaksi ajanvietteeksi. Kuten olen jo aiemmin sanonut, se ei ole sellainen kevyt välipala, joksi sen kuvittelin. Se on ihan kunnon peli, kunnon Final Fantasy, joskaan pieniä Pokémon-viboja ei voi välttää (näin tosin sanoo taskuhirviöitä koskaan pelaamaton ihminen).

WoFF:n maailma on todella kaunis, joskaan sen tyyli ei ehkä kaikkien makuun iske. Itsekin hieman karsastin hahmojen ulkonäköä alun alkaen, mutta loppujen lopuksi tyyli on suloinen ja ihan hauskakin. Olen oppinut rakastamaan sitä.



Peli ei kuitenkaan ole vain kaunis katsella. Se on mielenkiintoinen ja hauska pelata. Tosin joskus satunnaistaistelut tuntuvat venyvän minun kärsivällisyysmittarillani vähän turhan pitkiksi. Oma vuoro tulee harvakseltaan ja odottelemaan joutuu paljon (ehkä on aika kääntää wait-mode active-modeksi?). Minua myös ajoittain rassaa kerättävien hirviöiden paljous, kun niitä pitäisi vielä jaksaa kehittääkin. Toisaalta ne ovat kivoja, toisaalta tekevät pienen, sisäisen perfektionistini hulluksi. Peliin saisi uppoamaan tuntikausia aikaa pelkästään sillä, että metsästää ja keräilee hirviöitä taisteluista. 

Koska taistelut toisinaan pitkittyvät ja niitä tulee tiheään, saattavat myös luolastot tuntua pitkiltä. Ne eivät edes aina välttämättä sitä ole, mutta kulkemiseen kuluu paljon aikaa juuri taisteluiden takia. Tuttua juttua vanhemmista Finaleista, muttei välttämättä juuri sitä, mitä olen kaivannut. Tosin eipä ole toistaiseksi tarvinnut erikseen pysähtyä grindaamaan, kun leveleitä kertyy jo pelkästään eteenpäin tallustelemalla.

Tenhoava tarina


Myös Squall ja Edgar ovat osa tarinaa
Minua kiinnostaa peleissä aina tarina. WoFF:a on nyt takana tätä kirjoittaessa noin 23 tuntia ja tarina on vasta avautumassa. Se kertoo toisaalta muistinsa menettäneistä taikakaksosista, joiden äiti on kadoksissa, toisaalta merkillisestä maailmasta, joka kärsii salaperäisen vihollisen ikeessä. Nämä asiat toki nivoutuvat koko ajan tiiviimmin yhteen, mutta tähän mennessä on löytynyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jälkimmäisiä odotankin innokkaasti.

Koko ajan tulee mietittyä, mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu ja mitä kohta mahtaa tapahtua. Kenet tapaan seuraavaksi? Tarina punoo vanhat Final Fantasyt yhteen kiehtovalla ja kummallisella tavalla siten, että osat pystyy tunnistamaan, mutta ne luovat uuden kokonaisuuden. Kaikki ei välttämättä aina mene niin kuin olisi odottanut. Vanhalle sarjan fanille tämä onkin jännittävää ja mielenkiintoista. Sen sijaan en osaa sanoa, miltä kaikki uudesta pelaajasta näyttäytyy. 

Jos lukijoissa on joku, joka on päättänyt perehtyä sarjaan tämän pelin kautta, ilmianna itsesi. Haluan kuulla kokemuksestasi! 
(Muutkin saavat toki kertoa, lukijoiden näkemyksiä on aina ihana päästä vilkaisemaan.)

Hauskat hahmot


Kaksoset Reynn ja Lann eivät ole kiinnostavimmat FF-hahmot ikinä. He ovat kuitenkin ihan kivoja, kunhan tottuu ääliöläppään, jota pelissä lentää miltei jatkuvalla syötöllä. Kaikkien makuun se ei istu ja minullakin meni tovi sen nieleskelemisessä. Jotenkin kummasti tykästyin kuitenkin.

Näin vanhan fanin näkökulmasta kiinnostavimmiksi nousevatkin aiemmista Final Fantasyista tutut hahmot. He eivät toki ole kovin syvällisiä jo pelkästään siksi, että hahmoja on peliin mahdutettu todella monta ja yksittäisen hahmon ruutuaika jää siten vähäiseksi (varsinkin, jos ei tee hahmokohtaisia sivutehtäviä). Heissä on kuitenkin yleensä ripaus tuttuutta, joka vähintäänkin nostaa hymyn huulille ja kutkuttelee nostalgia-tuntosarvia.

Toisaalta osaavat hahmot yllättääkin. On pakko myöntää, että hämmästyin, kun Final Fantasy VIII:n Squall "Go talk to the wall" Leonhart piti ehkä pisimmän monologinsa ikinä! Ja vielä ystävälliseen sävyyn! Mitä taikuutta tämä on? Squall tosin ilmeisesti hengaa Edgar Figaron (Final Fantasy VI) kanssa. Voisiko olla, että hän on oppinut avoimemmaksi?


Summonerit ovat tärkeässä roolissa

Jokaiselle tutulle hahmolle on myös keksitty tarinaa sen verran, ettei hänen esiintymisensä pelissä tunnu irralliselta. Kaikki näyttää nivoutuvan yhteen ja erityisen merkityksellisiksi tuntuvat nousevan eri Final Fantasyjen summonerit. Heti alkuun pääsin tapaamaan Yunan, mutta hänen jälkeensä ovat tulleet myös Rydia ja Eiko. Pahikset taas haluavat kaapata summonerit itselleen, joten heidän täytyy olla vielä tärkeässä roolissa tarinan edetessä.

Onnellinen odotus


Sen verran hyvin WoFF on saanut minut mukaansa, että seuraavia tapahtumia odottaa innoissaan. Kaikki luolastot eivät ole olleet sitä suurinta herkkua ja myönnettävä on, että esimerkiksi Alexander Big Bridgellä saattoi muutama ärräpää lennellä. Kokonaisuus on silti plussan puolella ja ehdottomasti haluan nähdä tarinan kaikki käänteet. 

Siispä eteenpäin, tuli mitä tuli!

Lisää samasta aiheesta:


World of Final Fantasyn ensivaikutelma
Final Fantasyn suloinen maailma

Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia pelistä. Sana on vapaa kommenttiboksissa!
Ja hei, jos sinäkin haluat levittää WoFF-ilosanomaa, jaa nyt ihmeessä tämä postaus kavereillesi vaikkapa Facebookissa ja Twitterissä!


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Satunnaistaistelut R1-pikakelaus pohjassa sujuivat itse asiassa varsin vaivattomasti. Roolipeleissä grindaus vähän niin kuin kuuluu asiaan mutta se(kin) jätti hyvän jälkimaun, että WoFF tuon tiedostaa ja tekee siitä astetta käyttäjäystävällisempää. Luolastot kieltämättä olivat ajoittain kovinkin puolihutaistun oloisia mutta toisaalta myös pirteän suoraviivaisia; kerrankin sai koluta ihan vain löytämisen riemusta eikä tuntikaupalla päämäärättömästi haahuillen tai netistä ratkaisut luntaten (ja vaikka miten tarkka olisikin, saa niitä aika suurella todennäköisyydellä vielä post-gamessakin uudestaan kammata ^^;)

    Jos pelissä mikään jäi kismittämään niin lähinnä se, että Lann oli ihan läpi koko seikkailun aika tumpelo. Enemmän jäi silti kummastuttamaan, miten vähälle huomiolle koko julkaisu loppupeleissä jäi. WoFF todellakin on vähän kuin Final Fantasy meets Pokémon meets Kingdom Hearts mutta eivätpä niistä yhdenkään sarjan fanit juuri tuntuneet korviansa lotkauttaneen. Niin tai näin, FF-fanipläjäys vailla vertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, minulta on mennyt tuo pikakelausmahdollisuus kokonaan ohitse! :D Olen ilmeisesti lukenut ohjeita vähän puolihuolimattomasti. Täytyykin laittaa kokeiluun heti seuraavalla pelikerralla, jos vaikka alkaisi tuntua meno jouhevammalta.

      Vähän on tullut sellainen olo, etteivät kaksoset juuri kehity pelin aikana persoonina (voin toki olla väärässäkin, tarinaa on vielä paljon näkemättä). Pieni miinus, mutta ei nyt kaada maailmaa.

      Se on tosiaan jännä, ettei WoFF ole saanut näkyvyyttä oikein missään. Liekö se sitten julkaistiin liian lähellä FFXV:tä ja jäi kaiken kohkauksen jalkoihin?

      Täytyy vain itse pitää meteliä tästä teoksesta! :D

      Poista