Päivä GameXpossa

GameXpo-messut järjestettiin toista kertaa Helsingin Messukeskuksessa 3.-5.11.2017. Pääsin messuille bloggaajana ja olin paikalla lauantaina. Mukaan matkaan nappasin puolison, koska kaksinhan on kivempi kierrellä kuin yksin.




Yleisfiiliksiä päivästä


Aamu oli yhtä häsellystä ja meinattiin puolison kanssa myöhästyä kerrankin ajoissa olevasta junasta. Onneksi kuitenkin ehdittiin laiturille juuri junan sinne tullessa ja istumaankin melkein samaan aikaan, kun konnari tuli kyselemään lippujen perään.

Junamatka Pasilaan sujui ilman välikohtauksia ja sää Helsingissä oli vähemmän sateinen kuin täällä päin, mikä oli enemmän kuin jees. Osattiin jopa seikkailla Pasilan väliaikaiselta asemalta Messukeskukseen, osittain varmaan sen takia, että olin edellisellä viikolla jo pyörähtänyt siellä Kirjamessujen merkeissä.

Etukäteen ostetuilla lipuilla pääsi porteista sisään kätevästi jonon ohitse. Tosin kun vähän puoli yhdentoista jälkeen paikalle saavuimme, eivät ne jonotkaan olleet kovin kamalat. Ehkä messujen avautuessa kympiltä ne saattoivat olla pidemmät. Paikalla olleet kertokoon.

Messukeskuksessa oli samaan aikaan GoExpo Winter -messut, jotka keskittyvät talviurheiluun eivätkä minua oikeastaan kiinnostaneet, mutta lisäsivät kävijämäärää kiitettävästi. GameXpon alue oli myös sijoitettu messuhallin peränurkkaan, mikä tarkoitti pakollista vaellusta urheilumessujen läpi. Ei sinällään mitenkään paha juttu, mitä nyt urheilumessuvieraiden perässä tallustelu turhautti, kun olisin jo halunnut olla perillä.

GameXpon alue paljastui paljon pienemmäksi, mitä olin kuvitellut. Olin myös kuullut muutamilta ihmisiltä etukäteen, että aikaa kannattaa varata paljon, ettei päivä lopu kesken. No, sitähän oltiin varattu miltei seitsemän tuntia ja pakko kyllä sanoa, että se oli liikaa näin pienellä alueella pyörimiseen. Kolme tai neljä tuntia olisi varmaankin ollut sopivampi valinta.

Joka tapauksessa ensimmäiset pari tuntia kuluivat rattoisasti, kun kiersimme näytteille asettajien pisteitä läpi. Monilla oli kivoja tarjouksia ja ostoksiakin tuli sitten tehtyä, kuten nyt messuilla usein on tapana. Täytyy silti todeta, että rahaa meni (paljon!) tavallista enemmän.

Osa näytteille asettajista olivat puhtaasti myymässä tavaraa, mutta isolla osalla oli myös toiminnallisempia pisteitä, joissa pääsi testaamaan erilaisia pelejä ja laitteita. VR-vempeleet näyttivät vetävän jengiä puoleensa ja jonoa tuntui olevan koko ajan. Tavallaan olisin halunnut käydä testaamassa itsekin, miltä virtuaalitodellisuus näyttää, mutta rehellisesti sanottuna pelkäsin silmälasieni puolesta. Olen kerran edellisessä työpaikassani iskenyt uteliaana VR-lasit päähän ja omat lasit olivat sen jälkeen harmaan mähmän peitossa. Ei kiva juttu tilanteessa, jossa ei ole mahdollista päästä pesemään niitä. Tästä syystä jäi siis nyt testaamatta. Tosin saattaisin kyllä pystyä pelaamaan VR:ää ilman omia lasejakin... ehkä.

Toinen juttu noissa VR-pisteissä oli se, että niiden ympärille kerääntyi myös porukkaa katsomaan. Vaikka itse ei sitä lasit päässä tietenkään näe, minua lievästi ahdistaa ajatus, että joku tuijottaa minua, kun huidon menemään Move-kapulat käsissä. Minulla on melko suuri kynnys päästää ketään katsomaan pelaamistani, varsinkaan tuntemattomia tyyppejä.

Suurimmalla osalla ei kuitenkaan tällaisia ongelmia näyttänyt olevan ja pisteissä tosiaan riitti porukkaa ilman, että minä olisin vielä omalta osaltani jonoa käynyt kasvattamassa.

Onneksi muutakin tekemistä oli. Kävimme muutamassa ohjelmassa (niistä kohta tarkemmin) ja pelailemassa perinteisempiä pelejä. Käytännössä parhaiten viihdyinkin Namcon pisteellä, missä pääsi kokeilemaan Ni no Kuni II:sta ja Code Veiniä.

Kuten sanottua, loppupuolella aika kävi vähän pitkäksi ja ympärillä pyörivä ihmismassa alkoi väsyttää. Hitusen ikävää oli myös saada mm. pariin kertaan repusta päähänsä ilman, että anteeksipyyntöä kuului. Olen kai tottunut hyväkäytöksisiin conikävijöihin, kun meluisa ja päälle kävelevä messukansa alkoi iltapäivän puolella jo vähän ahdistaa.

Desuconissa ja Traconissa usein viihtyvänä kävijänä harmittelin myös mm. vesipisteiden puuttumista. Olen tottunut siihen, että vesipullon voi täyttää helposti kävellessään pisteestä A pisteen B, mutta Messukeskuksessa täytyi erikseen hakeutua vessaan sitä varten... ja yritäpä täyttää vesipulloa liiketunnistimella toimivasta hanasta. Noh, kaikkea ei voi saada.

Kun kotimatka koitti, oli ihanaa istahtaa takaisin junaan. Vielä ihanampaa oli päästä rojahtamaan omalle sohvalle. Väsymys hiipi aika nopeasti seuralaiseksi ja lauantai-illasta huolimatta taisin kömpiä petiin jo iltakympin pintaan.

Päivän aikana tsekatut ohjelmat


Myrskyn sankarit - roolipeli lapsille ja aloittelijoille


Tätä ohjelmaa meidän ei ollut alun perin tarkoitus mennä kuuntelemaan ollenkaan, koska olen sillä tavalla outo, että olen kiinnostunut lähinnä videopelaamisesta. Muu pelaaminen kun vaatii vähän liikaa sitä sosialisoimista toisten ihmisten kanssa (hui, kamala!). Ohjelma oli kuitenkin puolisen tuntia myöhässä, joten se alkoi siinä vaiheessa, kun olimme juuri saapuneet kuuntelemaan toista ohjelmaa.

Myrskyn sankareista olen kuitenkin joskus kuullut, mutten voi sanoa siihen perehtyneeni millään tavalla. Peli kuitenkin kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Se tuntui yhdistelevän perinteisiä roolipelielementtejä ja samalla tuovan niihin jotain uutta, ehkä ripauksen suomalaisuutta. Peli myös ammentaa osittain pohjoismaisesta perinteestä ja siinä tavataan esimerkiksi staaloja.

Jos pöydän ääressä pelattavat roolipelit kiinnostavat, mutta et ole vielä tutustunut niihin, Myrskyn sankarit voi olla hyvä peli aloittamiseen. Siitä en sitten osaa sanoa, miten hyvin se istuu kokeneempien pelaajien makuun.

Ihan tyhmä peli! - Haussa peli, joka ei opeta mitään


Tässä ohjelmassa puhuttiin siitä, mitä peleistä voi oppia, vaikkeivät ne varsinaisesti opetuspelejä olisikaan ja samalla pohdittiin, millainen oikein olisi peli, joka ei opeta yhtään mitään.

Kaikki pelit eivät opeta asioita kaikille pelaajille. Esimerkiksi jos aikuinen pelaa lapsille suunnattua matematiikkapeliä, ei hän välttämättä opi mitään uutta tai jos 5-vuotias lyödään pelaamaan World of Warcraftia, ei hänkään välttämättä opi mitään, koska peli ei ole hänen kehitystasolleen sopiva. Oppiminen on myös siis sidoksissa pelaajan lähtökohtiin. Silti yleisesti voidaan sanoa, että melkein kaikki pelit opettavat jotain, esimerkiksi koordinaatiokykyä, havainnointia tai vaikkapa sitten ihan vain, miten kyseistä peliä pelataan tai miten peliä itseään voi pelata paremmin, esim. Unfair Mario ja Flappy Bird.

Ohjelman pointtina oli, että pelit eivät elä tyhjiössä vaan ovat osa pelikulttuurillista jatkumoa ja samalla vaikuttavat siihen. Peli voi myös opettaa jotain pelikulttuurista. Aihe oli sinällään mielenkiintoinen ja ansaitsisi varmasti pohdintaa syvällisemminkin.

Digitaalisten pelien narratiivit


Tätä ohjelmaa odotin kaikista eniten! Nimensä mukaisesti se käsitteli tarinankerrontaa peleissä ja sitä, miten se eroaa tarinoiden perinteisemmistä muodoista, esimerkiksi saduista. Koska olen varsinainen tarinan perässä juoksija pelejä pelatessani, ei tätä ohjelmaa totisesti voinut jättää välistä.

Siinä, missä sadussa on yleensä yksi tarina vaihtoehto, sama peli voi kertoa useita erilaisia tarinoita. Peleissä voi olla valintoja, jotka vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tarina lähtee etenemään. Toisella pelikerralla pelaaja voi siis päätyä erilaiseen lopputulokseen, jos tekee erilaiset valinnat kuin ensimmäisellä. Myös hahmon kehitystä peleissä voidaan käyttää tarinankerronnan välineenä. Esimerkiksi roolipeleissä valittu ammatti tai kyvyt, joita pelaaja painottaa, voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin pelihahmo pystyy avaamaan lukitun oven. Erilaisilla avaustavoilla voi puolestaan olla erilaiset seuraukset.

Pelien tarinat ammentavat niin tositapahtumista (esim. That Dragon, Cancer) kuin historiastakin (Assassin's Creed), joskus paremmin, joskus huonommin. Nykyisin on myös vahvasti pelkkään tarinaan pohjautuvia pelejä, ns. kävelysimulaattoreita, joissa pelaajan tehtävänä on lähinnä liikkua paikasta toiseen ja selvittää, mitä oikein on tapahtunut (esim. Dear Esther).

Osassa pelejä on niin sanotusti "tarina tarinan takana" eli kaikki ei ole sitä, miltä alkuun näyttää. Tarinat voivat ollakin hyvin monitahoisia ja päästä yllättämään pelaajan käänteillään. Monilla peleillä on myös taustatarina (lore), jota voi esimerkiksi roolipeleissä olla valtavan paljon. Toisaalta on myös pelejä, joissa varsinaista tarinaa ei ole valmiina vaan pelaajat luovat sen itse pelatessaan.

Kaiken kaikkiaan ohjelma oli mielenkiintoinen, vaikkei itselle uutta sisältöä juuri tarjonnutkaan. Tämä on aihe, joka kiinnostaa minua loputtoman paljon, joten olisin voinut kuunnella enemmänkin.

Pelaaja-lehti 15-vuotta: Legendaariset pelisarjat 15 vuoden takaa


Viimeiseksi kävimme vielä kuuntelemassa Pelaaja-lehden jutustelua pelisarjoista, jotka starttasivat 15 vuotta sitten eli samaan aikaan Pelaajan kanssa.

Puhetta oli Battlefieldistä, Kingdom Heartsista, Rachet & Clankista ja Metroid Primesta. Kingdom Heartsia lukuunottamatta en ole itse kyseisiä pelejä edes kokeillut, mutta katselmus oli sen verran mielenkiintoinen, että piti siitä huolimatta otteessaan. Samalla kuultiin myös hieman Pelaaja-lehden historiaa, mikä oli sekin varsin mielenkiintoista.

Ohjelma olisi ehkä kaivannut lisää pituutta (kuten oikeastaan kaikki muutkin ohjelmat, missä kävimme), sillä aiheesta olisi mielellään kuullut laajemminkin. Ymmärrän kuitenkin, että messuohjelmat halutaan pitää tiiviinä ja lyhyinä eikä esimerkiksi reilun tunnin luentoja ole tarjolla.

Lauantaina olisi ollut tarjolla muutakin ohjelmaa, kuten esimerkiksi vuoden pelikasvattajan julkistaminen ja cosplayn SM-kilpailut, mutta näitä emme käyneet katsomassa. Tosin pienessä tilassa ei niiltä täysin voinut välttyäkään. Sivusta kuulin, että vuoden pelikasvattajaksi valittiin Suomen pelimuseo eli isot onnittelut sinnepäin! Cosplay-kisojenkin esitykset kuuluivat varsin hyvin muulle alueelle, vaikkei suoraa näköyhteyttä lavalle ollutkaan. Tungos oli tosin sitä luokkaa, että niitä varten olisi varmaan pitänyt olla isompi katsomo tarjolla.



GameXpossa testatut pelit

Ni no Kuni II


En ole pelannut alkuperäistä Ni no Kunia, mutta olen nähnyt sitä melko paljon sivusta. Koska Namcon pisteellä jatko-osaa pääsi kokeilemaan päätin sitten tarttua ohjaimeen.

Ensimmäisellä kerralla päädyin tekemään jonkinlaista joukkojen siirtelytehtävää, jossa tutoriaali oli tyyliin kaksi lausetta (noh, myöhemmin tajusin, että joku toinen oli jättänyt pelin kesken ja siksi tutoriaalista oli tarjolla vain noin vähän). En siis oikein saanut otetta koko touhusta. Muutenkaan en tykkää noista joukkojen siirtelyhommeleista, joten ei ollut ihan minun juttuni tämä osuus.

Cosplay-kisojen alettua pääsin kuitenkin uudestaan Ni no Kuni II:n kimppuun ja tällä kertaa jopa valitsemaan, mitä osuutta haluan pelata. Otin tehtävän, jossa piti pelastaa ilmapiraattityttö luolasta (koska ilmapiraatit, tarvitseeko tätä valintaa edes selittää). Se olikin ensimmäistä vaihtoehtoa kivempi, koska pääsin juoksemaan kartalla yhdellä hahmolla ja kunnollisiin taisteluihinkin. Alkuun olin taistelusysteemistä hitusen hukassa, mutta demon aikana siihenkin ehti tutustua ja päästä paremmin sisään. Pomo-ottelu sujuikin sitten jo melkein mallikkaasti. Tämä toinen erä jätti paremman maun suuhun, mutten silti mene sanomaan, että pelin välttämättä itselle hankkisin.

Code Vein


Code Veiniä kävin myös pelailemassa kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla olin vielä pahemmin pihalla kuin Ni no Kuni II:n kanssa ja aika pian kuolo demossa sitten korjasikin. Tämä siitä huolimatta, että tästä pelistä olin sentään katsellut vähän videoitakin ennakkoon.

Toisella kerralla aloin jo ymmärtää, miten peli ja siinä taisteleminen toimii. Se ei tosin valitettavasti tarkoittanut, että olisin pärjännyt mitenkään hyvin. Kolmen kuoleman jälkeen päätin, että antaapa olla.

Peli oli kyllä ihan näyttävä, joskin synkänoloinen. Se toi mieleen Souls-sarjan ja sopineekin sen faneille paremmin kuin minulle. Oli se silti ihan kiva kurkistus erilaiseen pelimaailmaan, mutta ei ponnahtanut hankintalistan kärkeen... ainakaan minulla, puolison mielipide voi mahdollisesti olla toinen, koska hän on Soulseja vähän innokkaammin pelaillut.

Täytyy kyllä sanoa, että Namcon pisteellä oli tosiaan kiva käydä pelailemassa. Pelien lisäksi olisin kuitenkin kaivannut sinne oheistuotekauppaa. Tales-krääsä olisi kiinnostanut, mutta sitä tuntuu olevan Suomesta todella huonosti saatavilla ja ulkomaalaisista verkkokaupoista tilatessa postikulut välillä hirvittävät. Toisaalta ehkä minun kannaltani oli hyvä, ettei esimerkiksi mahdollisuutta Teepo-pehmolelun hankkimiseen tälläkään kertaa ollut...

Päivän lootit



Kuten jo aiemmin sanoin, messuostokset olivat vähän kalliimman puoleiset. Isoimman loven budjettiin teki Nintendo Switch -konsoli, mutta toisaalta se oli jo muutenkin hankintalistalla ja GameXposta sen sattui saamaan vähän halvemmalta kuin mitä muualla on näkynyt. Sitä varten piti sitten ostaa myös suojakalvo, mutta tuo kyseinen pakkaus paljastui kyllä melkoiseksi vedätykseksi. Mukana piti tulla mm. kostea ja kuiva pyyhintäliina, mutta oikeasti siellä oli vain se näytön päälle laitettava kalvo. Paketin kuvaus oli siis valheellinen, mikä jätti ikävän maun suuhun, vaikkei se kallis ollutkaan. Ei näin.

Switchille hankittiin myös Super Mario Odyssey, joka tosin kiinnostaa puolisoa enemmän kuin minua. Saan kuitenkin kuulemma pelata Marion hattua, mistä varmaan tulee erittäin mielenkiintoista. Lisäksi herätepeliostoksena mukaan lähti Nights of Azure 2 -peli PS4:lle. En tiedä siitä oikein mitään, mutta se näytti kivalta. Ei varmastikaan fiksuin tapa ostaa pelejä, mutta menkööt. Täytyy toivoa, että löydän siitä jotain tykättävää, kun pääsen sitä vihdoin pelailemaan (mihin voi mennä hetki, kun katson tuota pelattavien pelien listaa).

Ostin itselle myös Megaman-heijastimen, koska se oli söpö ja uuteen laukkuun tarvitsin heijastimen joka tapauksessa. Viimeisenä mukaan lähti kolmijalkainen selfie-keppi. Tarkoitus on tosin käyttää sitä enemmänkin videoiden kuvailuun, koska kännykällä on aika vaikea kuvata videoita ilman minkäänlaista tukea. Jos nyt sitten vaikka innostuisi tekemään enemmän videopostauksia (ensin tosin pitäisi keksiä niille sopivia aiheita).

Yhteenvetoa


GameXpo oli kokemuksena ihan kiva. Mielestäni se olisi saanut olla laajempikin, sillä nyt alue oli melko nopeasti koluttu läpi ja loppupäivästä aika kävi pitkäksi (ennakkoon ostettujen junalippujen takia ei voitu lähteä aiottua aiemmin kotiin). Namcon oheistuotteita olisi ollut kiva nähdä ja muutenkin enemmän peliyhtiöitä esittelemässä tuotantoaan. Ymmärrän tosin, että isoja nimiä voi olla vaikea houkutella pieneen Suomeen pienen yleisömäärän eteen. Kiva niitä olisi silti saada.

Messukeskuksen järjestelyt myös vähän töksähtivät, mutta voi olla, että olen Desuconin ja Traconin takia tottunut vähän liian hyvään. Odotukset muiden tapahtumien suhteen ovat noiden conien ansiosta kasvaneet ja pikkujutut (kuten se vesipisteiden puuttuminen) pistävät silmään.

Omasta kuplasta poistuminen oli myös jonkinlainen shokki, mutta siitä ei voi kai ketään muuta syyttää. Ihmismassa tuntui isolta ja ajoittain ahdistavalta, mutta siitäkin selvisi. Eniten ehkä töksähtivät kävijät, jotka eivät välittäneet siitä, että tönivät muita ja saattoivat tosiaan vaikkapa huitaista repulla päähän. Oma lukunsa olivat myös cossaajille ilkeyksiä huutelevat ääliöt. Hei, oikeasti, menkää kotiin kasvamaan ja tulkaa ihmisten ilmoille, kun osaatte käyttäytyä, kiitos. Onneksi suurin osa porukasta oli kuitenkin ihan fiksua ikään katsomatta.

Ohjelmat olisivat minun puolestani saaneet olla pidempiä ja laajempia. Se olisi myös riittänyt viihdyttämään minua pidempään tapahtumassa eikä haahuiluhetkiä olisi tullut niin paljon kuin nyt. Seuraava peliaiheinen tapahtumani tuleekin olemaan Yukicon, jolta odotan erityisesti puheohjelmaa. Toivottavasti se on riittävän pitkää, analyyttistä ja mielenkiintoista.

Joka tapauksessa on kiva, että pelaajille järjestetään omia tapahtumia. Minua ei haittaisi vaikka niitä tulisi lisääkin ja hieman erilaisilla konsepteilla.


Lue myös


Final Symphony -konsertti ja Final Fantasy -musiikkipaneeli Traconissa
Tunteiden täyteinen Final Symphony II -konsertti

Olitko sinä GameXpossa? Miten viihdyit?

http://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Vähän kävi kyllä aika pitkäksi GameXpossa! Oltiin siellä vähän ennen kahtatoista ja kotiin lähdettiin jo kolmen jälkeen. Olisin halunnut nähdä Cosplayn SM-kilpailun, mutta en yksinkertaisesti enää jaksanut palloilla ympäri Messukeskusta.

    Osa ihmisistä messuilla ei kyllä minunkaan mielestä käyttäynyt kivasti, minkä voi joillain pistää iän piikkiin. Pari kertaa joku nuorempi poika juoksi minua päin, eikä mitään anteeksipyyntöä.
    Itse en huomannut noita cossaajille ilkeyksiä huudelleita tyyppejä, mutta melko törkeää toimintaa tuollainen. Cosplay on kuitenkin iso osa videopelikulttuuria.

    Eiköhän ensi vuonna tule taas mentyä GameXpoon, ja menisin mielelläni muihinkin pelitapahtumiin, jos niitä vaan järjestettäisiin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, cossi-kisa oli kyllä todella myöhään. Osa tutuista taisi tulla vielä melkeinpä pelkästään sen takia, joten tiedä sitten, miten pitkältä päivä heistä tuntui.

      Minä jään vielä miettimään, miten teen ensi vuonna. Voihan se olla, että sitä innostuu taas lähtemään. Pelitapahtumat tosiaan kiinnostaisivat ja sen takia olenkin varovaisen toiveikas tuon Yukiconin suhteen.

      Poista