sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Nuorten peli-ilta vs. aikuisten peli-ilta

Nuorena tuli kavereiden kanssa vietettyä aktiivisesti yhteisiä peli-iltoja, aikuisiällä ne ovat käyneet harvinaisemmiksi. Ikävuosien kertyessä matkalle kasaantuu kaikenlaisia ylitettäviä esteitä ja elämä voi toisinaan tuntua varsinaiselta Tetrikseltä, kun yrittää saada kaikki palikat sovitettua oikeisiin kohtiin. 

Oliko siis ennen kaikki paremmin? Vertailin nuoruuden kaveriporukan peli-iltoja aikuisten vastaaviin. Näkemys on hävyttömän subjektiivinen.



Listasin kymmenen kohtaa, miten kavereiden kesken järjestetyt peli-illat nuoruudessa erosivat peli-illoista aikuisuudessa.

1. Ajoitus


Nuoruus: Peli-ilta on joka ilta. Paitsi, jos äiti pakottaa jäämään kotiin eikä anna pelata edes siellä.

Aikuisuus: Peli-ilta on silloin, kun siitä on sovittu ainakin kuukautta etukäteen ja kun kukaan ei peru sitä, koska lapsi on kipeänä tai onkin pakko vierailla toisella puolella Suomea sukulaisissa tai työkeikka pukkaakin yllättäen päälle.

2. Tarjottavat


Nuoruus: Peli-ilta ei vaadi erityisiä tarjottavia. Riittää, että on pelejä ja seuraa. Joskus kuitenkin se, jolla on rahaa, saattaa tarjota yhteiseksi sipsejä ja pullon limua.

Aikuisuus: Peli-iltaa varten pitää käydä kaupassa. Tarvitaan jotain naposteltavaa ja jotain juotavaa, esimerkiksi sipsejä ja limua. Tosin pitää muistaa, että kaverilla X ruoka-aineallergioita ja hankkia jotain erilaista hänelle ja kaveri Y on aina laihiksella, joten on parempi myös ostaa porkkanaa ja juuressipsejä. Lisäksi pitää muistuttaa kavereita, että alkoholilliset juomat saa jokainen tuoda itse.

3. Äkilliset lopetukset


Nuoruus: Peli-ilta voi loppua, kun vanhemmat ilmoittavat, että ulkona on kaunis sää ja siitä olisi suotavaa nauttia.

Aikuisuus: Peli-ilta voi loppua, kun lapsenvahti soittaa, että jonkun muksu oksentaa, tai joku saa työpuhelun tai jonkun vanhemmat tarvitsevatkin yhtäkkiä apua tai sitten kello onkin jo kahdeksan ja jonkun pitää lähteä kotiin, että pääsee ajoissa nukkumaan.

4. Järjestämisluvat


Nuoruus: Peli-ilta voidaan järjestää, jos jonkun vanhemmat antavat hengailla kotonaan.

Aikuisuus: Peli-ilta voidaan järjestää omassa kodissa, vanhempien lupaa ei tarvita. Sen sijaan lapset saattavat vaatia joissain tapauksissa hoitopaikan illan ajaksi.

5. Peli-illat ilman kavereita


Nuoruus: Peli-ilta ilman kavereita tarkoittaa, että äiti/isä ei päästä lähtemään kavereiden luokse, mutta antaa kuitenkin pelata. Joskus pelaamista saa jopa jatkaa aamuyön puolelle, kunhan muistaa hiljentää volyymiä kympin jälkeen.

Aikuisuus: Peli-ilta ilman kavereita on enemmän sääntö kuin poikkeus, puoliso tosin saattaa osallistua. Arki-iltana pelaaminen on syytä lopettaa ajoissa, mutta viikonloppuna voi valvoa jopa puolille öin. Peli-ilta omassa rauhassa voi tarkoittaa myös viinin ja juuston nauttimista pelien lomassa.

6. Valitut pelit


Nuoruus: Peli-iltojen aikana voidaan pelata yhdessä myös pitkiä ja juonellisia pelejä. Ohjain saattaa kiertää pelaajalta toiselle. Toisinaan on kuitenkin kivempi pelata jotain, mihin kaikki voivat osallistua samaan aikaan. Onneksi valinnanvaraa on.

Aikuisuus: Pitkät ja juonelliset pelit kaveriseurassa ovat mahdottomuus, koska ei ehditä nähdä edes joka kuukausi eikä peliä siis koskaan tulisi pelattua loppuun asti. On parempi valita esimerkiksi Mario Kart.

7. Vanhempien suhtautuminen


Nuoruus: Äiti ei oikein ymmärrä, miksi sellaisia peli-iltoja oikein pitää järjestää. Eikö voisi ulkoilla tervehenkisesti?

Aikuisuus: Äiti ei oikein ymmärrä, miksi sellaisia peli-iltoja oikein pitää järjestää. Eikö voisi käydä lapsuudenkodissa useammin ja auttaa vaikkapa marjojen keräämisessä?

8. Uuden pelin hankkiminen


Nuoruus: Joku saa uuden pelin lahjaksi ja sitten siitä nautitaan porukalla monta iltaa putkeen.

Aikuisuus: Kaikki ovat ostaneet saman uutuuspelin itselleen. Kukaan ei pyydä ketään kylään vaan jokainen pysyy poterossaan ja pelaa peliä innoissaan. Kommunikointi jää satunnaisiin twiitteihin ja niistä tykkäämiseen.

9. Keskeytykset


Nuoruus: Peli-illan aikana äiti soittaa tai tekstaa ja kyselee, koska meinasit tulla kotiin.

Aikuisuus: Peli-illan aikana puoliso laittaa WhatsAppissa viestiä ja kyselee, koska meinasit tulla kotiin. Tai jos olet onnekas, puoliso istuu vieressäsi pelaamassa, eikä puhelin piippaile viestejä.

10. Arki vs. juhla


Nuoruus: Peli-illat kavereiden kanssa ovat arkinen asia.

Aikuisuus: Peli-illat kavereiden kanssa ovat yhteistä ja harvinaista laatuaikaa. Niistä nauttii uudella tavalla, mutta toisaalta niiden välissä on ihanaa pelailla ihan vain itsekseen ilman kompromisseja pelivalintojen suhteen.


Kaiken kaikkiaan nautin peli-illoista niin nuorempana kuin nyt aikuisenakin. Vaikkei kavereille ole enää samalla tavalla aikaa, heidän tapaamisensa on aina mahtavaa. Peli-illan ei myöskään tarvitse olla vain kavereiden kanssa järjestettävä tapahtuma, alan kallistua yhä vahvemmin sille kannalle, että kotona itsekseen (ja puolison kanssa) pelailu on arjessa pientä luksusta. 

Lue myös


Pelibloggaajan päivä
Nykyinen pelaajaidentiteettini
Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?
 

Millaisia sinun kokemuksesi ovat?


http://www.pelit.fi/

PS. Onko sinulla mielessäsi jokin "pelaaja-lifestyle"-aihe, josta haluaisit minun kirjoittavan? Heitäpäs kommenteihin ehdotuksesi. Hyvässä lykyssä saatan siihen tarttua. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti