sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Miksi Tales of Berseria on niin hyvä?

Tykkäsin Tales of Berseriasta enemmän kuin yhdestäkään aiemmasta pelaamastani sarjan pelistä. Jäinkin pohtimaan, mikä siitä teki niin erilaisen. Miksi innostuin siitä enemmän kuin muista? Nyt onkin tarkoitus hakea vastauksia näihin kysymyksiin.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Bandai Namcon kanssa. Mielipiteet ja pohdinnat ovat omiani.

Tales-sarjassa on paljon hyvää. Niihin mahtuu ihan mielenkiintoisia hahmoja ja eeppisiä maailmanpelastustarinoita, visuaalinen ilmekin on oikein kiva. Toki se ei iske, jos ei animetyylistä muutenkaan tykkää. Musiikkien puolella olen tykännyt alkutunnareista, mutta varsinaisista pelimusiikeista ovat iskeneet vain harvat.

Talesit ovat olleet minulle sellaista ihan kivaa pelattavaa, mistä en ole saanut irti suurempia fiiliksiä. Näin siis aina Zestiriaan asti. Siitä innostuin jo oikeasti ja tykästyin muutamaan hahmoon paljon syvemmin kuin muiden Talesien kohdalla. Silti Zestirian kanssa kävi samoin kuin muiden, se tuli pelattua varsin verkkaiseen tahtiin, mitään kiirettä lopun saavuttamisen kanssa ei ollut.

Berserian kanssa oli jotain toisin. Pelasimme sen miehen kanssa yhdessä noin kuukaudessa läpi ja tunteja kertyi pelikelloon noin 70. Aivan kaikkea ei tullut pelissä tehtyä, mutta pääjuonen lisäksi hoidimme kuitenkin myös liudan sivutehtäviä.

En silti aivan tarkkaan tiedä, miksi tykkäsin pelistä niin kovin paljon ja mikä piti pelaamisessa eri tavalla kiinni. Kolme syytä onnistuin kuitenkin listaamaan.



1. Tarina pitää pihtiotteessa


Kuten sanoin, Taleseissa on tarjolla eeppisiä maailmanpelastustarinoita. Berseria kulkee periaatteessa samanlaisella linjalla, mutta koska se on esiosa Tales of Zestirialle, takaraivossa tykyttää tieto siitä, ettei kaikki voi (vielä) mennä hyvin.

Tarinan edetessä mielessäni pyörikin useamman kerran kysymys, kuinka tästä oikein päästään Zestirian alussa vallitsevaan tilanteeseen. Pikku hiljaa palaset kuitenkin alkoivat löytää paikoilleen ja joihinkin kysymyksiin saatiin vastauksia. Tosin aivan kaikkeen ei kuitenkaan, mutta ehkäpä joitain asioita haluttiin jättää pelaajan mielikuvituksen varaan... tai sitten vain missasin jotain sivutehtäviä, jotka olisivat paljastaneet lisää.

Erityisen mielenkiintoista tarinassa oli paimen-järjestelmän synty ja muodostuminen. Berserian tilanteesta on vielä jonkin verran matkaa Zestirian paimenkuvioihin, mutta oli kiva nähdä, mistä kaikki sai alkunsa. Samoin serafien / malakien taustatarina sai täydennystä ja oli kiinnostavaa kuultavaa.

Tarinan loppu oli sinällään toimiva, mutta odotin jotain kaoottisempaa. Periaatteessa moni juttu meni ihan hyvin, mutta toisaalta ei sitten kuitenkaan mennyt. Ei tietenkään, koska Zestiriassa maailman tila on erittäin huono. Kuitenkin kuvitelmissani olin leikitellyt ajatuksella, että Velvet suurin piirtein syöksee kaiken tuhon partaalle, mutta mitään niin radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut. 



2. Hahmot ovat mielenkiintoisia


Tähän asti Tales-hahmot ovat olleet pääsääntöisesti ihan mielenkiintoisia, joitain tylsiä yksilöitä lukuun ottamatta. Kerroinkin jo, että Zestiriassa oli pari hahmoa, joista tykkäsin ihan tosissani. Berserian porukan suhteen olin alkuun epävarma, koska demon perusteella en saanut heistä kunnollista otetta, siinä he jäivät lähinnä puhuviksi päiksi.

Tällä kertaa ensivaikutelma kuitenkin petti ja useimmat hahmot osoittautuivat kivoiksi ja mielenkiintoisiksi. Omaksi suosikikseni nousi kirottu piraatti-malak, Eizen, mutta tykkäsin myös Velvetistä ja Eleanorista. Lapsihahmoista harvemmin välitän, mutta Laphicetilla (malak nro 2:lla siis) oli ehdottomasti hetkensä. Päähahmoista minua ärsytti oikeastaan vain Magilou (joka oli hänkin kuitenkin hyvin toteutettu), Rokurou taas jää sellaiseksi kädenlämpöiseksi eikä herättänyt minussa intohimoja suuntaan tai toiseen. 

Sivuhahmoista pidin kaikista eniten tuuliserafi Zaveidista, jolle en Zestiriaa pelatessa osannut antaa kunnollista mahdollisuutta. Tavallaan tiedostin, että saattaisin hänestä pitää, mutta hän liittyi tiimiin minun kannalta täysin väärällä hetkellä. En vain pystynyt hyväksymään häntä Dezelin korvikkeeksi. Nyt kuitenkin tuollainen asetelma puuttui ja pystyin katselemaan häntä avoimin silmin. Pidin hänen ehdottomuudestaan ja tiukasta moraalistaan, olisikin mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea hänelle on pelien välillä tapahtunut, sillä hänen elämänkatsomuksensa on ehtinyt muuttua matkan varrella melkoisesti.

Velvetistä on vielä sanottava sen verran, että oli mielestäni hyvä ratkaisu valita päähenkilöksi hahmo, joka ei ole kirkasotsainen hyvis. Velvetin synkkä puoli tulee hyvin alussa esille ja on välillä ottaa hänestä vallan kokonaan, hän myös kantaa maailmantuhoajan leimaa otsassaan, lopulta jopa ylpeydellä. Hän on samaan aikaan tarinan yhden puolen sankaritar ja toisen puolen pahantekijä, se on kiintoisa ristiriita.



3. Pelattavuus on hyvä


Tarinan ja hahmojen ohella pidin myös pelattavuudesta. Kontrollit oli lopulta helppo oppia, vaikka alkuun minulla oli vaikeuksia esim. mystic artejen kanssa. Kamera myös toimi pääasiassa todella hyvin, mikä oli positiivinen huomio. Zestirian taistelukamera oli tehdä minut hulluksi, mutta siitä oli näköjään opittu jotain ja osattu nyt tehdä homma paremmin.

Kartat ovat ehkä jossain määrin putkimaisia, mutta nekin ilahduttivat ilmeellään. Toki joukkoon mahtui muutama tympeämpikin paikka, mutta pääasiassa maisemia katseli oikein mielellään. Liikkuminen kartalla tapahtui tuttuun tapaan, yllätyksiä ei tullut vastaan.

Pelattavuus on äärimmäisen tärkeä osa peliä. Jos se ei toimi, ei välttämättä hyväkään tarina riitä peliä kannattelemaan. Toisaalta olen myös tarinoiden ystävä, joten en aina jaksa innostua pelattavuudeltaan hyvistä tuotoksista, jos tarina ontuu. Tales of Berseriassa nämä molemmat elementit yhdistyvät kuitenkin onnistuneesti.


Mitkä asiat sinusta olivat onnistuneita Tales of Berseriassa? Mistä tykkäsit erityisesti?

Lue myös:


Tales of Berserian alkufiilistelyt
Tales of Berserian välikatsaus
Zestirian ja Berserian sydämenmurskaajat


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Berserian maailmaan piti mun omalta osalta jotenkin 'totutella'. Yhtäkkiä kun Velvet tyrkätään selliin ja taustalla pyörii The Evil Surging On Prison Island, tunnen olevani jossain ihan muussa kun Tales pelin sisällä. Ja se ehkä tässä pelissä olikin parasta, sillä se oli jotain ihan uutta. Velvet oli päähahmona jotain niin erilaista, ja toi sarjaan mukavaa vivahdetta. Toivottavasti saadaan nähdä jotain vastaavaa tulevaisuudessakin! Pelin loppu tosin oli ehkä Velvetin uuteen ragemoodiin yhdistettynä vähän laimea, mutta kyllä sekin mua tyydytti, kun sai kyyneleetkin silmiin. <3

    Jotenkin Berserian hahmot ei kuitenkaan napanneet. Eizen toki oli erityinen, koska sen pystyi niin vahvasti yhdistämään Zestiriaan ja Zaveidista aloin tykkäämään entistä enemmän. Niiden lisäksi en oikeastaan hirveämmin ihastunut muihin kuin Laphicetiin (malak nro 2 siis - Velvetin pikkuveli oli aivan kamala). Velvet ja Magilou oli ihan kivoja ja Rokurou taas aika mitäänsanomaton ja 'turha' hahmo. Eleanor jäi jotenkin syrjään mulla, (en meinannut edes muistaa mainita häntä :D) tylsä naikkonen ja minua kismitti vähän hänen väliin tulemisensa.

    Tarinansa puolesta kuitenkin yksi suosikeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan totta, että maailma on erilainen verrattuna muihin, huomattavasti karumpi ainakin (enkä tarkoita tällä maisemia). Velvet oli erittäin piristävä päähahmo eikä suuremmin laukaissut päähahmoallergiaani. :D

      Mielenkiintoista, miten eri tavoin ihmiset hahmoihin suhtautuvat. Mukava silti kuulla, että hahmojen "tylsyydestä" huolimatta, nautit pelistä ja tarinasta. ^^

      Poista