keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kuka määrittää, mistä pelistä saa tykätä?

Jokainen pelaaja on varmasti päätynyt tilanteeseen, jossa joku yrittää määrittää, mikä pelaaminen on  hyväksyttävää ja mistä peleistä on ok tykätä. Näitä päällepäsmäreitä riittää ja jokaisella on asiaan oma näkemyksensä. Kannattaako heitä kuunnella?



Kuka asialla?


Keitä nämä määrittelijät sitten ovat? Osa seisoo tittelinsä takana ja paasaa sen suojista, kuinka hyväksyttyä on pelata vain sellaisia pelejä, jotka jollain tapaa kehittävät pelaajaansa. Tällaisia voivat olla lapsille suunnatut opetuspelit, vähän haastavammat pulmapelit tai porukassa pelattavat urheilupelit, joissa huidotaan liiketunnistettavalla kapulalla, mutta eivät ainakaan sotahenkiset räiskinnät, tunteja (turhaan) kahmaisevat roolipelit tai kyseenalaisia parisuhdemalleja tukevat deittipelit. Nämä määrittelijät eivät usein edes tunne kunnolla pelimaailmaa vaan katselevat sitä kapeasti yhdestä näkökulmasta.

On kuitenkin olemassa myös toinen joukko, joka kyllä tuntee pelinsä. He ovat aktiivisia pelaajia ja heillä voi olla oma suosikkigenrensä tai pelisarjansa, jonka paremmuudesta suhteessa muihin he sitten paasaavat kuin parhaatkin saarnaajat. He määrittelevät, millaisista peleistä on sosiaalisesti hyväksyttävää pitää, sillä ethän sinä pelaajana halua pudota piirien ulkopuolelle. Aina tämäkään ei riitä vaan he saattavat luoda jopa tiukat kriteerit sille, mistä yksittäisten pelien hahmoista on suotavaa pitää ja keitä tulee inhota.

Sokerina pohjalla on vielä porukka, jolle on yhdentekevää, mitä pelaat, mutta he haluavat määritellä tapasi fanittaa. Auta armias, jos pelifanitukseesi kuuluu mm. fan fictionin kirjoittaminen ja jos kirjoitat paritustarinoita maailmaa luotaavien pohdintojen sijaan, oletkin jo alinta mahdollista fanikastia. Koska hei, romantiikka on ällöä ja ei siitä saa tykätä, ei ainakaan niin coolien juttujen kuin pelien kohdalla. Fanittamistapoja toki määritellään muutenkin, esimerkiksi sen kautta, miten paljon pitää pelata ja mitä peleissä tulee saavuttaa, jotta on "oikea fani" tai mitä kaikkea loresta täytyy vähintäänkin tietää. Jos et muista sen kerran puoli minuuttia esiintyneen, yhden lauseen sanoneen sivusivuhahmon nimeä, et fanita peliä oikeasti. Sinun on tiedettävä siitä kaikki!

Muunkinlaisia määrittelijöitä epäilemättä on, mutta nämä ovat ne kolme tyyppiä, joihin olen törmännyt. Kaikki nostattavat kierroksiani yhtä lailla, vaikka fiksuinta olisi vain sivuuttaa kaikenlaiset jupinat. Tarvitsisin teflon-pinnoitukseeni lisäpojoja. Mikähän kauppias niitä myisi? Tietääkö joku?

Onko olemassa vältettäviä pelejä?


Onko oikeasti olemassa jotain listaa peleistä, joihin ei pidä koskea? Olin kerran koulutustilaisuudessa, jossa kouluttaja alkoi yllättäen paasata, kuinka kaikkien aikuisten pitää nyt pitää silmällä peliä X, koska se tekee nuorista koulusurmaajia ja ties mitä muuta kamalaa. Koulutuksessa oikein nostatettiin paniikkia ja kohua. En enää muista, mistä pelistä oli kyse, mutta muistan sen tulenpunaisen ärtymyksen, joka minussa roihahti. Peli voi toki olla moraalisesti arveluttava, mutta tuollaisella kohkaamisella vain varmistetaan, että siitä kiinnostutaan. Jokainen tajuaa, ettei vihollisen pussiin kannata tuolla tavoin pelata.

Enkä muuten edes usko, että mikään peli tekee kenestäkään murhaajaa tai mitään muutakaan. Jotain muuta on pielessä, jos ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin. Videopelit eivät ole syyllisiä maailmassa tapahtuviin kamaluuksiin, vaikka tekijä sattuisikin niitä pelaamaan. Onneksi tämä onkin jo vanha keskustelu, enkä siksi mene aiheeseen enempää.

Eli minun mielestäni ei ole pelejä, joita ei saisi pelata. Lasten ja nuorten kohdalla kuitenkin on suotavaa huomioida ikärajat ja niiden lisäksi vanhempien olisi syytä tuntea nappulansa herkkyystaso. Kaikki 15-vuotiaat eivät välttämättä pysty pelaamaan kaikkia K-15 pelejä. En minäkään, kolmekymppinen, pysty pelaamaan kauhupelejä. Se ei vain tee hyvää psyykelleni. Tunne siis omat rajasi tai lapsesi rajat ja tee päätökset niiden mukaan.

Väitän myös, ettei pelin tarvitse välttämättä olla hyödyllinen ja opettavainen. Eihän kukaan vaadi, että kaikkien katsottujen elokuvien ja tv-sarjojenkaan pitäisi sellaisia olla (eikä muuten edes mennä nyt siihen, miten arveluttavia toimintamalleja passiivisesti tuijotettava viihde voi opettaa). Pelit ovat viihdettä eivätkä pelkkää opetusmateriaalia. Meillä on opetuselokuvat erikseen, samoin opetuspelit. Kummillekin on aikansa ja paikkansa, enkä tässä yritä kiistää niiden arvoa. Sen sijaan haluan antaa arvon myös viihteelle.

Viihde nimittäin virkistää mieltä ja rentouttaa. Sen nauttiminen kohentaa oloa ja saa ihmisen iloiseksi (toki joskus surulliseksi, minä ainakin olen itkenyt monet kyyneleet niin herkille peli- kuin elokuvakohtauksillekin). Viihde on viihteenä arvokasta eikä sen tarvitse olla muuta. Totta kai on hyvää ja huonoa viihdettä, mutta annetaan jokaisen itse määritellä, mikä hänelle on mitäkin. Jos joku kuluttaa mielestäsi huonoa viihdettä, anna hänen niin tehdä. Ei se ole sinulta pois, ja kyseinen henkilö todennäköisesti saa siitä jotakin. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa urheilupelien pelaaminen, mutta joku toinen nauttii niistä suunnattomasti. Ehkä häntä eivät roolipelit napostele, mutta hän ei silti kärsi, jos minä pelaan niitä.

Onko olemassa vääriä genrejä?


Pitääkö tätä edes kysyä? Toivottavasti ei. Silti aina välillä tuntuu, että valitettavasti pitää. Toisinaan törmää siihen, että osa pelaajista tuputtaa omia mieltymyksiään muille jopa suoranaisen aggressiivisesti ja lyttää toisten mieltymykset maan rakoon. Kyseenalaistan tällaisen toiminnan järkevyyden. Saako joku siitä jotain muuta kuin pahan mielen?

Minulla on ollut lähipiirissäni ihminen, joka katsoi oikeudekseen kertoa säännöllisesti minulle ja muille, kuinka surkea pelimakuni on. Vastaavia kokemuksia olen kuullut muiltakin pelaajilta ja joillain tilanne on mennyt niin tukalaksi, etteivät he enää uskalla julkisesti edes myöntää, minkä tyylilajin peleistä tykkäävät. Seurauksena on kuulemma niin paljon kuraa niskaan, että on henkisesti helpompaa vain fanittaa yksin.

Minun on pakko sanoa, että minä en ymmärrä. Miksi toisten valintoja pitää kovaäänisesti dissata? Eikö voi vain antaa kaikkien kukkien kukkia? Sovittaisiinko nyt, että jokainen saa itse päättää, minkä genren parissa viihtyy ja että valinnat eivät ole toistaan huonompia? Ei ole absoluuttisen vääriä genrejä, on vain subjektiivisen vääriä genrejä. Kaikki eivät sovi kaikille eikä tarvitsekaan. Sen takia meillä on vaihtoehtoja. Sinun valintasi ei ole minun valintaani parempi eikä minun valintani voita sinun valintaasi.

Entäs ne väärät tavat fanittaa?


Tapoja nauttia peleistä on monenlaisia. Peruspelaaja luultavasti keskittyy vain pelaamiseen ja saattaa satunnaisesti lueskella peliä koskevia keskusteluja ja uutisia internetistä. Ehkä hän myös tilaa jotain pelilehteä.. Hän ei välttämättä suhtaudu mihinkään peliin erityisen intohimoisesti vaan nauttii pelaamisesta ylipäätään. Tai sitten hänellä on oma suosikkisarja, jota hän hinkkaa suunnattomalla innolla.

Peruspelaaja keskittyy silti fanittamisessaan pelaamiseen ja jättää oheispuuhat vähemmälle. Joidenkin pelien ympärille alkaa kuitenkin hiljalleen muodostua fandom, jossa pelkkä pelaaminen ei sen jäsenille välttämättä riitäkään. Yksi piirtää fanitaidetta, toinen opettelee soittamaan peleistä tuttua musiikkia ja kolmas vääntää fan fiction -tarinaa, jonka pituus lähentelee Taru sormusten herrasta -trilogiaa. Näille pelaajille pelit ovat muutakin kuin pelaamista varten, ne ovat inspiraation lähde.

Jostain syystä ajoittain nousee vastakkainasettelua peruspelaajien ja fandomissa säätävien pelaajien välille. Peruspelaajaa ei kenties pidetä tarpeeksi intohimoisena ja toisaalta peruspelaaja ajattelee fandom-porukasta, että he keskittyvät epäoleellisiin asioihin, kun pitäisi keskittyä vain siihen pelaamiseen. Kumpikaan ei ole oikeassa eikä väärässä. Peruspelaaja saa ihan vain pelaamalla sen, mitä tarvitsee, ja toiset tarvitsevat vielä vähän enemmän. Jospa kumpikin porukka keskittyisi omaan tapaansa fanittaa.

Oma lukunsa ovat sitten vielä fandomien sisäiset kähinät, jotka ovatkin loputon suo. Siitä on hupi kaukana, kun taiteilijat tappelevat keskenään, keitä hahmoja saa parittaa toisilleen ja keitä nyt ei ainakaan saa. Tai kuka hahmo on niin karsea, että kaikki hänestä tykkäävätkin ovat karseita ihmisperseitä.

On oikeasti surullista kuulla, että joissain fandomeissa ei voi julkisesti sanoa, tykkäävänsä hahmosta tai parituksesta X ilman, että tulee lynkatuksi. Pitää olla hiljaa tai ylistää samoja juttuja kuin muutkin tullakseen hyväksytyksi. Ja kyllä, minä kuulen näitä kertomuksia ja olen ollut myös osa niitä. Noloa myöntää, mutta aidan molemmilla puolilla. Minäkin olen joskus ollut ärsyttävä pätijä, joka kuvitteli tietävänsä paremmin. Nykyisin en halua olla ja pyrinkin aktiivisesti toimimaan toisin, vaikka toisen pelaajan mielipide kuulostaisi minun korviini väärältä.

Me voimme vaikuttaa


Kirjoitin tämän postauksen, koska minulla on omakohtaista kokemusta pätijöiden aiheuttamasta pahasta olosta. Toisaalta myös siksi, että olen itse istunut molemmilla puolilla pöytää ja oppinut läksyni. Mutta myös siksi, että kuulen toisilta pelaajilta yhä tarinoita siitä, miten he ovat joutuneet dissauksen kohteeksi vain siksi, että muka tykkäävät väärästä jutusta.

Minä en halua kuulla niitä tarinoita enää! Enkä tarkoita tällä, etteikö niitä saisi tulla kertomaan. Tulkaa ja puhukaa. Sanokaa nämä asiat ääneen. Kuuntelen kyllä. Tarkoitan vain, että haluan muuttaa asenteita. Antaa jokaisen fanittaa juuri sitä, mitä haluaa ja nauttia siitä täysillä. En ymmärrä kaikkia fanituksen kohteita tai peligenrejä, mutta voin hyväksyä, että joku toinen saa niistä jotain irti. Sinäkin voit tehdä niin, me voimme yhdessä toimia siten, että kaikilla on kivaa.

Tiedän, että on utopistista haaveilla (pelaaja)maailmasta, jossa kaikki tulevat toimeen keskenään eikä (genre- tai konsoli)sotia enää nouse. Silti haluan omalta osaltani pyrkiä lähemmäs tällaista maailmaa. Ja haluan sinut mukaan! Tuletko?

Lue myös


Aikuinen pelaaja, miten kerrot harrastuksestasi muille?
Mitä tehdä, kun puoliso ei tykkää pelaamisesta?
Pelaaminen ja ystävyyssuhteet


http://www.pelit.fi/

4 kommenttia:

  1. En itse muista, että omia mieltymyksiäni pelien suhteen olisi koskaan haukuttu tai kritisoitu, mutta sen olen huomannut, että tällaista mieltymyksiin liittyvää kritisointia on olemassa jonkin verran. Toisaalta tätä löytyy kyllä muistakin viihdemuodoista, esim. elokuvien ja varsinkin musiikin puolelta. Musiikin puolella tämä eskaloituu jopa liiallisen herkästi fanaattisuuden vuoksi... Se on niin kuin tökkäisi isoa muurahaispesää: yksi kommentti suuntaan tai toiseen, niin aiheutat suuren kuhinan.

    Mielestäni on oikeastaan törkeää lähteä haukkumaan toista henkilöä sen takia, että hän pitää pelistä (tai elokuvasta, artistista, TV -sarjasta, kirjasta jne.) X. Jos se tuottaa kyseiselle henkilölle iloa, niin herran jestas antakaa hänen nyt sitten nauttia siitä sillä tavalla kuin haluaa. Kuten sanoit, niin se ei todellakaan ole keneltäkään muulta pois. Kaikesta ei todellakaan tarvitse itse pitää (kaikilla on omat mieltymyksensä), mutta tämä ei kuitenkaan anna lupaa haukkua 'inhon' kohteen faneja tai fanituksen tapaa. Siitä ei yksinkertaisesti hyödy kukaan. Miksi joku peli tai fanituksen tapa inhottaa/ärsyttää/aiheuttaa ymmärtämättömyyttä ovat toki asioita, joista voi puhua ja keskustella, mutta päätön, aggressiivinen hyökkäys haukkumisen voimin näitä asioita kohtaan on vain puhtaasti väärin.

    Oikeastaan mielestäni on jopa hyvä, että pelaajien joukosta löytyy paljon henkilöitä, jotka tykkäävät eri asioista ja fanittavat eri tavoin. Se mielestäni ensinnäkin kehittää pelialaa, se voi inspiroida pelinkehittäjiä pelien suhteen ja se tietenkin ylipäätään kehittää pelikulttuuria monipuolisemmaksi kaikin mahdollisin tavoin. Eri asioiden fanittaminen ja niistä pitäminen on enemmänkin rikkaus, jota pitäisi arvostaa itse haukkumisen sijaan. Jos tätä monipuolista fanittamista ei olisi olemassa, niin todennäköisesti pelit ja sen ympärillä oleva kulttuuri olisi todella harmahtavan tylsää. Onneksi näin ei kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se kritisoiminen ja sen taso myös vaihtelee piireittäin ja fandomeittain. Toisissa porukoissa ilmenee enemmän kuin toisissa.

      Mutta se on ihan totta, että viihteen muodosta riippumatta toisten maun tölviminen on yksinkertaisesti vain typerää. Tuskin siitä kukaan saa hyvää mieltä itselleen.

      Ja se on tosiaan hienoa, että peliporukassa on monenlaisia tyyppejä mukana. Homma pysyy paljon eläväisempänä näin. :)

      Poista
  2. Tunnistan kyllä omasta elämästä samanlaisia juttuja. Välillä ihmettelen, kun kaveri pelaa sellaista peliä, jota en jaksaisi itse varmaan puolta tuntia kauempaa takoa. Sitten taas jos suosittelen jotain itselle elämää suurempaa pelikokemusta sellaiselle, joka on että en halua, niin väkisinkin tulee sellainen tunne, että MIKSI ET?! Jäät niin paljosta paitsi!!

    En ole koskaan kuitenkaan lähtenyt haukkumaan/vähättelemään toisen fanittamaan peliä/sarjaa. Joskus tunsin ylpeydenaihetta tosin siitä, että en ollut koskaan pelannut yhtään Call of Dutya, se kun on sellainen tusina/massasarja jota kaikki pelaa. (Asia on myöhemmin korjaantunut) Miten ihmeessä voin inhota sarjaa, jota en ole edes koskaan pelannut?

    Meitä on pelaajina moneen junaan ja kaikki saavat itse päättää mihin aikansa käyttävät vaikka se omissa silmissä olisikin kauheaa ajan haaskausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sepä se. :D Aina ei voi kavereiden valintoja ymmärtää, kuten ei sitäkään, miksei mokomat kiinnostu niistä peleistä, joita itse pitää elämää suurempina. Mutta hyvähän se vain on, että makuja on moneksi, myös pelintekijöiden näkökulmasta.

      Haukkumisella ei tosiaan saavuteta mitään. Positiivisen utelias suhtautuminen on paljon rakentavampaa, vaikkei kaikesta silti tarvitsekaan kiinnostua. :)

      Poista