Takaisin Elympiokselle

Viime syksynä päädyin vihdoin avaamaan oven Tales of -sarjan suuntaan. Starttasin urani Tales of Xillialla, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää. Minuun peli ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, mutta olihan se ihan kiva kokemus joka tapauksessa. Sen verran kiva, että itse asiassa hankin lopulta myös jatko-osan. Ja sitä sitten onkin tuttavapiirissä kehuttu vielä paljon enemmän kuin tuota ensimmäistä.

Tällä viikolla tuli vihdoin työnnettyä levy PlayStation 3:een ja aloitettua kyseinen peli. Edellistä osaa pelasimme miehen kanssa yhdessä ja niin on tarkoitus tehdä tämänkin kohdalla. Mies saa siis toimia kakkospelaajana ja minä ykkösenä eli teen kaikki valinnat yms. Puhuimmekin jo, että olisi hienoa, jos yhdessä pelaaminen olisi mahdollista myös Xenoblade Chronicles X:ssä ja Star Ocean 5:ssä, mutta en ole kuullut huhuja tällaisesta.

Siinä missä Tales of Xillia (voit lukea läpipeluusta täältä) pyörähti käyntiin Rieze Maxialta käsin, nyt peli aloitetaan Elympioksilta. Päähahmoksi on vaihtunut Ludger Kresnik ja hänen rinnallaan tärkeässä roolissa näyttää olevan pikkutyttö Elle Mel Marta, jolla tosin ei ainakaan toistaiseksi ole päästy pelaamaan. Milla on toistaiseksi vain mainittu, mutta Jude sen sijaan on pelattavien päähahmojen joukossa, vaikkei yhtä tärkeässä roolissa kuin viimeksi. Alvinin ja Elizen (plus Teepon *lisää tähän kasa sydämiä*) olen myös saanut jo tiimiin.

Pari iltaa on tässä nyt pelailtu ja vedettiin juuri Helioborg läpi. Avasimme myös Juden tarinan ensimmäisen luvun, joten se on seuraavaksi työstölistalla. Emme siis ole vielä kovin pitkällä pelissä, mutta eiköhän se tässä kesäloman aikana kerkiä etenemään.

Minulla on tällä hetkellä vähän kaksijaksoiset fiilikset Xillia 2:sta. Koska olin kuullut Ludgerista hyvää, olivat odotukset hänen suhteensa korkealla. Myönnettävä on, että olikin melkoinen pettymys, kun paljastui, ettei jätkä puhu kerralla paria sanaa enempää. Pelaaja pääsee kyllä toisinaan (aika usein) valitsemaan hänen repliikkejään, mutta näitä valintoja ei ole ääninäytelty eikä niiden lisäksi Ludgerin sanavarasto ole kovin laaja. Eleitä ja ilmeitä kyllä riittää, mutta silti ratkaisu on minusta tympeä. Tavoitteena on kai ollut, että pelaaja voi nyt kuvitella itsensä Ludgerin asemaan ja pelata haluamaansa roolia valintojen kautta.

Joo, konsepti on tuttu ja länsimaisissa roolipeleissä sitä näkyy ihan jatkuvasti. Toisille se toimii ja toisille ei. Valinnat eivät minua varsinaisesti harmita vaan juurikin tuo puhumattomuus. Eikö niitä eri vaihtoehtoja olisi voinut ääninäytellä? Eikö Ludger voisi niiden ulkopuolella jutella normaalisti elehtimisen lisäksi? Minusta tämä on vain laiska ja tylsä ratkaisu, sori vaan.

Toinen seikka, joka aiheutti kulmien kohottelua oli pelin alkumetreillä Ludgerille ja Ellelle pamahtanut järjetön velka. Kuten nyt velat yleensä, tämäkin pitää maksaa pois. Jos raha ei liiku pankin suuntaan, ei itse pääse etenemään kartalla, joten jonkin verran tienesteistä on pakko sijoittaa lainanlyhennyksiin. Eipä sillä, toistaiseksi ei ole tarvinnut kovin paljon aseita ja varusteita saati esineistöä ostella, sillä niitä on löytynyt luonnosta kuin marjoja metsämättäästä hyvänä syksynä. Näin ollen rahalle ei ole ollut parempaakaan käyttöä kuin pankin hyvittely.

Kolmantena hauskuutena on kierrättäminen. Se on ihan hieno arvo, mutta peleissä se ei välttämättä palvele suurempaa hyvää. Xillia 2 on jo sinällään kierrättämistä, kun juostaan tutuissa paikoissa (okei, on siellä pari uuttakin ollut). Tämä on tietysti jatko-osassa hyväksyttävää ja perusteltua, joten en aio siitä kitistä. Sen sijaan lievää turhautumista on herättänyt jo kahdessa eri kohdassa tapahtunut ajassa (?) ja tilassa siirtyminen siten, että samat mestat on saanut kipittää läpi kahdesti aivan peräkkäin. Koska tähän pelielementtiin näyttää liittyvän Ellen kaulassa roikkuva kello ja Ludgerin muodonmuutoskyky, oletan, että kyseessä on tärkeähkö osa juonta.

Ymmärrän siis kierrättämisen ja toisintojuoksut samoissa maisemissa, mutta pelaajan näkökulmasta se on turhauttavaa. En halua ratkoa samoja puzzleja uudestaan heti viiden minuutin päästä, mutta pieni perfektionisti haluaa päästä avaamaan arkut kummallakin kerralla. Samalla tulee kauhulla ajateltua, toistuuko tämä kehän kiertäminen vielä monessakin paikassa. Bravely Default aiheutti minulle valitettavasti erittäin vakavan toistoallergian, joka aktivoituu tällaisissa tilanteissa.

Vaikka peliin on istutettu ratkaisuja, jotka eivät ole aivan omaan makuuni, on pelikokemus ollut toistaiseksi ihan miellyttävä. Jokin nimeämätön seikka nimittäin tuntuu pitävän innostusta yllä, ainakin näin alkuunsa, mikä on tietysti hyvä asia. Vaikka sivutehtävät ovat perinteista grindausta ja farmausta, niitä on kuitenkin tullut aktiivisesti tehtyä. Käytännössä siis kaikki mahdolliset, mikä on minun kohdallani aika harvinaista.

En ole vielä valmis lyömään Tales of Xillia 2:een "Parasta ikinä!" -leimaa, mutta ei se ihan huonolta peliltäkään vaikuta. Lisäksi kahdestaan pelaaminen on hyvää parisuhteen laatuaikaa, joten eiköhän tämän parissa tovi viihdytä.

Back to Pelit.fi