Tales of Zestiria julkaistiin perjantaina 16.10.2015. Arvoin pitkään, ostanko sen julkaisupäivänä vai vasta vähän myöhemmin vai pyydänkö peräti vasta joululahjaksi. Syy tähän pohdiskeluun ei ollut siinä, että olisin ollut epävarma pelin ostamisen suhteen. Enemmän vaikutti se, että Tales of Xillia 2 oli meillä vielä kesken, enkä ollut aivan varma, jaksanko pelata toista Tales-peliä heti perään.
Sitten koitti tuo julkaisupäivä, enkä ollut Zestiriaa mistään tilannut. Kuin huomaamatta jalkani kuljettivat minut työpäivän päätteeksi paikalliseen peliliikkeeseen ja käsi ojentui kohti PS4-hyllyssä odottavaa peliä. Ennen kuin olin tajunnutkaan, olin pelin maksanut, kerännyt leimakorttiin uuden koristeen ja kävellyt tyytyväisenä takaisin ulos kadulle. Pelottavaa, eikö?
(Tästä ehkä voisi päätellä, että kriittisistä postauksistani huolimatta Tales-sarja on ihan jees pelattavaa.)
Tällä kertaa kuitenkin suoritin kotona itsehillintäharjoituksia. Normaali tilanne on se, että uudet pelit korkataan heti, kun ovesta päästään sisään, mutta nyt otin vain muovit pois, tarkistin levyn pinnan ja laitoin kotelon hyllyyn odottamaan vuoroaan. Perjantaina ja lauantaina sitten pelailtiinkin uutukaisen sijaan kiltisti Xillia 2:ta ja saatiin se vihdoin loppuun.
Koska mies oli sunnuntaina töissä ja minä vietin tulevan Final Fantasy VII -joulukalenterin parissa kirjoitusmaratoonia (plus juoksentelin vähän Eorzeassa), jäi Zestirian aloittaminen maanantaille. Tosin peli kävi konsolissa jo sunnuntai-iltana, kun latasin kaikki ilmaiseksi saatavilla olevat DLC:t.
 |
| Tyylikäs kännykkäkuva meidän telkkarista :P |
Maanantai-iltana ei töiden jälkeen ollut epäselvää, mitä tehtäisiin. Zestiria vain pyörimään ja menoksi. Olimme miehen kanssa jo aiemmin katselleet pelistä julkaistun animepätkän, minkä perusteella kaikki näytti kiinnostavalta. Pelin alku olikin käytännössä sisällöltään sama kuin tuo anime, joten suuria yllätyksiä ei tarjoiltu. Ehdimme illassa käydä läpi tutun osuuden ja tallustella ensimmäiseen varsinaiseen kaupunkiin. Sitten olikin jo kilttien päivätyöläisten nukkumaanmenoaika.
Peli tosiaan alkaa siitä, että päähenkilö, Sorey, ja hänen seraphi-ystävänsä, Mikleo, menevät tutkimaan kotikylänsä lähellä olevia raunioita. Sieltä he löytävät tajuttoman ihmistytön, Alishan, jonka pelastavat mukaansa. Alisha ei kuitenkaan voi nähdä Mikleota eikä ketään muutakaan kaksikon kotikylän seraphi-asukkaista.
Kun Alisha sitten lähtee paluumatkalle, häntä saapuu etsimään kettumainen, salaperäinen hiippari. Sorey ja Mikleo taistelevat hyyppää vastaan, mutta tämä pakenee paikalta ja lähtee Alishan perään. Käänne laukaisee Soreyssä tarpeen kiirehtiä varoittamaan Alishaa ja matka ihmisten maailmaan voi alkaa. Yllättäen tuossa maailmassa kaikki ei ole ihan kohdallaan.
Isommitta spoilereitta voisin kuitenkin hypätä puhumaan ensitunnelmista, jotka peli herätti. Juoni on kyllä jo nytkähtänyt liikkeelle, mutten siitä vielä halua tehdä sen suurempia analyyseja.
Ensin pahat...
Koska negistelyllä on aina niin kiva aloittaa, kerron heti kärkeen, mikä Zestiriassa alkoi ärsyttää. Ensimmäinen kiehahdus tuli, kun yritin ottaa pelin alusta screenshottia. Ei onnistu, koska juuri tuossa kohtaa se oli estetty. Se oli aika tympeää, mutta kohautin olkapäitäni ja ajattelin sen johtuvan kenties siitä, että mentiin vielä prologin tapahtumissa, jotka olivat samat kuin Zestiria-animessa.
Sama ongelma kuitenkin jatkui, kunnes vihdoin suostuin uskomaan, ettei mokomassa pelissä kuvien napsiminen vain onnistu, vaikka kuinka eletään PS4-aikakautta (ja huhujen mukaan PS3:lla vielä kaiken lisäksi onnistuu, murhhh!). Twitteriin huutelu paljasti sen verran, että lisenssiasioihin tuo esto jotenkin liittyy, mutta yksityiskohdat jäivät epäselviksi. Ärtymykseni nousi kymmenenteen potenssiin.
Screenshotit eivät ole se tärkein asia pelissä, mutta näin bloggaajana ne nyt sattuvat olemaan ihan tarpeellinen apuväline kuitenkin. Näin voisin kuvitella olevan myös peliarvostelijoiden kohdalla. En vain voi ymmärtää tällaista hölmöilyä. Olinkin jo nauttinut ajatuksesta, että tämä Tales on saatavilla PS4:lle, joten kaikki rasittavat kuvakikkailut voidaan vihdoin unohtaa ja saan postauksiin tarvittavan materiaalin kasaan parilla napin painalluksella.
Namco kuitenkin päätti, ettei pelaajien ottamat kuvat ole hyvä juttu (ainakaan siis jos käytävät juuri PS4:ää pelaamiseen), joten... joudutte tyytymään nätteihin kuviin meidän telkkarista. Minulla ei ole kuvakaappaukseen tarkoitettua erillistä kalustoa, joten kännykkä ja kamera toimivat apuvälineinä. Laatu kärsii, mutta minkäs teet. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte Zestiria-postausten kuvista.
Toinen ärtymyspiikki nousi, kun pääsimme taistelemaan. En muista, missä pelissä olisin nähnyt yhtä surkean taistelukameran kuin Zestiriassa. Välillä vihollista ei näy kuvakulman vuoksi ollenkaan, välillä taas joko minun tai miehen pelihahmo on kuvan ulkopuolella. Tämän lisäksi parhaassa tapauksessa kamera saattaa kääntää kuvan vihollisen jalkojen väliin siten, ettei muuta ruudussa näykään. Joo, helppo taistella ja sillein. Eikö tätä ole testattu ollenkaan ennen pelin julkaisua? Haloo!
Jos joku tietää, miten tuon hirvityksen saa toimimaan tolkullisesti, vinkit ovat tervetulleita. Pelin asetuksista en löytänyt kohtaa taistelukameralle, mutta toki on mahdollista, että punahuuruisessa raivossani missasin oikean kohdan.
... sitten hyvät...
Pelin alkupuoli siis meni minulla osittain kiukutellessa yhden hieman epäolleellisemman asian parissa ja toisen huomattavasti tärkeämmän. Toivotaan, että nuo tajutaan korjata pian.
Kiukkuilusta huolimatta ei Zestiria jättänyt heti ikävää makua suuhun. Itse asiassa tykkäsin alusta edelleen eikä jatkokaan ole huonoimmasta päästä ollut. Itse asiassa tämän Talesin parissa olen viihtynyt verrattain hyvin. Yksikään hahmo ei ole vielä aiheuttanut ärsytyskohtausta eikä maailma tunnu toistaiseksi tökkivän (vaikka liikkumisvapauden rajoittaminen erilaisissa esteillä nyt hitusen ehkä harmittaakin).
Tähän mennessä päähahmokatraasta vastaan ovat tulleet Sorey, Mikleo, Alisha ja Lailah. Kuten sanottua, kaikki ovat vähintäänkin okei. Sorey vaikuttaa aika perinteiseltä JRPG-sankarilta, muttei ole toistaiseksi silti herättänyt uinuvaa päähahmoallergiaani. Ei hän minua erityisesti kiinnosta, mutta en myöskään vihaa häntä. Suhteemme on toistaiseksi hyvin neutraali.
Alishan kohdalla on vähän sama juttu. Prinsessa on ihan kiva ja mukava tyttö, joka ei herätä fiiliksiä suuntaan tai toiseen. Veikkaan, että hän joko säilyy minulle neutraalina tai sitten alan jossain kohtaa pitää hänestä enemmänkin. Katsotaan, kuinka käy.
Mikleo ja Lailah sen sijaan ovat kiinnostavampia hahmoina. Edellisellä tuntuu olevan selkeästi joku juttu Soreyn suhteen ja olenkin ollut aistivani tuttavapiirin poikarakkausfanityttöjen suunnalta melkoista innostusta näistä kahdesta. Minua tuo puoli ei niin kiinnosta, mutta Mikleo on ylipäätään kiehtova persoona ja haluaisinkin tietää hänestä enemmän. Nyt tiedän oikeastaan vain, että hän on seraphi ja ollut Soreyn ystävä käytännössä aina. Odotankin tarkempaa avausta hänen taustastaan ja toisaalta myös sitä, miten hänen suhteensa muiden hahmojen kanssa alkaa kehittyä, kun epäilemättä seraphien kommunikointimahdollisuudet muidenkin kuin Soreyn kanssa pelin aikana kasvavat.
Lailah on myös seraphi ja kykenee juttelemaan Mikleon ja Soreyn kanssa. Alishaan hän ja Mikleo saavat yhteyden Soreyn välityksellä, mutta varsinaista suhdetta ei siis ole vielä kehittynyt. Lailah on sidoksissa Ladylaken kaupungissa olevaan miekkaan, jonka Sorey veti kivestä (Avalon ja kuningas Arthur -viittaukset kunniaan). Miekan vapauttaminen sai Lailah'n liittymään Soreyn porukkaan ja lisäksi yhdistymään Soreyn kanssa. Osan ajasta Lailah näyttääkin oleilevan Soreyn sisällä, osan hänen ulkopuolellaan. Tosin muille ihmisille näillä kahdella tilalla ei luultavasti ole eroa, koska he eivät Lailah'a näe lainkaan. Mikleo kommentoi sisäistymisprosessia häiritseväksi ja olen ehkä hänen kanssaan samalla linjalla.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että Lailah'lla on paljon tietoa asioiden todellisesta tilasta ja mahdollisesta ratkaisusta. Syystä tai toisesta häntä kuitenkin sitoo vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoittaa erilaisia hupaisia tapoja kierrellä kysymyksiä. Tämä ei ehkä minuun tyylillisesti iske, mutta mysteerin toki haluan selvittää. Ehkä Lailah jossain vaiheessa ratkeaa ja kertoo jotain? Tai sitten asiat selviävät muuta kautta. Täytyy pelata lisää, jotta vastauksia alkaisi tippua. Tällä hetkellä Lailah on ehkä kuitenkin suosikkihahmoni.
Myös sivuhahmot vaikuttavat kiinnostavilta. Erityisesti pidän punahiuksisesta Maltranista, joka tuo olemuksellaan hieman mieleen Final Fantasy IX:n Beatrixin (ei koskaan huono ominaisuus naisessa). Toivon, että hänen roolinsa kasvaa ja saamme tietää hänestä enemmänkin.
Lisäksi Zestirian maailma on miellyttänyt tähän mennessä enemmän kuin muiden pelaamieni Talesien. Symphonian maailma oli ihan okei, Xillioissa putkikartat ja itseään toistavat luolat kävivät tökkimään. Toki Zestirian erilaiset rauniotkin ovat vähän harmaita, mutta muuten tykkään maastosta kyllä. Maailman mytologiasta yms. en ole vielä aivan täysin perillä, mutta sekin kiinnostaa.
Ihan erikseen on vielä pakko mainita pelin tunnusmusiikki. Tähän mennessä mikään Tales-biisi ei ole iskenyt kunnolla, mutta tämä kolahti ja kovaa. Tykkään aivan älyttömästi. Sen voi käydä kuuntelemassa vaikkapa täältä. Tuo on tosin laulettu versio, pelissä on instrumentaali.
... ja rumia ei onneksi olekaan
Pienestä takkuilusta huolimatta Zestiriasta on jäänyt päällimmäiseksi positiivinen fiilis. Olen siitä enemmän innoissani kuin Symphoniasta tai kummastakaan Xilliasta. En tiedä, mikä tämän ilmiön on aiheuttanut, jostain syystä en sitä osaa vielä selittää. Ehkä myöhemmin ymmärrän, mikä perustavanlaatuinen ero näissä peleissä on.
Sitä odotellessa aion yksinkertaisesti keskittyä nauttimaan pelaamisesta. Vielä isompi nautinto se olisi, jos saisivat tuon taistelukameran vielä kuntoon. Toivon, ettei se aiheuta mitään isoja ongelmia jatkossa, koska olisi sääli, jos hyvä peli jäisi kesken tuollaisen asian takia.
Mutta positiivisin mielialoin siis eteenpäin juonessa. Katsotaan, mitä kaikkea peli tarjoilee. Nyt pelikellossa on vasta vajaat kymmenen tuntia, joten luultavasti emme ole nähneet vielä juuri mitään.
Ei kommentteja