Steamin kesäale tuli ja meni. Ostoksia ei tullut tehtyä kovinkaan paljon, mutta ilmaiseksi tuli kokoelmaan napattua Seduce Me the Otome. Tarkoitukseni ei edes ollut ryhtyä pelaamaan sitä vielä vähään aikaan, mutta eräänä perjantai-iltana tylsyyksissäni klikkasin sen kuitenkin auki.
Kyseessä on visual novel -peli, jossa pelataan tyttöhahmolla. Tytön saa nimetä itse. Hän on lukioikäinen ja hänellä on kaksi parasta ystävää, jotka ovat kuin yö ja päivä. Koulussa hän menestyy hyvin, mutta on jokseenkin napit vastakkain toisen menestyvän ja suositun tytön kanssa.
Kotona ei mene yhtä mairittelevasti. Isoisä kupsahtaa heti pelin alussa ja tyttö perii häneltä kartanon. Koska hänen vanhempansa ovat todella vastuuntuntoisia ja mukavia, he päättävät, että tyttö saa muuttaa valtavaa rakennukseen yksinään asustelemaan. Ihan normaalia toimintaa lukioikäisen vanhemmilta.
Kun tyttö sitten astuu kartanoonsa, hän löytää heti ensimmäiseksi aulan lattialta viisi tajutonta nuorta miestä verissäpäin. Havahduttuaan nuorukaiset kertovat olevansa inkubuksia ja loogisesti tyttö päättää antaa näiden asua kanssaan.
 |
| Toisin kuin kuvassa näkyvästä tekstistä voisi päätellä, pojut saavat päähahmon sympatiat hyvin pian osakseen. |
Alkuasetelma on siis erittäin realistinen ja uskottava. Tällaistahan meille kaikille on tapahtunut lukioiässä, eikös?
Käytännössä kyseessä on siis käänteishaaremipeli, jossa on tarkoituksena ilmeisesti päätyä yhteen oman suosikkipojunsa kanssa. Tosin ainakin näin alkuun näytti, että pelissä on tarinaa vähän enemmänkin. Tytön koulukuviot ja perheongelmat eivät väistyneet välittömästi sivuun, kun pojat ilmestyivät kuvioon vaan vaikuttavat yhä taustalla. Samoin inkubus-veljeksillä on omat ongelmansa vielä toistaiseksi nimeämättömän tahon kanssa. Toivonkin, että näihin juonielementteihin panostetaan samalla, kun pojujen kanssa harjoitetaan vispilänkauppaa.
Parhaat pojat oli helppo valita. Viidestä kolme ei miellyttänyt erityisemmin silmää eivätkä luonteetkaan iskeneet. En pidä keljuilevista pahoista pojista, mutten täysistä tohveleistakaan, saati sitten mukasöpöistä pikkupojista. Sen sijaan veljesviisikon vanhimmat olivat ihan herkkuja ulkoisesti ja tyylillisesti.
Erik pukeutuu tyylikkäästi, vaikkakin hänen värivalinnoistaan voidaan olla montaa mieltä. Tykkään myös hänen hiustyylistään. Luonteeltaan hän on yliampuva ja suoltaa sellaista potaskaa, että seinät alkavat valua siirappia, mutta se on ihan hupaisaa. Todellisessa elämässä tällaiset lipevät lässyttäjät eivät iske, mutta nyt ei ollakaan harmaassa arjessa.
James sitten taas on rauhallisen tyylikäs ja selkeää isovelityyppiä. Siististä kampauksesta ja silmälaseista saa myös plussapisteitä. Hän ei ainakaan suoranaisesti yritä mitään, mikä on sekin aika jees. Pidän hänen ystävällisyydestään ja huolehtivaisuudestaan sekä hyvistä käytöstavoista. Hän on sellaista tyyppiä, joka voisi vedota minuun oikeastikin.
Päätin siis ottaa tavoitteeksi saada jommankumman näistä kahdesta. En silti haluaisi kamalasti ilkeillä kolmelle muulle, mutta toisaalta en sitten taas tahdo nostaa heidän pisteitä liikaa, koska he ovat kaikki turn off. Tässä lienee tasapainoilemista pelin edetessä.
Kovin vakavasti peliä ei voi ottaa, mutta hauskaa fanityttöhörhöilyä sen pelaaminen on. Toivoisin tosin, että voisin pelata käsikonsolilla tai vaikka puhelimella. Jostain syystä en koskaan löydä mukavaa peliasentoa läppärin ääressä istuessani, joten mieluummin nappaisin käteen sopivan laitteen ja kliksuttelisin menemään punkan pohjalla tai sohvan nurkassa... varsinkin, kun tämä peli ei juuri vaadi muuta kuin Enterin ja nuolinäppäimien tai hiiren vasemman painikkeen käyttöä.
En ole visual noveleita kovin paljon pelaillut, mutta Seduce Me vaikuttaa tosiaan harmittomalta hauskanpidolta. Mikäli ylimääräistä aikaa löytyy, kannattaa se laittaa kokeiluun... jos siis kestää nätit pojat, animemaisen tarinan ja siirappiset jutut.
Ei kommentteja