sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Videopelimeme: päivä 22 - peli, jota aiot pelata lähiaikoina

Tämä postaus on lojunut hyvän aikaa kirjoittamattomana, koska olen itsekin miettinyt, mitä aion pelata seuraavaksi. Alkuvuoden suunnitelma oli selkeä: Tales of Berseria ja siihen perään NieR: Automata. Nyt edellinen on takana ja jälkimmäinen vahvasti loppusuoralla, joten on aika tehdä lisää suunnitelmia.




Päivä 22 - Peli, jota aiot pelata lähiaikoina


Jossain vaiheessa epäilin, että seuraava pelini olisi Final Fantasy XII: The Zodiac Age, mutta se ilmestyy vasta heinäkuussa enkä ajatellut pitää useamman kuukauden taukoa pelaamisesta. Niinpä jotain muuta on keksittävä tähän väliin.

Päädyin siihen, että minulla on nyt tähtäimessä kaksi peliä:

ja


World of Final Fantasyn aloitin jo viime vuoden puolella, mutta sen pelaaminen on edelleen kesken. Niin kiva kuin se onkin, on se jäänyt muiden pelien varjoon. Se on hauskaa ajanvietettä ja haluan kyllä tietää, mihin suuntaan tarina kehittyy, mutta loppujen lopuksi se ei ole täysin tempaissut minua mukaansa. Pelattavuus ja visuaalinen ilme ovat kyllä pelissä loistavia ja tarinakin ihan kiva, mutta sen sijaan päähahmot ovat jääneet aika mitäänsanomattomiksi. Heillä on hauskat hetkensä, mutta ei heitä voi hyvällä tahdollakaan sanoa kovin syvällisiksi. Tällä hetkellä minuun tuntuu uppoavan paremmin jokin muu kuin hassunhauska höpöhöö.

Joka tapauksessa haluan World of Final Fantasyn pois käsistä, ennen kuin FFXII ilmestyy. Siispä sen deadline on viimeistään heinäkuun alussa, mutta mieluiten toki jo aikaisemmin. En luultavasti jaksa tehdä pelissä kaikkea mahdollista, mutta pyrin kuitenkin suorittamaan mahdollisimman monta vanhojen FF-hahmojen sivutehtävää. En tosin ajatellut grindata sitä varten, joten nähtäväksi jää, kuinka paljon lopulta teen.

Trails in the Sky on tuoreempi tuttavuus, vaikka peli itsessään on vähän vanhempi. Eräs kaverini on Trails-sarjan pelejä pelaillut ja niitä kovasti minulle kehunutkin, joten hankin jostain Steamin alennuksesta ykkösosan. PC:llä pelaaminenhan ei tunnetusti ole minun juttuni, mutta ajattelin nyt kuitenkin yrittää. Pelissä on onneksi osittainen ohjaintuki, joten hiiren ja näppäimistön varassa ei tarvitse elää.

Veikkaan, että Trails in the Skyn kanssa riittää koko loppukevääksi ja mahdollisesti alkukesäksikin tekemistä (jos vain jaksan tosiaan PC:llä pelata). Tällä hetkellä ei siis ole listalla näiden kahden lisäksi muita pelejä ennen FFXII:n ilmestymistä. Heinäkuussa omistaudunkin sitten tuolle FF-pelien helmelle ja voi olla, että vietän sen parissa hyvän tovin. Tällä hetkellä ei tunnu, että olisi sen ilmestymisen jälkeen mitään kiirettä tarttua johonkin muuhun peliin.

Tulossa seuraavaksi: Paras ääninäyttely

Mitä sinä aiot pelata seuraavaksi?

http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti