sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset

Ensimmäinen viikko Final Fantasy XII: The Zodiac Agen parissa alkaa olla käsitelty. Pakko sanoa, että mahtavaa on ollut tähän asti, enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä innoissani mistään pelistä. Yritin pukea ajatuksiani jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.



Alkufiilistelyt


Tätä hetkeä on odotettu ja kauan onkin. Haaveilin Final Fantasy XII:n remasterista jo ennen kuin meillä oli edes PlayStation 4:ää. Oikeastaan peli keikkui unelmissa siitä asti, kun Final Fantasy X:n remaster ilmoitettiin.



On se vaan hieno! Kotelo on todella tyylikäs, vaikka toisaalta tykkään niistä perinteisemmistä Final Fantasy -kansista, joissa on Amanon taidetta. Sellainen minulla on kuitenkin jo alkuperäisessä pelissä, joten ei haittaa tämä toisenlainen kansi nyt.

Mitähän tässä osaisi sanoa? Mahtavaa saada peli oikeasti näppeihin ja päästä pelaamaan sitä. Olin melko varma, että asentamiseen tuhlaantuisi hetki jos toinenkin, mutta pelin pääsikin käynnistämään yllättävän nopeasti.

Grafiikat näyttävät todella hyviltä, mielestäni paljon paremmilta kuin esim. Final Fantasy X/X-2 remasterissa, mutta toki olen nähnyt sen vain PS3:lla. Siinä kuitenkin kiinnitin huomiota siihen, että valtaosalle NPC:tä ei kait ollut tehty mitään, mutta FFXII:ssa porukka kadullakin näyttää eläväisemmältä.

Peliin olisi voinut ladata vanhan soundtrackin, mutta jätin sen nyt ainakin toistaiseksi tekemättä. Haluan kuulla uudet versiot tutuista kappaleista ja ne viisi uutta kappaletta, jotka peli myös sisältää. Katsotaan sitten joskus myöhemmin, kaipaanko vanhoja versioita. Ei pidä käsittää väärin, mielestäni ne ovat hyviä (FFXII:n soundtrack on kuunnelluimpia levyjäni), mutta haluan nyt nauttia näistä uusista.

Mitähän muuta vielä? Peli pyörii jouhevasti ja nopeutus on kiva juttu, kun pitää päästä rivakasti paikasta toiseen ja kaikki tuttuja ja turvallinen tuntuu hyvältä. Jossain oli otsikko, että The Zodiac Age on sama kuin ennen, mutta parempi. Minustakin tuntuu siltä.

Vauhtiin pelin parissa


Ensimmäiset päivät on tullut pelattua varsin intensiivisesti. Tästä syystä olikin ehkä hyvä, että lauantaiksi oli varattu muuta ohjelmaa. Vaikka pelaaminen on kivaa, siitä on ihan terveellistä hetkittäin irtautua. Sen jälkeen se on nimittäin vielä kivempaa.

Alkuspurtti on ollut joka tapauksessa hyvä. Vaikken ole nyt vuosiin pelannut alkuperäistä peliä tai sen international-versiota, pääsin nopeasti takaisin sisälle taistelusysteemiin ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin. Monet jutut ovat kaivautuneet esille alitajunnan syövereistä, minkä takia pelaaminen on sujunut leppoisasti ellei ajoittain jopa meditatiivisesti.

Game overeita on kohdalla ehtinyt osua vain kolme. Menin härväämään pommia, jonka levelit olivat paljon omiani korkeampia, testasin trial modea turhan pitkälle ja yritin saada esperin, johon ei tainnut edes olla saumaa vielä. Tiedostin kyllä riskit, mutta täytyihän sitä kokeilla. Esperin tosin sain napattua haaviini paria päivää myöhemmin.

Tiedän, että minulla on menossa uusi kuherruskuukausi pelin kanssa, joten huonot puolet eivät vielä töki silmäkulmiin. Peliä on parannettu monelta osin, mutta jotkin vanhat vaivat näyttävät yhä olevan olemassa. Esimerkiksi kartalla voisi näkyä keskeneräiset (mutta avatut) huntit ja sivutehtävät tai jälkimmäisistä voisi olla edes jonkinlainen loki, ettei tarvitsisi itse muistella, mikä kaikki on kesken. Pelissä on siis edelleen tällaisia pikkuvikoja, mutta toistaiseksi mikään ei ole rieponut kunnolla. Osaltaan tähän varmasti vaikuttaa se, että pääasiassa tiedän, mitä olen tekemässä ja muistan yllättävän hyvin yksityiskohtiakin.

Lähestyttävyys


Olenkin nyt miettinyt, miten helposti lähestyttävä peli oikeastaan on uusille pelaajille. Oman kokemuspohjan kautta voin vain arvailla, miltä peli tuntuu, jos sitä nyt pelaa ensimmäistä kertaa. Se ei ole samanlainen kuin Final Fantasy -sarjan vanhemmat edustajat vaan toi mukanaan paljon uudistuksia, mikä jo vuonna 2007 töksähti osalle vahvasti.

Toisaalta The Zodiac Age ei ole samanlainen sarjan uudempien osienkaan kanssa. Toki siinä on samoja elementtejä, esim. se, että pääasiassa komennat vain yhtä pelihahmoa kerrallaan. Kaikkien kolmen käskyttäminenkin onnistuu, mutta tekee taistelusta vähän töksähtelevää, joten tekoälyä kannattaa hyödyntää.

Edellä mainitut kartta-asiat voivat käydä ärsyttämään uudemman tyylisiin peleihin tottuneita, vaikka minulle ne eivät ole varsinainen ongelma. Toisaalta sitten minulle taas töksähti hieman kädestä pitelyn maku, kun esimerkiksi Zertinan Cavernsia ei päässyt tutkimaan varhaisessa vaiheessa alkua pidemmälle. En tiedä, muistanko väärin, mutta mielestäni sinne oli mahdollisuus mennä hyvinkin pelin alussa. Toki on eri asia, selvisikö moisesta reissusta hengissä, mutta jokainen kantoi riskinsä itse. Nyt ei tarvitse kantaa, koska ennen Beliaksen nappaamista sinne ei pääse kuin eteiseen kurkistamaan. Voi kuitenkin olla, että joku tämänkin kokee hyvänä asiana.

Gambit-järjestelmä on myös oma lukunsa. Se käydään kyllä läpi yhdessä tutoriaalissa, mutta tuskin avautuu sen perusteella täyteen loistoonsa. Muistelisin, että ensimmäisellä kerralla minulla meni aika pitkään, ennen kuin opin rakentamaan toimivia ja monipuolisia gambit-kokonaisuuksia (enkä tarkoita tällä nyt sitä, että väkertää pelin pelaamaan itse itsensä läpi, kuten jotkut marisivat olevan mahdollista). Uusille pelaajille gambitit voivat siis aiheuttaa päänvaivaa, mutta suosittelen kyllä niihin perehtymistä.

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka nyt ensimmäistä kertaa on tarttunut peliin, kuulisin erittäin mielelläni fiiliksiä ja kokemuksia. Jätä kommenttia!


Missä mennään?


Olen edennyt pelin parissa aika reippaasti. Torstai-iltana pelikello ylitti 30 tuntia ja sain torstaina myös avattua kaikille kakkosammatin. Valintani olivat samoja, joita olin jo etukäteen miettinytkin eli:

Vaan - Red Battlemage / Shikari
Balthier - Machinist / Time Battlemage
Fran - Black Mage / Archer
Basch - Uhlan / Foebreaker
Ashe - Knight / Bushi
Penelo - White Mage / Monk

Toistaiseksi yhdistelmät ovat tuntuneet paitsi toimivilta, myös erittäin kivoilta. Kahden ammatin kehittäminen tuo oman haasteensa, kun joutuu surffaamaan kahden eri lisenssilaudan välillä, mutta se on hauskaakin. Kerään mieluusti lisenssipisteitä, jotta pääsen sitten laittelemaan niitä taas laudalle. Se on koukuttavaa! FFXII onkin niitä harvoja pelejä, jotka saavat minut aidosti innostumaan grindaamisesta.

Olen kokeillut myös trial modea pari kertaa. Ajattelin, ettei se olisi minun juttuni, mutta yllättävää kyllä, se on viihdyttänyt. Ensimmäisellä yrittämällä pääsin läpi 10 ensimmäistä tasoa eikä se lopulta tuottanut edes vaikeuksia. Yhdestoista sitten palautti minut maan pinnalle, kun taistelu ei edennyt mihinkään. Useita leveleitä myöhemmin testasin uudestaan ja pääsin tasoon 15 asti. Hämmentävää on, että voitin jopa trialin Elder Wyrmin, vaikka olin varma, että homma kaatuu siihen. Elder Wyrm on aina ollut minulle pelissä se ensimmäinen kunnon kompastuskivi. Tiukkaa se teki nytkin (varsinkin kun hahmot olivat vielä hitusen alilevelitettyjä), mutta siitä huolimatta peto kaatui. Tosin seuraavaan taisteluun lähdettiin siten, että osa porukasta oli kupsahtanut ja muut kärsivät esim. sapista. Sitä matsia en sitten enää voittanutkaan.

Sivutehtäviä ja hunteja olen tehnyt pitkin matkaa, mutta kaikkein haasteellisempia jo avautuneita en ole käynyt vielä hoitelemassa. On kuitenkin kiva pelata vaihteeksi niin, etteivät aivot koko ajan huutele tarinan perässä juoksemiseen. Uusien pelien kohdalla en yleensä malta kunnolla keskittyä sivujuttujen tekemiseen, koska tarina vetää minua mukaansa niin lujaa. Nyt kun se on tuttu, kärsivällisyyteni riittää sivutehtäviin paremmin. Olenkin siis edistänyt juonta lähinnä sitten, kun muuta tekemistä ei ole enää tullut vastaan tai sen vaatimukset ovat ylittäneet siihen mennessä haalitut kykyni.

Myös muutama trophy on tarttunut matkaan. Näitä varten en ole oikeastaan edes nähnyt vaivaa vaan ne ovat tulleet muun puuhaamisen yhteydessä.

  • Assault Striker
  • Spellslinger
  • Blood Dancer
  • The Unrelenting
  • Wayfarer
  • Plunderer
    Privateer
  • For the Homeland 
  • Galbana Bloom 
  • A Traitor Redeemed 
  • Fated Meeting 
  • The Mist Seethes

Innolla eteenpäin


Ensimmäinen viikko pelin parissa on ollut kaiken kaikkiaan mahtava. En siis malta odottaa sen jatkamista. En oikeastaan edes muistanut, miten Final Fantasy XII:ta rakastankaan. Tiedän, että olen puhunut siitä paljon, mutta vasta nyt todella tunnen sen. Fiilis, joka oli tuttu vuosia sitten, on tullut rymisten takaisin. Varmasti se taas aikaa myöten laimenee, mutta juuri nyt aion nauttia siitä täysillä.


Lue myös


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt

Miltä peli on sinusta nyt alkuun tuntunut? Mikä on parasta? Entä tökkäiseekö jokin asia?


http://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa siltä, että Zodiac Age on menestys :) Harmillista kuulla, että lisää kädestä pitelyä on tullut mukaan, koska itselleni ainakin tuo maailman "vapaa" tutkiminen vain lisäsi mielenkiintoa. Kyllähän aikaisemmissakin Final Fantasyissa on ollut mahdollista mennä liian vaikeille alueille ja tuli pataan. Mutta siitä oppi! Sitten taas jos strategiaa rukkasi, niin saattoi pärjätäkin ja sai aikaisessa vaiheessa harvinaista tavaraa. Zodiac Speariakaan ei taida saada tässä ennen Henne Minesiä :/ Jään odottamaan lisää raportteja pelin parista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kädestä pitely on vähän turhaa. Tosin periaatteessa tuolle Zertinan Cavernsin muutokselle oli pelitekninen syy, mutta töksähti silti.

      Zodiac Spearia ei ylipäätään saa enää Nabudiksen peränurkasta vaan ihan muuta kautta, mutta en kyllä usko, että sen nappaaminen ennen Henne Minesia on tässä versiossa mahdollista. Toisaalta ammattijärjestelmän takia en koe sitä enää erityisen spesiaalina. Sehän on vain Uhlanin paras ase, muilla on muut. :D

      Poista