Pelivuosikatsauksessani 2025 kirjoitin lyhyesti The Legend of Heroes: Trails into Reverie -pelistä ja mainitsin C:n, yhden pelin kolmesta päähahmosta, mutta spoilerivaaran vuoksi jätin aiheen pintapuoliseksi. Pelin aikana C kuitenkin muutti mielipiteeni täysin ja palautti samalla mielenkiintoni koko sarjaa kohtaan, joten hahmo ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa.
Heti alkuun spoilerivaroitus. Tämä postaus spoilaa Trails into Reverien juonta, joten jos haluaa pelata pelin ilman ennakkotietoja, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Jos taas Reverien jälkeen sijoittuvat Trails Through Daybreak sekä sen jatko-osat ovat jo tuttuja, ei spoilaantumisvaaraa enää ole.
Trails into Reverieta aloittaessani minulla ei ollut suuria odotuksia ja oikeastaan ajattelin hutaista pelin nopeasti pois alta, jotta pääsisin seuraavan osan pariin. Yllättäen peli kuitenkin tempaisi minut välittömästi mukaansa. Heti pelin alkumetreillä esitellään mysteerinen C, jonka henkilöllisyys pysyy aluksi piilossa.
Nautin alusta alkaen C:n sekä muun tiimin eli Lapiksen, Nadian ja Swinin sanailusta, mutta olin onnistunut välttelemään spoilereita, enkä osannut arvata hahmon oikeaa henkilöllisyyttä. Erään taistelun tuoksinassa C:n maski lopulta putoaa ja alta paljastuu kaikkien hahmojen (ja minun) yllätykseksi aiemmista peleistä tuttu Rufus Albarea.
Inhokista suosikiksi
Minulla ei ole monia inhokkihahmoja Trails-sarjan suuressa hahmokaartissa, mutta Rufus, joka esitellään ensimmäisessä Trails of Cold Steel -pelissä, oli vahva ehdokas kyseiselle listalle. En muista ensikohtaamista kovin tarkkaan, mutta käytöksensä puolesta Rufus on saattanut alkuun vaikuttaa jopa miellyttävältä. Tai ainakin miellyttävämmältä kuin pikkuveljensä Jusis, joka Cold Steelin alussa oli mielestäni yksi sarjan ärsyttävimpiä hahmoja.
Viimeistään Cold Steel II:ssa Rufuksen todellinen luonne kuitenkin paljastuu ja hän osoittautuu kylmäksi ja laskelmoivaksi aristokraatiksi, joka ei kaihda keinoja suunnitelmiensa edistämiseksi. Siinä missä pikkuveli Jusis kehittyy tarinan edetessä jopa siedettäväksi, ei isoveljestä todella voi sanoa samaa. Rufus aloittaa pikkuantagonistina, joka toimii suuremman tekijän varjossa, mutta sarjan edetessä hänen merkityksensä tarinassa kasvaa ja Rufusta vastaan joutuu taistelemaan useamman kerran. Cold Steel IV:n lopussa mielikuvani Rufuksesta ei ollut todellakaan positiivinen ja hahmo olisi mielestäni ansainnut paljon huonomman kohtalon.
Rufuksen taustan vuoksi en tiennyt, mitä ajatella, kun hän paljastui yhdeksi Trails into Reverien päähahmoista. Kaiken lisäksi olin paljastukseen asti pitänyt C:stä ja yhtäkkiä tilalla olikin hahmo, jota minun piti inhota. Päätin kuitenkin antaa hahmolle mahdollisuuden ja Reverieta pelatessani aloin huomata, että muiden päähahmojen reittien aikana jopa odotin, että pääsen takaisin seuraamaan Rufuksen ja hänen tiiminsä edesottamuksia. Jo ennen pelin päättymistä jouduin toteamaan, että Rufus Albarea oli noussut yhdeksi lempihahmoistani koko sarjassa.
Kun näkökulma muuttuu
Pelin tarina ei yritä pyyhkiä pois Rufuksen tekoja tai väittää, ettei niillä ole merkitystä. Rufus ei pyydä sääliä tai anteeksiantoa ja joutuu tarinan aikana useasti käsittelemään tekojensa seurauksia. Rufus ei myöskään varsinaisesti muutu hahmona, mutta tarina tarjoaa uuden näkökulman tarkastella hänen tilannettaan. Tärkeässä roolissa Rufuksen itsetutkiskelulle on Lapis, tekoälyn asuttama nukke, joka vasta opettelee ymmärtämään maailmaa. Lapis ei tuomitse Rufusta, vaan suhtautuu häneen kuin keneen tahansa ihmiseen ja auttaa häntä hyväksymään itsensä sekä löytämään uuden merkityksen elämälleen.
Rufuksen hahmonkehitys on mielestäni yksi sarjan parhaita ja osoitus siitä, mitä pitkä, jatkuvajuoninen pelisarja voi mahdollistaa. Mieleni melkein tekisi pelata Cold Steel pelit uudelleen nyt, kun näkemykseni Rufuksesta on muuttunut, mutta ehkä tyydyn katsomaan hänen kohtauksensa Youtubesta. Näin jälkikäteen muisteltuna Rufus osoitti aiemmissa peleissä välittävänsä ainakin veljestään ja hänen kujeilevampi puolensa tuli esiin juuri kahdenkeskisissä kohtauksissa Jusiksen kanssa. Nämä piirteet toimivat pohjana sille, millaiseksi Rufuksen suhde Nadian, Swinin ja erityisesti Lapiksen kanssa muodostuu Reverien aikana.
Pelin pelattuani löysin haastattelun, jossa pelin tekijät kertovat ottaneensa tietoisen riskin valitessaan Rufuksen yhdeksi päähahmoista. Rufus oli ollut yksi vähiten suosittuja Trails-hahmoja hahmoäänestyksissä, minkä vuoksi päätöstä ei edes paljastettu ennen pelin julkaisua. Rufuksen tarkoituksena oli tuoda uutta näkökulmaa aiempien pelien sankareiden rinnalle ja mielestäni tässä on onnistuttu hyvin. Lisäksi Rufus jää Cold Steel peleissä lopulta melko pinnalliseksi, eikä hänen motiiveihinsa pureuduta syvemmin, joten hän todella tarvitsi oman tarinan, joka ansaitsi tulla kerrotuksi.
Kohti seuraavaa seikkailua
Trails into Reverien pelaamisesta on kulunut reilu vuosi ja muistelen edelleen lämmöllä matkaani Rufuksen ja hänen tiiminsä kanssa. Hahmo siis taisi tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Mutta jos joku olisi kertonut ennen pelin pelaamista, että Rufus Albarea päätyy yhdeksi lempihahmoistani sarjassa, en todella olisi uskonut. Olen sittemmin shoppaillut jopa Rufus krääsää sekä väsännyt pienen Rufus ja Lapis itabagin. Ja mikä parasta, edessäni on uusi seikkailu, jossa Rufus esiintyy. En ole päässyt vielä pelaamaan tammikuussa ilmestynyttä Trails Beyond the Horizonia, mutta odotan innolla Rufuksen ja kumppaneiden jälleennäkemistä.
Ei kommentteja