Tales of Zestirian ja Berserian muodostamassa kokonaisuudessa on paljon mielenkiintoista. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin keskittyä johonkin muuhun kuin pelkästään hahmojen ihkuttamiseen.
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Bandai Namcon kanssa Tales of Berserian osalta. Mielipiteet ja pohdinnat ovat omiani.
Tales of Zestiriassa puhutaan miltei alkumetreiltä asti paimenesta, jonka on tarkoitus karkoittaa pahuus ja siten pelastaa maailma. Paimenen tunnistaa siitä, että hän pystyy vetämään miekan kivestä Ladylaken kaupungin kirkossa. Tällä paimenella on myös niin vahva resonanssi, että hän pystyy sekä näkemään serafeja että kommunikoimaan heidän kanssaan.
Serafit puolestaan ovat maailmaa asuttava humanoidirotu, jolla on yliluonnollisiksi tulkittavia kykyjä. Kunkin serafin taidot tuntuvat olevan sidottuja tiettyyn elementtiin. Tarina kertoo, että joskus oli aika, jolloin kaikki ihmiset kykenivät näkemään serafeja, mutta sitten tapahtui jotain eikä se enää ollutkaan mahdollista. Aika ajoin on kuitenkin noussut paimen, joka on pyrkinyt puhdistamaan maailman pahuudesta. Kukaan ei ole siinä ilmeisesti täysin onnistunut, koska pahuutta edelleen suorastaan leijuu ilmassa.
Paimenten historiaa avataan tarinan edetessä jonkin verran. Pelin päähahmo saa kuulla, miten edellisellä kerralla on käynyt. Sen sijaan kaukaisemman historian tapahtumiin viitataan vain löyhästi, mikä jättää pelaajan hieman arvailujen varaan. Tales of Zestiria the X -anime paikkailee näitä aukkoja ja kertoo saman tarinan hieman muunneltuna avaten myös Tales of Berserian maailmaa. Tosin sitä ei kannata katsoa, ennen kuin on pelannut Berserian. Spoilereilta ei nimittäin säästy!
Tales of Berseria vastaa ainakin osaan Zestirian herättämistä kysymyksistä. Pelin alkaessa maailma kokee suuren mullistuksen, jonka seurauksena ihmiset alkavat nähdä humanoidiolentoja, joita eivät ole aiemmin havainneet. Näitä olentoja kutsutaan nimellä malak.
Samaan aikaan maailmaan on päässyt valloilleen demonisia olentoja, joita vastaan ei ihmisvoimin kyetä taistelemaan. Huomataan kuitenkin, että joillain ihmisillä on kyky ottaa hallintaansa malakeja ja siten taistella demoneja vastaan. Viis siitä, että malakeilta riistetään vapaa tahto ja heidät orjuutetaan ihmisten aseiksi, tämähän tehdään yhteisen hyvän puolesta. Syntyy manaajien ammattikunta.
Manaajien joukosta nousee yksi ylitse muiden: Artorius Collbrande. Hän on rakastunut pelin päähahmon, Velvetin siskoon, ja on jo saamassa tämän kanssa lapsen, kun demonit vievät häneltä perheen. Artorius päättää ottaa maailman kohtalon omiin käsiinsä ja puhdistaa pahuuden. Suunnitelmansa toteuttamiseksi hänen tarvitsee uhrata Velvetin kuolemansairas pikkuveli, Laphicet. Velvet luonnollisesti yrittää estää teon siinä kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan taistelu Artoriusta vastaan päättyy Velvetin demoniksi muuttumiseen ja vangitsemiseen.
Velvetin viruessa vankilassa Artorius vie omaa suunnitelmaansa eteenpäin. Lopulta hän julistautuu paimeneksi, joka johtaa manaajien joukkoa ja maailman pelastamista. Koska hän on tuhonnut lukuisia demoneita ja saavuttanut mainetta kansan keskuudessa, ei häntä vastusteta vaan kannustetaan.
Zestirian paimenuskomus on siis peruja Berserian ajalta. Pelien välissä sanotaan olevan tuhansia vuosia (mikä ei näy teknisessä kehityksessä, mutta toisaalta maailmassa vallitseva kaaos voi ehkä hidastaa tai ajoittain jopa taannuttaa tätä), joten uskomuksella on ollut aikaa muokkaantua. Paimen ja manaajat ovat lähtökohtaisesti samanlaisia, mutta kenties paimenen yhteys malakeihin/serafeihin on kuitenkin vahvempi kuin manaajilla keskimäärin.
Minusta on hauska huomata tällaisia pieniä asioita, jotka ovat toisaalta myös hyvin merkityksellisiä pelin tarinan kannalta. Toki ne voi pelatessa yksinkertaisesti sivuuttaa ja jos Zestiria on pelaamatta, ei kaikkea edes välttämättä tajua, mutta minulle on luontaista takertua yksityiskohtiin ja jäädä tarkastelemaan niitä pieneksi toviksi.
Artoriuksen paimeneksi nouseminen on kiehtova ja inhimillinen tarina. Hän on traumatisoitunut vaimonsa ja syntymättömän lapsensa menettämisestä, mikä johtaa vihaan syyllistä kohtaan, tässä tapauksessa siis demoneita. On luonnollista haluta päästä riesasta eroon ja kun sopivat aseetkin ovat valmiiksi tiedossa, niihin tarttumiseen on enää matala kynnys. Toki Artorius joutuu tekemään karmeita ratkaisuja, kuten uhraamaan Laphicetin, mutta sen hän onnistuu perustelemaan itselleen puhumalla suuremmasta hyvästä. Yhteisön etu menee yksilön edun edelle, yksilö voidaan uhrata, jos yhteisö siitä hyötyy.
Koska maailman tila ei muutu paremmaksi Tales of Berserian lopussakaan, ihmiset tarvitsevat jotain, mihin uskoa. He tarvitsevat toivoa paremmasta. Artorius on menetetty, mutta usko paimeneen on kuitenkin jäänyt elämään. Lopulta siitä tulee legenda, jonka joku aina toisinaan onnistuu lunastamaan omiin käsiinsä. Tales of Zestiriassa tuo joku on Sorey, ja hän onnistuu jopa siinä, missä Artorius epäonnistui. Artorius halusi puhdistaa maailman pahuudesta muuttamalla ihmiset tunteettomiksi eli uhraamalla kaiken inhimillisen. Sorey sen sijaan päättää uhrata itsensä ja muiden paetessa lopputaisteluryminöistä, hän jää puhdistamaan pahuutta sadoiksi vuosiksi, kenties jopa pidemmäksi ajanjaksoksi.
Tales of Zestiria esittelee heti alkuun pelaajalle kylän, jossa ei asu muita kuin Sorey ja serafeja. Hyvin pian käy ilmi, että ulkopuolisen silmin Sorey asuttaa kylää yksinään. Täten tehdään selväksi, etteivät ihmiset voi havaita serafien läsnäoloa, ellei heillä ole korkeaa resonanssia, kuten Soreylla. Kuten jo aiemmin kerroin, tarinan mukaan aiemmin ihmiset ovat kuitenkin pystyneet vuorovaikuttamaan serafien kanssa.
Nyt olemme jo oppineet, että malakit ilmestyivät yhtäkkiä ihmisten nähtäville Berserian aikakaudella. Mietin jo heti pelin alkupuolella, ovatko malakit ja serafit kenties samoja olentoja. Ja ovathan he! Nimitys on vaihtunut vuosituhansien vieriessä. Tähän jo viittaa se, että meidän maailmassa sekä malak että seraph tarkoittavat enkeliä, hieman erityyppisiä enkeleitä, mutta kuitenkin. Samasta asiasta on kyse.
Malakeilla on yliluonnolliseksi luokiteltavia kykyjä, joiden avulla he pystyvät taistelemaan demoneita vastaan. Monet heistä tuntuvat käyttävän useampaa elementtiä taistellessaan. Sen sijaan serafit puolestaan vaikuttavat olevan sitoutuneita yhteen elementtiin. Tämä voi johtua siitä, että laji on aikojen myötä kehittynyt ja yksilöt siten erikoistuneet tai kyse voi olla vain mieltymyksistäkin. Mitään varsinaista tietoa minulla ei asiasta ole.
Yhteisinä piirteinä malakeilla ja serafeilla on kaksiväriset hiukset. Zestirian perusteella hiusten väri liittyisi elementtiin, jota kyseinen serafi käyttää. Mikleo edustaa vettä, joten hänen hiuksissaan on sinistä. Lailah'n elementti on tuli ja hänen hiustensa latvat ovat punertavat. Edna puolestaan on maaelementin serafi ja hänellä on hiuksissaan sekä oranssia että keltaista. Zaveid ja Dezel ovat molemmat tuulielementtiä ja omistavat upeat hopeaa ja vihreää yhdistelevät hiukset. Tämän perusteella oletin esimerkiksi myös Eizenin olevan maaelementin edustaja, mutta hän kuitenkin käytti taistelussa myös muiden elementtien iskuja.
Mielenkiintoista on kuitenkin, että molemmissa peleissä esiintyvä Zaveid tuntuu suosivan tuulta alusta loppuun asti. Tästä syystä kallistuisinkin siis sille kannalle, että serafit voivat valita, mitä elementtiä käyttävät ja saattavat suosia jotain yksittäistä. Kyllähän Zaveidillakin taitaa olla iskuja, joissa hän yhdistää tuuleen esimerkiksi tulen.
Miten hiusten väri sitten korreloisi vapaasti valittavan elementin kanssa? Niinpä, se ei kuulosta järkevältä. Vastauksen muodostaminen vaatisi todennäköisesti melkoisen peliteorian kehittelemistä. Jos sinulla on sellainen, anna tulla kommenttiboksiin!
Zestiria ja Berseria antavat myös erilaisia vastauksia siihen, miten malakit ja serafit syntyvät. Zestirian pohjalta ymmärsin, että joissain tapauksissa ihminen voidaan muuttaa serafiksi. Näin on käynyt ainakin Mikleon kohdalla hänen lapsuudessaan. Muuten minulle jäi pelin perusteella epäselväksi, mitkä ne muut tavat sitten ovat. Lisääntyvätkö serafit pääsääntöisesti samoin kuin ihmiset?
Berserian mukaan eivät lisäänny. Malakeilla ei ole vanhempia. Maailmassa on eräänlaisia energiapisteitä, joista syntyy satunnaisesti malakeja. Esimerkiksi Eizen ja Edna ovat syntyneet samasta energiapisteestä, joten heidän sisarussuhteensa ei ole samanlainen kuin ihmissisaruksilla. Sitä ei silti pidä käsittää vähäisemmäksi vaan heille se on aivan yhtä merkityksellistä kuin ihmisille geenien pohjalta määräytyvä sisaruus.
Muun muassa malakien kehittyminen serafeiksi on yksi pelikaksikon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pelit antavat pelaajalle tilaisuuden tarkastella samaa maailmaa eri aikakausilla. Osittain annetaan valmiita vastauksia, mutta paljon jätetään myös kertomatta. Pelaaja voi tehdä omia tulkintojaan, kehitellä teorioita.
Tales of Zestiria ja Tales of Berseria on täysin mahdollista pelata erillisinä. Molempiin ei ole pakko tarttua, koska kumpikin kertoo kokonaisen tarinan eikä siten välttämättä tarvitse toista jatkokseen. Minä kuitenkin koin saavani kokonaisuudesta vielä enemmän irti juuri sen takia, että pelasin molemmat ja katsoin vielä animen päälle.
Kaikkea tapahtunutta ei kerrottu kummassakaan pelissä, mutta maailma avautuu kuitenkin riittävästi. Ainakin minun mielikuvitukseni jäi kokemuksen pohjalta kutisemaan ja sen lisäksi nautin hetkistä, jolloin oivalsin, miten jotkut asiat liittyvät toisiinsa. Tarinan puolesta voisin siis suositella kummankin pelin pelaamista yhtenä pakettina. Järjestyksellä ei liene väliä, mutta jos haluat edetä kronologisesti, aloita Berseriasta. Jos taas haluat edetä alkuperäisessä järjestyksessä, aloita Zestiriasta.
Miksi Tales of Berseria on niin hyvä?
Zestirian ja Berserian sydämenmurskaajat
Postaus sisältää spoilereita sekä Tales of Zestiriasta että Tales of Berseriasta.
Sinua on varoitettu.
Sinua on varoitettu.
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Bandai Namcon kanssa Tales of Berserian osalta. Mielipiteet ja pohdinnat ovat omiani.
Tales of Zestiriassa puhutaan miltei alkumetreiltä asti paimenesta, jonka on tarkoitus karkoittaa pahuus ja siten pelastaa maailma. Paimenen tunnistaa siitä, että hän pystyy vetämään miekan kivestä Ladylaken kaupungin kirkossa. Tällä paimenella on myös niin vahva resonanssi, että hän pystyy sekä näkemään serafeja että kommunikoimaan heidän kanssaan.
Serafit puolestaan ovat maailmaa asuttava humanoidirotu, jolla on yliluonnollisiksi tulkittavia kykyjä. Kunkin serafin taidot tuntuvat olevan sidottuja tiettyyn elementtiin. Tarina kertoo, että joskus oli aika, jolloin kaikki ihmiset kykenivät näkemään serafeja, mutta sitten tapahtui jotain eikä se enää ollutkaan mahdollista. Aika ajoin on kuitenkin noussut paimen, joka on pyrkinyt puhdistamaan maailman pahuudesta. Kukaan ei ole siinä ilmeisesti täysin onnistunut, koska pahuutta edelleen suorastaan leijuu ilmassa.
Paimenten historiaa avataan tarinan edetessä jonkin verran. Pelin päähahmo saa kuulla, miten edellisellä kerralla on käynyt. Sen sijaan kaukaisemman historian tapahtumiin viitataan vain löyhästi, mikä jättää pelaajan hieman arvailujen varaan. Tales of Zestiria the X -anime paikkailee näitä aukkoja ja kertoo saman tarinan hieman muunneltuna avaten myös Tales of Berserian maailmaa. Tosin sitä ei kannata katsoa, ennen kuin on pelannut Berserian. Spoilereilta ei nimittäin säästy!
Manaajien joukosta yhdeksi johdattavaksi paimeneksi
Tales of Berseria vastaa ainakin osaan Zestirian herättämistä kysymyksistä. Pelin alkaessa maailma kokee suuren mullistuksen, jonka seurauksena ihmiset alkavat nähdä humanoidiolentoja, joita eivät ole aiemmin havainneet. Näitä olentoja kutsutaan nimellä malak.
Samaan aikaan maailmaan on päässyt valloilleen demonisia olentoja, joita vastaan ei ihmisvoimin kyetä taistelemaan. Huomataan kuitenkin, että joillain ihmisillä on kyky ottaa hallintaansa malakeja ja siten taistella demoneja vastaan. Viis siitä, että malakeilta riistetään vapaa tahto ja heidät orjuutetaan ihmisten aseiksi, tämähän tehdään yhteisen hyvän puolesta. Syntyy manaajien ammattikunta.
Manaajien joukosta nousee yksi ylitse muiden: Artorius Collbrande. Hän on rakastunut pelin päähahmon, Velvetin siskoon, ja on jo saamassa tämän kanssa lapsen, kun demonit vievät häneltä perheen. Artorius päättää ottaa maailman kohtalon omiin käsiinsä ja puhdistaa pahuuden. Suunnitelmansa toteuttamiseksi hänen tarvitsee uhrata Velvetin kuolemansairas pikkuveli, Laphicet. Velvet luonnollisesti yrittää estää teon siinä kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan taistelu Artoriusta vastaan päättyy Velvetin demoniksi muuttumiseen ja vangitsemiseen.
Velvetin viruessa vankilassa Artorius vie omaa suunnitelmaansa eteenpäin. Lopulta hän julistautuu paimeneksi, joka johtaa manaajien joukkoa ja maailman pelastamista. Koska hän on tuhonnut lukuisia demoneita ja saavuttanut mainetta kansan keskuudessa, ei häntä vastusteta vaan kannustetaan.
Zestirian paimenuskomus on siis peruja Berserian ajalta. Pelien välissä sanotaan olevan tuhansia vuosia (mikä ei näy teknisessä kehityksessä, mutta toisaalta maailmassa vallitseva kaaos voi ehkä hidastaa tai ajoittain jopa taannuttaa tätä), joten uskomuksella on ollut aikaa muokkaantua. Paimen ja manaajat ovat lähtökohtaisesti samanlaisia, mutta kenties paimenen yhteys malakeihin/serafeihin on kuitenkin vahvempi kuin manaajilla keskimäärin.
Minusta on hauska huomata tällaisia pieniä asioita, jotka ovat toisaalta myös hyvin merkityksellisiä pelin tarinan kannalta. Toki ne voi pelatessa yksinkertaisesti sivuuttaa ja jos Zestiria on pelaamatta, ei kaikkea edes välttämättä tajua, mutta minulle on luontaista takertua yksityiskohtiin ja jäädä tarkastelemaan niitä pieneksi toviksi.
Artoriuksen paimeneksi nouseminen on kiehtova ja inhimillinen tarina. Hän on traumatisoitunut vaimonsa ja syntymättömän lapsensa menettämisestä, mikä johtaa vihaan syyllistä kohtaan, tässä tapauksessa siis demoneita. On luonnollista haluta päästä riesasta eroon ja kun sopivat aseetkin ovat valmiiksi tiedossa, niihin tarttumiseen on enää matala kynnys. Toki Artorius joutuu tekemään karmeita ratkaisuja, kuten uhraamaan Laphicetin, mutta sen hän onnistuu perustelemaan itselleen puhumalla suuremmasta hyvästä. Yhteisön etu menee yksilön edun edelle, yksilö voidaan uhrata, jos yhteisö siitä hyötyy.
Koska maailman tila ei muutu paremmaksi Tales of Berserian lopussakaan, ihmiset tarvitsevat jotain, mihin uskoa. He tarvitsevat toivoa paremmasta. Artorius on menetetty, mutta usko paimeneen on kuitenkin jäänyt elämään. Lopulta siitä tulee legenda, jonka joku aina toisinaan onnistuu lunastamaan omiin käsiinsä. Tales of Zestiriassa tuo joku on Sorey, ja hän onnistuu jopa siinä, missä Artorius epäonnistui. Artorius halusi puhdistaa maailman pahuudesta muuttamalla ihmiset tunteettomiksi eli uhraamalla kaiken inhimillisen. Sorey sen sijaan päättää uhrata itsensä ja muiden paetessa lopputaisteluryminöistä, hän jää puhdistamaan pahuutta sadoiksi vuosiksi, kenties jopa pidemmäksi ajanjaksoksi.
Malakien evoluutio serafeiksi
Tales of Zestiria esittelee heti alkuun pelaajalle kylän, jossa ei asu muita kuin Sorey ja serafeja. Hyvin pian käy ilmi, että ulkopuolisen silmin Sorey asuttaa kylää yksinään. Täten tehdään selväksi, etteivät ihmiset voi havaita serafien läsnäoloa, ellei heillä ole korkeaa resonanssia, kuten Soreylla. Kuten jo aiemmin kerroin, tarinan mukaan aiemmin ihmiset ovat kuitenkin pystyneet vuorovaikuttamaan serafien kanssa.
Nyt olemme jo oppineet, että malakit ilmestyivät yhtäkkiä ihmisten nähtäville Berserian aikakaudella. Mietin jo heti pelin alkupuolella, ovatko malakit ja serafit kenties samoja olentoja. Ja ovathan he! Nimitys on vaihtunut vuosituhansien vieriessä. Tähän jo viittaa se, että meidän maailmassa sekä malak että seraph tarkoittavat enkeliä, hieman erityyppisiä enkeleitä, mutta kuitenkin. Samasta asiasta on kyse.
Malakeilla on yliluonnolliseksi luokiteltavia kykyjä, joiden avulla he pystyvät taistelemaan demoneita vastaan. Monet heistä tuntuvat käyttävän useampaa elementtiä taistellessaan. Sen sijaan serafit puolestaan vaikuttavat olevan sitoutuneita yhteen elementtiin. Tämä voi johtua siitä, että laji on aikojen myötä kehittynyt ja yksilöt siten erikoistuneet tai kyse voi olla vain mieltymyksistäkin. Mitään varsinaista tietoa minulla ei asiasta ole.
Yhteisinä piirteinä malakeilla ja serafeilla on kaksiväriset hiukset. Zestirian perusteella hiusten väri liittyisi elementtiin, jota kyseinen serafi käyttää. Mikleo edustaa vettä, joten hänen hiuksissaan on sinistä. Lailah'n elementti on tuli ja hänen hiustensa latvat ovat punertavat. Edna puolestaan on maaelementin serafi ja hänellä on hiuksissaan sekä oranssia että keltaista. Zaveid ja Dezel ovat molemmat tuulielementtiä ja omistavat upeat hopeaa ja vihreää yhdistelevät hiukset. Tämän perusteella oletin esimerkiksi myös Eizenin olevan maaelementin edustaja, mutta hän kuitenkin käytti taistelussa myös muiden elementtien iskuja.
Mielenkiintoista on kuitenkin, että molemmissa peleissä esiintyvä Zaveid tuntuu suosivan tuulta alusta loppuun asti. Tästä syystä kallistuisinkin siis sille kannalle, että serafit voivat valita, mitä elementtiä käyttävät ja saattavat suosia jotain yksittäistä. Kyllähän Zaveidillakin taitaa olla iskuja, joissa hän yhdistää tuuleen esimerkiksi tulen.
Miten hiusten väri sitten korreloisi vapaasti valittavan elementin kanssa? Niinpä, se ei kuulosta järkevältä. Vastauksen muodostaminen vaatisi todennäköisesti melkoisen peliteorian kehittelemistä. Jos sinulla on sellainen, anna tulla kommenttiboksiin!
Zestiria ja Berseria antavat myös erilaisia vastauksia siihen, miten malakit ja serafit syntyvät. Zestirian pohjalta ymmärsin, että joissain tapauksissa ihminen voidaan muuttaa serafiksi. Näin on käynyt ainakin Mikleon kohdalla hänen lapsuudessaan. Muuten minulle jäi pelin perusteella epäselväksi, mitkä ne muut tavat sitten ovat. Lisääntyvätkö serafit pääsääntöisesti samoin kuin ihmiset?
Berserian mukaan eivät lisäänny. Malakeilla ei ole vanhempia. Maailmassa on eräänlaisia energiapisteitä, joista syntyy satunnaisesti malakeja. Esimerkiksi Eizen ja Edna ovat syntyneet samasta energiapisteestä, joten heidän sisarussuhteensa ei ole samanlainen kuin ihmissisaruksilla. Sitä ei silti pidä käsittää vähäisemmäksi vaan heille se on aivan yhtä merkityksellistä kuin ihmisille geenien pohjalta määräytyvä sisaruus.
Muun muassa malakien kehittyminen serafeiksi on yksi pelikaksikon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pelit antavat pelaajalle tilaisuuden tarkastella samaa maailmaa eri aikakausilla. Osittain annetaan valmiita vastauksia, mutta paljon jätetään myös kertomatta. Pelaaja voi tehdä omia tulkintojaan, kehitellä teorioita.
Kaksi peliä, yksi kokonaisuus
Tales of Zestiria ja Tales of Berseria on täysin mahdollista pelata erillisinä. Molempiin ei ole pakko tarttua, koska kumpikin kertoo kokonaisen tarinan eikä siten välttämättä tarvitse toista jatkokseen. Minä kuitenkin koin saavani kokonaisuudesta vielä enemmän irti juuri sen takia, että pelasin molemmat ja katsoin vielä animen päälle.
Kaikkea tapahtunutta ei kerrottu kummassakaan pelissä, mutta maailma avautuu kuitenkin riittävästi. Ainakin minun mielikuvitukseni jäi kokemuksen pohjalta kutisemaan ja sen lisäksi nautin hetkistä, jolloin oivalsin, miten jotkut asiat liittyvät toisiinsa. Tarinan puolesta voisin siis suositella kummankin pelin pelaamista yhtenä pakettina. Järjestyksellä ei liene väliä, mutta jos haluat edetä kronologisesti, aloita Berseriasta. Jos taas haluat edetä alkuperäisessä järjestyksessä, aloita Zestiriasta.
Lue myös:
Miksi Tales of Berseria on niin hyvä?
Zestirian ja Berserian sydämenmurskaajat
Ei kommentteja