Edellisestä blogipostauksesta on vierähtänyt aikaa, mutta pelattua on tullut tasaiseen tahtiin. Vuonna 2025 pelasin yhteensä kaksitoista peliä, joten pysyin jokavuotisessa tavoitteessani läpäistä noin yhden pelin kuukaudessa. Viime vuosina olen pelannut paljon otomepelejä, mutta kuluneena vuonna mukaan mahtui taas pitkästä aikaa muutama jrpg. Alla lista peleistä pelaamisjärjestyksessä:
- Virche Evermore: Epic Lycoris
- The Legend of Heroes: Trails into Reverie
- The Legend of Heroes: Trails through Daybreak
- Meiji Tokyo Renka
- Despera Drops
- Suikoden I HD Remaster
- Red Bell's Lament
- Paradigm Paradox
- Bustafellows 2
- The Legend of Heroes: Trails through Daybreak II
- Illusion of Itehari
- Suikoden II HD Remaster
Lisäksi minulla on kesken Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles, Trails in the Sky 1st Chapter ja Mistonia's Hope - The Lost Delight, jotka kaikki aloitin viime vuoden puolella, mutta en sisällytä niitä tähän postaukseen.
Vuoden peli: The Legend of Heroes: Trails into Reverie
Sain Trails-sarjan kymmenennen osan lahjaksi jo vuonna 2023, mutta olin sen verran jäljessä sarjassa, etten vielä tuolloin päässyt pelin pariin. Vuonna 2024 sain viimein koluttua loppuun pelin edeltäjän Trails of Cold Steel IV:n, joten viime vuoden alussa pääsin jatkamaan seuraavaan osaan. Kiinnostukseni sarjaa kohtaan oli alkanut vuosien varrella laimeta ja Cold Steel IV oli itselleni melko uuvuttava projekti, joten Trails into Reverieta aloittaessani odotukseni eivät olleet korkealla.
Ennakkoon pidin peliä vain pakollisena väliosana, joka täytyi pelata pois ennen tarinan siirtymistä seuraavaan maailmankolkkaan Trails through Daybreak -pelissä. Olisin halunnut jo heittää hyvästit Cold Steelin hahmoille, mutta kuten Trails-sarjaan tutustuneet tietävät, on kyseessä jatkuvajuoninen sarja, joten en halunnut jättää yhtään peliä välistä. Lopulta Reverie onnistui tempaamaan minut mukaansa ja herätti uudelleen innostuksen koko sarjaa kohtaan.
Pidin erityisesti rakenteesta, jossa tarinan näkökulma vaihtuu pelin edetessä kolmen päähahmon välillä. Vaikka pelissä on sarjalle tyypilliseen tapaan suuri hahmokaarti, keskitytään kerrallaan pienemmän joukon edesottamuksiin. Minulle pelin kohokohta oli ehdottomasti C:n tarina. Juonesta en voi kertoa juuri mitään spoilaamatta, mutta C:n ja kumppaneiden välinen dynamiikka oli omaa luokkaansa ja olisin mielelläni seurannut heidän edesottamuksiaan enemmänkin. C:n henkilöllisyyttä en tässä paljasta, mutta kyseessä on mielestäni yksi sarjan parhaita juonenkäänteitä. C nousi pelin myötä yhdeksi suosikkihahmoistani ja onnistui muistuttamaan, miksi pidän koko sarjasta.
Vuoden nostalgiahuuru: Suikoden I & II HD Remaster
Suikoden on edelleen yksi lempipelisarjoistani ja sarjan toinen osa yksi lempipeleistäni, ellei jopa suosikkini. Olen pelannut sarjan kaksi ensimmäistä osaa läpi useamman kerran, mutta odotin silti innoissani pelien HD Remasteria.
Suikoden I on aina ollut mielestäni peleistä heikompi, mutta koska Suikoden II seuraa ensimmäisen osan tapahtumia, olen joka uudelleenpeluulla läpäissyt molemmat osat. Tällä kertaa nautin Suikoden I:n pelaamisesta jopa enemmän kuin ennen. Suikoden I on myös peleistä se, josta huomasin paremmin HD Remasteriin tehtyjä muutoksia. Hahmojen kuvat on piirretty peliä varten kokonaan uudelleen ja grafiikoita hieman paranneltu. Myös dialogia on korjattu vanhasta versiosta, ja vaikka jotkin kielikukkaset ovat muodostuneet klassikoiksi, oli useampi kohtaus helpompi ottaa vakavasti uuden käännöksen myötä.
Suikoden II on edelleen yhtä loistava, kuin muistinkin. Peli on täynnä ikimuistoisia kohtauksia ja rakastettavia hahmoja, joista löydän joka pelikerralla jotain uutta. HD Remasterin parannusten myötä pystyin tällä pelikerralla pysäyttämään pelinsisäisen kellon ja suorittamaan ensimmäistä kertaa Cliven taustatarinaan liittyvän sivutehtävän. Olen katsonut kohtaukset YouTubesta, mutta tuntui aivan toiselta nähdä ne osana pelin tapahtumia. Muutoin en juuri huomannut eroa alkuperäiseen, lukuunottamatta mahdollisuutta nopeuttaa taisteluja.
Vaikka pelit ovat tuttuja, nautin pelatessani joka hetkestä ja muistin taas, miten paljon peleistä pidän. Molemmat pelit ovat kestäneet hyvin aikaa ja tarinan teemat koskettavat edelleen.
Otomevuosi 2026
Vuoden aikana pelasin läpi seitsemän konsoliotomepeliä, joiden joukossa ei ollut oikeastaan yhtään täysosumaa ja pelaaminen tuntui ajoittain pakkopullalta.
Vuoden parhaaksi konsoliotomepeliksi jäi varmaankin Virche Evermore: Epic Lycoris, josta pelasin suurimman osan jo edellisen vuoden puolella. Ja paras peli oli lähinnä siksi, että suosikkihahmoni sai viimein oman reitin, joten mielipiteeseeni kannattaa suhtautua varauksella.
Loput pelaamani pelit olivat taskulämpimiä tai pahimmassa tapauksessa pettymyksiä. Heikoin pelaamani otomepeli oli Paradigm Paradox, joka minun olisi ehkä pitänyt ymmärtää jättää kesken, mutta sinnittelin pelin loppuun asti. Pelin idea oli paperilla hauska, mutta valitettavasti toteutus ei ollut kovin onnistunut. Uusista peleistä viihdyin parhaiten Red Bell's Lamentin parissa, vaikka osa pelaajista ei pitänyt pelin katkonaisesta rakenteesta. Itse kuitenkin koin, että reittien välillä hyppiminen auttoi jaksamaan paremmin myös ne reitit, joista en ehkä ollut ihan niin kiinnostunut.
Mobiilipuolella pelasin Ikemen-sarjan peleistä Ikemen Princea ja vähemmän aktiivisesti Ikemen Villainsia ja Sengokua. Ikemen Villains innostukseni lopahti viime keväänä, kun petyin julkaisusta asti odottamani hahmon reittiin. Sengokun eventeissä taas ei juuri esiinny omia suosikkejani, joten pelaaminen on vähentynyt. Love and Deepspacea olen pelannut julkaisusta lähtien päivittäin ja vaikka kiinnostukseni vaihteli viime vuoden aikana, on peli vakiinnuttanut paikkansa arkeni piristäjänä.
Ikävä uutinen viime vuonna oli Ikemen Vampiren päivitysten loppuminen. Peli sentään jäi pelattavaksi, mutta uusia eventejä tai syntymäpäivätarinoita ei englanniksi enää julkaista. Toisaalta olen tyytyväinen, että suosikkihahmoni Vlad sai vielä jatko-osansa, joka tuntui sopivalta lopetukselta tarinalle. Ja ehtivät sentään myös kaksi uusinta hahmoa, Drake ja Galileo, saada reittinsä, mutta valitettavasti kumpikaan ei tule saamaan event-tarinoita. Päivitysten lopettaminen oli sääli, mutta toisaalta parempi ajankäytölleni ja lompakolleni.
Melkein enemmän kuin pelien pelaamisesta, olen nauttinut tänä vuonna kahvitteluista ystävien kanssa otometeemaiset itabagit mukana. Oheistuotekokoelmani on karttunut vuoden aikana entisestään ja laukkujen suunnittelusta sekä kasaamista on muodostunut mieluinen harrastus.
Odotuksia vuodelle 2026
Alkaneena vuonna minulla on tarkoitus jatkaa jo aloitettuja pelejä, jotka mainitsin postauksen alussa. Näiden lisäksi pelaamistaan odottaa hyllyssä useampi korkkaamaton peli ja muutaman uuden julkaisunkin olen ajatellut hankkia.
Myös tämä vuosi jatkuu vahvasti Trails-sarjan parissa. Jo muutaman päivän kuluttua ilmestyy The Legend of Heroes: Trails Beyond the Horizon, joka on ehkä eniten odottamani julkaisu. Syksyllä pääsen jälleen palaamaan sarjan suosikkiosani pariin kun Trails in the Sky second chapterin remake ilmestyy. En omista vielä Switch 2:sta, mutta voi olla, että uusi Fire Emblem on viimein syy ostaa konsoli tämän vuoden aikana.
Otomepelien osalta odotan ainakin OVER REQUIEMZ -peliä, jonka hankin luultavasti heti julkaisupäivänä. Tänä vuonna pitäisi ilmestyä mös lempipeleihini lukeutuvan Even if Tempestin maailmaan sijoittuva sins of KALEIDO. Lisäksi indiepeli A Date With Deathiin on tulossa tämän vuoden aikana ääninäyttely, joten pääsen jälleen viettämään aikaa maailman ihastuttavimman viikatemiehen kanssa. Peli on saamassa tänä vuonna myös jatko-osan, jota odotan mielenkiinnolla.
Ei kommentteja