sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Trails in the Sky - ensivaikutelmat

Aina ei tarvitse pelata niitä pelimaailman uutuuksia, koska vanhoissakin peleissä riittää tutustuttavaa. Tällä kertaa vuorossa onkin minulle uusi kokemus, mutta maailmalle jo pelihistorian puitteissa suhteellisen vanha teos.


Laitoin Trails in the Skyn hankintaan Steamin alennuksesta, koska eräs pitkäaikainen kaverini oli siitä puhunut paljon. Toki sitä olivat muutamat muutkin suositelleet, mutta kaverin sana painoi ehkä vaakakupissa silti enemmän. Ostovaiheessa minulla oli kuitenkin melko paljon muuta pelattavaa kesken, joten jätin pelin odottamaan. Kaveri vielä varoitteli sen olevan vanha ja seikan näkyvän mm. grafiikoissa, mutta koin varoituksen jokseenkin turhana. Olen pelannut vanhempia pelejä ennenkin ja vain harvoissa tapauksissa pelin graafinen puoli on noussut kynnyskysymykseksi. Ja jos se nousee, kyse ei useinkaan ole pelin iästä vaan esimerkiksi värimaailmasta ja taidetyylistä, joka sitten töksähtää ja pahasti syystä tai toisesta (esim. Persona-pelit).

Trails in the Sky ilmestyi Japanissa ensimmäisen kerran jo vuonna 2004. Länsimaissa se nähtiin vasta vuonna 2011. Peli tuli alun perin Windowsille, mutta on sen jälkeen julkaistu myös PSP:lle, PS3:lle (vain Japanissa) ja PS Vitalle.

PC-pelaamisen sietämätön vaikeus


Olen sanonut tämän ennenkin, mutta: minä en tykkää pelata PC:llä. Pelit, jotka olen tietokoneella läpäissyt on laskettavissa yhden käden sormilla. Sen sijaan konsolipelejä on tullut paukutettua läpi huomattavasti enemmän. En osaa määritellä tähän tarkkaa syytä. Jossain vaiheessa uskoin asian liittyvän ergonomiaan, mutta nyt minulla on jokseenkin ergonominen työpöytäkokonaisuus ja silti PC:llä pelaaminen tökkii. Edes padin hankkiminen ei ole nostanut miellyttävyyspisteitä.

Yksi syy saattaa olla se, että miellän tietokoneen työvälineeksi. Palkkatöissä sitä saa yleensä näppäillä ihan kiitettävästi, mutta sen lisäksi vietän tietokoneella aikaa naputtaessani uuden kirjan käsikirjoitusta tai blogipostausta, joskus fan fictioniakin. Kun pelaan, vaihdan ikään kuin vapaalle, ja heittäydyn mukavasti sohvalle ohjain kädessä. Tuon langallisen ohjaimen kanssa en voi tehdä niin vaan minun on pysyttävä työpöytäni ääressä myös pelatessa.

Miten tämä liittyy Trails in the Skyhin? Valitettavasti hyvinkin vahvasti.

Ostin pelin Steamistä. Se tarkoittaa, että minun pitäisi viihtyä sen parissa noin 80 tuntia työpöytäni ääressä nakottaen. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt suosiolla yrittää etsiä PSP-versio jostain ja testata sitä. Ei PSP:lläkään kovin mukava ole pelata, mutta se päihittää PC:n miellyttävyydessään mennen tullen.

No, peli kuitenkin on jo hankittu enkä halua ostaa sitä toiseen kertaan, joten joudun valintani kanssa elämään. Tämä on kuitenkin tarkoittanut todella hidasta etenemistä. Jaksan pelata vain silloin tällöin ja lyhyissä pätkissä, joten en ole vielä kovinkaan pitkällä.


Tarinan hehkeä nautinto


Nyt kun PC-pelaamisesta on taas naristu, voinkin mennä asiaan. Trails in the Sky ei ole missään nimessä huono peli vaan alku on ollut oikein viihdyttävä. Tarinaa on kiva seurata ja se on vaikuttanut ainakin semi-mielenkiintoiselta. Toistaiseksi se ei ole kovin paljon minulle vielä avautunut, mutta JRPG:t ylipäätään kuoriutuvat yleensä auki hitaanpuoleisesti, joten en ole asiasta huolissani.

Pelin hahmot vaikuttavat myös symppiksiltä. Päähahmo, Estelle, on varsinkin virkistävän erilainen naishahmo. Hän ei tunnu olevan erityisen hyvä missään vaan on pikemminkin vähän laiska ja saamaton tekijä, mutta pärjää siitä huolimatta ihan kivasti. Hänellä on myös äkkipikainen luonne ja jokseenkin terävä kieli, mikä ei aina kanssaihmisiä miellytä. Toisaalta hän myös uhkuu positiivista energiaa, toisaalta painaa menemään "lyö ensin, kysele sitten" -asenteella. Hän on hyvin toiminnallinen ja vahva naishahmo, ei mikään pelastettava prinsessa. Tosin sanottava on, että Estellellä on paljolti perinteisiä JRPG-päähahmopiirteitä. Erona on vain se, että pääasiassa nämä samat piirteet liitetään yleensä nuoriin mieshahmoihin, ei naisiin.

Sen sijaan toinen päähahmo, Joshua, on rauhallisempi tapaus, joka ajattelee tunteen sijaan järjellä ja tekee parhaansa pitääkseen äkkikäänteisen ottosiskonsa aisoissa. Hän vaikuttaa persoonana miellyttävältä, sellaiselta, että hänen kanssaan voisi tulla oikeassakin elämässä toimeen. Tässä mielessä Joshua onkin ehkä enemmän mieleeni kuin Estelle, niin virkistävä neitokainen kuin hän onkin.



Muut mukiinmenevät ominaisuudet


Trails in the Skyn pelaaminen ei tunnu vaikealta (jos ei lasketa sitä, että PC:llä pelaaminen on minulle henkinen koettelemus joka kerta). Jouduin tosin hieman säätämään, että sain ohjaimen toimimaan, mutta taisi mennä kokemattomuuden piikkiin. En ole kovin montaa kertaa ohjainta tietokoneelle vielä viritellyt.

Harmaita hiuksia aiheutti ohjaimen näppäinten arpominen, mutta oikeat löytyivät kyllä yritys-erehdys-menetelmällä. Sen jälkeen käytännön puoli onkin sujunut vähintäänkin kohtalaisesti.

Myös taistelusysteemi näyttäisi olevan simppeli. Se ei ole noussut suosikkilistalleni, mutta se on sellainen, että sen kanssa voi hyvin elää. Vuoropohjaisuus on ihan jees, mutta niin on sekin, että vuorot voi erikoisiskuilla ohittaa.

Mitä pelin visuaaliseen puoleen tulee, olen tykännyt siitä paljonkin. Se miellyttää silmää värien puolesta, mutta ihan yleisestikin ottaen katselen maisemia ja hahmoja mielelläni. Hahmojen kävely on ehkä vähän hassua, muttei sellaista, että se minua erityisemmin haittaisi. Visuaalinen kokonaisuus toimii siis oikein hyvin yhteen.

Matka jatkuu


Tarkoitus olisi saada peli pelattua ennen kuin The Zodiac Age ilmestyy. Olen kuitenkin alkanut epäillä, ettei näin tule käymään. Etenen toistaiseksi niin hitaasti, ettei näin pitkää peliä välttämättä saa loppuun heinäkuun alkupuoleen mennessä.

En silti aio luovuttaa. Trails in the Sky on vaikuttanut vähintäänkin ihan kivalta ja voi vielä paljastua tosi kivaksikin. Siispä eteenpäin. Ehkä vielä jonain päivänä myös PC:llä pelaaminen muuttuu takkuisasta miellyttäväksi.


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti